Kalliit vankilat

Vääristynyt ihmisoikeuskäsitys on johtanut kansalaisten oikeustajun kannalta käsittämättömään tilanteeseen.

Vankeinhoito - jota täydestä syystä voisi kuvata ylimitoitetuksi täysihoidoksi - on niin kallista, ettei rangaistuksia enää oikeastaan kannattaisi antaakaan, koska yhteikunnalla ei ole varaa niin kalliiseen ylläpitoon. Suhteutettuna mihin tahansa yhteiskunnan antamiin asumis- ruoka- ja hoitotukiin, vangit ovat aivan omassa ylhäisessä luksusluokassaan.

Koska kaikesta muustakin ollaan leikkaamassa, niin tuossa olisi oivallinen säästökohde, josta tuskin lainkuuliaisten kansalaisten ja veronmaksajien leirissä nousisi isompia vastalauseitakaan.

Monillehan vankila ei ole edes rangaistuskaan, vaan leppoisa lepo- ja harrastebreikki hyvien kaverien seurassa. Miksi tuo pitäisi vielä palkita ilmaisilla liha-aterioilla, punttisaleilla, saunoilla, yms.

Perustarpeiden: lämmön, asunnon (sellin) ja 'opiskelijatasoisen' perusravinnon pitäisi riittää. Jos leikkeleitä tai muuta haluaa, sen voisi ostaa omalla rahallaan.

Kaiken järjen mukaan vangin pitäisi osallistua enemmänkin aiheuttamiinsa kustannuksiin. Eihän sinne yleensä syyttä jouduta, joten miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa rikollisille siitä, että ovat lakia rikkoneet. Toisinpäinhän sen pitäisi olla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kustannusleikkuri kirjoitti:

Vääristynyt ihmisoikeuskäsitys on johtanut kansalaisten oikeustajun kannalta käsittämättömään tilanteeseen.

Vankeinhoito - jota täydestä syystä voisi kuvata ylimitoitetuksi täysihoidoksi - on niin kallista, ettei rangaistuksia enää oikeastaan kannattaisi antaakaan, koska yhteikunnalla ei ole varaa niin kalliiseen ylläpitoon. Suhteutettuna mihin tahansa yhteiskunnan antamiin asumis- ruoka- ja hoitotukiin, vangit ovat aivan omassa ylhäisessä luksusluokassaan.

Koska kaikesta muustakin ollaan leikkaamassa, niin tuossa olisi oivallinen säästökohde, josta tuskin lainkuuliaisten kansalaisten ja veronmaksajien leirissä nousisi isompia vastalauseitakaan.

Monillehan vankila ei ole edes rangaistuskaan, vaan leppoisa lepo- ja harrastebreikki hyvien kaverien seurassa. Miksi tuo pitäisi vielä palkita ilmaisilla liha-aterioilla, punttisaleilla, saunoilla, yms.

Perustarpeiden: lämmön, asunnon (sellin) ja 'opiskelijatasoisen' perusravinnon pitäisi riittää. Jos leikkeleitä tai muuta haluaa, sen voisi ostaa omalla rahallaan.

Kaiken järjen mukaan vangin pitäisi osallistua enemmänkin aiheuttamiinsa kustannuksiin. Eihän sinne yleensä syyttä jouduta, joten miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa rikollisille siitä, että ovat lakia rikkoneet. Toisinpäinhän sen pitäisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu