Minun silmin.

Pauliina.

Läheiseni menehtyi syöpään. keuhkokuume selätti hänet. Seurasimme tilannetta läheltä. Jokainen uusi päivä antoi toivoa, en uskonut kuolemaan. Joskus taas pelkäsin että hän on mennyttä, kun huoneessa oli hiljaista.
Hän oli sinnikäs ja viimeisinä päivinään kirjoitti paljon myös tänne÷) katsoin koneen sivuhistoriaa. syöpä on pirullinen vitsa, se kurittaa koko perhettä.
Pienet ovat toipuneet.
He tekivät eräänä päivänä papereista kodin ja siinä oli äiti. Tytöt olivat eräänä päivänä rakentaneet hänestä ehjän, siinä oli mukana hänen vaatteensa ja lempihajuvesi. Pienet siivosivat äidin kaappiin viimeviikolla.
Kuulimme kun he juttelivat äidille.
Isä voi hyvin surusta huolimatta. Me tulemme suomeen toukokuussa, ilman äitiä.
Hän ei ollut biologinen äitini, sanon häntä äidiksi koska hän hoiti minua vauvasta lähtien olen saanut olla osa tätä perhettä aina.
Rakastan perhettäni ja äiti on läsnä aina muistoissamme.

Rakastakaa toisianne, te elätte.

4

296

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -ra

      Otan osaa suruunne,on aina kova paikka kun läheisensä menettää.Teille voimia jotta jaksatte surunnekin keskellä

    • rs 2012

      Tiedän kenestä kirjoitat,kirjoittelin hänen kanssaan meidän yhteisellä sivulla,meillä oli yhteisiä asioita mistä pidimme,sama syöpä,piti tavat hän oli tänne tulossa käymään.Minä selvisin ja kun luin mitä isä oli kirjoitti kun kertoi mitä oli tapahtunut,minulle tuli niin paha olo,olin poissa tolaltani,kaikki tuntui niin väärältä,epäoikeudenmukaiselta.

      Ihailin häntä ja hänen tapaansa kirjoitta,hänen tapaansa elää ja kaikkea muutakin hänessä.En tule koskaan unohtamaan häntä.En tiedä miksi asia kosketti itseäni niin valtavan vahvasti?

      Voimia teille kaikille,ja kaikkea muutakin hyvää.Oli niin hyvä kuulla teistä.Olen monesti ajatellut teitä.Olet vahva tyttö,olet paljon joutunut kokemaan ja noin nuorella iällä.Kiitos vielä kerran kun kirjoitit ja suuret jaksamis halit teille kaikille.Rakstakaa,se on niin totta.

    • Lysu 10

      Minäkin tiedän kenestä palstatoverista on kysymys. Meillä oli/on ihan eri tyyppiset syöpäsairaudet ja siksi emme kovin paljon kommentoineet toistemme kirjoituksia.
      Puolisoni poismeno oli samanlainen. Keuhkokuume vei sairaalaan ja syäpähoidot lopetettiin ja lyhyen saattohoidon jälkeen nukkui pois. Hän myös kirjoitteli tällä palstalla. Vain aika auttaa teitä läheisiä ikävässänne. Osanottoni ja jaksamista sinulle ja muille perheenjäsemille.

    • Nickitön ex-sp

      Seurasin myös ja tiedän, kenestä on kyse. Tälle palstalle kirjoittanut läheisesi on kommentoinut aivan rehellisesti oman fiiliksensä mukaisesti ja empaattisesti. Kaunis kiitos, että kirjoitit tälle palstalle. Myös kiitos hänelle, joka ilmoitti läheisensä poistuneen elämästä.
      Elämä jatkuu... ja teille jaksamishalit!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      438
      1901
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1237
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1137
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      70
      1134
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      994
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe