Miten kauan työuupumisesta toipuminen kestää?

väsynyt-76

Jouduin jäämään asiantuntijatöistä sairaslomalle viime syksynä, jäin vasta kun olin siinä kunnossa etten enää osannut lukea powerpoint-kalvolta, tai osasin, mutten ymmärtänyt mitä sanat tarkoittivat. Ihan liian myöhään siis.

Samaan syssyyn oli puhjennut myös vaikea masennus. Sairaslomalla olen ollut nyt 8kk, tarkoitus olisi palata töihin kolmen kk:n päästä.

Oirekirjo on ollut laaja, muttei onneksi koko ajan samanlainen. Alussa nukuin 14-16h/vrk. Sitten unen tarve väheni, mutten päässyt msennukseltani oikein sängystä ylös enkä kotoa pois, lihoin 12kg. Sitten lääkkeillä mieliala alkoi kohentua, jaksoin siivota, käydä suihkussa jne.

Edelleen ovat jäljellä massiiviset kognitiivisten taitojen ongelmat: muisti on ihan sökönä, ei aavistustakaan mitä olen puhunut tai kenen kanssa, seison usein eteisessä tms. muistamatta miksi olen sinne tullut, kirjoja on mahdotonta lukea. Keskittymiskyky on vähän parantunut, jaksan jo katsoa 45 minuuttia tv-sarjan jaksoa putkeen.

Väsyn edelleen ihan mitättömistä asioista. Kauppareissu, tai lääkärissä käyminen on niin "rankkaa", että menen päiväunille sen jälkeen.

Töihinpaluu hirvittää. Palaan osa-aikaisena, mutta vanhoihin tehtäviini. En tajua miten pystyn vaativaan asiantuntijatyöhön kun en jaksa mitään, eikä mikään pysy päässä. Toisaalta tuntuu etten minä kuntoudu vain tällä kotona "makaamisellakaan", voisiko työ kuntouttaa? Lisäksi poden syyllisyyttä työkavereiden takia jotka eivät huonon johdon takia ole saaneet lisämiehitystä minun jättämäni työtaakan kanssa. Pelottaa.

Miten pitkään teillä on kestänyt toipua ja miten paluu vanhaan työhön on sujunut?

62

20408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelipoikki

      Olen käynyt läpi täsmälleen saman, tai oikeastaan tekstiisi verraten hieman pahempana. Toipuminen kestää tuplasti sen mitä siihen pohjalle vajoaminen vei. Siis jos alamäki vei vuoden, toipuminen ottaa kaksi vuotta - pitäen sisällään sen, että saat toipua rauhassa. Muisti ja stressinsietokyky eivät välttämättä palaudu ihan ennalleen eikä kaikki kognitiiviset kyvytkään, mutta on mahdollista kompensoida niitä muilla keinoilla. Toivotaan parasta! Itse palailen töihin uudelle alalle.

    • 229

      Mitä sanoit lääkärissä, että pääsit sairauslomalle?
      Minulla on ihan samanlaisia oireita kuin sinulla. Lisäksi en jaksaisi edes enää herätä aamulla.
      Kävin lääkärissä hakemassa apua, mutta lopputuloksena oli pari psykiatrilla ja psykologilla käyntiä. Minusta ne olivat todella raskaita ja vielä kun olen täystpäiväisesti töissä, niin päätin etten tuhlaa energiaani tuollaisiin.

      Minulla on vakava masennus testin perustella ja silti raahaan itseni arkisin töihin. En tiedä kuinka painokkaasti minun tulisi lääkäreiltä vaatia sairaslomaa... olen todella sen tarpeessa... Mielestäni ammattitaitoisen lääkärin tulisi tarjota sitä vaihtoehtoa sairaalle.
      Ajatuksenani on ollut irtisanoutua, mutta ystäväni sanoi minulle ettei se kannata ja että olen oikeutettu sairauslomaan ihan samalla tavalla kuin muutkin.

      Miten saan apua lääkäristä? Ensisijaisesti uskon paranevani sairauslomalla.
      Ei auttanut vaikka kerroin olevani täysin uupunut ja kykenemätön muistamaan asioita ja tekemään töitäni ja haluavani vaan kuolla pois.

    • toipilas1

      Vaihda lääkäriä. Mä sanoin lääkärille etten pysty esitelmöimään kun en pysty puhumaan, ja etten enää nuku. Masennuksen takia pääsin psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi, ja siellä hoidettiin lääkitys, ja kaikki sarasloman jatkot (ekat 3kk sain sairaslomaa aina kuukauden kerrallaan).

      Jos työterveys ei sua usko/ ymmärrä, pyydä sieltä tai terveyskeskuksesta lähete psykiatrian poliklinikalle. Jos tarpeen, liioittele vaikka että sulla on suisidaalisia ajatuksia että varmasti pääset puhumaan ammattilaisen kanssa.

      • en enää suisidaaline

        "Jos tarpeen, liioittele vaikka että sulla on suisidaalisia ajatuksia että varmasti pääset puhumaan ammattilaisen kanssa."
        Meillä oikeasti vakavasti sairailla on ihan tarpeeksi vaikeaa ilman, että tilannetta vesitetään sillä, että joku liioittelee tai valehtelee. Ollaan reiluja edes toisiamme kohtaan, koska yhteiskunta ei sitä ole. Ei tarvita lisää Hakkaraisia.


      • Elämännälkä

        Olen samaa mieltä!! Lääkäri vaihtoon ja kirjoita vaikka oireet paperille jonka annat uudelle lääkärille. Monesti vastaanotolla ihmiset vähättelevät oireita ja koko asian esilleottokin on vaikeaa. Ota mukaan jo tekemäsi masennustesti. Ja vaikka ystävä jos tarvitset tukea. Älä jää odottamaan että olet liian syvällä ja tarvitset sairaalahoitoa.


      • gyhujikl
        en enää suisidaaline kirjoitti:

        "Jos tarpeen, liioittele vaikka että sulla on suisidaalisia ajatuksia että varmasti pääset puhumaan ammattilaisen kanssa."
        Meillä oikeasti vakavasti sairailla on ihan tarpeeksi vaikeaa ilman, että tilannetta vesitetään sillä, että joku liioittelee tai valehtelee. Ollaan reiluja edes toisiamme kohtaan, koska yhteiskunta ei sitä ole. Ei tarvita lisää Hakkaraisia.

        Miten hvetissä "teidän oikeasti sairaiden tilanne vesitetään" jos on pakko liioitella päästäkseen psykiatrille? Ei vika ole silloin potilaassa vaan lääkärissä. Mikä tilanne? Miten vesitetään? Ei täällä leikisti sairaat kirjoittele ja kysele vakavissaan neuvoja.


      • Theotar
        en enää suisidaaline kirjoitti:

        "Jos tarpeen, liioittele vaikka että sulla on suisidaalisia ajatuksia että varmasti pääset puhumaan ammattilaisen kanssa."
        Meillä oikeasti vakavasti sairailla on ihan tarpeeksi vaikeaa ilman, että tilannetta vesitetään sillä, että joku liioittelee tai valehtelee. Ollaan reiluja edes toisiamme kohtaan, koska yhteiskunta ei sitä ole. Ei tarvita lisää Hakkaraisia.

        Hienosti vedit Persut mukaan. Mutta muutoin. Ei sitä apua aina saa, ellei liioittele. Vaivoja on joskus PAKKO liioitella, jos apua ei saa. On tyhmää odottaa, että hakee vauhtia pohjan kautta. Se ei hyödytä ketään.


    • toipilas1

      Olen pahoillani jos viestini vaikutti kyyniseltä, sitä se olikin. Itse hain apua 2kk ennen totaalista romahdusta, ja kohtasin työterveyslääkärin joka kehotti välttämään hiilihydaatteja jotta jaksaisin paremmin. Olen miettinyt paljon että jos hän olisi uskonut minua, olisiko tämä nyt melkein vuodeksi venähtänyt romahdus ollut lyhyempi. Anteeksi.

      Minulle tuo ymmärtämätön lääkäri sai aikaan sen, että haaveilin itsemurhasta useiden kuukausien ajan. En toivo kellekään samaa.

      • en enää suisidaaline

        Pahoittelen kohtaloasi. Harmillista, että kohtasit ymmärtämättömän lääkärin. Itse kohtasin fiksun lääkärin. En eläisi ilman häntä. Ehkä vielä joskus löydän elämänilonkin. Toivottavasti.

        Minä olin ihan itse syypää siihen, etten tajunnut hiljentää tahtia ja mennä ajoissa hoitoon. Siinä vaiheessa kun puoliso vei lääkäriin, ei tarvinnut enää selittää yhtään mitään, kun tilanne oli liian karmea. En muistanut vuosilukua, en omaa ikää vaikka kuinka mietin, en postinumeroa vaikka olin asunut iäisyyden samassa osoitteessa, sanat katoilivat ja suu "mongersi" ja sieltä tuli ihan vääriä sanojakin (jatkuu edelleen), eksyin kotikylille, soitin kapungista puolisolle että miksi olen täällä kun en muistanut, menetin autonajokyvyn, motoriikka kömpelöityi, sormet sekosivat tyystin näppäimistöllä, en tajunnut lukemaani tai tv:stä katsomaani, tasapaino heikkeni jne. lista on loputon. Eli eipä lääkärin tarvinnut miettiä, mihin kykenen ja mihin en. En kyennyt yhtään mihinkään.

        Toipumisen tie on pitkä ja kivinen. Olisinpa säästynyt tältä kokemukselta, mutta tapahtunutta ei voi muuttaa, voi vain yrittää korjata sitä, mitä vielä voi. Hippokampus lienee pippurinkokoinen - pysyvästi.

        Hyvä kirja aihepiiristä: Dahlgren, Eva F. : Mihin kadotin itseni? Dokumenttiromaani.


      • Mielenvika

        Mulla kans työterveyslääkäri kerta toisensa jälkeen käännytti takas töihin vaikka psygologin ja psykiatrin lausunnoista näki tilanteeni yli vuoden ajalta, ei vaan halunnut kirjoittaa sairaslomaa. Yhtenä aamuna lopulta menin terveyskeskuslääkärille lausunnot ja omat kirjoittamani kertomukset mukana, nyt jo 3kk sairaslomalla masennuksesta ja työuupumuksesta. Olo ei tunnu korjaantuneen vieläkään lääkityksestä huolimatta.
        Mielenkiinto ja paineensietokyky on romuttunut. Kiitos vaan nyky-yhteiskunta! Touhotus pilasi elämäni.


    • toipilas2

      Kohta 6 vuotta sairastumisesta. Tein sen virheen, että menin lääkäriin ja hain sairaslomaa vasta, kun tuli totaalisesti seinä vastaan eli en kyennyt enää menemään työpaikalle. Alussa nukuin 12-15tuntia yössä, sen lisäksi 2-3 tunnin päikkärit. Muisti, keskittymiskyky, kaikki kognitiiviset taidot hävis, pienestäkin ponnistelusta mieletön uupumus. Diagnoosiksi vaikea masennus ja työuupumus. Kaikki mahdolliset lääkkeet käyty läpi jatkuva keskusteluterapia. Nyt 6 vuoden jälkeen muisti on alkanut vähän paranemaan ja pystyy ajattelemaan ilman että pää "menee sekaisin" ja masennus on helpottanut, mutta ei kokonaan pois. Stressinsietokyky on edelleen olematon. Olin myös asiantuntijatyössä ja en ole pystynyt palaamaan työelämään.
      Edelliseen kirjoittajaan viitaten "toipumisen tie on pitkä ja kivinen". Ihmettelen aina naisten- ja iltapäivälehtien uutisia julkkiksista "Olin työuupunut, olin viikon aurinkolomalla ja nyt olen kunnossa". Tällaiset jutut aiheuttavat vahinkoa ihmisille, jotka ovat oikeasti sairastuneet työuupumukseen (mielestäni kyseessä on sairaus, vaikka Kela ei sitä hyväksy sairaudeksi!) Jos on oikeasti burnout, kannattaa hakea apua ajoissa eikä odottaa sitä totaalista romahdusta, .

    • nyt terve taas

      Kyllä siihen täydelliseen toipumiseen saattaa mennä vuosiakin. Anna itsellesi aikaa toipua. Työuupumushan ei iske muihin kuin ahkeriin puurtajiin. Kun kerran itse olet piiskannut itsesi työkyvyttömäksi, älä nyt kuvittele piiskaavasi itsesi taas työkuntoon. Terveeksi ei tule ennen kuin vaihtaa suhtautumistaan ihan totaalisesti. Suorittamisen täytyy loppua! Täytyy pysähtyä ja kohdata itsensä, myös ne huonot ja heikot puolensa.

      Työ voi kuntouttaa, jos pomo ja työkaverit pystyvät tukemaan sinua. Olisi hienoa, jos voisi mennä osa-aikaisesti töihin. Mieluummin niin, että alkaisi vähitellen vaikka 10 prosentista ja sitten vähitellen lisäisi töissä oloa.

      Vedit itse itseni piippuun. Kuvittelin selviäväni kaikesta, koska olin aina ennenkin selvinnyt. Täysin poissa töistä olin melken puoli vuotta, sitten sain palata osa-aikaiseksi. Nyt olen tehnyt täyttä työpäivää jo pari vuotta. Vaihdoin myös työpaikkaa, jotta sain inhimillisemmän työtahdin.

      En käyttänyt mitään lääkkeitä. Vaikea arvioida, kestikö toipumiseni sen takia kauemmin vai lyhemmän aikaa. Olen lääkevastainen, myönnän sen.

      Lääkkeiden sijaan olen liikkunut paljon luonnossa ja hoitanut itseäni hellästi joogalla ja tietoisuustaitoharjoituksilla. Suosittelen.

      • Ahdistaa1

        Itsekin olen lääkevastainen. Olen käynyt terapiassa ja hierottavana. Jooga voisi olla hyvä lisä vielä tähän. Osasaikulla nyt mennään. Mun pitäisi kai vaihtaa työpaikkaa. Esimies ei ymmärrä yhtään, vaan painaa päälle samat työolot missä paloin loppuun. En näe tervettä tulevaisuutta tässä työpaikassa :-(


      • N121

        En tajua lääkekielteisyyttä. Ei kenenkään niitä tietysti tarvitse käyttää mutta minua ja monia muita ovat auttaneet tosi paljon. Eivät muuta ihmistä toisenlaiseksi, eivät aiheuta riippuvuutta, eivät mitenkään estä esim. psykoterapiassa käymistä. Sen sijaan voivat olla edellytys sille että jaksaa ylipäänä hakea muutakin apua.


      • kaikkitavallaan
        N121 kirjoitti:

        En tajua lääkekielteisyyttä. Ei kenenkään niitä tietysti tarvitse käyttää mutta minua ja monia muita ovat auttaneet tosi paljon. Eivät muuta ihmistä toisenlaiseksi, eivät aiheuta riippuvuutta, eivät mitenkään estä esim. psykoterapiassa käymistä. Sen sijaan voivat olla edellytys sille että jaksaa ylipäänä hakea muutakin apua.

        Totta. Jokainen masennus on kuitenkin omanlaisensa, ja jokainen personaalisuus sen kantajalla.
        Osa selviää pahimmankin yli luonnon, musiikin ja joogan/taijin/meditoinnin avulla. Etenkin lapsettomilla voi olla mahdollista antaa todella aikaa pyjamaviikoille ja toipua hiljalleen ja omaan tahtiin hakemalla jaksamisen mukaan voimaa ja voimistumista juuri luonnossa vietetyistä lyhyistäkin hetkistä, kirjoittamisesta, piirtämisestä tai laulamisesta.


    • Miekkonen--28

      Täällä 28v mies, joka sairasti tietämättään paniikkihäiriötä reilun vuoden, sitten syksyllä kohtaukset pahenivat ja lisääntyivät, sitten muutama pidempi flunssan tapainen sairaus ja joulukuun alkupuolella totaalinen romahdus. Pahin vaihe (joulukuu) oli sellaista, että heräämisen jälkeen jaksoin aamupalan syödä ja sen jälkeen olinkin aivan uupunut, loppupäivä meni täysin sumussa. Roskien vieminen oli suuri saavutus ja siihenkään en alkuun pystynyt.

      Pikkuhiljaa rupesin tekemään useammin ja useammin päivässä pieniä kävelylenkkejä, alkuun ne saattoi olla kerrostalon ympäri ja pikkuhiljaa vaikka 500m kävelyjä. Tammikuussa minulta löydettiin mykoplasma ja ajattelin, että nyt 3vk antibioottikuuri ja takaisin vanha terve elämä, no eihän se nyt ihan niin mennytkään valitettavasti =( Helmikuussa sitten lääkäri totesi, että minulla on paniikkihäiriö ja rupesin tähän etsimään tietoa enemmän.

      Diagnoosiksi tuli paniikkihäiriön lisäksi keskivaikea masennus (mainittakoon tähän väliin). Lenkit taisivat helmikuussa olla semmoisia 1km kävelylenkkejä, ehkä 3-5x päivässä. Maaliskuussa kokeilin jo hölkkäämistä, sen jälkeen sairastuin heti flunssaan (koko talven sairastuin todella herkästi). Huhtikuussa olo jo tuntui menneen todella paljon eteenpäin ja pystyin aloittamaan pikkaisen tehokkaampaa liikuntaa. Nyt teen päivittäin 20kpl punnerruksia, selkäliikkeitä ja vatsalihasliikkeitä ja joka toinen ilta käyn hölkkäämässä tällä hetkellä n. 2km lenkin vieläkin noita kävelyitä useamman kerran päivässä.

      Sairaslomani kestivät 2-3vk oikeastaan koko ajan, töihinpaluuta olisimme suunnitelleet tulevalle keskiviikolle (50% työajalla eli 4h per päivä 5pv viikossa), mutta naisystäväni sai toiselta paikkakunnalta työpaikan niin itse lopetin hommat nykyisessä työpaikassani (sain soviteltua ratkaisun taloudellisesti mahdollistavan), nyt tarkoitus parantaa ja vahvistaa itseäni kesän ajan ja koitan sitten syksyllä aloitella osa-aikaista hommaa tähän lisäksi. Ilman paniikkihäiriötä olisin ollut varmaankin valmis jatkamaan nyt tuolla 50% työajalla.

      Pahimmillaan silloin joulukuussa oli tilanne, ettei mitenkään päin ollut hyvä olla ja olin aika varma, että kuolema korjaa pian / nyt on joku aivokasvain tai vastaava. Hyvää kesää ja tsemppiä kaikille!

    • Ahdistaa1

      Työpaikassani on ollut monenlaisia muutoksia viimeisen 1½ vuoden aikana, kun olen ollut siellä. On siis pitänyt opetella uusi työ (opetus ei ole edes ollut laadukasta), ja kun työ on opittu edes jotenkuten, on milloin mitäkin uusia määräyksiä, uutta järjestelmää jne. ja töitä liikaa tietysti. Ja ennen nykyistä työtäni oli todella rankka elämäntilanne monella tavoin. Kuormitusta ollut vuosia.

      Saikkua 2kk tämän vuoden alussa. Kuulun siihen vähemmistöön, jolla ei ole masennusta. Ahdistus on minun diagnoosinani. Taisin hakea apua aikaisemmassa vaiheessa kuin te muut tähän asti kirjoittaneet, mutta kyllä aloin olla selkä seinää vasten. Aamut oli todella hankalia, nukkumaan piti päästä töiden jälkeen. Viimeisinä päivinä jatkuva päänsärky. Töissä kävin vessassa itkemässä salaa. Silti menin vain hakemaan keskusteluapua. En tajunnut, että olin oikeasti työkyvytön!

      Nyt ollaan osasaikulla, 50% töitä. Menen jaksamiseni äärirajoilla koko ajan. En näe, että tulen pystymään kokopäivätyöhön osasaikun jälkeen.

      Työterveyshuolto on erinomaista, saan hyvää keskusteluapua. Mutta kun työnantajan puolella ei uskota, että työolot aiheuttavat tämän. Palaan siis kokopäivätyöhön samaan kuin mistä paloin loppuun. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen, mitä tulee tapahtumaan...

      KELAlle homma on esitetty minun ongelmanani, vaikka työterveyshuolto on todennut tämän olevan työuupumus. Papereissa en ole työuupunut, vaan ainoastaan ahdistunut. Ahdistus on oikea diagnoosi, mutta ei kerro yksinään kaikkea. Kaikki sairauspäivärahat on tähän asti myönnetty kitkattomasti.

    • nyt terve taas

      Ihmiset reagoivat kohtuuttomaan (työ)stressiin eri tavoin: Joku vain nukkuisi, toinen valvoo; joku masentuu, toinen ahdistuu.

      Minä valvoin, uuvuin ja sain lopulta diagnoosiksi "yleinen ahdistuneisuushäiriö". Nykyään oireita on enää hyvin harvoin ja ne ovat lieviä. Tunnen itseni jälleen terveeksi, vaikka vain pari vuotta sitten ajattelin kauhulla, että olen mielentervyespotilas, sekoamassa ja jäämässä loppuiäkseni työkyvyttömäksi. Haluan kertoa, että siitä voi selvitä!

      Miekkonen -28. Epäilen, että oireilet työuupumusta panikoimalla ja masentumalla. Olet huomannut liikunnan helpottavan oloasi. Liikuntaa kannattaakin jatkaa, se vapauttaa enforfiineja.

      Ahdistaa1. Lääkärit laittavat ykkösdiagnoosiksi jotakin muuta kuin työuupumuksen, sillä sitä ei lasketa sairauslomaan oikeuttavaksi diagnoosiksi, käsittämätöntä kyllä. Ykkösdiagnoosiksi laitetaan se, mikä oireilu on vahvinta ja työkykyä heikentävää, ahdistus, masennus, univaikeudet. Tilanteesi tuntuu hurjalta, kun työnanataja ei osoita ymmärrystä. Oletko ollut yhteydessä työsuojeluun tai liittoosi, ehkä kannattaisi. Jos sinusta tuntuu, että et selviä edes 50% työstä, miten voisit selvitä 100%? On kohtuutonta vetää ihminen piippuun, sillä mitä alemmas putoaa, sitä haastavampaa on kavuta taas ylös.

      Korostaisin vielä sitä, että omien tunteiden ja reaktioiden kohtaaminen on tervehtymisen kannalta aivan olennaista. Kaikenlaisia kikkoja on olemassa jaksamisen parantamiseksi, mutta jos ei kohtaa omaa itseään ja opi vaatimaan itseltään kohtuudella, voi kikoista tulla vain väliaikainen laastari.

      Hyvää kevättä ja muistakaa nauttia elämän hyvistä asioista!

    • Ihan rikki

      Uupumuksesta toipuminen kestää vähintään saman ajan kuin itse uupuminen.

      5 v vuottakin menee ihan kevyesti.

      Sellaista se vaan on

      • Ope76

        Hei kaikille!

        Minun on ollut juuri tänään erityisen tärkeä saada lukea teidän toipumistarinoita.

        Minulla puhkesi loman vasta alettua viime lukuvuoden (olen siis opettaja) kiusaamiskokemuksen seurauksena burn out, joka toi mukanaan todella vahvan unettomuuden ja ahdistuneisuuden.

        Minulle tehtiin kaksi psyykelääkekokeilua, josta varsinkin Venlaflaxin pisti pään sekaisin.

        Olen käyttänyt ensin Mirtazapinia nukkumiseen ja psykiatri määräsi Ketipinoria toisella kolmannesta käynnistäni. Kumpikaan ei nyt meinaa tehota vaan olen valvonut monta yötä ja pää on ihan sekaisin.

        Minulla on huomenna kontrolli työterveydessä jossa aion pyytää, että saisin jonkin psyykelääkkeen tms. Tämä ei korjaannu itsekseen tämä unettomuus; ilmeisesti ahdistuneisuus edelleen jyllää taustalla, vaikka ahdistuneisuutta en muuten koskaan enää oikein paitsi tämä unettomuus ja ahdistuneisuus siitä, että haluan terveeksi ja töihin enkä vieläkään ole työkykyinen, vaikka olen jo kohta kolme kk ollut saikulla 😐

        Kertokaa lisää toipumiskokemuksia! Kiitos jo etukäteen ❤️❤️❤️


      • Ope76
        Ope76 kirjoitti:

        Hei kaikille!

        Minun on ollut juuri tänään erityisen tärkeä saada lukea teidän toipumistarinoita.

        Minulla puhkesi loman vasta alettua viime lukuvuoden (olen siis opettaja) kiusaamiskokemuksen seurauksena burn out, joka toi mukanaan todella vahvan unettomuuden ja ahdistuneisuuden.

        Minulle tehtiin kaksi psyykelääkekokeilua, josta varsinkin Venlaflaxin pisti pään sekaisin.

        Olen käyttänyt ensin Mirtazapinia nukkumiseen ja psykiatri määräsi Ketipinoria toisella kolmannesta käynnistäni. Kumpikaan ei nyt meinaa tehota vaan olen valvonut monta yötä ja pää on ihan sekaisin.

        Minulla on huomenna kontrolli työterveydessä jossa aion pyytää, että saisin jonkin psyykelääkkeen tms. Tämä ei korjaannu itsekseen tämä unettomuus; ilmeisesti ahdistuneisuus edelleen jyllää taustalla, vaikka ahdistuneisuutta en muuten koskaan enää oikein paitsi tämä unettomuus ja ahdistuneisuus siitä, että haluan terveeksi ja töihin enkä vieläkään ole työkykyinen, vaikka olen jo kohta kolme kk ollut saikulla 😐

        Kertokaa lisää toipumiskokemuksia! Kiitos jo etukäteen ❤️❤️❤️

        Ja tosiaan virallinen diagnoosini on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö


      • outerspaceedelleen
        Ope76 kirjoitti:

        Hei kaikille!

        Minun on ollut juuri tänään erityisen tärkeä saada lukea teidän toipumistarinoita.

        Minulla puhkesi loman vasta alettua viime lukuvuoden (olen siis opettaja) kiusaamiskokemuksen seurauksena burn out, joka toi mukanaan todella vahvan unettomuuden ja ahdistuneisuuden.

        Minulle tehtiin kaksi psyykelääkekokeilua, josta varsinkin Venlaflaxin pisti pään sekaisin.

        Olen käyttänyt ensin Mirtazapinia nukkumiseen ja psykiatri määräsi Ketipinoria toisella kolmannesta käynnistäni. Kumpikaan ei nyt meinaa tehota vaan olen valvonut monta yötä ja pää on ihan sekaisin.

        Minulla on huomenna kontrolli työterveydessä jossa aion pyytää, että saisin jonkin psyykelääkkeen tms. Tämä ei korjaannu itsekseen tämä unettomuus; ilmeisesti ahdistuneisuus edelleen jyllää taustalla, vaikka ahdistuneisuutta en muuten koskaan enää oikein paitsi tämä unettomuus ja ahdistuneisuus siitä, että haluan terveeksi ja töihin enkä vieläkään ole työkykyinen, vaikka olen jo kohta kolme kk ollut saikulla 😐

        Kertokaa lisää toipumiskokemuksia! Kiitos jo etukäteen ❤️❤️❤️

        "En vieläkään ole työkykyinen, vaikka olen jo 3 kuukautta ollut saikulla." Huomaatkos, että nyt sinä taidat yrittää suorittaa tuota mahdollisimman nopeaa parantumista. Anna itsellesi aikaa ja koita unohtaa se työ toistaiseksi kokonaan. Se on vaikeaa, en ole itsekään siihen pystynyt. Olen toistamiseen sairaslomalla uupumuksen vuoksi ja tästä lomasta taitaa tulla taas pitkä, kuten edellisestäkin. Oletko voinut työstää kiusaamiskokemustasi jonkun terapeutin tai psykologin kanssa. Sinun täytyy saada paha olo pois sisältäsi ja alkaa taas uskoa itseesi, ei se pelkällä lääkkeellä helpota. Tai minä ainakin ajattelen näin. Elämänpolku on välillä aika kivikkoinen! Myötätuntoisia ajatuksia ja voimia sinulle!


    • puppajii

      Hyviä juttuja tässä keskustelussa! Olen ollut 7 vko sairauslomalla. Aluksi syynä oli vatsaongelmat ja alakulo, sittemmin keskivaikea masennus tuli diagnoosiksi. Työ on stressaavaa, ei tunnu omalta ja ahdistun pelkästä työhönpaluun ajattelemisesta. Lääkäri on viikon päästä. Olen vain juuri se ihminen, jonka on vaikea kertoa niitä fiiliksiä siellä lääkärillä. Helposti vähättelen. Tuntuu, että lääkäri pitää minua laiskana tai typeränä, kun kerron ahdistuksestani. Jotenkin häpeän sitä, etten jaksa, olen kyyninen ja työn ajatteleminen ahdistaa. Kuitenkaan töihin ei ole menemistä nyt ja en edes tiedä, menenkö tuonne enää takaisin. Vaan ei voi irtisanoa, kun en tiedä, jaksaisinko tehdä muutakaan työtä ja karenssia pukkaisi. :( Pakko vain saada sanottua lääkärille, mikä tilanne on, että mä en voi mennä töihin. Nukun vaihtelevasti, on bulimiaoireita (ahdistuksesta johtunee..), stressaa ja vatsa vaivaa edelleen.

    • nyt terve taas

      Hyvä puppajii. Laita asiat paperille jo kotona, jotta et unohda mitään tärkeää lääkärillä käydessäsi. Älä lioittele, älä vähättele. Kerro asiat niin kuin ne ovat. Älä sano itseäsi irti. Työ pitää sopeuttaa sinua varten eikä päin vastoin. Kukaan ei ole uupunut omasta valinnastaan, siispä työnantajan ja työterveyshuollon pitää auttaa sinua jaksaman työssäsi. Tsemppiä!

    • Aurinkoa tunnelissa?

      Tosi hyviä juttuja täällä ja kiitos siitä kaikille. Itse olen sekä työn että perhe asioiden takia hyvin uupunut. Virallinen diagnoosi taitaa olla masentunut. Olen monta vuotta jo ollut rohkea, super iloinen, ylisuorittaja, aina valmis kaikkeen uuteen ja pitänyt lankoja käsissäni kaiken aikaa. Monta vuotta opin olemaan tsemppaaja muille mutten itselleni tai muut eivät edes ajatelleet että tarvisen myös tsemppausta koska olen niin vahva. Kuitenkin, puolisen vuotta sitten muisti, ilo ja elämänhalu alkoi salakavalasti kadota enkä ole edes huomannut talven vaihtumista kesäksi. Olen siitä onnellinen että esimieheni huomasi ensimmäisenä minun lisäkseni jonkin olevan vialla ja veti minut syrjään ja sitä kautta olen työterveyshuollosta saanut nyt muutaman kerran juttelu apuja ja lisäksi lääkitys aloitetaan huomenna. Iiks. Pelottavaa mutta toivon sen auttavan. Vasta 2vkoa saikkua takana ja väsyttää ihan kauheesti ja pelottaa kuinka kauan toipuminen vie. Pelottavaa kun ei tiedäkään mitä tapahtuu seuraavksi.

      • hei haloo, Kuru

        Ei vakavasta työuumumuksesta selviä välttämättä ennekuin "finaalissa". Hyvävoimaisena työhulluna päätin tehdä duunikamikazet. Viimein liikennetapaturma katkaisi lennon.
        Nyt 12v. sairaseläkettä nautittuani burn out yhä vaivaa. Räjähdän ajoittain pienestäkin vastoinkäymisestä. Nukun liian vähän kun mieli tekee kesällä nousta vapaa-ajan puuhiin.
        Tein tietoisesti amok-juoksuani, mutta en osaisi tehdä toisin nykyäänkään jos olisin ansiotyössä.


    • Onnea elämääsi

      Omalla kohdallani työterveyslääkäri sanoi, että masennuksesta toipuminen vie yhtä kauan kuin siihen sairastuminen.
      Minun kohdallani se tarkkoitti 8 vuotta.

      Muutoin aivan samanlaiset oireet ja tuntemukset kuin ap.kirjoittajalla.

    • "Dingoks Sinde" vm82

      Työuupumisesta toipuminen kestää n. 40 min.
      - Tämä sama aika on verrattavissa ahdistuneisuuden hoitoon, jolloin erityistä hoitoa ei sen osastoina esim. tarvita lainkaan, koska se on eläimellistä, eläimellisyydestä peräisin olevaa haluamista ylikorostuneesti käytös-häiriöön, käyttäytymisen seuraileminen.
      - Tämä sama aika on turhautuman, sen ollessa ahdistava, ja erityisen eläimellisen väkivallan, tai vahingonteon, taikka se yrityksen seurausta, myös erilaisista muista, fyysisen yli-ihmisen luomiseen liittyvistä oireista, kuten sydänkohtaus, tai siten oleva läheisyydettömyys ja muu senkaltainen inhimillisyydettömyys.
      Nämä eivät ole vanhuksen sairauksia, tai muutoin sitenkään vain eläkeläisen asia, tai hänen hoidettavissansa oleva tosi-seikka, Elämä, kuten kristillinen kiihkomielinen kirkko haluaa erityisesti, seurakunta, Jumalan ykseys- toiminnallansa korostaa. Se on virheellisen opin järjestelmällistä käyttöä, jossa vastuu ihmiseltä itseltänsä, edes itsenään, ja egoisminä, puuttuu kokonaisuudessaan
      Kts. hautaustoimistot, ja sen palvelujärjestelmät, erit. hahmo, ja vanhukset
      ' Varpunen jouluaamuna-lastensatu

      • Npt:Sinde(pojantyt.)

        Eristämisen ja syrjinnän käyttämiseen väkivaltaisesti toista ihmistä kohtaan, sitä hänen kehoonsa siten mieltymyksenä kohdistaen on sairaalloisuutta. Jopa kastroitujen omaisten pakottaminen tekemään väestönsuojelua, siten julkisesti vain pelkkinä sukupuolinuolijoina, on empatiattomuudesta peräisin olevaa häveliäisyydetöntä toimintaa siveettömyydestä sitä käyttäen, ja mieltymyksenä seuraillen.
        "Kysymys samansukupuolisessa seksi-suhteessa ei ole sukupuolen halventamisesta, vaan omasta terveydestäsi."
        Ympäristön kaventaminen on kyllä tosi sairasta ja rivoa, kiiellettyä.
        Ja silläkään ei saa teetättää pakkotyötä....
        Taantuman esittäminen tuomarina lapsenkasvatuksen pyytämiseksi armeijan yhteistoimintana on kiellettyä, aggressiona.
        Kts. kehitysvammaisten harhainen, ja lainvastainen käyttö mm. pakotteena, ja sen mieltymyksenä, täysin väärin, vääräoppimisesti, mm. inhimillisyyden luomiseksi, pelkän psykoottisuuden turvaamiseksi ja näin laiminlyömisen oikeuttamiseen, mm. inhimillisyydettömyyden ja läheisyydettömyyden luomiseksi, läheisyyden ja lämmön sijasta, ja näin jättäen kehitystehtävän, iän kehitys-tehtävät, kuten yleis-sivistyksen ja sen siirtämisenkin laiminlyödyksi, myös terveyttämme vahingoittaen.


      • Pääsiäisennoita-82
        Npt:Sinde(pojantyt.) kirjoitti:

        Eristämisen ja syrjinnän käyttämiseen väkivaltaisesti toista ihmistä kohtaan, sitä hänen kehoonsa siten mieltymyksenä kohdistaen on sairaalloisuutta. Jopa kastroitujen omaisten pakottaminen tekemään väestönsuojelua, siten julkisesti vain pelkkinä sukupuolinuolijoina, on empatiattomuudesta peräisin olevaa häveliäisyydetöntä toimintaa siveettömyydestä sitä käyttäen, ja mieltymyksenä seuraillen.
        "Kysymys samansukupuolisessa seksi-suhteessa ei ole sukupuolen halventamisesta, vaan omasta terveydestäsi."
        Ympäristön kaventaminen on kyllä tosi sairasta ja rivoa, kiiellettyä.
        Ja silläkään ei saa teetättää pakkotyötä....
        Taantuman esittäminen tuomarina lapsenkasvatuksen pyytämiseksi armeijan yhteistoimintana on kiellettyä, aggressiona.
        Kts. kehitysvammaisten harhainen, ja lainvastainen käyttö mm. pakotteena, ja sen mieltymyksenä, täysin väärin, vääräoppimisesti, mm. inhimillisyyden luomiseksi, pelkän psykoottisuuden turvaamiseksi ja näin laiminlyömisen oikeuttamiseen, mm. inhimillisyydettömyyden ja läheisyydettömyyden luomiseksi, läheisyyden ja lämmön sijasta, ja näin jättäen kehitystehtävän, iän kehitys-tehtävät, kuten yleis-sivistyksen ja sen siirtämisenkin laiminlyödyksi, myös terveyttämme vahingoittaen.

        Kts. Manowar, Master of wind
        Useimpien mielestä, jotka ovat tässä mm. sivullisina, ja siten perheen tukena, mm. raskaasta työnteetättämisestä, pakkotyöstä ja orjatyö-voimasta, joka seksillä, ja siten järjestelmällänsä yksityis-elämällään, toisen ihmisen kehon ja olemuksen käytöstä, heidän seksi-elämästänsä, ja mieltymyksenä lisäksi julkisesti seurailla sitä, ja näin tahtomistasonansa, (kts. assosiaatio-frustraatio, kiduttaminen) mm. muilta ihmisiltä seksuaalisuudesta hyvinvointia, sen terveytenä, riistämällä elämisen takia, on:
        "Sukupuolinuoletuttaminen deja vu-päissään keskellä kaupunkia on kiellettyä." Henry

        Manowar on lasten syntymään ja siten heidän turvallisuuteensa, ennen syntymää, sikönä liittyvä palvelu, mm. yhteisöllisyydestä, ja arvoista, kuten Jumal-ykseyskin. Se ei vaadi seurailua, ja sellainen on kiellettyä väestönsuojelu-ohjelmasta, buddhismi-peräisesti, ja sen lähtökohtana, mm. seurailemisen ollessa sitä väes.suoj. vaativaa, ja psykopatiaa, mm. näkymättömyyden ja hahmottomuuden, ihan sisimmättömyyden ja epätasapainoisen persoonallisuuden oirein.
        - Sellaisen avulla toimiminen on kiellettyä.
        Toteustasona, pelkän assosiaation tuoton palvominen, jumaloimisena, on sairaalloisuutta pakanuutta, mm. ihmiskaupallisuuden, kuten kapitalismin tarpein, ja se on inhottavaa, sekä eristämismyönteisyyttä, sairaalloisella tasolla, muiden ihmisten hyvinvoinnin rakentamisesta, piittaamatta, empatiattomuutena,

        "Rekonstuktive assosiation är inte förevisat att det är bättre, än annan modellen av assosiation t.ex., kreativa-assosiation. Men assosiatio-frustration till annan människan, är förbjudet. Det är inte känsla." Minä, all. kirj. Ihmiskunta Sinde
        ' en virtual-futurismen människan
        ' en fantasi-miljön, och byggnads det, den fangelse,
        ' i av livet, om barbarismen, och vioilent.
        Den är inte känsla.


      • ymmärtämätön
        Pääsiäisennoita-82 kirjoitti:

        Kts. Manowar, Master of wind
        Useimpien mielestä, jotka ovat tässä mm. sivullisina, ja siten perheen tukena, mm. raskaasta työnteetättämisestä, pakkotyöstä ja orjatyö-voimasta, joka seksillä, ja siten järjestelmällänsä yksityis-elämällään, toisen ihmisen kehon ja olemuksen käytöstä, heidän seksi-elämästänsä, ja mieltymyksenä lisäksi julkisesti seurailla sitä, ja näin tahtomistasonansa, (kts. assosiaatio-frustraatio, kiduttaminen) mm. muilta ihmisiltä seksuaalisuudesta hyvinvointia, sen terveytenä, riistämällä elämisen takia, on:
        "Sukupuolinuoletuttaminen deja vu-päissään keskellä kaupunkia on kiellettyä." Henry

        Manowar on lasten syntymään ja siten heidän turvallisuuteensa, ennen syntymää, sikönä liittyvä palvelu, mm. yhteisöllisyydestä, ja arvoista, kuten Jumal-ykseyskin. Se ei vaadi seurailua, ja sellainen on kiellettyä väestönsuojelu-ohjelmasta, buddhismi-peräisesti, ja sen lähtökohtana, mm. seurailemisen ollessa sitä väes.suoj. vaativaa, ja psykopatiaa, mm. näkymättömyyden ja hahmottomuuden, ihan sisimmättömyyden ja epätasapainoisen persoonallisuuden oirein.
        - Sellaisen avulla toimiminen on kiellettyä.
        Toteustasona, pelkän assosiaation tuoton palvominen, jumaloimisena, on sairaalloisuutta pakanuutta, mm. ihmiskaupallisuuden, kuten kapitalismin tarpein, ja se on inhottavaa, sekä eristämismyönteisyyttä, sairaalloisella tasolla, muiden ihmisten hyvinvoinnin rakentamisesta, piittaamatta, empatiattomuutena,

        "Rekonstuktive assosiation är inte förevisat att det är bättre, än annan modellen av assosiation t.ex., kreativa-assosiation. Men assosiatio-frustration till annan människan, är förbjudet. Det är inte känsla." Minä, all. kirj. Ihmiskunta Sinde
        ' en virtual-futurismen människan
        ' en fantasi-miljön, och byggnads det, den fangelse,
        ' i av livet, om barbarismen, och vioilent.
        Den är inte känsla.

        Siis kolme viimeistä viestiä meni yli ymmärrykseni ja pidän ahdistuksestani huolimatta itseäni melko täysipäisenä henkilönä.

        Ymärtämätön


    • kilppari2

      Muistakaa käydä tarkistuttamassa myös kilpirauhasarvot. Masentuneisuus, lihominen ja väsymys on kaikki kilpparin vajaatoiminnan oireita.

      Älkää huoliko myöskään puhelimessa vastauksena "arvot ovat normaalit" vaan ottakaa ne ylös ja konsultoikaa lääkäriä joka osaa selittää mitä arvot oikeastaan tarkoittavat. Kolmen arvon suhde toisiinsa on myös olennaista.

      Itse olin masentunut kahteenkin otteeseen ja lääkityksellä siihen, ennenkuin yksi lääkäri hoksasi tutkia kilpiraihasarvot. Kiloja kerkesi tulla yli 20 kg ... nyt niitä sitten tässä yritetään tiputella hampaat irvessä. 3v meni että saatiin lääkitys kohdalleen, kun ei ollut lääkäriä joka olisi osannut arvoja tulkita.

    • oioioioio

      itsellä tuli burn out yli 3 vuotta sitten enkä vieläkään ole lähi main samassa kunnossa kun olin urheilin ja liikuin .selkä hajosi töissä ja kusipää johtajat kusetti ja teki kaikensa eiitei työn tekiöillä ollu mukava töissä henkinen ja fyysinen rasitus oli niin järkyttävää olis vastaavana johtajat vittuili ja duunarit valitti et miks johto on noin peseestä no amatti taidottomuuta uhkailulla ja muulaa yritettiin peitellä.no sit sain potkut syystä mitä en ollut tehny tai mitään.no sit yks murheen ryyni METALLILIITTO.siinä on niin vitullaan oleva liitto et huhu alue päälikkö täys nössö ei saa suutansa auki missään tilassa pelkää työnantajia hyvä hoitaa asioita ja ylempi porras ei haluu tulla kehä3 ulkopuolen olenkaan.no sit meni väsymys niin älyttömäksi et juuri niin kun edelisissä kin 15h ja vähän aikaa tajuissaaan ja takas maate 1/2 vuotta tolla mentiin sit alko vähän kun lääkeet alko vaikuttaa .no lievä masenus ahdistus häiriö laukes siitä tosi kivaa esitalopram ekaksi ei vastetta 3kk sit sen kaveriks kun ei tosiaan kun hetekalla makas niin tuli voxra sillä lähti valo tulemaan suht nopeesti mut kun tapelit samalla valtion kontorit vakuutus yhtiöt ja sen paskaliiton niin eipä siinä paljon saanu aajatuksia pois.nyt 3v jälkeen loputulos ei mitään korvausta pysyvästä selkä viasta kun liittoo ei kiinostanu asioiden hoito hermot riekaleina niin kun eräässä suomi elokuvissa sanotaan vakuutus yhtiöt 3 kpl ei kuulemma kuulu kenenkään korvata ei ole kuulema töissä menny.no sit onkin suomen ystävälisimän puljun kaa tapeltu (KELA) vittu mitä säätöö joka sairas loma ja sairas päiväraha ei kans mitään ihme parantuminen kelän pääkontorissa.nykyään työ kyvytön työn hakia voi v...u eikä oo näkyvissäkään et olot tulisi koskaan palaamaan normaaliksi. ja sen olen jo sanonut et en tulevaisuudessa pysty tekemään 8h duuni päiviä selkä väsyy jne.itellä on pahin kun ei enää pysty urheilee et sais jostain enrgiaa tehtyy .tälästä tää on suomi touhu :(.

    • joulunodotusta

      Toipuminen? Palata entiseen?

      Mitä jos tulee tulokseen, että ei halua enää palata entiseen? Enhän minäkään ole enää se sama.

      Eikö suunnan pitäisi olla eteenpäin, eikä takaisin palaaminen?

      Tsemppiä kohtalotovereille

    • JuonKustaNamNam

      Minä olen täällä taas. Mitä kuuluu. Ei kiinnosta. Minä haisen hyvälle. Perkeleen

    • nihhh

      ei siitä toivu. joka muuta väittää on väärässä.

      • outerspaceter

        Tosiaan tuntuu,ettei toivu.Pian 9 kuukautta sairaslomaa takana, edelleen voimat vähissä. Useimmat askareet jää vaiheeseen "pitäis tehdä". Pienikin moite tai poikkipuolinen sana ja homma on valmis, mieliala laskee kuin lehmän häntä. Pari päivää sitten mielessä pyöri viimeksi ajatus "parempi kun kuolis pois, ei olis riesana muille eikä itsellekään". Tokihan se ajatus kohta hävisi, mutta kumminkin. Suunnitelmissa oli palata entiseen työhöni työkokeilun avulla jo pari kuukautta sitten, mutta kaksi lääkäriä totes silloin, etten ole vielä kunnossa. Tällä välillä olen tullut siihen tulokseen, että hullu olisin, jos entiseen työhöni palaisin. Sehän olisi kuin itsensä pettämistä. Tuntuu, että elämä on tyhjän päällä. Ei ole voimia suunnitella tulevaisuutta. Ensi viikolla taas lääkäriin. Onneksi on sentään ihana terapeutti, joka jaksaa tukea ja kannustaa. Tsemppiä muille uuvahtaneille! ETEENPÄIN,SANOI MUMMO LUMESSA vai miten se meni?


    • huomatkaa_nyt

      Trendipelleilyä valitella työuupumusta! Jos ei ole uupunut, ei ole ottanut töitään tosissaan!
      Heikkopäisten kato-mua -huutelua Burn Out -höpinät! Huomatkaa nyt, minä teen kovaa duunia! Minä olen hyvä!

      • outerspaceter

        Kuinka oikeassa oletkaan! Ainoa kunniakas kuolema on kuolla työnsä äärellä tuntien viime hetkellä suloista, nykyään niin trendikästä työn imua. Se on huomaamatta imenyt sinut kuiviin tai, jos olet oikea työn sankari, suorastaan pyynnöstäsi.


    • Pohjalla_vieläkin

      Kuusi vuotta loppuunpalamisesta ja ehkä piirun verran voin jo paremmin. Ei siihen "toipumiseen" yksi elämä riitä, jos kyse on todellisesta loppuunpalamisesta eikä mistään hetkellisestä elämään kyllästymisestä.

      • outerspaceter

        Minä otin vuosikymmenien ajan työni todella,todella vakavasti. Mietin työasioita kotonakin ja pyrin aina vaan parempaan työsuoritukseen. Lopulta yritykseni palkittiin masennuksella ja uupumuksella. Kuinka hartaasti toivonkaan, että voisin kääntää kellonviisareita takaisin aikaan, jolloin vielä pystyin painamaan duunia täysillä yhdessä ja yhdenvertaisena mukavien työkavereideni kanssa. Nykyään en pysty edes menemään työpaikalle paniikkituntemusten takia ja ajatus paluusta kyseiseen työhön herättää vastenmielisyyden ja suoranaisen inhon tunteita. Minä sentään aikanani jopa pidin työstäni ja tein sitä täydestä sydämestäni.


    • opiskelija_234134

      Opiskeluni ovat olleet burnoutin takia tauolla 3 vuotta, ensin sairaslomaa, nyt työkyvyttömyyseläkettä. Vointi kohetnut pikkuhiljaa viimeisen vuoden aikana.

      Mutta tosiaan tää 3 vuotta ei ole edes pitkä aika, jos puhutaan työuupumuksesta toipumisesta.

      • Koettu

        Todella karmea yhteiskunta, kun sen vaatimukset vievät jo
        opiskelijat/nuoret varhaiseläkkeelle. Lisääntyvästi.
        Itse sain vähitellen kolmen ihmisen työt ja palkan halvimman tehtävän mukaan.Opiskelin iltaisin.
        Loppuhan siitä tuli muutamassa vuodessa.
        Stressi aiheutti kasvaimia ja leikkauksia minulle.
        Varhaiseläkkeelle päästyäni ne kasvien "viljely" loppui.
        Se aika merkitsi minut loppuelämäksi.
        Yhteiskunta ajaa työkykyiset sairaiksi sen sijaan, että
        jakaisivat työt töttömillekin ja kaikki olisivat terveitä.
        Pitäisi sen olla paljon kannattavampaa, halvempaa.


    • pahasti_palanut

      Kuusi vuotta työuupumuksen jälkeistä uupumusta. Ystäväni parani pahasta työuupumuksesta parissa vuodessa. Minulla meni ensimmäisestä työuupumuksesta toipumisessa kaksi vuotta mutta toisesta en ole toipunut edes siinä kuudessa vuodessa. Ystävälleni jäi pysyvästi alentunut stressinsietokyky. Muuten aivot kuulemma toimivat hyvin, jos niitä ei kuormita liikaa. Minulla taas pienikin kuormitus aiheuttaa kognitiivisia ongelmia: keskittymiskyky, oppiminen, muisti...kaikkien kanssa pahoja ongelmia.

      Takana on 14 vuotta kovan stressin alla tehtyä työtä. Tutkimukset sanovat, että liika pitkäkestoinen stressi muuttaa aivojen rakennetta ja stressinsietokyky voi siinä mennä pysyvästi. Jos siis olet kokenut työuupumuksen, on sinun pakko muuttaa se jokin, joka on aikaansaanut työuupumuksesi. Muutoin tulee uusi työuupumus.

      Ja siitä oireiden liioittelusta... psykiatrini on neuvonut liioittelemaan oireita, sillä tavalliset lääkärit eivät yleensä tunne työuupumusta. Kunnon apua saa vasta psykiatreilta, jotka ovatkin juuri oikea lääkäri uupumukseen.

      Työuupumuksesta parantumiseen parasta lääkettä on stressin vähentäminen ja liiallisen kuormittumisen vähentäminen. Tämä tarkoittaa oikeasti lepoa eikä vaan sitä, että ollaan pois töistä. Kannattaa pyytää apua myös kotitöihin jos sitä on tarjolla. Apua voi saada ystäväpiirin lisäksi kunnalta tai seurakunnasta. Uskosta on apua, sillä kun antaa murheensa Jumalan hoidettavaksi, stressikuorma pienenee.

    • Palmuvehka86

      Todella karua luettavaa tosiaan on :( Ite poltin itseni loppuun noin 6 vuotta sitten. Muisti ei toimi, en opi uutta, olen about 50% tyhmempi kuin ennen, masentaa, ahdistaa. Valitsin alan, jolla pärjää vain älyllä, joten pitänee mahdollisesti alkaa keksiä jotain uutta koulutusta. Siirryin alani aineenopettajaksi ja teen nyt puolikasta viikkoa jaksamiseni äärirajoilla. En valmistele tunteja oikeastaan lainkaan, vedän todella vasurilla. Olen niin väsynyt ja loppu töiden takia, että sosiaalinen elämä kärsii pahoin. Kavereiden kanssa ei ole energiaa pitää keskustelua yllä, joten hengailen sitten yleensä vaan sivussa. Aloitekyky nolla. Noh eli sitä samaa mitä muutkin täällä ovat raportoineet..
      Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan teiltä konkreettisia keinoja parantaa toimintakykyä ja jaksamista.
      Asioita joista koen itse saaneeni suurimman hyödyn: Meditointi, aktiivinen ja raskas liikunta, päiväkirjan kirjoittaminen, terveellinen syöminen ja kokkailu, lukeminen, sosiaalisiin tilanteisiin raahautuminen, alkoholin välttäminen, kahvin juomisen hillitseminen, säännöllinen unirytmi, tietokoneen ja netin turhan selaamisen välttäminen. Ja sitten pari juttua, joiden takia minut tullaan ehkä ankarasti tuomitsemaan, mutta koska rehellisesti koen niistä hyötyneeni: lsd ja sienet.

    • Eväste

      AP kirjoittaa " muisti on ihan sökönä, ei aavistustakaan mitä olen puhunut tai kenen kanssa, seison usein eteisessä tms. muistamatta miksi olen sinne tullut, "

      Niin tuttua. Odotan pohjakerroksessa hissiä ja sitten pitkän hetken päästä tajuan että sehän on ollut pohjakerroksessa koko ajan.

      Tai jotain olin tekemässä tai hakemassa mutta siiten se unohtui jo ja ihmettelen että mikä se oli mitä olen tekemässä .

      Tai käyn vaa'alla mittaamassa painoni mutta 30 sekunnin päästä en muista enää mikä se lukema oli.

      Ihmisiä en halua nähdä. Puhumattakaan ihmisten ilmoja.

      3 vuotta sairaslomalla vaikean masennuksen diagnoosilla. Liian myöhään hain apua, tai mitään apua ole oikeasti saanut, vaan sairaslomaa ja lääkkeitä. Ihan tyhjän kanssa ollut terveydenhuollon avut. Ainakin tähän mennessä. Täysin tehotonta.

      Masennuksen myötä tuli joukko muitakin sosiaalisia ongelmia (talous, asuminen) kun en vaan jaksanut hoitaa perusasioitakaan. Saanut mitään postia luettua esimerkiksi. Se puolestaan ruokki yhä syvempää masennusta ja kierre oli valmis.

      Jotenkin tänä keväänä joka on ollut todella vaikea olen alkanut hyväksymään ettei minusta taida olla enää entiseen ammattiini. Silti uskon että voisi olla joku muu ammatti joka soveltuisi jos vähän toivun sekä voimaannun ja voisi jopa auttaa vahvistumista jos sitä kohden pyrkisi. En vain ole keksinyt mikä se uusi ammatti olisi tai paikka voisi olla. Joskus tulee tunne että haluaisin lähteä vaan kauas pois ja aloittaa uusiksi muualla. Tietenkin nämä on aika haihattelua tässä kohtaa jossa ei saa edes tiskejä tiskattua tai käytyä suihkussa. Tuntuu kuin olisi nelikulmainen palikka jota yritän tunkea pyöreään koloon. Ketään ei oikeasti kiinnosta ja välillä joudun selittelemään ihmisille saamattomuuttani. En yhtään jaksaisi riiteleviä ja syytteleviä ihmisiä. Syyttely sattuu todella pahasti.

    • Toivotontapaus

      Olen ollut kohta 1v3kk sairaslomalla keskivaikean masennuksen ja myöhemmin lisäksi diagnosoidun yleistyneen ahdistuneisuushäiriön takia. Oikeasti kyseessä on paha työuupumus, mutta eihän sitä kelpuuteta diagnoosiksi. Nyt minun pitää mennä kuukauden päästä työkokeiluun entiseen työpaikkaani. Tiedän itse, etten ole työkuntoinen ja varsinkin entiseen työhöni palaaminen tuntuu mahdottomalta. Ikää on sen verran, että uudelle alalle kouluttautuminen ei olisi enää järkevää eikä siihen olisi nyt voimiakaan. Tuntuu vaan niin kurjalta, kun joutuu vaikeamman kautta todistamaan oman jaksamattomuutensa. Pelkään kuinka huonoon kuntoon päädyn taas, kun aikani sinniteltyäni romahdan uudelleen. Olen täysin menettänyt ammatillisen itsetunton. Mielialani laskee heti pienestäkin vastoinkäymisestä ja olo tulee ihan lamautuneeksi. Minäkään en kestä yhtään arvostelua, koen heti olevani maailman surkein ihminen. Stressinsietokykyni on myös aivan olematon, " maailma repeää" ihan vähäpätöisestä syystä.
      Samoin kokemukseni on, että sairaudesta huolimatta olen heikoilla voimillani joutunut kaikki asiat itse selvittämään ja olemaan se aktiivinen osapuoli. Terapeuttini on ainoa, jonka tunnen aidosti ymmärtävän tilanteeni ja olevan puolellani. Saa nähdä miten tämä kaaos päättyy. Voimia sinulle Eväste! Nyt koitan lähteä lenkille tappelemaan riehuvan koirankoltiaisen kanssa (edelliset mustelmat vielä paranematta). Sekin harmittaa niin vietävästi, kun ei pärjää tolle elukalle. Oikeestaan melkein kaikki harmittaa, mutta linnut sentään laulaa kauniisti.

    • Ikuinenkooma

      Pyytäkää neuroleptejä unettomuuteen. Nukuttaa varmasti.
      Tukka lähtee ja uni maistuu.

    • TheWayItIs

      Burn-outin hyvät puolet on siinä että pitkittyessään se opettaa ketkä ovat oikeita ystäviäsi. Paljastuu ketkä ovat mielin kielin kun ovat saamapuolella. Mutta sitten kun sulkeutunut burn-out potilas ei pysty tuottamaan mitään lisäarvoa joillakin ääni muuttuu kellossa. Osa suorastaan hyökkää tämän johdosta potilaan kimppuun ohittaen sairauden kokonaan. Ja osa on muodollisen kohtelias, mutta irvistyksestä näkee että kun saaminen ja hyötyminen ovat lopussa, niin se on vähintään moido. Sitten taas on ihmisiä jotka kannustavat ja auttavat. Sellaisetkin ihmiset joille ei ollut hektisessä entisessä elämässä tarpeeksi aikaa. Usein nämä ihmiset eivät tule työyhteisöstä, vaikka olisikin entiseen aikaan ajatellut heitä ystävikseen ja viettänyt myös aikaa heidän kanssaan vapaa-ajalla.

    • Ikivihainen

      Kaksi vuotta jatkettuja määräaikaisuuksia, lupaukset jatkosta - eipä sittenkään vakinaisteta, vaan katsotaan taas. Vuokratyöläinen. Levällään olevat työtehtävät, seinille pamahtelevat työkaverit, tyytymättömyys siellä täällä. Työtehtävien tipahtelu pöydälle, perehdyttämistä ei ole. Vastuullista hommaa. Saa itse ottaa selvää asioista, mutta tehtävä on. Tunnollinen ja kykenevä ihminen hoitaa, tietenkin! Hoitikin. Eikä jätä avautumatta pomolle, mutta ei hänkään pysty tekemään mitään.

      Tavallinen tarina, tulin vihaiseksi, kyyniseksi, väsyneeksi. En enää nukkunut, sydän sekosi rytmeissä varsinkin öisin, kahvia meni, oli epätodellinen olo. Sitten tuli se hetki, etten tajunnut, mitä papereissa lukee tai mitä joku ihminen vieressä sanoo. Piti uusia työsopimus, jälleen, vihdoin järki sanoi, etteivät asiat siellä parane. Enkä missään työterveyshuollossa käynyt valittamassa uupumista, tosin painoa oli tullut toistakymmentä kiloa, ja joitain fyysisiä muitakin oireita alkoi olla vähän väliä. Ei sairauslomia kuitenkaan edes niistä. Jos olisin uupumuslomalle jäänyt, eipä minulla olisi ollut mitään saumaa jatkaa tuolla. Työllisyystilanne on mikä on tällä hetkellä, tee mitä sanotaan tai ole ilman työtä, oma valinta. Valitsin haistatuksen työpaikalle, joka ei toiminut, eikä antanut minulle kuin tuskaa ja hyvän kuukausipalkan.

      Hoidin itseäni menemällä luontoon, olemalla yksin, miettimällä. Laitoin arvot järjestykseen, ja sinne pamahti listan kärkeen minä itse, perheeni ja kotini. Puoli vuotta meni saada kroppa parantumissuuntaan. Nukkumaan oppi vähitellen. Vuosi puolivuotisen päälle on mennyt niin, etten oikein saa aikaan mitään. Kaikenlaista muutakin sählinkiä on selvitettävänä. Nyt vasta voin edes miettiä oikeasti työhönmenoa. Aika vaikea ajatella, että enää koskaan tekisin mitään sellaista hommaa, josta oikeasti en tykkäisi. Voin kuvitella, että samanlainen tilanne työpaikalla kuin edellisessä sytyttäisi sekunnissa vanhat painajaiset.

      Mietin, olisiko sittenkin pitänyt hakea apua ammattilaiselta, mutta se ei sovi tapaani toimia, olen kai niin suomalainen. Mielestäni olen haldannut hyvin, loppujen lopuksi. Jos edellä mainittu aika toipumiseen stressin syntyhetkestä on kaksi vuotta, niin vielä puoli vuotta sen laskuopin mukaan on toipumisaikaa. Pätee aika hyvin. Pikkuhelvetti oman pään sisällä alkaa olla sammutettu.

    • Jrjrjrkrkrjr

      Stressi ja uupumus vaivannut puol vuotta.
      Joka päivä saanut miettiä selviääkö.
      Kävin sit työterveyslääkärissä ni 2päivää sairaslomaa ja lääkeresepti.
      Mitähän täs nyt tekis?

      • 2-pitkääpäivää

        No, jumppaat tietenkin. Lantiota heilutat, olkapäitä pyörität, venyttelet kunnolla koska se on tärkeää jne.
        2 päivässä ehtii vaikka mitä :)
        Itse ostaisin jääkairan ja lähtisin kalastamaan johonkin rannalle.
        Paljon vaan vaatteita päälle ja eväitä kassiin.


    • Selviytyjäelämään

      Minä osaltani voin kertoa, että työuupumukseni ja sitä seurannut masennus on kestänyt 14 vuotta. On ollut lääkitystä, terapiaa, sairaalahoitoa jne. Olen nyt ollut vuosia työeläkkeellä monien työkokeilujen jälkeen.
      Vuodet makasin enimmäkseen ja lääkkeet tekivät minut saamattomiksi ja väsyneeksi. Aloitekyky hävisi ja koko mielenkiinto elämään. Raahautumista päivästä toiseen. Onneksi en kaikkea muista noista ajoista. Mutta olen sitä mieltä, että juuri lääkkeet pahensivat olotilaani. Aloin vaatia lääkäriltä muutosta lääkitykseen. Neuroleptit ja rauhoittavat pois. Kummasti alkoi yleiskunto kohentua.
      Nyt voin näinkin pitkän ajan jälkeen sanoa, että selvisin! Aurinko paistaa ja elämä kiinnostaa, elän päivän ja hetken kerrallaan. Nautin niistä hyvistä hetkistä. Jotenkin vain alkoi tuntua, että masennus on tällä kertaa eletty. Mutta kyllä sitä kesti!
      Haluankin sanoa, että aina on toivoa, vaikkei valoa pitkään aikaan näy :)

    • Nuorikinvoisairastua

      Minäkin -95 syntynyt ihminen olen ehtinyt jo kokea työuupumuksen. Viralliset "terveen paperit" sain terapeutilta noin puoli vuotta sitten, minkä jälkeen jouduin hakea uudelleen apua kolmen kuukauden jälkeen. Nyt toisen kerran terveen paperit saaneena jo kolme kuukautta. Voiko tästä ikinä parantua? Mulla todettiin myös kilpirauhasen vajaatoiminta masennusdiagnoosin yhteydessä ja sain siihen lääkkeet, mitkä ovat kyllä helpottaneet oloa huomattavasti. Masennusdiagnoosin aikaan jäin sairaslomalle viideksi kuukaudeksi ja tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa. Nykyinen työpaikkani on vähemmän stressittömämpi, missä ei tarvi ns ajatella mitään. Silti mietin välillä, että kun kerran sairastaa uupumuksen ja masennuksen tulenko ikinä olemaan täysin terve? Olen nuori ihminen ja perusluonteeltani positiivinen ja haluan olla sitä jatkossakin.

    • mä-hoidan-näin

      Työ-uupuminen on psyykeperäistä. Se riippuu jokaisen omasta psyykkeestä se paraneminen.
      Mulla on samaa, mutta laitan aivolohkoni järjestykseen. Työnnän pois paineet joksikin ajaksi aina, kunnes tuntuu virkeältä. Kun väsyn niin huilaan.
      Huipulla tuulee ja se on rasittavaa. Pitää antaa itselle aikaa ja palautusta.

    • yrittäjä123

      Onko tässä ketjussa yhtään uupumukseen/burnouttiin sairastunutta yrittäjää? Olisi kiva kuulla heidän kokemuksiaan.

    • elämää89

      Kauonko kestää parantua. Itsellä jo 3 vuosi menossa ja toipuminen edelleen päällä. Nykyään kuitenkin jo työelämässä. Uudessa työssä. Vanha työ jäi ja sen myötä loppui työpaikkakiusaaminen, enimmät pakko-oireet jäi, syömishäiriö ja suurin ahdistus. Yhä ahdistun jos koen liikaa stressiä mutta päivä kerrallaan.

    • Leif

      vielä puuttuu mannelta burnout tarinan :D

    • Uutta3

      Työpaikan vaihto uupumuksesta, onko joku teistä vaihtanut kesken työuupumuksen työpaikkaa. Itselläni sairauslomaa muutama viikko takana. Ja tuntuu ettei samaan työhön halua palata vaikka mukavat työkaverit. Miten teillä vaihto meni. Työuupumukseen ja masennukseen on ajanut vuorotyö ja kolmen tunnin työmatka päivittäin.

      • Jassu82

        Mulla ihan sama tilanne, muutama viikko takana saikkua työuupumuksen takia ja tiedostan ihan selkeästi, ettei oma työ ole sitä, mitä voin kuvitella tekeväni enää. Kyllä 15v saa riittää epävarmuutta ja pomot on osaamattomia, tukea ei saa. Mietin vaan, kuinka sen muotoilee työnantajalle, että en voi enää jatkaa. Ja kuinka pitkä karenssi siitä napsahtaa? Nyt on kuitenkin oma hyvinvointi kyseessä, joten silläkin on hintansa.
        Kokemuksia kaipailen minäkin.


      • nykypäivää

        Työpaikkaa vaihdoin sillä tavalla kun entinen esimies anto potkut. Syynä tuotannolliset ja taloudelliset tai niin väitti. Todellinen syy se, että hän kyllästyi jatkuvaan saikutteluuni koska sain työuupumuksen. Nykyään olen jo toisessa työssä.


    • IhanPuhki

      En tiedä. 12 vuotta on liian vähän. Parempaan päin toki jo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe