Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yökylä ;)

Oli kolea marraskuinen ilta, kun sain poikaystävältäni tekstarin jossa hän sanoi tulevansa luokseni. Olin juuri muuttanut omaan kotiin, muutin kuitenkin yksin, sillä en halunnut poikaa kanssani samaan taloon olimme seurustelleet vasta vähän aikaa. Olemme molemmat 19 vuotiaita, nuoria vielä ja emme olleet koskaan harrastaneet seksiä yhdessä, neitsyitä emme kuitenkaan enää olleet. Tiesin että tänään se tapauhtuisi.
Olin antanut poikaystävälleni Roopelle avaimet kotiini, ihan vain varmuuden vuoksi. Hän avasi oven ja riensin halaamaan häntä eteiseen. Roope antoi minulle pitkän intohimoisen suudelman ja kuiskasi : 'Miten olis jos jäisin yöksi?' Totta kai se sopi minulle. Olimme jo oikeastaan puhuneet siitä että tekisimme sen tänään. Ja kun kerran teimme sen me teimme sen kunnolla. Laitoin saunan lämpeämään ja kylpyveden valumaan, esileikkiä varten tietysi. Kun sauna oli lämmennyt riisuiduimme. Huomasin heti että Roopen kalu oli kasvanut ja se pullotti alushousussa. Kiihotuin näystä. Suutelimme toisiamme kiihkeästi ja pian olimmekin alasti saunan lauteilla. Panemassa. Olin todella kiihottunut. Todella. Roope hieroi kivikovia nännejäni. Huusin orgasmin pauloissa. Halusin hänet sisälleni. Se ei ollut vaikeaa sillä olin litimärkänä ja Roope oli kovana ja pääsin sisääni nopeasti. Hän alkoi vetää edestakaisin liikkeitä ja huusin. Pian aloin nuolla Roopen jäykistynyttä kalua. Maku oli taivaallinen ja huomasin kuinka Roope nautti siitä, mitä tein. Tunsin kuinka pilluni jyskytti. Jatkoimme panoa saunassa tunnin kunnes alkoi tulla liian kuuma. Menimme kylpyyn jonka jälkeen siirryimme yhdessä makuuhuoneen puolelle..
En ollut koskaan voinut kuvitella miten täydellistä se oli... Ihanaa Roope oli oikea peto. Hieroin roopen kaluun paljon liukuvoidetta ja asetin kondoomin. Aluksi ratsastin Roopen kalulla olimme molemmat hiestä märkänä jo puolen tunnin panon jälkeen. Tunsin taas kuinka pilluni jyskytti Roopen jäykkää kalua vasten. Olimme molemmat aivan orgasmeissa ja jos olisin vain tiennyt kuinka hyvää seksiä häneltä saakaan olisin ryhtynyt petihommiin heti ensitapaamispäivänämme. Se oli taivaallista ja se kesti yön yli.

Haluutteko jatkoa? Kiihotuitteko? Mitä piditte? Kertokaa!! :)
109357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No minua alkoi ainakin panettamaan hulluna. Huhhuh muna pystyssä luin.

Äänestä
  • sama juttu

    Äänestä

Ihan hyvä tarina! Itse ainaki huomasin että kostuin ja olen muutenkin lukenut näitä juttuja täällä sen vertaa et alkaa minuuki panettamaan. Onneks on mies tulossa kotiiin ni eiköhän sitte pääse vähä hommiin... ;)

Äänestä

Olispa samalaisia enemmänkin

Äänestä

"Hieroin roopen kaluun paljon liukuvoidetta ja asetin kondoomin"

Ei helevetti, ei tuossa järjestyksessä...

Äänestä

Olipa harvinaisen paska tarina...

Ensin tunti nussimista saunan lauteilla kunnes alkoi tulla liian kuuma... jooo....
Sitten kuuman saunan jälkeen kylpyyn jonka jälkeen virkeänä makkariin jatkamaan....juu...
Tämän jälkeen liukuvoidetta kaluun jonka jälkeen kondomi päälle....just just...
Lopuksi jo vaivaisen puolen tunnin nussimisen jälkeen hiestä märkänä olitte aivan orgasmeissa.... voi helvata....

Aloittaja ei ole takuulla harrastanut seksiä koskaan, sen verran heikkoa kerrontaa oli.

Äänestä

Roopelle, että älä paljaalla sisään laske, etten paksuksi pamahda.
Roope vain painoi menemään ja sanoi, ettei voi lopettaa kesken.
Kohta hän KARJUIKIN voimakkaasti SPERMAN lentäessä sisääni.

Äänestä

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei tästä tarinasta kukaan voi oikeasti kiihottua. Kerronta on katkonaista, eikä oikein tiedä mitä tapahtuu ja miten tapahtuu. Yhtäkkiä panetaan ja sitten saadaan orgasmeja ja sitten vasta imetään miehen kalua. Ihan kuin kirjoittaja olisi valinnut vain hänen mielestään kiihoittavia sanoja ja lauseita, ja laittanut niitä pötköön sekaisessa järjestyksessä.
Enemmän henkilöiden, paikkojen ja tunteiden kuvailua. Fantasioissahan voi tietysti tapahtua mitä vaan, mutta ihan hivenen realismia peliin... Ei kukaan pysty naimaan lämpimässä/kuumassa saunassa tuntia.
Miksi liukuvoidetta, jos kerran pillu on jo lätimärkänä? Eihän silloin mitään liukastetta tarvita, vaan antaa mennä vaan. Eri asia, jos perseeseen pannaan, koska anaaliin ei tule luonnonmukaista liukastetta kiihoittuessa.
Ehkä paras neuvo kirjoittajalle. Kirjoita sellaisesta aiheesta, joka on sinulle tuttu. Jos et ole kovin paljoa seksiä harrastanut, niin kirjoita vaikka itsetyydytyksestä, se varmaan on tuttua?

Äänestä

Kokkolasta.

Äänestä
  • Ehkä oisin kiihottunu jos ois yksityiskohtaisempaa eikä etenis sillee
    ; sit Se pani mua ja sai orgasmin ja sit mä huusin ja sain kans orgasmin. Vaan enemmänki näin; puren huultani ollakseni hiljaa, mutta en pysty, tunnen kuinka nautinnon kiljunta kohoaa kurkustani hänen suuren peniksensä tunkeutuessa ahtaaseen ja lämpimään aarteeseeni. Luo mielikuvia! Ni sit on jotain mihin lukijan tarttua!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Uhahhah kirjoitti:

Oli kolea marraskuinen ilta, kun sain poikaystävältäni tekstarin jossa hän sanoi tulevansa luokseni. Olin juuri muuttanut omaan kotiin, muutin kuitenkin yksin, sillä en halunnut poikaa kanssani samaan taloon olimme seurustelleet vasta vähän aikaa. Olemme molemmat 19 vuotiaita, nuoria vielä ja emme olleet koskaan harrastaneet seksiä yhdessä, neitsyitä emme kuitenkaan enää olleet. Tiesin että tänään se tapauhtuisi.
Olin antanut poikaystävälleni Roopelle avaimet kotiini, ihan vain varmuuden vuoksi. Hän avasi oven ja riensin halaamaan häntä eteiseen. Roope antoi minulle pitkän intohimoisen suudelman ja kuiskasi : 'Miten olis jos jäisin yöksi?' Totta kai se sopi minulle. Olimme jo oikeastaan puhuneet siitä että tekisimme sen tänään. Ja kun kerran teimme sen me teimme sen kunnolla. Laitoin saunan lämpeämään ja kylpyveden valumaan, esileikkiä varten tietysi. Kun sauna oli lämmennyt riisuiduimme. Huomasin heti että Roopen kalu oli kasvanut ja se pullotti alushousussa. Kiihotuin näystä. Suutelimme toisiamme kiihkeästi ja pian olimmekin alasti saunan lauteilla. Panemassa. Olin todella kiihottunut. Todella. Roope hieroi kivikovia nännejäni. Huusin orgasmin pauloissa. Halusin hänet sisälleni. Se ei ollut vaikeaa sillä olin litimärkänä ja Roope oli kovana ja pääsin sisääni nopeasti. Hän alkoi vetää edestakaisin liikkeitä ja huusin. Pian aloin nuolla Roopen jäykistynyttä kalua. Maku oli taivaallinen ja huomasin kuinka Roope nautti siitä, mitä tein. Tunsin kuinka pilluni jyskytti. Jatkoimme panoa saunassa tunnin kunnes alkoi tulla liian kuuma. Menimme kylpyyn jonka jälkeen siirryimme yhdessä makuuhuoneen puolelle..
En ollut koskaan voinut kuvitella miten täydellistä se oli... Ihanaa Roope oli oikea peto. Hieroin roopen kaluun paljon liukuvoidetta ja asetin kondoomin. Aluksi ratsastin Roopen kalulla olimme molemmat hiestä märkänä jo puolen tunnin panon jälkeen. Tunsin taas kuinka pilluni jyskytti Roopen jäykkää kalua vasten. Olimme molemmat aivan orgasmeissa ja jos olisin vain tiennyt kuinka hyvää seksiä häneltä saakaan olisin ryhtynyt petihommiin heti ensitapaamispäivänämme. Se oli taivaallista ja se kesti yön yli.

Haluutteko jatkoa? Kiihotuitteko? Mitä piditte? Kertokaa!! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu