Miten aikuistua/hillitä omaa käytöstä?

tyttö21

Tiedän että tämä keskustelu voi olla aika kummallinen mutta ihan vain haluaisin tietää onko kellään muulla tämän tapaista ongelmaa, kun aihe on vaivannut minua jo pitkään.

Olen huomannut tässä vuosien varrella, ettei minulla ole mitään suodatinta asioissa missä puhun. En ole koskaan ollut ilkeä vaikka asiat sanonkin suoraan. Ongelmana on siis että puhun hassuja asioita ja käyttäydyn kummallisesti. Esim isoja ongelmia on tuottanut se, että jos paikalla on niin sanotusti aikuisia ja sitten työ tilanteet. Yritän kaikkeni käyttäytyä normaalisti mutta se on vain niin vaikeaa. Ja sitten se pilaa kaiken kun ihmiset ajattelee että olen hankala. Mikä on varmaan sitten totta.

Sosiaaliset tilanteet jännittää minua. Vietän paljon aikaa yksin ja olen hieman masentunut ja usein kun aloitan keskustelun jonkun kanssa alkaa puheripuli minkä jälkeen on hämmentynyt nauru ja hiljaisuus. Haluaisin olla vain normaali ja keskittyä ja löytää asiat mistä voisi puhua normaaleissa tilanteissa. Yleensä puhun vain kaikkea kummallista ja kun ikää alkaa jo tulemaan aika paljon niin uskon että "epäkypsyyteni?" voi pilata tiettyjä asioita.

Kuinka siis voisin aikuistua ja saada sen suodatinpussin suuhuni. Tiedän että nyt voi helposti kommentoida että lollol mieti vähän mitä puhut, mutta niin.. en tiedä. jotain rakentavaa kommentti olisi ihan kiva lukea.

8

596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyttö21

      ja kirjoitusvirheet kunniaan!

      • Älästressaa416

        Ehkä se ratkaisun avain on siinä juuri, että sinä todella miettisit mitä puhut tai olet vain oma itsesi. Ei noin pientä asiaa kannata ottaa niin vakavasti, tekstin perusteella vaikutit mielestäni ihan järkevältä, että älä hätäile! Kaikki joskus puhuvat mitä sattuu ja kun ihmisiä on niin moneen junaan, että kaikki eivät ymmärrä kaikkea, aina ei jutut natsaa. Tuskin meistä kukaan ihan täysin "aikuinen" on. ;) Elä ja nauti asioista.


    • grafitacer

      Mun mielestä tää on tärkee asia, mikä kannattaa pitää mielessä, jonka edellinen vastaaja jo kertoi: Kannattaa ajatella ensin, ennen kuin päästää mitään suustaan.

      Totuus on, että siitä on vain pelkkää harmia, jos puhua pälpättää edes ajattelematta ensin mitä sieltä suustaan päästää. :)

    • joogaajat kunniaan

      Kokeile joogaa. Kuullostaa teennäiseltä mutta se toimii, ja minä oon 13.

    • lifemocker

      kannattaa aina vähän aikaa miettiä ennenkuin avaa suunsa

    • Moikka!
      Jäin miettimään, että mikä on normaalia ja onko niin kauheata jos puhuu paljon? Tai hassuja asioita? Sehän voikin olla se piirre mikä tekee sinusta kiinnostavan. Itse olen kokenut hyväksi tavaksi sen, että kysyy mitä toinen harrastaa, tekee työkseen, kuuntelee radiosta yms. Useimmat meistä ihmisistä tykkää puhua itsestään. :) Eikä sekään ole paha asia jos on vain hiljaa ja kuuntelee muiden juttuja.
      Luota itseesi ja jännityksen hallintaa voi helpottaa jos vaikka kokeilee joogaa tai mitä tahansa missä keskitytään vain itsensä kuunteluun.
      t.erityisnuorisotyönohjaaja Meri, Espoosta

    • ???

      Miten aikuistua/hillitä omaa käytöstä?

      Olet aikuinen mutta lapsen tasolla kehityksessä.

      • Nii'i

        Heh! Samanlaisia ongelmia on kaikilla (ollut)! :D
        Parhaiten opin pois tuosta sen jälkeen kun tuli sanottua niin tyhmästi (ei siis mitenkään ilkeästi, vain huonoin sanavalinnoin), etten oo kyseiselle tyypille viittiny enää puhua, kun se ei oo tuntunu unohtavan tapausta... :/ (ja tietenkin se tyyppi piti olla just se johon olin ihastunu)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      80
      4305
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      169
      3408
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      121
      3307
    4. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2754
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2554
    6. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      20
      2215
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2026
    8. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      44
      2003
    9. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1974
    10. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1923
    Aihe