Gynelle?

Hei! Olen 26 -vuotias, olen neitsyt enkä ole koskaan käynyt gynekologilla. On pyörinyt toki pitkään mielessä, että pitäisi pitäisi, mutta jäänyt kun ei ole akuuttia tarvetta ollut esim. ehkäisymielessä... minulla on kuitenkin aina ollut todella epäsäännölliset kuukautiset, väli vaihdellen mitä tahansa 20pv ja 4kk välillä... joskus ollut pidempiäkin välejä, mutta liittyneet aina pieneen painonvaihteluun, joka minulla sotkee kiertoa herkästi vielä ennestään lisää... Olen ihan normaalipainoinen kuitenkin, ja tässä puhutaan n. 3-4kg painonvaihteluista...

Minulla vaan kynnys kasvaa koko ajan. Ensinnäkin vähän hävettää, että en ole tähän ikään mennessä käynyt gynellä, enkä ole seksiäkään harrastanut. Lisäksi jos nuo kuukautishäiriöt ovatkin merkki jostain, vaikka eihän se tietenkään vitkuttelemalla parane. Enkä ole edes ihan varma mihin ottaisin yhteyttä. En jotenkin haluaisi yleislääkärille näyttämään toosaani, mutta paljonko yksityisellä suunnilleen maksaa..? Työterveyden piiriin ei kai kuulu kuitenkaan? Osaatteko suositella esim Kielotien Mehiläisestä (vantaa) hyvää ja asiallista gyneä?

Tiedän, että olen jo iso tyttö ja pitäisi pärjätä, mutta pelkään että saan vastaan jonkun nuivasti suhtautuvan kovakouraisen ja asioitani päivittelevän tantan... Minulle on koulukiusaamisen ajoilta jäänyt vaikeus kohdata varsinkaan vieraita ihmisiä, mikä on varmasti suuri syy myös vaikeuksiini miesasioissa. Ylipäänsä kaikki vieraat tilanteet ahdistavat hirveästi ja huomaan jatkuvasti moittivani omaa "tyhmyyttäni" ihan arkipäiväisistä sanomisista ja tekemisistä... mutta nämä pääkopan ongelmat lienevät asia erikseen.:)
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

1) ei tarvitse hävetä. Et ole ainoa 26-vuotias, joka ei ole käynyt gynellä.
2) neitsyyttäsi ei myöskään tarvitse hävetä. Gynekologia ei oikeasti kiinnosta se, että olet 26 ja neitsyt ellei se ole käyntisi syy. Se kannattaa toki mainita, että lääkäri voi valita pienemmät tutkimusvälineet ja ottaa asian tutkimuksessa huomioon
3)eikä neitsyyttä tarvitse muutenkaan hävetä. Olet vain normaalia terveempi ihminen, kun et ole mennyt sosiaalisen paineen alaisena panemaan 15-vuotiaana jokaisessa tarjoutuvassa mahdollisuudessa vain näytelläkseksi aikuista. Ole ylpeä itsestäsi
3)voit ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, siellä asia lähtee hyvin liikkeelle ja tk- lääkäreiden gynekologinen tutkimus ei eroa mitenkään gynekologin suorittamasta (olen käynyt molemmissa)
4) yksityisen hinnat vaihtelevat lääkäreittäin ja myös sen mukaan mitä kaikkia tutkimuksia tehdään. ultraäänitutkimus ja verikokeet esim. on nekin yksityisellä maksettava itse ja ne tulevast sen käyntimaksun päälle. AInakin satasen menoon kannattaa varautua
5) jos olet töissä kuulut työterveyden piiriin
6) niin, pääkopan asiat ovat asia erikseen, mutta tottakai nekin vaikuttavat. Itsekin olen ollut koulukiusattu ja kyllä ne vieläkin vaikuttavat jossain määrin. On niistä hyvääkin seurannut, mutta olen edelleen liian kiltti tietyissä tilanteissa. Voit muuten ihan rohkeastisanoa sille lääkärille, että olet koulukisattu ja niiltä ajoilta sinulle on jäänyt ahdistus vieraista tilanteista ja siksi sinua jännittää/pelottaa nyt erityisen paljon. Sekin on ihan ok eikä tee sinusta vähäisempää ihmistä. Ajattele niin päin, että sinä ainakin tunnustat ja tunnistat ongelmasi, niin moni ihminen ei uskalla sitä tehdä... Olet rohkea.

Äänestä

Gynekologinen perustutkimus on samanlainen terveyskeskuksessa ja gynekologilla. En tosin tiedä, onko joka terveyskeskuksessa ultraäänilaitetta ihan perustutkimusta varten, eikä niitä välttämättä ole yksityisilläkään. Mehiläisessä erittäin todennäköisesti on.
Lääkäri suunnittelee tutkimuksen sen mukaan, mitä hän tietää sinusta. Siksi kannattaa sanoa perusasiat: minua jännittää, alapäätäni ei ole koskaan tutkittua. Olen neitsyt. Kun lääkäri sitten kysyy, miksi tulit ja kerrot, että sinulla on epäsäännölliset kuukautiset. Esität hänelle, kiertojen pituudet viime ajoilta.

Työterveyshuoltoa on monen tasoista. Joskus siihen kuuluvat vain pakolliset terveystarkastukset määräajoin. Joskus siihen kuuluu myös sairauksien hoito. Joskus siitä on rajattu pois esimerkiksi gynekologiset tutkimukset. Oman työpaikkasi sopimuksesta saat tietoa vain sieltä, missä teidän terveydenhuoltonne on järjestetty.

Äänestä

Ja minä olen saanut ihan yhtä hyvää palvelua sekä tk:ssa että yksityisellä. Kummastakaan ei ole huonoja kokemuksia. Ajanvarausta tehdessä voi ihan hyvin sanoa, että "ei ole koskaan tehty gynekologista tutkimusta, että nyt voisi olla hyvä aika tehdä mainita kuukautisten epäsäännöllisyys".

Samainen lääkäri voi samantien todennäköisesti ottaa esim. papakokeen.

ps. monet tk:n yleislääkärit toimivat myös yksityislääkäreinä...
Toki niitä mätämunia löytyy aina jokunen per tusina, mutta elämä on ja kaikkea ei voi saada. Ehkä kuitenkin pääasia on se, että paikat tulee tsekattua ja että kaikki on kunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paulliina kirjoitti:

Hei! Olen 26 -vuotias, olen neitsyt enkä ole koskaan käynyt gynekologilla. On pyörinyt toki pitkään mielessä, että pitäisi pitäisi, mutta jäänyt kun ei ole akuuttia tarvetta ollut esim. ehkäisymielessä... minulla on kuitenkin aina ollut todella epäsäännölliset kuukautiset, väli vaihdellen mitä tahansa 20pv ja 4kk välillä... joskus ollut pidempiäkin välejä, mutta liittyneet aina pieneen painonvaihteluun, joka minulla sotkee kiertoa herkästi vielä ennestään lisää... Olen ihan normaalipainoinen kuitenkin, ja tässä puhutaan n. 3-4kg painonvaihteluista...

Minulla vaan kynnys kasvaa koko ajan. Ensinnäkin vähän hävettää, että en ole tähän ikään mennessä käynyt gynellä, enkä ole seksiäkään harrastanut. Lisäksi jos nuo kuukautishäiriöt ovatkin merkki jostain, vaikka eihän se tietenkään vitkuttelemalla parane. Enkä ole edes ihan varma mihin ottaisin yhteyttä. En jotenkin haluaisi yleislääkärille näyttämään toosaani, mutta paljonko yksityisellä suunnilleen maksaa..? Työterveyden piiriin ei kai kuulu kuitenkaan? Osaatteko suositella esim Kielotien Mehiläisestä (vantaa) hyvää ja asiallista gyneä?

Tiedän, että olen jo iso tyttö ja pitäisi pärjätä, mutta pelkään että saan vastaan jonkun nuivasti suhtautuvan kovakouraisen ja asioitani päivittelevän tantan... Minulle on koulukiusaamisen ajoilta jäänyt vaikeus kohdata varsinkaan vieraita ihmisiä, mikä on varmasti suuri syy myös vaikeuksiini miesasioissa. Ylipäänsä kaikki vieraat tilanteet ahdistavat hirveästi ja huomaan jatkuvasti moittivani omaa "tyhmyyttäni" ihan arkipäiväisistä sanomisista ja tekemisistä... mutta nämä pääkopan ongelmat lienevät asia erikseen.:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu