Pupu haussa.

Sleepyhollow

Moi,

olen tuossa joulun tienoilla/jälkeen hankkimassa itselleni kania ja ajattelin katsoa, josko täällä päin pyörisi ketään jolla olisi poikueita tulossa.

Ei ole oikeastaan väliä onko kääpiökani vai mikä, pidän kyseisistä otuksista ylipäätänsä. Pitkäkarvaista tai luppakorvaista en kuitenkaan halua. Olisi kiva päästä kuitenkin jutustelemaan jonkinmoisen "kasvattajan" kanssa ja muutenkin perehtyä asiaan paremmin ennen kuin menen mitään hankkimaan.

Minulla ei ole juurikaan tietoa kaneista, mutta kokemusta on. Eli en tiedä rotuja yms, mutta mulla on ollut kani vähän nuorempana ja hoitaa kyllä osaan. Oma kanini, Töpö-neiti, oli vielä aika hankala pakkaus, joten kyllä sitä pärjätään melkein millaisen kanssa tahansa. Huom, melkein. Kanilla löytyi luonnettaa sitten niin perhanasti, yöllä rymistiin häkissä jos ei luukkua jätetty auki ( oli avattava "katto" ) ja sängyn alta ryntäiltiin ihmisten jalkoihin, luultavasti ihan vain kiusaksi. Tästä äitini antoikin sille lempinimen Kanuuna. :)

Eläinliikkeesta en haluaisi tällä kertaa pupuani ostaa, vaikka ne siellä kovin suloisia ovatkin, koska Töpön piti tosiaan olla kääpiökani, mutta neiti sitten kasvoikin melkein kolminkertaiseksi kääpiökanin kokoon verrattuna. Ei siitä harmia koitunut, sillä kerralla, mutta tällä kertaa haluan tietää mitä saan.

Ilmoitelkaa tänne, kiitos, katellaan sitten pidemmälle paremmin. :)

11

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuffe

      Meillä on ainakin suunnitelmissa teettää pentuja leijonanharjaskanillemme vuodenvaihteen tienoilla.. Jos et ko rotua tunne, se on myös kääpiökani, panoa tulee aikuiselle n 1,3 kg. Karva on pidempää kaulan ympärillä ja siitähän nimi leijonanharjas tuleekin.. Aivan ihana rotu mielestäni.. ;) Ilmoittele jos on yhtään kiinnostusta.. Ja yleensäkin mistä päin olet? Me asumme pohjois-suomessa.

      • Sleepyhollow

        Ajattelin kyllä ihan lyhyt- ja sileäkarvaista otusta, mutta aina voi tutustua uuteen ja yllättyä.

        Tampereella asustelen itse.


      • koo
        Sleepyhollow kirjoitti:

        Ajattelin kyllä ihan lyhyt- ja sileäkarvaista otusta, mutta aina voi tutustua uuteen ja yllättyä.

        Tampereella asustelen itse.

        Tästä osoitteesta löydät kasvattajien tietoja. Omani hain Lempäälästä Elina Jokiselta, joka kasvattaa kääpiöluppia.

        http://www.kaniyhdistys.com/


    • lollo

      mulla ois valkoinen kääpiö kani. joka on todella kiltti... ikää noin 1.5 vuotta.... täysin terve pupu

      • Sleepyhollow

        Jos se on kerran kiltti ja terve, miksi luovut siitä?


      • lollo
        Sleepyhollow kirjoitti:

        Jos se on kerran kiltti ja terve, miksi luovut siitä?

        koska me muutetaan ja siellä ei ole tilaa pitää kania.... harmi...


      • Sleepyhollow
        lollo kirjoitti:

        koska me muutetaan ja siellä ei ole tilaa pitää kania.... harmi...

        Saa olla aika pieni paikka jos ei ole tilaa pitää kania.. Minä itse pidin jonkun aikaa nuorta koiraamme 25m2 kokoisessa yksiössä ja tyytyväinen oli. Eikä meidänkään talo iso ollut kun mulla kani oli..

        Aika helposti tunnut kanistasi reilu vuoden jälkeen lopuvan.. Ikävää.. Itse kuitenkin ajattelin pennusta asti ottaa pupun, joten sori. =/ Toivottavasti pupu saa kodin josta sitä ei helposti anneta pois.


    • Reetta

      paljon kaneja. Tosin joulukuussa ne ovat jo puolivuotiaita. Nyt olisi melkein luovutusikäisiä ja luovutusiän ylittäneitä, 20 euroo kappale ja paperit ja tarvittaessa hoito-ohjeet mukaan. Jos olet kiinnostunut ostamaan nyt, ota yhteyttä. Ne vauvat kasvavat aika vauhtia. Voit myös tiedustella joulunaikaan, mutta jos hyvin käy, niin silloin ei ole poikasia (vahinkopoikuteita nämä, mitä nyt myyn). Rodultaan ovat hermeliinin ja leijonaharjaksen risteytyksiä, aika pieniä.

      Reetta

      cispiritsi@hotmail.com

    • sari taas

      Myyn harmaan kääpiökaniuroksen (ei hermeliini) hyvään kotiin. Ikää kanilla on 1,5 vuotta. Kania ei ole leikattu. Se on terve ja ihmisystävällinen ja tulee toimeen myös toisten kanien kanssa. Etsin kanille uutta kotia koska opiskelukiireiden takia minulla ei ole tarpeeksi aikaa kanin kanssa vietettäväksi. Hintapyyntö nyt 5euroa, yhteydenotot osoitteeseen pikkueasy@luukku.com (Kani asuu Haapavedellä)

      • leijonat

        Mulla olisi kaksi hermeliinin poikasta jotka
        ovat luovutuksessa 10.9 alken. 30e/kani


    • luppa

      Olen tekemässä kääpiöluppapoikuetta tässä piakkoin eli luovutus olisi siinä joulun aikaan. Emä väriltään madagaskar ja isä isabella viittakuvio. hinta 40e.

      lauralle04@hotmail.com

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe