Vanha päävamma - Mitä tehdä?

Mennyttäkö?

Olen 28v ja vähän päälle 20-vuotiaana (enintään 21v) hyppäsin leuanvetotankoon, joka repesi irti ja tipahdin lattiaan suoraan selälleen, iskien pään melko lujaa lattiaan. Tanko ei ollut korkeallla itsessään, vaan täysin käsien ulottuvilla mutta asento oli paha.

Muistan että olin sekava muutaman sekunnin ajan ja että nousin ylös lähes välittömästi. En käynyt lääkärissä. Asia unohtui melko pian, mutta yksi oire tuntuu liittyvän tuohon tapahtumaan; aina joskus kun herkistyn nauramaan ja hymyilemään pitkäkestoisemmin ja voimakkaammin, niin takaraivon ja niskan yhtymäkohta (oikeastaan takaraivon alaosa) jotenkin kiristyy ja kivistää hivenen sekunnin tai parin ajan, kunnes kovin lihasjännitys (ainakin siihen asian yhdistän) menee ohi. Joskus samaa tuntuu myös joissakin epätavallisissa ja rasittavissa asennoissa, kuten kurkatessa sängyn alle imuroidessa.

Pari päivää sitten olin junassa ja minulla oli hengitysvaikeuksia (olin lapsena vaikea-astmainen ja joskus tällaista on edelleen) ja henkeä kovasti haukatessa tunsin taas tuon tunteen. Seuraava päivä oli OK (urheilin tosin epätavallisen rankasti) ja eilen koin lievää päänsärkyä koko päivän, joka tuntui keskittyvän tuonne kolhualueen tienoille. Nyt herättyäni pää ei vieläkään tunnu ihan normaalilta.

Puheeni on hidastunut ja muistini ehkä heikentynyt aavistuksen verran noiden vuosien aikana, mutta sairastan myös kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Onko ketään jolla olisi kokemusta samanlaisesta ja mitä kannattaisi tehdä? Onko vielä mahdollista pyrkiä tutkimuksiin?

2

440

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lvm_

      Tuskimpa johtuu tuosta vuosia sitten tapahtuneesta pään vammasta. Ei ne noin pitkän ajan jälkeen ala oireilemaan eikä kuvailemasi oireet muutenkaan korreloi päänvammaan. Pään vamman eli myös kansankielellä aivotärähdyksen oireisiin kuuluu mm. pahoinvointi, muistikatkos, uneliaisuus, päänsärky, sekavuuskin. Yleensä nämä oireet ohittuvat viikon sisällä vammasta.

    • Tapaturma-altis taas

      Pää kestää yllättävän paljon (nimim. en pysty laskemaan kertoja mutta pari kertaa on lähtenyt muisti joksikin aikaa ihan kunnolla eikä silti ole aivovammaa...).

      Kertomasi vaikuttaa ihan samalta mitä itse tajusin juuri äsken tuosta toisesta keskustelusta:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/5303863

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1780
    2. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      47
      1392
    3. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1257
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1010
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      173
      866
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      800
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      48
      742
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      723
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      16
      723
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      646
    Aihe