murrosikä

ite olen sijoitettu.. oon 15v tyttö..
jottai pienii ongelmii on mun kohdalla tullu - jotain terapiaa tms vastaavaa noi o mulle "hankkimassa" mut en sit tiä tuleeko siitä mitään..
kaikilla meillä murrosikäisillä on ongelmia.. kyl noi mullekki välillä sanoo että "yksikin isovirhe vielä - niin sun lopputulevaisuus ei oo täällä" kyllä se pistää miettimään..

Murrosikä on aina hankala, mutta näiden sijoitettujen kanssa se on moninverroin rankempaa. Omat (2) sijoitettua ovat juuri murrosikäisinä lähteneet "lätkimään". Ei ole rakkaus, rajat ja uhkauset auttaneet. Ovat päättäneet itse omasta elämästään siinä vaiheessa. Onneksi vuoden tauon jälkeen ovat ottaneet yhteyttä sijaisperheeseensä ja siitä on alkanut uusi elämä. Heidän elämänsä jatkui nuorisokodissa siihen asti kun täyttivät 18 v. Olemme tänä päivänä todella paljon tekemisissä ja he ovat tajunneet minkä menetyksen oman valinnan kautta ovat aikoinaan tehneet. Asioista ollaan pystytty puhumaan avoimesti puolin ja toisin.

Sossulta en saanut aikoinani mitään tukea murrosikäisten kanssa.

Itse olen ihan bio, tosin muutin jo kolmisen vuotta sitten pois kotoa. Mutta meillä ja monella tutulla perheellä on sijaislapsia. Joidenkin murrosiät ovat olleet 'helppoja', mutta on sitten aivan ääripäitäkin. Parilla on terapia auttanut vähän tasaantumaan ja sitten jotkut ovat menneet nuorisokotiin kunnes ovat täyttäneet 18vuotta. Kaikki kuitenkin ovat tämän murrosiän koettelemuksen jälkeen pitäneet yhteyttä perheisiin ja on pystytty olemaan avoimia.

Äitini juuri viimeksi kun nähtiin puhui, että jos minun murrosikä olisi ollut ns. helppo, niin olisi helpommin purkanut sijoituksen nuoreen jolla oli mahdoton murrosikä. Sitä kuulemma tuli helposti ajateltua, että ei omaa lastakaan voi laittaa laitokseen ihan käden käänteessä kun murrosikä koettelee, niin miksi sijoitetun lapsen laittaisi laitokseen takaisin..

Enkä nyt meinaa, etteikö sijaisperheet ja -vanhemmat yritä kaikkeaan. Mutta itse olen seurannut vierestä monen sijoitetun lapsen ja nuoren elämää. Tiedän kuinka paljon se vie voimia ja on raskasta sekä vanhemmille, että nuorelle.

Mutta voimia kaikkiin sijaisuuksiin :)

tultiin juuri tyttären terapiapalaverista ja siellä keskusteltiin "uudelleen syntymisestä",

ja terapeutti kertoi, että murrosikä on sijoitetulle uusi tilaisuus korjata lapsuuden vinoutumia ja he joutuvat tavallaan ottamaan "eron" ensin omista biovanhemmistaan ja ennenkaikkea niistä unelmista joita he bioistaan kantavat. ja sitten kun se on selvä niin pitää vielä ottaa ero sijaisvanhempiin ja heidän maailmaansa. joten...

sijaislasten murrosikä on usein rajumpi ja pidempi kuin muiden. ja joskus biojen eläntyylin ihannointi voi viedä mennessään eikä meidän sijaisvanhempien tule syyttää siitä itseämme jos nuori kaikesta esimerkistämme huolimati valitsee biojen elämäntyylin.