En ole lukenut kuin muutaman tekstisi, mutta oletan, että kasvatat kultaisianoutajia? Asenteestasi ja "saarnoistasi" päätellen pidät huolta myös terveydestä ja muutenkin hallitset homman? Millaisilla papereilla pentusi ovat useimmiten lääkärin luota selvinneet?
Ihan sitä varten kyselen, koska mieheni ja minä olemme hankkimassa kultaista noutajaa, ei nyt vielä lähiaikoina, mutta sitten kun se aika koittaa, haluan tietää jo luotettavan kasvattajan. Mua huolettaa suuresti aina nuo kultsien lonkat, yms jalostusvirheet, mutta se on ollut vuosien varrella niin ihana kumppani, että eihän sellaista ilman voi elää.
Porukoideni luona elelee nykyään siis kultsini, minä itse muutin pois ja poika piti jättää taakse, kun ei se vanhus enää kestäisi muuttoa. Tai kestäisi, mutten halunnut raastaa sitä kotoaan. Topi on nyt tosiaan 8-vuotias ja ollut aina terve ja riehakas poika, nyt vanhimmiten on alkaneet takajalat vähän heikentyä, metsässä riehuttuaan usein aristelee niitä. Muuten poika on ollut täysin terve, mutten ikävä kyllä tiedä kasvattajasta juurikaan, en ole edes varma onko isällä enää niitä tietoja ( koira on virallisesti hänen ). Muistan vain sen, että kasvattaja asui jokusen tunnin matkan verran Tampereelta, ehkä pohjoiseen päin ja emän nimi oli Sohvi.
Tämä ei nyt kuitenkaan liity asiaan, jonka sulle esitin, mutta voitko jotain kertoa kasvatustavoistasi ja pennuistasi? ( Emme siis tosiaan ole hankkimassa sitä koiraa kun vasta vähintään parin vuoden päästä, kun on tilaa ja varaa pitää kolmea koiraa. )
Emme käytä koiria näyttelyissä, puhtaasti seurakaveriksi ja päivien iloksi ajattelimme.
Issukka!
5
594
Vastaukset
- Issukka
Mistäköhän sitä aloittaisi... :)
No ensinnäkin meininkimme pentujen suhteen on seuraavanlainen: Synnytys tapahtuu aina makuuhuoneessa, ensimmäisen viikon pentuja ja emää valvotaan 24h/vrk. Olen jotenkin fanaattinen tuon homman suhteen, enkä tingi siitä pätkääkään. Vuorottolemme mieheni kanssa, jotta molemmat saavat myös hieman levätä. Pentuja pidetään jatkuvasti lähestulkoon suurennuslasin alla silmällä, jotta kaikki varmasti saavat syödäkseen. Kolme ensimmäistä viikkoa ne viettävät samassa paikassa, eli sen ajan, jonka emä pääsääntöisesti imettää. Sen jälkeen ne siirretään keittiöön ja siitä alkaa vieroitus ja kiinteään ruokaan opettelu. Emä ei enään ole jatkuvasti lastensa kanssa. Pennut opetetaan tekemään tarpeensa paperille ja niille opetetaan myöskin muutamia komentoja/käskyjä/kieltoja, sekä myöskin kutsumanimet, mikäli saamme ne ajoissa tietää. Leluja on kuin lastentarhassa, jotteivät huonekalut ala kiinnostaa. Muutamaa päivää ennen luovutusta käymme sitten eläinlääkärin tarkastuksessa, josta jokaiselle tulee kopio mukaan omaan mappiin, jossa on myös kaikki mahdollinen A:sta Ö:hön - hieman helpdesk tyyliin. Lisäksi annan neuvoja aina tarvittaessa vaikka maililla tai puhelimitse, tai periaatteessa ihan miten vain. Kun olen tuota ns. pentumappia koonnut, niin olen pyrkinyt tekemään sen siihen tyyliin, että mitä minä itse olisin aikoinani halunnut tietää ja nyt vuosien kokemuksella saanut oppia.
Eläinlääkärillä ei milloinkaan ole ollut huomauttamista pennuistamme - kaikki on ollut kohdallaan.
Lonkkiahan ei kukaan voi etukäteen tietää, sen näyttää aika. Harhakäsitys tuntuu olevan se, että jos molemmat vanhemmat ovat A-lonkkaisia, niin takuuvarmasti on sitä jälkikasvukin. Valitettavasti se on niin moneen kertaan nähty ja kuultu, että niin ei todellakaan ole! Lonkkavika kun on niin monesta muustakin tekijästä kiinni. Esim. ruokinta, liikunta jne. Toki perintötekijätkin ovat asetelmassa mukana, yhtenä osana kuitenkin vain.
Mulla on pahana tapana aina ollut olla varsin suora, kuten moni ihan kyllästymiseen saakka on varmasti huomannut ;).
Nämä koirat vain kun ovat niin pirun tärkeitä...
Olikohan tässä nyt tarpeeksi tietoa?- Sleepyhollow
Joo, sen huomasinkin, että koirat on sulle todella tärkeitä ja siksi kysyinkin sulta. Ainakin meillä on yksi asia yhteistä.
Tosi hyvä, että pidät pennut sisällä, Topi oli kesäpentu ja ne oli ulkona pienessä aitauksessa/kopissa emän kera ( siis oli kuitenkin hyvät ja turvalliset tilat niillä ) ja Topihan oli ihan kauhuissaan aluksi kun meille tuli. Ensin oli koko päivän takapihalla riehumassa ja tutustumassa, mutta kun vietiin sisälle niin poikaparka pisusi sisälle ja siinä sai pari päivää totutella, ennen kuin se uskalsi alkaa sisälläkin vipeltämään. :) Eli ei tod. ollut mikään sisäsiisti.
Ainakin kasvatusmetodisi kuulostaa hybiltä, en nyt kamalasti ala näin ajoissa tarkempia kysellä tai sopia, mutta kiinnostusta on. Missä päin asut ja millaisia kultaisianoutajia sulla on? En itse niin tarkemmin noista sileä- ja kiharakarvaisista tiedä, ei ole ollut kuin tuo yksi pellavaturkki. Sellainen perinteinen se kai on. Naurettavan tuntuista olla ihan pihalla asiasta.
Tosiaan, luultavasti ajattelimme hankkia nartun, sitten kun hankimme. Se tietenkin leikattaisiin, koska meillä on jo yksi uros. Narttu siksi, että tulisi luultavammin toimeen ( nämä on olettamuksia ei faktoja ) tuon uroksen kanssa ainakin ja nartun suhteen kultsit on omien kokemuksia perusteella niin "lällyjä" että harvemmin itse aloittavat rähinää, varsinkin jos pennusta asti tottuvat olemaan yhdessä. Nykyisistä koirista en usko mitään seurauksia koituvan, ne on niin arkoja, että eivät ala rähistä, leikkivät kyllä vauhdikkaasti. - Issukka
Sleepyhollow kirjoitti:
Joo, sen huomasinkin, että koirat on sulle todella tärkeitä ja siksi kysyinkin sulta. Ainakin meillä on yksi asia yhteistä.
Tosi hyvä, että pidät pennut sisällä, Topi oli kesäpentu ja ne oli ulkona pienessä aitauksessa/kopissa emän kera ( siis oli kuitenkin hyvät ja turvalliset tilat niillä ) ja Topihan oli ihan kauhuissaan aluksi kun meille tuli. Ensin oli koko päivän takapihalla riehumassa ja tutustumassa, mutta kun vietiin sisälle niin poikaparka pisusi sisälle ja siinä sai pari päivää totutella, ennen kuin se uskalsi alkaa sisälläkin vipeltämään. :) Eli ei tod. ollut mikään sisäsiisti.
Ainakin kasvatusmetodisi kuulostaa hybiltä, en nyt kamalasti ala näin ajoissa tarkempia kysellä tai sopia, mutta kiinnostusta on. Missä päin asut ja millaisia kultaisianoutajia sulla on? En itse niin tarkemmin noista sileä- ja kiharakarvaisista tiedä, ei ole ollut kuin tuo yksi pellavaturkki. Sellainen perinteinen se kai on. Naurettavan tuntuista olla ihan pihalla asiasta.
Tosiaan, luultavasti ajattelimme hankkia nartun, sitten kun hankimme. Se tietenkin leikattaisiin, koska meillä on jo yksi uros. Narttu siksi, että tulisi luultavammin toimeen ( nämä on olettamuksia ei faktoja ) tuon uroksen kanssa ainakin ja nartun suhteen kultsit on omien kokemuksia perusteella niin "lällyjä" että harvemmin itse aloittavat rähinää, varsinkin jos pennusta asti tottuvat olemaan yhdessä. Nykyisistä koirista en usko mitään seurauksia koituvan, ne on niin arkoja, että eivät ala rähistä, leikkivät kyllä vauhdikkaasti.Ai missä asun...mystinen kysymys, sillä jos sen nyt täällä kerron, niin paljastaisin itseni kertalaakista, enkä sitä valitettavasti haluaisi tehdä. Sanotaan vaikka niin, että Hesasta pohjoiseen n.450km. ;).
En voisi kuvitella, että pentumme todellakaan olisivat missään muualla, kuin missä ovat. Näin ne sosiaalisoituvat ja todellakin oppivat niihin elämän/elämisen ääniin. Toki kuitenkin täytyy muistaa se, että kun pentu tulee uuteen kotiin, niin se on sille aikamoinen järkytys ja voi olla hetken pallo hukassa. Kasvattieni omistajat ovat kuitenkin aina väittäneet, että kotiutumiset jne. ovat tapahtuneet tosta noin vain. Ovat olleet rohkeita ja sen sellaista.
Niin, ja jos nyt senkin tässä kertoisin, että mimmosia kultaiseni ovat, niin olisin paljastettu, sillä minut kyllä tunnetaan varsin hyvin näissä piireissä. Pakko tuottaa pettymys nyt ainakin tällä haavaa - sory vain! Toivottavasti ymmärrät...? - Sleepyhollow
Issukka kirjoitti:
Ai missä asun...mystinen kysymys, sillä jos sen nyt täällä kerron, niin paljastaisin itseni kertalaakista, enkä sitä valitettavasti haluaisi tehdä. Sanotaan vaikka niin, että Hesasta pohjoiseen n.450km. ;).
En voisi kuvitella, että pentumme todellakaan olisivat missään muualla, kuin missä ovat. Näin ne sosiaalisoituvat ja todellakin oppivat niihin elämän/elämisen ääniin. Toki kuitenkin täytyy muistaa se, että kun pentu tulee uuteen kotiin, niin se on sille aikamoinen järkytys ja voi olla hetken pallo hukassa. Kasvattieni omistajat ovat kuitenkin aina väittäneet, että kotiutumiset jne. ovat tapahtuneet tosta noin vain. Ovat olleet rohkeita ja sen sellaista.
Niin, ja jos nyt senkin tässä kertoisin, että mimmosia kultaiseni ovat, niin olisin paljastettu, sillä minut kyllä tunnetaan varsin hyvin näissä piireissä. Pakko tuottaa pettymys nyt ainakin tällä haavaa - sory vain! Toivottavasti ymmärrät...?Joo, totta kai ymmärrän, en mäkään kasvattajana haluaisi alkaa tietojani jakelemaan tuosta noin vain yleisesti.
Me nyt kuitenkin ollaan tosissaan hankkimassa kultsua joskus ja todellakin haluan tietää sen luotettavan kasvattajan, joten olisiko mahdollista e-mailin kautta jotain tietoa saada? Luottamuksella tietenkin, vaikkei yhteisymmärrystä syntyiskään. - Issukka
Sleepyhollow kirjoitti:
Joo, totta kai ymmärrän, en mäkään kasvattajana haluaisi alkaa tietojani jakelemaan tuosta noin vain yleisesti.
Me nyt kuitenkin ollaan tosissaan hankkimassa kultsua joskus ja todellakin haluan tietää sen luotettavan kasvattajan, joten olisiko mahdollista e-mailin kautta jotain tietoa saada? Luottamuksella tietenkin, vaikkei yhteisymmärrystä syntyiskään.mahdollista, mutta palataan vaikka asiaan sitten kun tytöt lopettaa juoksujen pihtaamiset!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389