Puhe?

Itselläni ei ole lapsia, joten kaipaisin hieman ihmetykseeni asiantuntijoiden kommenttia...

Ystävälläni on puoli vuotias poika ja olimme viikonloppuna vierailulla heidän luonaan. Luin pojan vauvakirjaa, johon vanhemmat olivat keräilleet tapahtumia lapsen elämästä tähän saakka (tiedätte varmasti vauvakirjat?).

Ihmetystäni herätti kohta "sanoi ensimmäisen kerran isä" ja "sanoi ensimmäisen kerran äiti". Olivat kirjoittaneet "äiti" -kohtaan 1,5 VIIKKOA ja "isä" kohtaan 2,5 VIIKKOA.

Minun käsitykseni mukaan "isiä" ja "äitiä" tapaillaan ensimmäisiä kertoja yleensä vasta noin 10-12 kk ikäisenä, joten vaikka olisivat kirjoittaneet vahingossa 'viikko', kun piti kirjoittaa 'kuukausi', ei sekään oikein täsmäisi. Vai olenko aivan väärässä?
6383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei yksikään vauva puhu noin aikaisin, se on fakta. Joskus vauvan ääntelyt saattavat muistuttaa oikeita sanoja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä puhumisen kanssa. Sana on sana vasta sitten, kun lapsi tarkoittaa sillä jotakin (symbolifunktio). Yksi lapsi meillä tapaili sanoja 8 kuukauden iässä, muut vähän ennen vuoden ikää.

Äänestä

Jos lapsi on sanonut 1,5 viikon ikäisenä "äiti" ja viikkoa myöhemmin "isä", luulisi, että hän juttelee jo kovastikin puoli vuotiaana. Et tullut kysyneeksi, kuinka monta ymmärrettävää sanaa tällä pikku nerolla jo on sanavarastossaan, eli toistuvasti käytössä.

Meidän lapsista yksi (2 viikkoa ennen laskettua aikaa syntynyt) alkoi jokeltelemaan 3 tunnin ikäisenä, ja alkoi tapailemaan sanoja 2 kk ikäisenä. Selviä, ymmärrettäviä sanoja tuli kuitenkin "vasta" lähempänä 6 kk ikää. Erään ystäväni poika sanoi 5 kk ikäisenä jo muutaman selvän ja merkityksellisen sanan. Mutta nämä tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia.

Niin, ja vielä lisään, että ensimmäinen la kolmas lapsemme on sanonut ekan sanansa n. 10 kk ikäisenä, ja sekin on kuulema keskivertoa aikaisempi.

Äänestä

Lukiko siinä tosiaan viikkoa, vai ehkäpä 2,5 v ja 1,5v silloinhan se tarkoittaisi vuosia???

Äänestä
  • alkuperäisessä viestissä luki että lapsi oli n. puoli vuotias. Joten viikkoja kai sitten tarkoitti. Ellei sitten kuukausia.. muttei sekään täsmäisi. Lapset kun yleensä alkavat tapailemaan sanoja lähempänä vuoden ikää, ja aika harvalla ensimmäinen sana on esim. äiti (joka on aika vaikea sana kuitenkin), vaan jokin helpompi.

    Äänestä

  • ... luki ihan kokonaisena sanana, ei lyhenteenä...

    Ja poika on tosiaan nyt puolivuotias, kuten MrsChaos kirjoitti...

    Olen vuoroin hihitellyt itsekseni tuota kuvitelmaa 1,5 viikkoisesta lausumassa ensimmäisiä sanojaan, vuoroin ollut syvästi huolissani poikaan ladatuista odotuksista...

    No, mitäpä minä huolehtimaan, heidän elämänsähän se on, ei pitäisi olla minun ongelmani - välillä vain on niin hankalaa olla työntämättä nenäänsä toisten asioihin, varsinkin kun on itse vakaasti eri mieltä... Olisikohan tähän kohtaan parempi laittaa =) hymiö vai =(, siinä vasta kysymys.

    Äänestä

En kyllä ole moista ennen kuullut.
Meillä on tyttö 9kk eikä vielä ole tullut ainuttakaan ymmärrettävää sanaa,kovasti kyllä yrittää,neiti on oikea papupata.
Ihan vauvanu kun rupesi jokeltelemaan niin välillä kuulosti että ihan kun sanoisi äiti,monet mutkin sen huomasi mutta ei sitä enää ole kuulunut.Ehkä he ovat vain kuulleet jonkun ääntelyn mikä on heistä muistuttanut äitiä ja isää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kissi kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, joten kaipaisin hieman ihmetykseeni asiantuntijoiden kommenttia...

Ystävälläni on puoli vuotias poika ja olimme viikonloppuna vierailulla heidän luonaan. Luin pojan vauvakirjaa, johon vanhemmat olivat keräilleet tapahtumia lapsen elämästä tähän saakka (tiedätte varmasti vauvakirjat?).

Ihmetystäni herätti kohta "sanoi ensimmäisen kerran isä" ja "sanoi ensimmäisen kerran äiti". Olivat kirjoittaneet "äiti" -kohtaan 1,5 VIIKKOA ja "isä" kohtaan 2,5 VIIKKOA.

Minun käsitykseni mukaan "isiä" ja "äitiä" tapaillaan ensimmäisiä kertoja yleensä vasta noin 10-12 kk ikäisenä, joten vaikka olisivat kirjoittaneet vahingossa 'viikko', kun piti kirjoittaa 'kuukausi', ei sekään oikein täsmäisi. Vai olenko aivan väärässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu