Läheiseni tappaja sai tuomion 10v 8kk "pyttyä". Mitä tämä pytty oikeesti tarkoittaa?
Istuuko hän oikeasti sen koko ajan? Hän oli ehdonalaisessa teon tehdessään ja useasti aikaisemminkin istunut pahoinpitelyistä ja myös tapon yrityksistä.
Vai pääseekö hän aikaisemmin taas kerran ehdonalaiseen? Miten tämä pytty
oikein toimii? Entäs lomat?
Tuomio 10v8kk "pyttyä"
4
2127
Vastaukset
- 20+3000
Ns. pyttyrangaistus tarkoittaa sitä, että tuomittu istuu koko rangaistuksen päivästä päivään, eikä pääse ehdonalaiseen vapauteen. Lomille pyttyläinenkin pääsee, mutta huomattavasti myöhemmin, kuin muut vangit.
- Minä
Tietääkö kukaan, pääseekö tuo pyttyläinen sitten rangaistusajan päätyttyä noin vain ulos? tehdäänkö mitään tutkimuksia ennen vapautusta, kun on erittäin vaaralliseksi todettu ennen tuomion antamista?
- 20+3000
Tehdään. Jammu-setähän sai pakkolaitos-, eli pyttytuomion. Istui sen ensin päivästä päivään ja määrättiin vaarallisena rikoksenuusijana eristettäväksi tahdonvastaiseen hoitoon mielisairaalaan, jossa oli kuolemaansa saakka.
Nykyisin ei ole enää pakkolaitosta, mutta vaaralliset rikoksentekijät voidaan edelleen tuomioistuimen päätöksellä määrätä suorittamaan tuomionsa päivästä päivään. Sen jälkeen tuomittu voidaan siirtää tahdonvastaiseen hoitoon mielisairaalaan. - tavallinen_duunari
Väärin! Jammu ei saanut pyttyä. Jammu sai 15 vuotta vankeutta ja 2/3 osilla istui. Sai 10 kk tyssit, jonka jälkeen Sörkasta Niuanniemeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss875946Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243547- 1602079
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2312002Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741751Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2841513Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571031- 671021
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.211000Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.110946