Kun osalle ihmisistä tuntuu olevan vierasta koko kouluväkivalta, kerron tässä yhden tarinan.
Ennen pääsiäistä luokassa oli kahden 8-luokkalaisen pojan välillä oikein kunnon tappelu. Toinen ns kova kundi, toinen luokan hiljaisimpiin kuuluva joojoo-mies, jota nämä kovat kundit välillä kiusasivat. Jälkikäteen selvisi, että tälle joojoo-miehen alulle oli vain tullut mitta täyteen kun tämä kova kundi oli sylkäissyt häntä välitunnilta tulon jälkeen selkään. Oli ns pinna katkennut ja oli karsinut nyrkkien kanssa kimppuun.
Käytin fyysistä otetta ja voimaa saadakseni nämä toisiaan nyrkeillä hakkaavat irti toisistaan. joojoo-mies rauhoittui, mutta kova kundi oli kokenut arvovaltatappion eikä olisi halunnut vielä lopettaa. Pidin häntä paikallaan samalla kun kuulin molempien juttua aiheesta, samalla komensin erään oppilaan tuomaan paperia molemmille, kun verta oli molemmilla kasvoissa ja käsissä.
Kun kova kundi lopetti pyristelyn, päästin hänet irti ja otin puhelimen soittaakseni rehtorin paikalle kuulemaan osapuolia, sillä rangaistus tästä pitää molemmille antaa, ehdottomasti. Siinä puhuessani kova kundi oli hyökännyt uudelleen toisen kimppuun, joka oli jo istumassa paikallaan ja löi häntä ns nyrkillä päähän. Sanoin rehtorille että ota joku miehen puoli mukaan, täällä tapellaan taas.
Joojoo-mies kaatui tajuttomana penkiltään lattialle ja kova kundi ehti potkaistakin toista kerran ennenkuin sain hänet kiinni ja todellakin voimalla väänsin hänet kaummas lattialla makaavasta, tönäisin hänet oikein haastavasti seinään, pää vain kumahti seinään. Sitten siirsin hänet luokan etuosaan johon rehtori juuri tuli toisen opettajan kanssa, sanoin että pidelkää kiinni ja lähdin katsomaan tajutonta.
Poika oli edelleen tajuton ja tutkimisen jälkeen päätin että siirretään poika pois luokasta käytävälle ja tilataan ensihoitajat paikalle. Kovakundi ilmeisesti huomasi että kävi pahemmin ja kun pitelemään tullut toinen opettaja lepsuili, löi kovakundi häntä nyrkillä kylkeen ja pinkaisi juoksuun. Poistui koulusta eikä näkynyt kahteen päivään, vasta kun vanhemmat toivat hänet kouluun, kolmen päivän päästä, saatiin asiaa selvitettyä. Tajuton poika ei herännyt koulun käytävällä ja se lähti ambulanssilla terveyskeskukseen. Tuli viikon päästä takaisin kouluun ja asian selvittely jatkuu nyt edelleen.
Ehkä saatte tästäkin tapauksesta lukea kohta iltasanomista. Valitettavasti muutama kaveri on aivan väärässä paikassa kun on koulussa, joku suljettu kasvatuslaiton olisi heille parempi paikka. Laskimme vuosi sitten, että väkivaltaisia tappeluja oli yläkoulussamme opettajien tiedossa yli 40 edellislukuvuonna, lisäksi opettajaan kohdistuneita fyysisiä kosketuksia parikymmentä.
Tämä on kuulkaa vaarallinen ammatti, lisäksi työnantaja, poliisi ja vanhemmatkin ovat meitä vastaan. Mietin pääsiäisenä viimeksi, että miksi hitossa minä tätä teen, antaa niiden tapella vaan, soitetaan sitten poliisi ja ambulanssi, kun näyttää tavallista muksimista pahemmalta...
Koulutappelu
Ei ensimmäinen kerta
4
380
Vastaukset
- lopeta opettaminen
Kuulostaa tutulta, näinhän näitä tapahtuu. Vikaa on molemmissa tappelijoissa ja myös sinussa. Sinun tulee vastata luokassa toisten oppilaiden turvallisuudesta. Sinun tulee ylläpitää opiskelurauhaa ja järjestystä.
Nähdäkseni syy tuossa on vain ja ainoastaan sinun, tuli seurauksia mitä tahansa.- Nimimerk1
Ja haista sinä paska!
Tää ei todellakaan ollut sen open syy! Eihän se voi kaikkea estää.
- meksikonfinni
Eihän taulukoppeloiden maassa voi mitään. Pitää istua sohvalla ja katsoa päältä.
- rewrreer
jäikö kirjotuksessasi kertomatta lasten etninen status joka vaikuttaa asiaan paljon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57873- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol73621