oikean ruuan syöminen

eve

meillä tyttö on 10kk, tykkää pureskella ja syödä samaa ruokaa mitä me muut syömme.Saako hänelle antaa maksalaatikkoa?
-kiitos jo etukäteen

3

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamma

      taitaa olla liian suolasta,ellei itse tee suolatonta.

    • 3:n äiti

      Maksaa ei suositella annettavaksi alle 1 vuotiaalle. Eli 2 kk päästä voit jo antaa. Ei ole pitkä aika aikuiselle odottaa, mutta vauvan kehitykselle riittävän pitkä.

      Sellaisen varoituksen vielä sanon, että maksa voi laittaa mahan sekaisin, eli sitten kun on aika sitä antaa, kannattaa kokeilla varovasti pieni mäistiäinen kerrallaan.

    • ronja

      kunhan katsot, ettei ruassa ole paljoa suolaa ja mausteita. maksa, lanttu, pinaatti, lehtisalaatti, punajuuri yms. ovat kiellettyjä alle 1-vuotiaalle. myöskin maitotuotteita aletaan antaa vasta vähän ennen 1-vuotta ja aloitus maustamattomista hapanmaitotuotteista kuten maustamaton jugurtti tai maitorahka. etkö voisi erikseen tehdä vauvalle omaa ruokaa, joka on saman tyyppistä kuin omanne tai erottaa vauvalle ennen mausteiden(muut kielletyt aineet) lisäämistä omaa annosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe