Hei ihmiset=)
Voisitteko auttaa ja arvioida tilanteen...
Olimme mieheni kanssa toisella paikkakunnalla ja piti jäädä sukulaiselle yöx. Emme saaneet häntä kiinni. Sitten kaksi miestä kävi kiinni minuun-pahoinpitelytilanne, jossa mieheni ei ollut paikalla. Yritin selvittää miehelleni mitä tapahtui, mutta olin hysteerinen ja hyperventiloin niin, että taju lähti. Tässä tilanteessa olimme tulleet autolle odottamaan, että sukulainen tulisi ja pääsisimme yöpymään. Mentyäni tajuttomaksi mieheni laittoi vyöni kiinni ja lähti hädissään ajamaan kotipaikkakunnalle. n.50km. hän nukahti rattiin ja ajoi ulos tieltä. Kumpaakaan ei luojan kiitos sattunut. Mutta anteeksianto on vaikeaa, vaikka en nostanut syytettä miestäni kohtaan.
Mies juo vain pari kertaa vuodessa saunakaljaa enemmän ja perhettäkin on... hän puhalsi n. 1,6 promillea. Ei todellakaan alkoholisti.
Hän valitsi ajoreitiksi hiljaisen tien ja oli yöaika.. Hän alkoi heti käydä seurannassa =verikoe kerran kuussa. Sillä hän päätti, että juominen jää kokonaan. Käräjät ovat pian. Minkälaista tuomiota voi odottaa. Hänellä oli vuoden takainen puhallus krapulapäivältä, josta tuli päiväsakkoja. En muista oliko se törkeä. tämä kyllä oli. Elämänsä mokan tuo teki. Autoa vielä tarvitsisi ensi keväänä töihin... Katuu ja itkee, ei nukukkaan. Pitää vain kiittää Ylempää, että onnea oli, eikä muita osunut eteen.
Rattijuopumus on hirvittävä teko.
Auttakee...Joutuuko isi vankilaan..?
AUTTAkkee
12
1096
Vastaukset
- Ex-rattijuoppo
Pari kuukautta ehdollista ja/tai sakkoja melko varmasti.
- TLex
Ehdotonta tulee melko varmasti nykyään vallaolevan laintulkinnan mukaan. Luultavast sen voi suorittaa yhdyskuntapalveluna. Saunakaljoista puhuminen tuntuu naurettavalta noilla promillemäärillä ja kun kyse on rikoksen uusijasta. Niistä kuten pakkotilanteesta kertominen vie uskottavuuden. Noita juttuja kuulevat käräjähuoneistojen seinät jo muutenkin aivan liikaa.
- Sauli
Karpelan Tanjakin selvisi säikähdysellä rattijuopumuksestaan, kun oli hyvä syy (pakeni kesämökiltä väkivaltaista ja pahoinpitelevää miestään Tottia). Ei saanut edes sakkoja, vaikka puhalsi reilut rattijuopumuslukemat!! Eli kertokaa myös oikeudessa em. tarina, voi ihan oikeasti vaikuttaa tuomioon alentavasti - tai sitten ylentävästi, jos tuomari ei oikein vakuutu tarinasta.
- vaimo
Tämä kaikki kerrottiin jo poliiseille tapahtumapaikalla ja seuraavana päivänä kuulusteluissa, joten ei varmaan käräjillä tarvitse enää erikseen "tarinoida". Juttu on tosi ja lääkärillä todistus mustelmista=sormenjäkjistä, jotka kiinni tarrannut mies teki. Pahoinpitelysyytettä ei poliisin mukaan kannattanut nostaa, koska oli niin epätodennäköistä saada tekijät kiinni. Että silleen...
- No jo
"Pahoinpitelysyytettä ei poliisin mukaan kannattanut nostaa, koska oli niin epätodennäköistä saada tekijät kiinni"
No johan on outoa toimintaa poliisilta. Ei kannata nostaa syytettä koska on epätodennäköistä että tekijät saadaan kiinni???
Kyllä sinä ihan itse päätät nostatko syytettä vai et. - Juhis
No jo kirjoitti:
"Pahoinpitelysyytettä ei poliisin mukaan kannattanut nostaa, koska oli niin epätodennäköistä saada tekijät kiinni"
No johan on outoa toimintaa poliisilta. Ei kannata nostaa syytettä koska on epätodennäköistä että tekijät saadaan kiinni???
Kyllä sinä ihan itse päätät nostatko syytettä vai et.Kuinka voisit nostaa syytteen, kun tekijöistä ei kerran ole tietoa?
Arvatenkin tarkoitat rikosilmoituksen tekemistä. Tehkää se nyt ihmeessä. Mikäli joskus tekijä tavoitetaan, päättää syytteen nostamisesta kihlakunnansyyttäjä, et sinä. Pahoinpitely ei ole asianomistajarikos, joten syyttäjä ei lähtökohtaisesti edes kysy sinun mielipidettäsi.
Soittiko miehesi hätäkeskukseen sinun hyperventiloidessa? Jos soitti, ilmoitettiinko, ettei ambulanssia ole saatavilla kohtuullisessa ajassa? Oliko lähin terveyskeskus todellakin teidän kotikunnassa? Jos vastaat ei, niin kyllähän siitä rangaistus tulee.
Riippuu hieman siitä, oliko edellinen tuomio ehdollista vankeutta vaiko sakkoa. Tällä kertaa ehdoton vankeus on varsin todennäköinen tuomio, mutta yleensä sen voi suorittaa yhdyskuntapalveluna, mikäli siihen itse haluaa ja kykenee.
- Secure
Tilanteenne on aika selkeä: autoa ei saa ajaa alkoholin vaikutuksen alaisena (promillerajat). Poikkeuksen tekee ainoastaan tilanne, jossa ollaan kaukana naapureista eikä ole puhelinta (edes kännyä)ja joku joutuu onnettomuuteen. Tällöin uhria saa kuljettaa humalainenkin niin kauan, että ensimmäinen auttaja ilmaantuu tai löytyy puhelin. Tästä on KKO:n päätös vuosien takaa. Mutta tuskin miehesi vankilaan joutuu, kortti kuivuu ja sakkoja tai ehdollinen tuomio. Syvä katuminen auttaa. Toinen seikka, on sitten miehesi masennus, joka kaipaa pikaista apua. Paikallinen terveyskeskus voinee auttaa.
- kjs
Kerrot aika vähän itseesi kohdistuneesta väkivallanteosta. Mutta sinua kuitenkin harmittaa, kun et nostanut miestäsi vastaan syytettä. Aika outoa, kun ette pahoinpitelyn jälkeen soittaneet poliisia paikalle. He olisivat vieneet sinut lääkäriin (paikalliseen) ja sen jälkeen olisit viimeistään voinut kertoa perusteellisesti mitä sinulle tapahtui ja vaatia tekijöitä vastuuseen.
-Vai lieneekö nyt niin, että vammasi ovat tulleet kolarissa, kun miehesi päissään nukahti (?) rattiin..ettei vain ollut tavanomaista humalaisen holtittomuutta.
-Ja toinen vaihtoehto voi olla, että miehes on mäiskinyt sinua turpaan ja wattuuntuneena sinulle, lähtenyt ajamaan kännissä.
Nyt juominen saa jäädä kokonaan, on juopon tavanomaisimpia lauseita ja muija on valmis uskomaan.
Tarinasi ontuu ja pahasti. - Nitrogen
Näin karkeasti selitän asian. En ole alan ammattilainen mutta rikosoikeuteen kovasti perehtynyt ihminen kuitenkin.
Oletan siis tilanteen olevan seuraava:
Miehelläsi ei ole aiempia VANKEUStuomioita, vain sakkoja tullut rattijuopumusrikoksesta.
Ainoa hänen saamansa syyte tällä kertaa on "törkeä rattijuopumus". Käsitin asian näin.
Tyyppirangaistus tuosta 1,60 promillen ajosta on 40 päivää ehdollista vankeutta rikosrekisterittömälle. Ehdotonta ei tuomita koskaan noin alhaisella promillemäärällä jos ei ole aiempaa vankeustuomiota ja siis rikosrekisteriä (sakoista ei saa rikosrekisteriä). Aiempi miehesi sakkotuomio kuitenkin nostanee miehesi rangaistusta yhdellä asteella, eli 45 päivän ehdolliseen vankeuteen, johtuen rikosten samankaltaisuudesta. Vankeuden ohella tuomitaan päiväsakkoja, joita saa puolet vankeuden määrästä eli esim 45 päivän ehdollisen ohella tuomittaisiin noin 22 päiväsakkoa.
Ensikertalaiseksi mielletään siis rikosrekisteritön ihminen. Rikosrekisteritön on ainakin se, joka ei ole saanut sakkoja kummempaa aiemmin (vielä selitän kerran varalta).
Ehdotonta vankeutta ensikertalaiselle tuomitaan JOSKUS rattitapauksissa joissa promillemäärä ylittää 2,60 promillea, ja tässähän ei oltu lähelläkään sitä rajaa.
Toisaalta tilanne jossa miehesi oli voi alentaakin rangaistusta huomattavasti - jopa pelkiksi päiväsakoiksi, mutta en tunne rangaistuskäytäntöä tarpeeksi erikoisten tilanteiden osalta jotta osaisin arvioida tämän tapaisia seikkoja.
Hiljaisen tien valinta on ainakin tunnettu lieventävä asianhaara.
Ja ehdotontakaan ei joudu suorittamaan tuollainen tavallinen (kerroit ettei hänellä ole päihdeongelmia tms) mies vankilassa tosiaan, jos sen pituus on alle 8 kuukautta ja ei ole vanha kriminaalikonkari. Silloin se tulisi varmaankin yhdyskuntapalveluna, joka kuitenkin tuntuu tässä tapauksessa epäuskottavalta vaihtoehdolta koska tuomio ei tule ehdottomana.
Ehdollisen vankeuden varsinainen haitta miehellesi on se, että on rikosrekisteri seuraavat 5 vuotta tuomion antopäivästä lähtien. Miehesi ei siis "leimaudu" sen pitemmäksi aikaa. Sitten hän voi taas aloittaa puhtaalta pöydältä.- Oikkand
Uskomatonta puppua... En viitsi edes lähteä oikomaan. Virheellisiä oletiksia oli niin paljon.
- Nitrogen
Oikkand kirjoitti:
Uskomatonta puppua... En viitsi edes lähteä oikomaan. Virheellisiä oletiksia oli niin paljon.
Ensikertalaisuus
Rikoslain 2 b luvun 1 §:n 1 momentin (520/2001) mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lain mukaan ehdollisen vankeuden tuomitseminen on pääsääntö silloin, kun sille asetetut muodolliset edellytykset täyttyvät. Pääsäännöstä poikkeaminen ankarampaan suuntaan on perusteltava (ks. myös HE 177/2000 s. 12 ja 18).
Huomattava on, että edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta ei kuitenkaan saa tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen, elleivät painavat syyt sitä vaadi.
Rattijuopumusrikoksissa lähtökohtana voidaan pitää sitä, että ainakin ensimmäisestä törkeästä rattijuopumuksesta tuomittava vankeusrangaistus on ehdollinen. Tosin jos veren alkoholipitoisuus on ollut 2,60 promillea tai enemmän, myös ensikertalaisen kohdalla tulee harkittavaksi vankeuden tuomitseminen ehdottomana (harkinta-kriteereinä siis rikoksen vakavuus ja rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys).
Uusiminen
Uusijoiden kohdalla seuraamusharkinnassa on otettava kantaa, edellä mainittujen kriteerien lisäksi, myös tekijän aikaisempaan rikollisuuteen. Tällöin lähtökohtana voidaan pitää sitä, että aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeuden koeajan loppupuolella tapahtuneesta toisesta (törkeästä) rattijuopumuksesta ei yleensä tuomita ehdotonta vankeutta. Sen sijaan tilanne voi olla toinen silloin, kun toinen teko on tapahtunut aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeuden koeajan alkupuolella. Luonnollisesti näistä lähtökohdista voidaan poiketa, jos arvioitavana olevan rikoksen muut olosuhteet, kuten esimerkiksi rikoksen vakavuutta ilmentävä veren alkoholipitoisuus, sitä edellyttävät.
Ks. vankeusrangaistuksen ehdollisuudesta/ehdottomuudesta:
KKO 1991:112 Syytetty oli ajanut autoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana ollut 2,86 promillea, ja käyttänyt kaupungin keskustassa 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella 84 kilometrin tuntinopeutta. Syytetty tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikkei häntä ollut vastaavasta rikoksesta aikaisemmin tuomittu.
KKO 1993:72 Syytetty oli kuljettanut autoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus välittömästi ajon jälkeen oli ollut 2,31 promillea, ja väärää kaistaa ajamalla aiheuttanut vakavan vaaratilanteen. Hän oli vuotta aikaisemmin syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen, josta hänet oli tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon. Syytetty oli.hakeutunut alkoholisminsa vuoksi hoitoon ja rikosten vakavuuden johdosta oli ryhdytty irtisanomismenettelyyn hänen irtisanomisekseen vakinaisesta upseerinvirasta. Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämisen katsottiin vaativan rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Ään. - vaimo
Nitrogen kirjoitti:
Ensikertalaisuus
Rikoslain 2 b luvun 1 §:n 1 momentin (520/2001) mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lain mukaan ehdollisen vankeuden tuomitseminen on pääsääntö silloin, kun sille asetetut muodolliset edellytykset täyttyvät. Pääsäännöstä poikkeaminen ankarampaan suuntaan on perusteltava (ks. myös HE 177/2000 s. 12 ja 18).
Huomattava on, että edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta ei kuitenkaan saa tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen, elleivät painavat syyt sitä vaadi.
Rattijuopumusrikoksissa lähtökohtana voidaan pitää sitä, että ainakin ensimmäisestä törkeästä rattijuopumuksesta tuomittava vankeusrangaistus on ehdollinen. Tosin jos veren alkoholipitoisuus on ollut 2,60 promillea tai enemmän, myös ensikertalaisen kohdalla tulee harkittavaksi vankeuden tuomitseminen ehdottomana (harkinta-kriteereinä siis rikoksen vakavuus ja rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys).
Uusiminen
Uusijoiden kohdalla seuraamusharkinnassa on otettava kantaa, edellä mainittujen kriteerien lisäksi, myös tekijän aikaisempaan rikollisuuteen. Tällöin lähtökohtana voidaan pitää sitä, että aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeuden koeajan loppupuolella tapahtuneesta toisesta (törkeästä) rattijuopumuksesta ei yleensä tuomita ehdotonta vankeutta. Sen sijaan tilanne voi olla toinen silloin, kun toinen teko on tapahtunut aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeuden koeajan alkupuolella. Luonnollisesti näistä lähtökohdista voidaan poiketa, jos arvioitavana olevan rikoksen muut olosuhteet, kuten esimerkiksi rikoksen vakavuutta ilmentävä veren alkoholipitoisuus, sitä edellyttävät.
Ks. vankeusrangaistuksen ehdollisuudesta/ehdottomuudesta:
KKO 1991:112 Syytetty oli ajanut autoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana ollut 2,86 promillea, ja käyttänyt kaupungin keskustassa 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella 84 kilometrin tuntinopeutta. Syytetty tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikkei häntä ollut vastaavasta rikoksesta aikaisemmin tuomittu.
KKO 1993:72 Syytetty oli kuljettanut autoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus välittömästi ajon jälkeen oli ollut 2,31 promillea, ja väärää kaistaa ajamalla aiheuttanut vakavan vaaratilanteen. Hän oli vuotta aikaisemmin syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen, josta hänet oli tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon. Syytetty oli.hakeutunut alkoholisminsa vuoksi hoitoon ja rikosten vakavuuden johdosta oli ryhdytty irtisanomismenettelyyn hänen irtisanomisekseen vakinaisesta upseerinvirasta. Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämisen katsottiin vaativan rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Ään.Kiitos kaikille, että jaksoitte vastata. Tälle niminerkille voin nyt kertoa, että kutsu käräjille tuli ja syyttäjä ehdottaa sakkoja ja ehdollista, määristä ei siis ole tietoa, mutta eikös tuo syyttäjä vaadi aina sen pahimman mukaan rangaistusta ja sitten tuomari päättää voivatko lieventävät asianhaarat vaikuttaa alentavasti...?
Taisit olla oikeilla jäljillä. Helpottaa, kun autoitte. Itsellä, kun ei ole ollut mitään tietoa tällaisista asioista.
KIITOS vielä kertaalleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243