Magian keskeisin kysymys ja ongelma on intentio, tahto eli tietoinen tarkoittaminen ja tavoittelu. Varsinkin käytännön maageille se on olennainen metodologinen kysymys, mutta kiintoisa myös patalaiskoille nojatuolimaageille, jotka eivät kuollakseenkaan motivoidu keksimään mitään sellaista tahtomisen arvoista, että vaivautuisivat soveltamaan maagisia metodeja.
En näe lainkaan mielekkääksi sellaisten trivialiteettien kuten "hyvän" ja "pahan" magian harjoittamista ja pohtimista, varsinkin jos intentionaalisuuden luonteesta ei ole mitään ymmärrystä. Intentionaalisuutta ja sen merkitystä magiassa ei voida ymmärtää, ellei ensin selvitetä miten se liittyy tietoiseen ajatteluun.
Kelle tahansa lienee selvää, että pelkkä tietoinen tahtominen harvemmin johtaa haluttuun tulokseen, muutoinhan magialla ei olisi mitään virkaa. Jonkun asian tapahtuvaksi komentaminen otsasuonet pullottaen saattaa hyvinkin saada joitain vaikutuksia aikaan, mutta näyttää vahvasti siltä, että vaikutus on usein päinvastainen kuin haluttu tai kaoottinen. Niinpä keksitään maagisia kiertoteitä tietoiselle tahtomiselle, analogiavoimia kuten rituaaleja, visualisointia sekä henkimaailman auttajia ym. metodeja, joilla työskennellään suoraan universaalin mielen / kollektiivisen piilotajunnan / jne mentaalisen energian/informaation kanssa. Metodeja, joiden on havaittu tuovan halutun tuloksen sitä paremmalla todennäköisyydellä, mita paremmin onnistuu häivyttämään mielestään tietoisen tahtomisen.
Tässä on siis magian klassinen dilemma, maagi haluaa toteuttaa tietoista tahtoaan ja voimistaa sitä, mutta tietoinen tahtominen jo itsessään on este tavoitteen toteutumiselle.
Tiedämme, että suurin osa haluistamme ja virikkeistämme kumpuaa biologisista ja sosiaalisista vieteistämme, ja niihin liittyvien mekanismien yhä syvenevä ymmärtäminen sekä itsessämme että muissa olennoissa on jokaisen itseään kunnioittavan maagikon perustyötä. Tahtoa puhtaimmillaan onkin pyrkimys vapautua näiden mekanismien pakkovallasta tulemalla niistä tietoiseksi, sekä edelleen monilla maageilla vielä pyrkimys saavuttaa täydellinen itsetuntemus / apotheosis / unio mystica jne.
Mutta palataan vielä arkisempaan käytännön magiaan. Onko löydettävissä joitakin säännönmukaisia korrelaatioita siinä, mikä on "intentoivan systeemin" (maagin) tila, ja mikä "intentoitavan systeemin" tila. Tarkoitan tällä hämärällä lauseella sitä, että voiko maagi itsetarkastelun avulla selvittää, miten hänen oma tilansa vaikuttaa siihen, johtaako maaginen teko haluttuun tulokseen, päinvastaiseen vaiko johonkin ihan muuhun. Roolipeleissä on tapana, että henkilöhahmoille valitaan perussuuntautuminen (alignment), esim. joko "lainmukainen", "neutraali" tai "kaoottinen", joka vaikuttaa esim. siihen, millä todennäköisyydellä minkäkin tyyppiset taiat onnistuvat tai saavat arvaamattomia seurauksia.
Voisiko myös maagisessa todellisuudessa päteä joku tuonkaltainen systematisointi, ja jos, niin millainen?
En näe lainkaan mielekkääksi sellaisten trivialiteettien kuten "hyvän" ja "pahan" magian harjoittamista ja pohtimista, varsinkin jos intentionaalisuuden luonteesta ei ole mitään ymmärrystä. Intentionaalisuutta ja sen merkitystä magiassa ei voida ymmärtää, ellei ensin selvitetä miten se liittyy tietoiseen ajatteluun.
Kelle tahansa lienee selvää, että pelkkä tietoinen tahtominen harvemmin johtaa haluttuun tulokseen, muutoinhan magialla ei olisi mitään virkaa. Jonkun asian tapahtuvaksi komentaminen otsasuonet pullottaen saattaa hyvinkin saada joitain vaikutuksia aikaan, mutta näyttää vahvasti siltä, että vaikutus on usein päinvastainen kuin haluttu tai kaoottinen. Niinpä keksitään maagisia kiertoteitä tietoiselle tahtomiselle, analogiavoimia kuten rituaaleja, visualisointia sekä henkimaailman auttajia ym. metodeja, joilla työskennellään suoraan universaalin mielen / kollektiivisen piilotajunnan / jne mentaalisen energian/informaation kanssa. Metodeja, joiden on havaittu tuovan halutun tuloksen sitä paremmalla todennäköisyydellä, mita paremmin onnistuu häivyttämään mielestään tietoisen tahtomisen.
Tässä on siis magian klassinen dilemma, maagi haluaa toteuttaa tietoista tahtoaan ja voimistaa sitä, mutta tietoinen tahtominen jo itsessään on este tavoitteen toteutumiselle.
Tiedämme, että suurin osa haluistamme ja virikkeistämme kumpuaa biologisista ja sosiaalisista vieteistämme, ja niihin liittyvien mekanismien yhä syvenevä ymmärtäminen sekä itsessämme että muissa olennoissa on jokaisen itseään kunnioittavan maagikon perustyötä. Tahtoa puhtaimmillaan onkin pyrkimys vapautua näiden mekanismien pakkovallasta tulemalla niistä tietoiseksi, sekä edelleen monilla maageilla vielä pyrkimys saavuttaa täydellinen itsetuntemus / apotheosis / unio mystica jne.
Mutta palataan vielä arkisempaan käytännön magiaan. Onko löydettävissä joitakin säännönmukaisia korrelaatioita siinä, mikä on "intentoivan systeemin" (maagin) tila, ja mikä "intentoitavan systeemin" tila. Tarkoitan tällä hämärällä lauseella sitä, että voiko maagi itsetarkastelun avulla selvittää, miten hänen oma tilansa vaikuttaa siihen, johtaako maaginen teko haluttuun tulokseen, päinvastaiseen vaiko johonkin ihan muuhun. Roolipeleissä on tapana, että henkilöhahmoille valitaan perussuuntautuminen (alignment), esim. joko "lainmukainen", "neutraali" tai "kaoottinen", joka vaikuttaa esim. siihen, millä todennäköisyydellä minkäkin tyyppiset taiat onnistuvat tai saavat arvaamattomia seurauksia.
Voisiko myös maagisessa todellisuudessa päteä joku tuonkaltainen systematisointi, ja jos, niin millainen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Intentiota ei todellakaan voi pakottaa ja parhaimmillaankin intention ilmentymänä on vain tuulahduksen kaltainen ohimenevä "vaisto" suunnasta johon pyrkiä, rituaali jota toteuttaa. Intuitiivinen tieto, suunta kulkea minne nenä näyttää.
En loppujen lopuksi tiedä tavoittelenko jotain vai kuljenko intentiota seuraten kuin aasi porkkanan perässä, luullen itse tahtovani. Kaikki on kuitenkin toteutunut, mitä olen luullut tavoitelleeni, joten ainakin järjestelmä toimii :-)
Roolipeleistä en tiedä tuon taivaallista. Sen sijaan olen hahmottavinani intention lainalaisuuksia sellaisista seurapeleistä kuin Marco Polo ja Afrikan Tähti. Siis yksinkertaisimmillaan.
Roolipelit eivät varmaankaan ole kaukana draaman keinoista muutenkaan. Näyttäisi siltä että intention toteutuminen seuraisi jonkinlaisia moderneja "avoimen dramaturgian" metodeja. Siksipä dramaturgia kiinnostaakin. Mielestäni draamateoriat ja -analyysit tarjoavat intention systematisointiin mielenkiintoisen näkökulman.
Draama on toimintaa, dynaamista vuorovaikutusta, ja aidoimmillaan todellakin magiaa, silloin kun heittäytyy ja menee täysillä flouvin mukana. Laitostuneessa teatterissa draama jää valitettavasti usein kauaksi ja tarjolla on pelkkää esittämisspedeilyä.
Ihailtavinta minusta on aina ollut ammattitaitoisen (eli ei leipääntyneen) dramaturgimaagin kyky aidosti reagoida draaman tilanteisiin ja vastanäyttelijöiden toimintaan illasta toiseen, ikäänkuin tilanne olisi aivan uusi eikä harjoituksissa ja edellisissä esityksissä moneen kertaan toistettua. Kun näyttelijät heittäytyvät egonsa unohtaen draaman virtaan ja se imaisee yleisön mukaansa, syntyy holistinen mysteeri, joka yhdistää kaikki osallistujat jakamattomaksi kokonaisuudeksi, jossa pyhyys on vahvasti läsnä.
Joku sellainen systematisaatio minulla on hakusessa intentionaalisen vuorovaikutuksen suhteen, että jonkinlaista negatiivista ja positiivista polariteettia siinä esiintyy, vähän vastaavasti kuin magneeteilla jotka vetävät puoleensa tai hylkivät polarisaationsa mukaan, mutta moniulotteisemmin. Uumoilen, että jotain tämänsuuntaista tarkoitettivat antiikin hermeettiset näkemykset, että intentionaalinen magia perustuu luonnonlaeiksi ymmärrettyjen 'sympatian' ja 'antipatian' analogiavoimiin. Tarjoutuuko tuntemiesi draamateorioiden ja -analyysien puolelta tähän kenties jotain oivalluksen tynkää? Mitä muuten ovat "avoimen dramaturgian" metodit?
Ajatukset häilyy, en saa päästä kiinni, mutta parempi niin. Magian tarkkaan systematisointiin pätee ehdottomasti Heisenbergin epätarkkuusperiaate, systematisointiyritykset vaikuttavat suoraan systeemin tilaan, ja yritys naulata tiukasti paikoilleen jotain aspektia koskeva teesi hävittää muut aspektit kokonaan analysointikoneen ulottumattomiin. Kokonaisuuden suhteen saavutettavissa on parhaimmillaankin vain epätarkka vähän sinnepäin systematisointi.
Lähden vastaamaan peräedeltä; selitän ensin "sanastoani".
Kaikki tästä eteenpäin "minun mielestä"; en jaksa aina toistaa ;)
Ihminen on fyysinen ilmentymä, jonka järjestelmään sisältyy mm. aivot. Aivojen toiminta alkaa lähestymään ns. magiaa. Minulle magia sanana tuottaa vaikeuksia, koska mielestäni näissä "taidoissa" ei ole mitään mystistä. Jokaisella on olemassa sama mahdollisuus.
Näen fyysisen elämän aivotoiminnan rajoittuvan näihin arkielämän elämästä selviytymis -ongelmiin. Kuitenkin aivoista löytyy kapasiteettia paljon muuhunkin. Yksi "paljon muuhunkin" on jokaisella olevaan mahdollisuuteen: kasvaa ihmisenä henkisesti. Valaistua olisi hyvä sana ilmentämään tätä, mutta ilman uskontovärikyniä.
Jos sitten tälläinen yksilö kulkee elämäänsä mieli avoimena, niin kokee joku päivä "voimakkaasti" Suuren valaistumisen. Maagikoksi en itseäni miellä, vaikka todellisuudessa näin hyvin pitkälle on. (itsemääriteltynä).
Tuo henkinen kasvu on yksi tapa lähestyä magiaa. Muistaakseni Capralta oli yksi ihana lause, mikä kuvaa tieteen ja magian rajapintaa.
Olen "oivaltanut", että olen lähestynyt aihetta itselleni "todistaen". Etsinyt "taidoilleni" aina tieteellisen todisteen teorian tai ainakin hypoteesien yhdistelmän. :)
Siispä takaisin vastaukseen...
>
>
voiko maagi itsetarkastelun avulla selvittää, miten hänen oma tilansa vaikuttaa siihen, johtaako maaginen teko haluttuun tulokseen, päinvastaiseen vaiko johonkin ihan muuhun
>
>
Itsetarkastelu (henkinen kasvu) on itselleni tuonnut Totuuden (siis minun totuushan ei ole sama kuin jonkun toisen totuus ;)...) eli olen tälle fyysiselle aivotoiminnalle todistanut, että tietynlainen olotila vaikuttaa.
On saavutettava, tavalla tai toisella, Fyysisen "minän" aivotoiminnoissa "lepo". Fyysinen aivotoiminta on "hiljennettävä", jolloinen henkisen "minän" aivotoiminnot voimistuvat.
Mikä tämä olotila sitten on?
Jokaisella on omansa, omien totuuksien muodostama. Vain "puhdas usko" siihen, mihin uskoo, mahdollistaa henkisen ajattelutoiminnan voimistumisen siten, että päämäärän tavoittelu on tietoista. Itse sanon; hallitsen tilanteen eli minulla on tahto.
---
Jos tämä herättää jatkokeskustelua, niin äskeistä sepustustani (josta luoja paratkoon on vaikea päästä kiinni ;)...) niin...sitä ehkäpä selventäisi "käytännön esimerkki" omakohtaisesta kokemuksesta. Mutta jätänpä sitä nyt tähän kirjoittamatta.....katsotaan ;)
Juuri jotain tällaista minäkin olen miettinyt tai oikeastaan havainnoinut käytännössä. Lienenkö sitten sellainen "patalaiska nojatuolimaagi" vai mitä: En nyt ihan joka viikkokaan mitään perusteellisia rituaaleja toteuta. Enemmänkin huomaan omassa elämässäni tahtoni tekevän todella paljon. Yleensä nimittäin saavutan sellaisia asioita, mitä voimakkaasti tahdon ja paljon ajattelen. Viimeksi elämässäni saavutin jotain sellaista, millä oli vähän kehnompia vaihtoehtoja, jotka olisivat kuitenkin jollain tasolla tyydyttäneet. Kuitenkin alitajuntani todellinen tahto paljastui itsellenikin siinä, kun ovi avautui juuri parhaan vaihtoehdon kohdalla ja muut pysyivät kiinni. "Tämä oli minun voimakkain tahtoni ja sen tahtoni toteutti."