Täytyy kyllä kertoa Japille ja muille erehtyneille miehille: en usko kovinkaan monen tytön/naisen haaveilevan seksistä isänsä kanssa. Mut ajatus saa kipeäksi, melkein oksentamaan.
Isän kanssa
Tytär
1217791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja koska kovinkaan monet ei siitä haaveile mielestäsi, niin siitä ei myöskään siksi saisi kirjoittaa?
Kysymys sinulle: Miksi jaksoit lukea Japin tai muiden tuollaisesta kirjoittavan seksinovellin loppuun saakka, tai edes puoleenväliin kun se kuitenkin sua niin oksetti?
Voisitko alkaa meille muille vaikkapa neuvonantajaksi, kun on vielä niin pirun rikas ja monipuolinen seksielämä ja vielä monipuolisempi kyky fantasioida että meistäkin tulisi lopulta yhtä tylsiä ja normaaleja kuin sinusta?
Voi voi, mikähän kinky palsta tästä tulisikaan jos kaikki halukkaat jotka ovat vähänkin jotain vastaan saisivat toiveensa toteutettua. Voitaisiin vaikka heti vaihtaa nimi takaisin Seksinovelli palstaksi, niinkuin tämä aiemmin olikin. Mitäpä uskot että tänne palstalle jäisi jos näin tapahtuisi? Ai niin, mutta sinähän oletkin se neiti kaikkitietävä. Ei tarvi vastata, tämähän oli sinulle ihan liian helppo kysymys.
Eriteleikit, eläinseksi ja sukulaisten väliset täältä jo poistetaankin. Kohta taitaa lähteä myös nuo raiskausjutut ja sadeasuporno. Ei mutta tosiaan, eihän nuo raiskausjutut mihinkään voi lähteä, sillä jokainen nainenhan sellaisesta fantasioi, puhumattakaan miehistä!! Eiköstä jookosta? Raiskauksenhan täytyy lain mukaan olla sallittuakin kun sellaiset novellit saavat tällä palstalla vielä olla!! VAI ONKO TOISEN IHMISEN RAISKAAMINEN SALLITTUA LAISSA, SHERIFFIT HUOMIO?
Taitaa koko ihmisen kyky fantasioida erinäisistä asioista olla aika out juttu nykyään? Kiellettäiskö nyt kerralla vaan kaikki ja katsottais vuosien kuluttua kuinka vitun tylsää meillä voikin olla?
Puhut asiaa. Näille ihmisille on niin kovin helppoa tuomita nopeasti ja ajattelematta, mutta niin kovin vaikeaa ymmärtää. Pahinta on se ettei heitä näe ainostaan tällä palstalla vaan kaikkialla. Kauppojen kassoilla, ravintoloissa, nakkikioskin jonoissa; Kaikkialla he valittavat omaa surkeuttaan. Mutta valittamalla hekin voivat tuntea itsensä tarpeelliseksi maailmassa edes pienen ohikiitävän hetken.
Sanonpa vaan, että jos ei olisi kommentoija lukenut novellia läpi, olisit siihen hyökännyt. Fiksu ihminen muodostaa mielipiteensä ensin asiaan tutustuttuaan.
Woody Allen jo käsitteli esimerkiksi sisarrakkautta tosimerkityksellä ja tälläkin hetkellä sisarpari on muodostanut perheen maailmalla ja tuottanut kolme kehitysvammaista lasta.
Siihen on syynsä, miksi perheen sisäinen "rakkaus" on niin kovassa syynissä. Pedofiliaa nähneenä voin kyllä sanoa, että perhesuhteet ovat aina sen verran tabut, ettei kyseisiä tilanteita kovin usein näy.
Eikö tämä kuuluisi niihin Kinkyläisiin muutenkin?
Tykkää ken tykkää, veikkaan että aika harva.
http://www.bizshura.com/html/f/fat0302/fat0302.html
Ehkäpä muistat puhua vain omasta puolestasi ! Muilla voi olla erilaisia haluja tai kokemuksia.
Tytöthän ovat aina isin lemmikkejä, jotka kilpailevat isän suosiosta äidin kanssa. Kaikki eivät ole eläneet yhteiskunnan suurennuslasin alla, valvotuissa olosuhteissa.
Olipa miten tahansa käytännössä, Japi kirjoittaa aivan mukavia juttuja.
Olet itsekin joskus ajatellut syrjäyttäväsi äitisi ja meneväsi naimisiin isäsi kanssa, et vain muista sitä tietoisesti, koska olet ajatellut näin n. 3 vuotiaana. Kuuluu normaaliin kehitykseen, nyt vanhempana näistä ajatuksista alitajuntaan jääneet kaiut näköjään aiheuttavat syyllisyyttä, kiellät ja pelkäät niin voimakkaasti, oletko koskaan nähnyt unta, että harrastaisit jotain kiellettyä isäsi kanssa tai vastaavaa ja tuntenut syyllisyyttä ja ahdistusta? Monet näkevät, ja pitävät näitä painajaisina. Turha sinun nyt on tuntea syyllisyyttä ja ahdistusta, unohda, normaaleja ihmismielen kiemuroita nuo ovat, joskus jotkut toteuttavat noita lapsuuden mielen haaveitaan, jääneet tavallaan siis tässä mielessä osittain asteelle, tavallaan siis mielessä hieman vikaa, muttei mitenkään vakavasti (siis jos tytär vielä vanhempanakin haluaa isäänsä), monet ohittavat unet ja lievät alitajuiset syyllisyyden tunteensa olankohautuksella, eivätkä oikeasti halua isäänsä, tällöin mieli on normaali/terve, itselläsi taas nämä normaalireaktiot aiheuttavat syllisyyttä, pieni häiriö siis, tuleeko se sitten vain siitä, että koet herkästi syyllisyyttä ja omantunnon tuskia tai haluat aivan hieman isääsi ja kiellät sitä voimakkaasti peläten, mene, tiedä? Tytärtään haluavat isät ovatkin sitten eri juttu, kyllä niitäkin on..
Hienosti kirjoitettu. Jokaisen pikkutytön haaveissa on isä ja muut aikuiset miehet kun seksihaaveilu teininä alkaa. Ei niitä tarvitse toteuttaa koskaan mutta fantasiatasolla niistä saa kehitettyä ihania juttuja omassa päässä. Miksi aina on niitä jotka yrittävät ottaa ihmisiltä jotain arvokasta pois tarjoamatta edes mitään tilalle? Jos oma elämä mättää, niin tuleeko hyvä olo siitä jos muillakin menisi huonosti?
Näistä puheistahan kaikki insesti-isukit saavatkin uutta puhtia !!!
Mä en ole mikään rajoittunut yksilö, mutta jossain se raja kulkee minullakin. Insesti on kyllä todella siellä rajan väärällä puolella...
Ei täällä kukaan ole puhunut mitään pikkulapsien hyväksikäytöstä. Se on insesti. Vaikka kuinka salaisia fantasioita luomme, tuskin meistä kukaan kajoaa omaan pikkulapseen.
Japi kirjoitti isästä ja aikuisesta tyttärestä. Silloin on kyseessä sukurutsa.
Edellisessä rikoslain uudistuksessa esitettiin ja vakavasti harkittiin vanhempien ja aikuisten lasten suhteiden sallimista, koska niitä on ollut ja tulee olemaan aina.
Kerropas mitä sitten ovat ne 11 -15 vuotiaat herranenkelit, jotka kaljarepun kanssa pyrkivät aikuisten miesten autoihin. Joskus se kyytikin tulee maksettavaksi ja kyllä he sen tietävät. Neitsyys näyttää olevan iso taakka 15-vuotiaille.
Ketään en yllytä enkä tuomitse, mutta näin ovat ajatusmaailmat keikahtaneet.
Juuri näin! Laajentakaa nyt jo pikkasen sitä maailmankuvaanne. Ei se rutsailu välttämättä mitään hyväksikäyttöä ole.
Välillä ihmetyttää ihmisten suhtautuminen eri novellityyppeihin. Sukurutsailu on kuin itse piru ilmestyessään tänne luettavaksi. Kuitenkin tuossa seksiä koulussa palstalla on opettajien ja oppilaiden välisiä juttuja jotka ovat myös rikollista puuhailua. Niistä ei kuitenkaan kukaan sano mitään. Toiset kirjoittavat raiskausnovelleja joita jotkut vielä kiittellen lukevat. On se ihmisen arvomaailma kyllä hieman outo, kun tämä yksi ainoa aihe saa kaikilta karvat pystöön vaikka samaan aikaan toiset kirjoittavat "kaameita hirveyksiä ja sairaita juttuja".
Tänne kinkypalstalle ei voi edes kirjoittaa laillisia novelleja, kuten esimerkiksi eläinseksiä, koska ilmeisesti sheriffien omat mieltymykset estävät niiden esillä olon? Myös eriteleikit varmaan kokevat saman tuomion, kun niistäkin on jo alettu täällä suurella äänellä valittamaan. Koska kuitenkin joku kohta valittaa että se eläiseksi on laitonta, niin vastaan että tietämäni mukaan vain eläinseksi-kuva-materiaalin levittäminen ja kuvallinen esittäminen on suomessa laitonta, mutta itse eläimiinsekaantuminen ja siitä kirjoittaminen ei ole. Kuten ei ole kiellettyä mikään muukaan mielipide, fantasia tai muu kirjoitus ihan mistä tahansa aiheesta.
Vaikka luenkin mielelläni tällaisia pervompia novelleja, niin silti en koskaan ja korostan vielä EN KOSKAAN!! koskisi alaikäiseen!! Sellainen ajatus oksettaakin!!
Kahden aikuisen välinen rutsailu on mielestäni ihan ok asia kirjoitettuna fantasiana, mutta kaikki alaikäisiin kohdistuneet jutut tai muuten alistusjutut, joita Japikin on muunmuassa kirjoittanut, eivät minuun kolahda ollenkaan. Jotenkin menee maku seksinovellista jossa alistetaan toista vähänkin, vaikka se olisikin ns. kinkyä alistamista.
Ihan vaan selvyyden vuoksi. Yhdessäkään kirjoittamassani jutussa ei ole ollut alaikäisiä eikä heidän tai muutenkaan naisien alistamista.
Minusta tämä keskustelu on terve reaktio muuten hyvään, tosin sisällöltään vähän järkyttävään tarinaan. Itse tarina ei ollut mitenkään likainen, kuitenkin jokainen sitä lukeva samaistuu päähenkilöön ja isän ollessa kyseessä miettii omaa isäänsä.
Näin ollen ne "terveet ja normaalit" yksilöt, joista aiemmin puhuttiin, kokevat sen terveen reaktion.
Mitä sitten sanon minä.
Ainoa mikä minua tässä asiassa vaivaa on ne kymmenvuotiaat, jotka lukisivat vapaasti vaikka kuinka taidokkaita tarinoita eläinseksistä.
Perustakaa todellinen saitti ja kirjoitelkaa sinne rehellisiä juttuja, mutta muistakaa vastuunne nuorempien osalta.
Minun puolestani voisi tämmöisen julkisen ja kaikkien luettavissa olevan omistaa mieluummin pehmopornotarinoille kuin suoralle toiminnalle perheen kesken.