ja myin pöytäkoneen
nyt minusta tuli täysin tablettimies ja Linux-ihminen - onhan Android Linux
oikeastaan kukaan ei tarvitse enään pöytäkonetta, vaan kaikki voisivat siirtyä nykyaikaan
tämänkin tekstin kirjoittelu tabletilla sohvalta on paljon luontevampaa kuin jossain epäergonomisessa toimistotuolissa, jossa ei mee kuin selkä mutkalle
eli näin meillä päin
nyt minusta tuli täysin tablettimies ja Linux-ihminen - onhan Android Linux
oikeastaan kukaan ei tarvitse enään pöytäkonetta, vaan kaikki voisivat siirtyä nykyaikaan
tämänkin tekstin kirjoittelu tabletilla sohvalta on paljon luontevampaa kuin jossain epäergonomisessa toimistotuolissa, jossa ei mee kuin selkä mutkalle
eli näin meillä päin
Vastaukset 74
Vanhimmat
Voi voi, että ihan androidin ostit, mikset ipadiä hommannut, ei lagaa, musiikkisovelluksia saa, tietoturva on huippuluokkaa...
Olehan varovainen niiden sovelluslatauksien kanssa ja asenna heti joku maksullinen virustorjuntasovellus mielellään, kannattaa niistäkin hyvin lukea ennen asennusta ettei ole vain rahastus ohjelma joka ei aja asiaansa.
Tablet kuin Tablet - ollaan nyt kaikki yhtä perhettä eikä tuupita toisiamme
yhteisrintamalla viedään kehitystä eteenpäin
käsi kädessä kuljemme tästä lähtien etiäpäin rakkaus rinnassain
Onhan androidit hyviä tabletteja ja monelle ihan toimivia mutta parempiakin on kuten ipad.
Mutta tuo tietoturva asia kannattaa oikeasti ottaa vakavasti, se ei ollut edes vitsi.
Androidit on nykypäivänä paljon nopeampia, suositumpia ja kaikin puolin parempia
onhan Android ohittanyt jo Ipadin suosiossa
gigantissakin suositeltiin Androidia, koska se on tehokkaampi, parempi ja muutenkin parempi
Nopeampia?
No ei tasan ole audiolatenssissa nopeampia, siitä voit olla varma, kokeile vaikka itse.
Siinä olet oikeassa että android on ohittanut ipadin suosiossa, esimerkiksi tietoturvaongelmissa ja pierusovelluksissa ipad jää jalkoihin, niin ja teinien arvostamassa avoimuudessa jossa juurikin oli uutista, avoimuushan on hyvä asia androidissa.
aika harva tekee musiikkia yleensäkkään, jossa latenssilla on edes jotain merkitystä...
missään käytännössä se ei haittaa
Latenssillako ei ole merkitystä?
Öhöm, kannattaa kokeilla vaikka toetokoneela mikä on latenssi, sillä kuuleppa on sellainen merkitys ettet uskokaan, jos ääni tulee puolen minuutin viiveellä niin soitosta ei tule mitään.
Ja aika harvako tekee musiikkia?
Ööm, alappas tuota laskemaan niitä maailman muusikoita tai musiikin harrastajia, niitä nyt sattuu olemaan aikamoinen määrä.
Naurattaa ihan tupllaiset möläytykset.
käytä nyt järkeä - kyllä ne muusikot ovat aika harvassa (ja vielä ne, jotka yleensä jotain tabletilla väsää)
"
jos ääni tulee puolen minuutin viiveellä niin soitosta ei tule mitään.
"
nyt on kyllä päässä vialla - veikkaan, että jotkut psyykelääkkeet ovat hidastaneet aivotoiminnan minimiin
'
vähän suhteellisuuden tajua hyvä kakara
Ja annoit lisää naurettavaa, hehheh.
1. erotatko millä mikserillä, syntikalla, plugareilla, dawulla on äänitetty raidat levyillä tai biiseissä mitä kuuntelet?
2. Erotatko millä alustalla midi oåsequenceria on käyetty?
Et varmaan erota, kukaan ei erota, se on ihan sama millä alustalla musiikkia tekee.
ipad on ainoa kunnon alusta tableteista muusikoillekin apuvälineenä.
3. Kokeile, androidissa ääni tulee oikeasti todella epäkelvollisella viiveellä, kokeile samalla miten onnistuu pianon soitto tietokoneella jossa ei ole asio2 ajuria tai asio4all ajuria ja tajuttoman surkea peruskortti.
Olen melko varma että sinä olet minuun nähden se kakara, et muuten laukoisi noin naurettavia asioita, "muka tietävänä jotain"
Olen varmasti harrastanut musiikkiakin enemmän kuin sulla on edes ikää.
kakara.
Tuossa on erittäin hyvin selitetty miksi ipad on paras tabletti.
5 viesti, Delicin kertomana.
http://dawn.fi/keskustelu/t/f-139/938213
Ehkä sillä ei ole käyttöä musiikkituotteille?
en harrasta pienon soittoa tabletillä - aika harvassa onkin ne - oikeastaan haluaisin nähdä jonkun joka oikeasti harrastaa pienon soittoa tabletilla
haluisin niinkuin tunnistaa, jos kadulla tulee vastaan, että osaisin varautua jotenkin
niin, Androidin suosio koko aika lisääntyy, kun taas ipadin osuus tippuu kuin lehmänhäntä
Soundimoduulina hyvinkin toimii, en puhukaan tabletin kosketusnäytöllä naputtamisesta vaan koskettimista.
Toki mukava matkoilla se on tuollakin kosketusnäytöllä riffit napata talteen, toimii ihan hyvin.
Saahan siihen ipadiin myös kitarat, syntikat, pianot ym. kytkettyä ja on myös pianon soittoohjelmia saatavana, oppii oikeasti soittamaan.
Tuossa on kuitenkin pianoa niin nyt voit senkin sanoa näkeneesi.
http://www.youtube.com/watch?v=VRm9sFxnw48
Miten android "lagaa"? Onko tämä taas jotain näitä teini-MMO juttuja?
Mulleko viittasit kysymyksesi?
No siis tuo lagaa sanan tosiaan android trolleilta olen oppinut jotka asuu iphone palstalla mutta tosi asia on että androidin audiolatenssiajat on niin suuret että sitä voi tosiaan lagaamiseksi kutsua, kuten teinit sen ruukaa ilmaista.
Vältä tulevaisuudessa niiden trollien kanssa keskustelua. Musiikkia voi kuunnella android-luurilla.
Olen vältellytkin, ei sitä kukaan jaksa.
Tottatakit androidillakin voi kuunnella musiikkia, mutta tehdä sillä ei voi sitä.
Siihen on parempiakin vehkeitä kuin ipadit ja android tabletit.
Pienempiä on toki kuten esimerkiksi kännykkä musiikinkuunteluun.
Mutta mikä on pienempi ja parempi kuin ipad musiikintekoon joka kulkee mukana?
Huuliharppu.
Miten siihen kytketään kitara?
Miten siirrät midifilet koneelle?
Minä taasen istun erinomaisesti muotoillussa konttori/nojatuolissa ja katson tätäkin sivua ISOLTA näytöltä ja näpyttelen ISOLTA näppäimistöltä ja Windows-7 on käyttiksena ja siksi onkin niin mukavaa!
Sääliksi vain käy tubutin-tabletilla suffailijoita - eikös vain olekin epämukavaa sillä surkealla näppäimistöllä näpytellä?
otat sen ISON näytön ja ISON näppäimistön snkyynkin ja surffailet sieltä.
Mitä ihmettä minä sillä näytöllä sängyssä tekisin? Kantavatko linuks-hihhulit tietokoneensa näytöt sänkyynsä mukaan? Tosi outoa!
Linuks-hihhuleilta nyt voi odottaa ihan mitä tahansa......näyttö ja näppäimistö sänkyyn mukaan.....heh heh heh......
Toisilla siellä odottaa vaimo, mutta tubutinhihhuleilla näköjään näyttö ja näppäimistö!
Kyllä kannattaa välttää tubuttimen asennusta viimeiseen asti, jos noin menee puurot ja vellit sekaisin.....
Ei vissiin oikein vielä ole selvennyt mikä tablettien j kännyköiden etu on, ei niitä tarvi käyttää työpöydän ääressä selkäkyyryssä naputtaen ja pitsaa syöden, ne kulkee mukana, ja vaikka juurikin iltasella voi sängyllä makoillessa täällä nauraa näille älynväläytyksille, kuten tuolle musiikkitietäjälle.
Ahaa! Eihän siellä vain tapahdu mitään sellaista...piip...kun surffailee aikuisviihdesivuilla? Sängyssä nimittäin. Onko se vaimon korvike se tabletti?
Niin eli kännykkään juostaan myös puhumaan aina määrättyyn kohtaan, esimerkiksi työpöydän ääreen, kännykkään ei saa vastata ollessa jo sängyssä.
"oikeastaan kukaan ei tarvitse enään pöytäkonetta, vaan kaikki voisivat siirtyä nykyaikaan"
Mihis kohtaan siinä tabletissa laitetaan ostetut CD/DVD-levyt?
Isommalle HDD/SSD olis tarvetta. Mihis kohtaan ne tabletissa tulee?
Hiirellä ja näppäimistöllä työt käy nopeampaa. Mites ne toimii tableteissa?
Telkkariakin vois katella silloin tällöin, mutta kun ei taida olla PCI paikkaa johon kortti lykätä. Samoin erilliselle laaduukkaammalle äänikortille ei löydy paikkaa.
Onpas nykyaikaa!
Pelit: itunes: ever heard?
Eltsut: nettipalvelut, ever heard?
Verkkokiintolevy: ever heard?
Usb näppis: ever heard?
Usb hiiri: ever heard?
Usb äänikortti: ever heard?
Nettitv, dreambox, etäkäyttö ym.: ever heard
Ipadissä ainakin toimii nuo kaikki.
CD/DVD, millä vuosikymmenellä eletään? ei kukaan pöytäkoneissakaan käytä CD/DVD-levyjä
Mihin tarvitaan isompaa HDD/SSD-asemaa? on olemassa verkko ja vaikka ulkoiset USB-talletusvälineet
Hiirtä ja näppäimistö ei ole niin luonnollista kuin sormella näyttöö tökkiminen
Telkkaria ei katsella nykyaikana, vaan katsellaat Netfixia ja vastaavia. Kukaan normaalijärkinen ei yleensäkkään katsele tietokoneella TV-tä vaan sitä varten on ISO taulutelkku.
Enpä ole ketään kuullut, joka äänikorttia olisi viiden vuoden sisällä tietokoneeseen ostanut...
Kirjoittaja olí muisnaisjäänne tai sitten hän lapio työkseen sontaa pellolla
On varmaan kiva aina asentaa ja poistaa kaikki nuo laitteet. Kyllä nuo tabletit on kalliita leluja, ei voi mitään.
On, tietokoneeseen on myös tosi kiva asentaa nuo laitteet.
Jos et vielä ole tutustunut tietokoneisiin ja niiden lisälaitteisiin niin ne pitää kytkeä, ohhoh, siis oikeesti KYTKEÄ!
On se kyllä kaaheeta.
Niin, ja siis eihän tablettiin tarvi näitä kun vakionakin on kaikki korvattu jo toimivasti
Kysehän olikin kuitenkin siitä että saako ipadiin samoja kuin tietokoneeseen, kyllä ipadiin saa.
Pelit: itunes: ever heard? Olen kuullut, mutta en pelaa pelejä
Eltsut: nettipalvelut, ever heard? En ole kuullut. En tarvitse
Verkkokiintolevy: ever heard? Olen kuullut ja haluan pitää tiedostot turvassa fyysisillä levyillä.
Usb näppis: ever heard? Olen kuullut, On sellainen
Usb hiiri: ever heard? Olen kuullut, on sellainen
Usb äänikortti: ever heard? Olen kuullut. Melkoisiä rimpuloita ovat ja huonoilla liitännöillä. Ei niitä pahemmin äänityksissä käytetä.
Nettitv, dreambox, etäkäyttö ym.: ever heard Olen kuullut, en tartte. Jos yle veroa pitää maksaa, niin mä katselen ja tallennan ne vähäiset ohjelmat omalla koneella tuohon samaan veroon.
CD/DVD levyt joita ostan ovat alkuperäisiä musiikki levyjä. Mikään kapinen pakattu musiikki ei kelpaa ja pakkaamatonta musiikkia ei monikaan suomalainen putiikki tarjoa ladattavaksi. Ja jos tarjoaa, niin mitää kuuntelemisen arvoista ei löydy.
Omistin Point of View Tabletin, mutta lahjoitin sen siskon lapsille peli/harjoittelu laudaksi. Itelle se oli heräte ostos, jolla en loppujen lopuksi tehnyt yhtään mitää.
Usb äänikortit on äänityksessä hyviä, oikein toimivia.
Ja miksi sitten kyselet jos et edes käytä näitä palveluita.
Muuten vinkkinä sulle että valitettavasti se sun wav äänicd on pakattua.
Pakkaamattomana häviämättömällä koodekilla on ihan hyvä siirtää ne pakatut cdlevytkin mukana kuunneltavaan muotoon ettei tartte sitä agregaattia ja cdsoitinta tai tietokonetta kulettaa tuolla pyöräillessä mukana kärryssä, sekö on sun mielestä muka kätevämpää?
Kyllä itse mieluummin matkalla kuuntelen vaikka ipod touchilla sen musan ja kotona sitten vaikka cd-levystä.
ihan yhtä hyvin ne mp3-set kuulee - jotka toisin väittää ovat IDIOOTTEJA
näin AINAKIN suurin osa ihmistä ajattelee
en nyt päässyt ihan kärryille kirjoittajan aivotoiminnasta
Niinhän ne riittää, mutta näköjään jotkut kuuntelee pakattua cd levyä ja kuljettaa agrigaattia antamassa virtaa kotistereoihin kun esim. rullaluistelee, itse tosiaan otan puhelimen tai muun mp3 soittimen mieluummin mukaani.
Mp3 paras laatu on jo niin hyvää että siitä ei pysty monikaan tai kukaan erottamaan onko se wavia vai mp3 muotoa.
Jos vetäisee flac muotoon niin on jopa häviämätön pakkaus tai ios laitteiden omaan muotoon, eroa ei ole yhtään laadussa, koko on kutistettu tyhjissä kohdissa.
On on. En ole kysellyt mistään peleistä tai jostain eltsuista. Siis tarkoitin häviötöntä ääntä. En omista CD/DVD-toistimia. LP-soitin löytyy ja levyjä. CD & Vinyyli rippejä kovalevyllä. CD:t rippaan siis kovalevylle. Flacia käytän. 3TB kovalevytilaa riittää vielä jonkin aikaa ja sit hommataan lisää. En pyöräile kuulokkeet korvilla.
Cd levyssä on pakattu se musiikki.
alaser ja bluray levyissä ei ole.
linkku-urpo ei onneksi pöytäkonneella tosijaan juuri mittään teekkään, linkkuraa näet kun ei kuiteskaa juuri missää pöytäkonneessaa saa lukutaidoton ja aina rahaton linkku-urpokaa pelittämmää, prossut se vaa hitsaa ja kiintolevyt puhki hinkkaa se iha hirvee linkkuran-reuhka, varsinaine pöytäkonneiden täystuho siis on se iha hirvee linkkura, onneksi linkku-urpo ei pöytäkonetta juuri mihinkää tarvitsekkaan, pelejä ei iha tumpelo linkku-urpo tietenkää pystykkää pellailemmaa vaikka niitä siinä pöytäkonneessa ehkä olisikii mahollista käytellä, linkku-urpolle hyvinnii riittää ku se iha kämänen linkkuran peruna-poika peli-rypistys ees jotennii junnaa niillä linkkuran vähä kyll aika surkeilla 8-bit väreillä ja iha iliman äänii tietenniii ja sitte on tietenkii tämä toine kaikille linkku-urpoille edellee tosi haastava ongelma eli tämä aina hankala pdf-tiedosto, sitä jos pääsee linkkurassa edes vähä yrittämmää auki on usseimmat linkku-urpot semmosee linkkura-laitteesee jo melko tyytyväisii, aina rahaton linkku-urpo siis hyvinnii pärjäillee semmosella iha halvalla linkkura-tabletilla, siinä samalla ku urpo semmosen halvan linkkura-lelun hankkii kannattaa linkku-urpon yrittää pyytää kauppiaalta myös semmonen 1kg aika kätevä jauhesammutin niiku sillee kaupan päällisiksi, kaike varalta vaa niiku sillee jos ei se halpa linkkura-kone aina suostuisikaa vaikka sitte aina sammumaa vai kui linkku-urpoo ?
pukkaa.
♥ Ihanaa asiaa, ihanaa asiaa ♥
Kiitän hienoista uusista lausealkioista ja niistä kiitollisena, lisättyäni ne aivoripulikoneen datatiedostoon, käynnistän aivoripulikoneen:
ja tuloskin on yleensä melko nopeasti ja helposti pääteltävissä, ja iha iliman ääniii tietenkiii, auki on usseimmat winkku-urpot semmosee winkkura-laitteesee jo melko tyytyväisii, aina rahaton winkku-urpo siis hyvinnii pärjäillee semmosella sikakalliilla winkkura-tabletilla, winkku-urpo ei onneksi pöytäkonneella tosijaan juuri mittään teekkään, winkkuraa näet kun ei kuiteskaa juuri missää pöytäkonneessaa saa lukutaidoton ja aina rahaton winkku-urpokaa pelittämmää, prossut se vaa hitsaa ja kiintolevyt puhki hinkkaa se iha hirvee winkkuran-reuhka, ongelma siinä winkkura-teoriassa se että semmosella halvalla winkkura-lelulla ei sitten pysty kuitenkaa tekemää juuri mittään järkevää että silleen winkku-urpot, winkkura-konneet taitaa olla kaike lisäksi vielä niiku aika vaarallisiakiiiettä semmosta onse winkku-urpon elämä sitte ylleensä kuitenkii noin käytännössä ku sen ihan avuttoman winkkuran-reuhkan kaa yrittää vaa niiku tosihalvalla toimeen tulla reppana vai kui winkku-urpot siinä samalla ku urpo semmosen sikakalliin lwinkkura-lelun hankkii kannattaa winkku-urpon yrittää pyytää kauppiaalta myös semmonen 1kg aika kätevä jauhesammutin niiku sillee kaupan päällisiksi, kaike varalta vaa niiku sillee jos ei se sikakallis winkkura-kone aina suostuisikaa vaikka sitte aina sammumaa vai kui winkku-urpoo ? eihä siitä iha avuttomasta winkkurasta tietokonneen käyttikseksi tosijaan ole, eikä varsinkaa semmosen super-konneen käyttikseksi, energiasyöppö ja resurssit hukkaava käyttis-rypistys winkkura, välillä voi taasen urpo vaikka yrittää sen kaikille winkku-urpoille nii hirveen vaikeen pdf-tiedoston avausta ja mutta aina ankarasten vuotava ja jumittava halpa linuxin korvike
winkkura on rahattomille mutta aina hyväuskoisille winkku-urpoille sopiva halpa
mahdolliset vastaan vänkäävät toisinajattelijat suljetaan välittömästen tikasti valvotulle suljetulle koulutusleireille jonnekkii siperian perukoille winkkura-tavoille oppimaa vai kui winkku-urpot hih hih ! iha iliman äänii tietenkiii vai kui winkku-urpo, jottai pystyy urpo sentää kuitenkii sillä iha avuttomalla winkkuran-reuhkalla tekemää vai kui urpo ? winkku-urpo ei näetsen ikuna kuitenkaa voisi oppia Linuxia asentamaa saatikka sitte sitä linkkua käyttämää reppana,
Aivoripulia pukkaa!
jo ihan linkkura-paniikissa pisti sitten ihan hädissään sen linkkuran-reuhkan ihan ilmaisen texti-editorin lissää sitä aina nii asiallista ja luotettavaa ja vallan loputonta linkkura-propagandaa generoimaan, onse silti ihan kivaa että lukutaidoton linkku-urpokin tällee pääsee julkisiin keskusteluihin ainakii jotenkii osallistumaan, muutehan aina rahaton linkku-urpo olisi ihan täydellisesti tietoyhteiskunnan erilaisista tapahtumista ja ilmiöistä iha täydellisessä pimennossa vai kui linkku-urpot ..
ja ainii, linkkuran siihe nii järkyn synkkään desktoppiin masentuneen linkku-urpon ainakii hetkelliseksi virkistämiseksi taasen ilmoitamme että xp sp3 pelittää edelleen luotettavasti netin selailussa mokkulalla, linkkuran-reuhkat voimme siis edelleen jättää niijen aina rahattomien mutta muute kyllä käsittämättömän hyväuskoisten linkku-urpojen halvoiksi linkkura-leluixi, eihä semmosella linkkuralla urpokaa juuri mittää pysty tekemää mutta ainahan sitä kuiteskii voi vaikka kokkeilla sitä linkkuran-reuhkaa että mitenkä nyt tämäkii kone sitä linkkuran ihan uskomatonta tuhovoimaa sitte kestää tai ei kestä, ja tarvitaanko kenties jällee sitä aina kätevää jauhesammutunta linkkura-lelun rauhoittamiseksi vai kui linkku-urpot ?
tääkii linkkura-satiiri sitte varmaa taasen jo sen verta folio-hatuttaa että vaativat reppanat sen ihan välitöntä linkkura-sensurointia sen aina ihan rahattomien linkku-urpojen linkkura-yhteisön omaksuman ihan ehdottoman rajoittamattoman linkkura-sananvapauden tyyliin vai kui linkku-urpot ?
pukkaa.
pukkaa.
Täyttä asiaa, hyvä!
...pukkaa!
Yksikin kerta riittäisi kertomaan, että linukshan sitä suoltaa....
Joo, kirjoitapas silä tablella tuhannen sivun esitelmä ja tule sitten tänne vinkumaan miten ihanaa sen käyttö on...
ei enään ole mikään esitelmä vaan kirja. Eikös muuten esitelmä pidetä suullisesti eikä kirjallisesti.
vois vähän pitkästyä kun joutuu kuuntelemaan pyypään 1000 sivuista esitelmää
Edelleekään alustalle on ihan sama millä sen kirjoitat, tabletti on tasan yhtä helppo kun siihen kytkee näppiksen.
Mutta eri asia on pitääkö kirjan tai esitelmän pitämistä helppona.
mielestäni kirjan pitäminen on aika helppoa, ellei nyt ole joku ihan vitun paksu ja ei tietty onnistu kikkelin päällä pitäminen
Esitelmän pito tarkoittaa esittämistä Suomeksi.
Kirjan kirjoittaminen on eri asia kuin sen kädessä pitäminen.
jos ja kun et näköjään ymmärtänyt, mutta hienoa jos osaat kirjoja kirjoittaa ja runoilla, olisiko näytettä jossakin?
miten sä osaat kirjoittaa esitelmää (kirjan kirjoittamisesta puhumattakaan) kun ei ole suomenkieli hallussa:
"
Mutta eri asia on pitääkö kirjan tai esitelmän pitämistä helppona.
"
IHAN SELKEÄSTIHÄN TUOSSA VÄITETÄÄN, ETTÄ PIDETÄÄN KIRJAA, ei siinä kirjoittamisesta puhuta
Minäkö, milloin minä olen esitelmän kirjoittamisesta puhunut että osaisin?
Lukemisen taitokin on hyvä opetella.
Mitä se sanoikaan tuo Pena fani, ootas kun setä lainaa:
"Joo, kirjoitapas silä tablella tuhannen sivun esitelmä ja tule sitten tänne vinkumaan miten ihanaa sen käyttö on..."
Get it?
Maby not.
"Lukemisen taitokin on hyvä opetella."
oleko nyt jossain kamoissa?
"
Mutta eri asia on pitääkö kirjan tai esitelmän pitämistä helppona.
"
tuossa kerrotaan, että PIDETÄÄN kirjaa, sehän on väärää opettelua, jos PIDETÄÄN korvataan kirjoittamisella
eihän tuo liity millään tavoin lukemisen opetteluun, kun kerrotaan, että PIDETÄÄN KIRJAA
Opettele lukemaan.
Mutta eri asia on pitääkö kirjan tai esitelmän pitämistä helppona.
yritän opetella
pitääkö kirjan tai esitelmän PITÄMISTÄ helppona. Voisitko kertoa miten tuon voi muuten lukea kuin että siinä kerrotään että KIRJAA PIDETÄÄN?
oletko muuten suomalainen?
Mitä tarkoittaa oleko nyt jossain kamoissa?
Oleko ny its komouyhg?
esim. että mitä psyykelääkkeitä olet käyttänyt, kun aivokemiasi on vähän omanlaatuinen näin lievästi sanottuna
Oleko?
Okeest?
Puhun tyylilläsi, ei sen kummempaa.
kirjoitusvirheet tai kirjoitustapa on vähän eri asia kuin suorat asiavirheet - ei kirjaa pidetä - esitelmä voidaan pitää
huomaatko, että tässä on asiavirhe
tyyli on jokaisella ihmisellä erilainen, joten siihen ei pidä puuttua, ellei ole tosi paljon kusta päässä
Huomaan että oli kirjoitusvirhe, mutta huomaatko että olet näsäviisastelija?
Lakkaa syömästä lateksia, kyllä se siitä kirkastuu...
Älypuhelin, liitettynä suurempaan näyttöön näppäimistöön, televisioon, tauluun melkein mihin tahansa ... lähes tulitikkurasian kokoiset (ala Raspberry PI:n kaltaiset) kätevät laitteet saavuttavat niin hurjat tehot että koko kuva perinteisestä tietokoneesta aluksi huoneen kokoisena, sitten laatikkoa pöytälokerossa jatkaa evoluutiokehitystä kohti yhä pienempää ja yhä tehokkaampaa vehjettä. Tallennus - ensin reikäkortti, sitten nauhat, levyt, sitten USB tms... sekin muuttuneet yhä huikean pieneksi kooltaan.
Hurjat tehot, heh, juupajuu.
Melko hurjat on tehot joo, kannattaa katsoa vaikka you tubesta.
Kyllä menee tabletitkin heittämällä ohi tehoillaan.
Itse en ole vielä tablet-laitetta ostanut, mutta hoidan jo nykyään suurimman osan kaikesta päivittäisestä asioinnista ja netin käytöstä älypuhelimella. Repussa kulkee lisäksi kätevästi Asus Eeepc Ubuntu 12.04.2 LTS versiolla varustettuna.
Varsinainen pc on tosiaan nykyisin turhake ja tarpeeton resurssi- ja aikasyöppö. Työpöydällä on järkevämpääkin käyttöä kuin makuuttaa jotain pc:tä pöydällä tilaa viemässä ja rahaa kanssa viemässä.
Omaa ajankäyttöäni kun mietin niin normaalina päivänä tarvitsen pc:tä ehkä 5-10 minuuttia päivässä, korkeintaan tunnin jos kirjoitan jotakin paskantärkeää paperia. Siihenkin riittää Asus Eeepc ja Libre Office. Tältä päivältä aikani koneella alkaa taas täysi ja suuntaan lenkille.
Tulee taas mieleen tämä totuus, että toisin kuin windows-pojat luulevat, meillä aikuisilla ihmisillä ei ole aikaa istua pelaamassa pc:llä. On nähkääs työelämä, perhe-elämä, päivittäiset asioinnit, ruoan laittoa ja sitten pitäisi vielä löytää aikaa sosiaaliselle elämälle, harrastuksille ja nukkumiselle ja lisäksi kodin kunnostustöille.
Päivästäni työ vie yleensä täyden 8h päivän ajasta, paitsi joskus kun pääsee ajoissa kotiin ja loput menee kaikkeen muuhun tosielämään liittyvään toimintaan. Tietokoneelle jää minimaalisen vähän aikaa jos sitäkään. Tänä iltana ei jää tietokoneelle minuuttiakaan aikaa, en ole edes kotona illalla.
Ymmärrän, että 15v koulupojan prioriteeteissa pelaaminen on elämää isompi asia, mutta meillä aikuisilla tuo tilanne on ihan eri. Mullakin nyt kuitenkin ikää on yli 30 vuotta lasissa ja elämä aika paljon kaikkea muuta kuin mitään pelailua. MIhin te kuvittelette, että aikuinen ihminen tarvitsee enää Windowsia?
Kannataa harkita tuohon matkaläppikseen Windows8 käyttöjärjestelmää niin saa enemmän nopeutta ja ominaisuuksiakuin Ubuntussa.
Parempiakin linux-jakeluita on läppäriin. Toinen vaihtoehto on tietysti Mac. Windows 8? Ei koskaan...