Eli kohtapuoleen tyhjennän koneeni ja asennan xp:n uusiksi nLite ohjelmalla riisuttuna..
Varsinainen kysymykseni on kuitenkin seuraavanlainen:
Kumpaa suosittelisitte toosan vierellä asennettavaksi, Mandrakea vai Debiania?
Tiedän että Mandrake on helpompi asentaa, tai no vertailupohjaa ei ole mutta olen asentanut Redhatin 7.3:n & 8:n ja Mandrake 9.1:n ja tiedän ettei Mandrakea suotta helpohkoksi sanota vaikka ei valittamista ollut RH8:ssakaan joka oli käytössä pisimpään..
Vaikka olen kokeillut noita muutamia, niin silti olen newbie näissäasioissa. Eli tarvitsisin hieman asiantuntijan näkemystä viitoittamaan valintaani..
Pääasiallisena käyttöjärjestelmänä pysyisi varmasti XP ainakin toistaiseksi kunnes omaksun linuxista enemmän. Linuxista olisi tarkoitus luoda keveä paketti wintoosan vierelle jolla saa asiat tehdykdi ilman suurempia kikkailuja.. Tai varmaan alkusäädöissä kikkailua olisi, mutta lopussa ei varmaankaan niin paljoa.
Ikkunoitijärjestelmäksi ajattelin windowmakeria jossa on "applemainen" dock sekä muutoinkin keveä vasrmaan on. Onko tällöin syytä asentaa myös KDE & GNOME jotta tulee kaikki niiden paketit koneelle ja toimii wm:n kautta nekin?
Entä jos winex:iä olisi tarkoitus kokeilla, puoltaako valinta silloin enemmän Mandrakea kuin Debiania? Molempiin saanee lähdekoodista käännettyä winexin ilmaiseksi jos osaa ja löytää oppaat (täälläkin asiasta ollut juttua), mutta winexin vanhemman version taasen voisi saada rpm muodossa suht edullisesti joltain..
Käyttöjärjestelmän päivitys.. urpmi VS aptget (vai miten komennot menivätkään)kumpi on käytännössä kätevämpi kun tarkoituksena päivittää oheisohjelmia ja itse käyttöjärjestelmää?
Loppuun kiitos kaikille jotka mahdoillisesti vastaatte.. :)
Mikä linukka toosan viereen?
9
580
Vastaukset
- ian
Itselläni Debian Sarge käytössä. Kyllä tää hyvä on ja vakaa kuin peruskallio, mutta kuinka paljon sinulla riittää mielenkiintoa järjestelmän virittelyyn? debian suosii oletuksena tietoturvaa käyttömukavuuden kustannuksellakin. Joudut säätämään fstab:ia jos haluat päästä windows-osioihin käsiksi linuxistakin. Toisaalta Debianin päivitys on parasta mitä tiedän.
Voisit kertoa hieman mitä koneellasi tahdot tehdä.
Tulostimen säädössä riittää itsellä ainakin vielä puuhaa ja Mandrakea ja Fedoraakin kokeilleena voin sanoa että niillä se on helppoa Debianiin verrattuna.
Parasta Debianissa: Vakaus, tietoturva, päivitys ja verkkoasennus.
Parasta Mandrakessa: helppous.
Tuo kai kertoo tarvittavan. Päätä itse. Suosittelen kyllä silti kokeilemaan Debiania ensin, edellyttäen että sinulla on suht nopea nettiyhteys. Debian woodyä ei enää kannata asentaa kun sarge on valmistumaisillaan ja toistaiseksi Sargen saa vain net-installina. imuroi siis debian-installer RC1 debianin sivuilta ja kokeile(polta 100Mt iso-image cd rw:lle).
Tämä kannattaa tehdä heti windows asennuksen jälkeen, jolloin sinulla on mahdollisimman vähän menetettävää jos mokaat.
Jos debian on liian vaikea, niin sitten Mandrake koneelle.
ps. apt-get :in lisäksi debianin voi päivittää graafisella synaptic-ohjelmalla- tux-flikka
-lyhkäsesti, samalla kannalla.
-debian 4:llä koneella... ;-)
woody reitittimenä, sarge/sid muissa - toosa
tux-flikka kirjoitti:
-lyhkäsesti, samalla kannalla.
-debian 4:llä koneella... ;-)
woody reitittimenä, sarge/sid muissaHeh tässähän alkoi soimaan Crash test dummies päässä kun teidän otsikoita katsoi.. :) Mutta itse asiaan..
Molemmat siis olitte debianin kannalla, seuraavassa kuitenkin jotain listaa mitä tekisin koneella mikäli ihastun ja käytän enemmänkin linuxia..
- surffaus, sähköposti ym. tavanomainen..
- messengerissä pyöriminen (niin msn kuin yahoo, miksei icq:kin) ja windows messengereitten kanssa yhteensopiva web-kameratuki olisi suotava, kuten tiedostonvaihtokin.. (tämä kylläkin sovelluskohtainen ei distrokohtainen asia, ellei sitten web-kameran suhteen..)
- torrentien imuuttaminen (ABC:llä jos linux versio tai jokin parempi mikäli linuxille sellainen). Tämäkin sovelluskohtainen muutoin, mutta nuo imutukset olisi ainakin alussa kätevä saada ntfs osiolle, että olisi samat käytössä sitten windowsin puolella.
- DC :n käyttö tai yhteensopiva..
Oikeastaan normaalikäytössä teklemäni asiat eivät tunnu olevan sidoksissa mihinkään distroon sikäli että varmasti noille molemmille löytyy sama tuki ajureista ym. Laitteet:
- Radeon 9600
- HP deskjet 720C
- Canon canoscan FB 630 P
- emolevylle integoitu AC97' äänipiiri..
- LiteOn CD-RW
mikäli noille löytyy tuki molemmista, niin sekään ei tee eroa.. Eron tekee kaiketi se että saako kaikki ohjelmat esim debianille.. En nimittäin osa varmaan kääntää lähdekoodista niitä, ellei jokaista neuvottaisi erikseen.. :/ Ja ymmärtääkseni deb paketteja jaossa harvemmin kuin rpm (tämä käy hyvin ilmi siitäkin että ois mahdollisuus saada winex rpm:nä suht edullisesti..
Tosin ei taas huvittais asentaa käyttistä nyt ja asentaa päivitys taas hetkenpäästä imuroimalla iso imaget, polttamalla cd:lle ja asenta,malla cd:ltä.. Eli tässä debian vahvoilla vaikkakin lienee mandrakekin suht helppoa päivittää urpmi:n kautta? Entä kumpi tarjoaa päivityksessä kokeilullisemmat versiot, kumpi vakaammat, toimivammat? Itse olen toimivien kannalla..
Mikäli saisin kaikki asiat tehtyä linuxilla mitä teen päivittäin windowsilla, niin voisin hyvinkin kuvitella asentavani peölkän linuxin.. Mutta toistaiseksi sitä ei näköpiirissä, ei pelkästään siksi että siemens tarjoaa puhelimiensa fw-päivitystyökalua vain windowsille.. - 666
toosa kirjoitti:
Heh tässähän alkoi soimaan Crash test dummies päässä kun teidän otsikoita katsoi.. :) Mutta itse asiaan..
Molemmat siis olitte debianin kannalla, seuraavassa kuitenkin jotain listaa mitä tekisin koneella mikäli ihastun ja käytän enemmänkin linuxia..
- surffaus, sähköposti ym. tavanomainen..
- messengerissä pyöriminen (niin msn kuin yahoo, miksei icq:kin) ja windows messengereitten kanssa yhteensopiva web-kameratuki olisi suotava, kuten tiedostonvaihtokin.. (tämä kylläkin sovelluskohtainen ei distrokohtainen asia, ellei sitten web-kameran suhteen..)
- torrentien imuuttaminen (ABC:llä jos linux versio tai jokin parempi mikäli linuxille sellainen). Tämäkin sovelluskohtainen muutoin, mutta nuo imutukset olisi ainakin alussa kätevä saada ntfs osiolle, että olisi samat käytössä sitten windowsin puolella.
- DC :n käyttö tai yhteensopiva..
Oikeastaan normaalikäytössä teklemäni asiat eivät tunnu olevan sidoksissa mihinkään distroon sikäli että varmasti noille molemmille löytyy sama tuki ajureista ym. Laitteet:
- Radeon 9600
- HP deskjet 720C
- Canon canoscan FB 630 P
- emolevylle integoitu AC97' äänipiiri..
- LiteOn CD-RW
mikäli noille löytyy tuki molemmista, niin sekään ei tee eroa.. Eron tekee kaiketi se että saako kaikki ohjelmat esim debianille.. En nimittäin osa varmaan kääntää lähdekoodista niitä, ellei jokaista neuvottaisi erikseen.. :/ Ja ymmärtääkseni deb paketteja jaossa harvemmin kuin rpm (tämä käy hyvin ilmi siitäkin että ois mahdollisuus saada winex rpm:nä suht edullisesti..
Tosin ei taas huvittais asentaa käyttistä nyt ja asentaa päivitys taas hetkenpäästä imuroimalla iso imaget, polttamalla cd:lle ja asenta,malla cd:ltä.. Eli tässä debian vahvoilla vaikkakin lienee mandrakekin suht helppoa päivittää urpmi:n kautta? Entä kumpi tarjoaa päivityksessä kokeilullisemmat versiot, kumpi vakaammat, toimivammat? Itse olen toimivien kannalla..
Mikäli saisin kaikki asiat tehtyä linuxilla mitä teen päivittäin windowsilla, niin voisin hyvinkin kuvitella asentavani peölkän linuxin.. Mutta toistaiseksi sitä ei näköpiirissä, ei pelkästään siksi että siemens tarjoaa puhelimiensa fw-päivitystyökalua vain windowsille..Olet tuossa saanut hyviä asiantuntija lausuntoja joita kysymystesi perusteella haitkin , kuitenkin koska olet asentanut aiemmin MDk9.1'n (alle vuoden vanha) tiedät varmaan että MDK 10.0 asennus sujuu alle puolessa tunnissa ja suuri osa tarvitsemistasi ohjelmista on "klik klik rpm paketteina" Joten sen kokeileminen ei vie aikaa eikä hermoja , ja mahdollisen poistamisen jälkeen sinulla on valmis linux-osio seuraavaa linuxia varten (niitä muita ei ole yhtä helppo osioida manuaalisesti kuin mandrakea).Ja se päivitys : klikkaa päivitä mandrake -se on siinä.
Surff,sähköposti ,jne :Mukana on mozilla 1.6 .
Torrentit : saat sen ABC'n kin väännettyä linuxille.
Ajureita en ole joutunut hakemaan mihinkään ,USB laitteetkin ovat tunnistuneet paremmin kuin winukassa,myös USB modeemi. - toosa
666 kirjoitti:
Olet tuossa saanut hyviä asiantuntija lausuntoja joita kysymystesi perusteella haitkin , kuitenkin koska olet asentanut aiemmin MDk9.1'n (alle vuoden vanha) tiedät varmaan että MDK 10.0 asennus sujuu alle puolessa tunnissa ja suuri osa tarvitsemistasi ohjelmista on "klik klik rpm paketteina" Joten sen kokeileminen ei vie aikaa eikä hermoja , ja mahdollisen poistamisen jälkeen sinulla on valmis linux-osio seuraavaa linuxia varten (niitä muita ei ole yhtä helppo osioida manuaalisesti kuin mandrakea).Ja se päivitys : klikkaa päivitä mandrake -se on siinä.
Surff,sähköposti ,jne :Mukana on mozilla 1.6 .
Torrentit : saat sen ABC'n kin väännettyä linuxille.
Ajureita en ole joutunut hakemaan mihinkään ,USB laitteetkin ovat tunnistuneet paremmin kuin winukassa,myös USB modeemi.Taidan tosiaan kokeilla tuota Mandrake 10.0:aa vaikkakin kiinnostus debiania kohtaan on kytenyt pinnan alla jo pitkään. Mutta kuten sanoit onhan sitten poiston jälkeen valmiit linuxosiot swapille, ja muille jolloin helpompi heittää vaikka se debian sisään.. Ja onhan tuolla Mandrakella tosiaan heti käytettävissä ntfs osiotkin eli löytyy enemmän syitä kuin tarpeeksi valita se, mutta joskus vaan se pinnanalla asuva kiinnostus meinaa ajaa toiseen vaihtoehtoon vaikka se ensimmöinen olisi luontevampi ainakin aluksi.. :)
Kiitos kuitenkin kaikille vastanneille. - toosa
666 kirjoitti:
Olet tuossa saanut hyviä asiantuntija lausuntoja joita kysymystesi perusteella haitkin , kuitenkin koska olet asentanut aiemmin MDk9.1'n (alle vuoden vanha) tiedät varmaan että MDK 10.0 asennus sujuu alle puolessa tunnissa ja suuri osa tarvitsemistasi ohjelmista on "klik klik rpm paketteina" Joten sen kokeileminen ei vie aikaa eikä hermoja , ja mahdollisen poistamisen jälkeen sinulla on valmis linux-osio seuraavaa linuxia varten (niitä muita ei ole yhtä helppo osioida manuaalisesti kuin mandrakea).Ja se päivitys : klikkaa päivitä mandrake -se on siinä.
Surff,sähköposti ,jne :Mukana on mozilla 1.6 .
Torrentit : saat sen ABC'n kin väännettyä linuxille.
Ajureita en ole joutunut hakemaan mihinkään ,USB laitteetkin ovat tunnistuneet paremmin kuin winukassa,myös USB modeemi.Onko debianin .deb pakettien kanssa yhtä "paha" "dependencies hell" kuin .rpm pakettien kanssa?
- auttaa
toosa kirjoitti:
Onko debianin .deb pakettien kanssa yhtä "paha" "dependencies hell" kuin .rpm pakettien kanssa?
apt on yksi noista riippuvuuksista huolehtivista ohjelmista. Tuo on saatavilla muillekin kuin Debianille.
Tuo "riippuvuusongelma" toki koskee kaikkia jakeluita. Uusi ohjelma ei asennu (tai toimi oikein) binääripaketista, jos sen edellyttämiä kirjastoja tai muita sen vaatimia ohjelmia ei ole asennettu. (piste) - ian
auttaa kirjoitti:
apt on yksi noista riippuvuuksista huolehtivista ohjelmista. Tuo on saatavilla muillekin kuin Debianille.
Tuo "riippuvuusongelma" toki koskee kaikkia jakeluita. Uusi ohjelma ei asennu (tai toimi oikein) binääripaketista, jos sen edellyttämiä kirjastoja tai muita sen vaatimia ohjelmia ei ole asennettu. (piste)tuohon on vielä lisättävä, että apt huolehtii niistä riippuvuuksista. se lataa AUTOMAATTISESTI kaikki tarvittavat paketit ja asentaa ne.
- auttaa
ian kirjoitti:
tuohon on vielä lisättävä, että apt huolehtii niistä riippuvuuksista. se lataa AUTOMAATTISESTI kaikki tarvittavat paketit ja asentaa ne.
"se lataa AUTOMAATTISESTI kaikki tarvittavat paketit ja asentaa ne. "
Ohoh... Linux ja sen ohjelmat on konfiguroitavissa käyttäjän haluamalla tavalla. Siis ohjelmat saa varmasti automaattisesti asennettua kaikkine tarvittavine lisäpaketteineen, mutta halutessaan tämänkin päättää ohjelman asentaja - ei ohjelma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243