No niin, viikonlopun aikana minut ohjattiin kolme kertaa juicyru.com - sivustolle, kun selain oli lataamassa suomi24:n sivuja. Maailmalla tämä on jo tuttu ilmiö, mutta nyt siis iski tämä "malware" myös tänne suomeen. Tuleeko jostain googleads-jutun mukana vai miten, en tiedä, luin vain pari hakukonejuttua googlesta ja siellä oli varsinkin jenkeissä ja englannissa todellinen ongelma.
Sivusto vaatii ensimmäiseksi rekisteröitymään, mikään edellinen-painike ei selaimessa toimi. Ainoa järkevä tapa poistua tuolta on sulkea selain, tyhjentää välimuistit ja sivuhistoria ja sitten uudelleen liikkeelle.
Suomi24:ssä kai nautitaan keväisestä viikonlopusta, viittaavat kintaalla näille "pikkuongelmille" ennen maanataita.
Sivusto vaatii ensimmäiseksi rekisteröitymään, mikään edellinen-painike ei selaimessa toimi. Ainoa järkevä tapa poistua tuolta on sulkea selain, tyhjentää välimuistit ja sivuhistoria ja sitten uudelleen liikkeelle.
Suomi24:ssä kai nautitaan keväisestä viikonlopusta, viittaavat kintaalla näille "pikkuongelmille" ennen maanataita.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ainakaan meikäläisen konetta ole kaapattu yhtään minnekkään.
Mun koneeni on takuulla puhdas. Äsken kun luin suomi24:n sähköpostia, tarkalleen ottaen oli lataamassa saapuneet-laatikkoa, kun vaihtui sivu ja tuli ilmoitus että koneeni on kaapattu... Ohessa linkki kuvankaappaukseen, jonka nappasin ruudulta. Sitten tehtävänhallinta auki ja suljin koko selaimen sieltä, X-nappi oikeasta yläkulmasta kun ei yllättäen toiminut... http://aijaa.com/ApCKJ2
Onkohan suomi24 täysi pöpömoottori vai missä vika lienee? Omat ounastelut menevät GoogleAds-suuntaan tai näihin mainoksiin. Pistän tämän viestin myös tuonne ATK-alan lehdistölle.
IE8 selain ja Windows 7 ????
Haiskahtaa trollilta.
Onko koneesi tietoturva kunnossa? Vaikuttaa siltä kuin koneessasi olisi joku explorer-selaimen tietoturva-aukkoon iskenyt pöpö. Tyhjennä välimuisti ja selainhistoria,kuten lienet tehnytkin. Jos vika toistuu, tarkista mitä liitännäisiä olet sallinut, ettei sinulla ole joku nettipeli' chat tms käynnissä kun surffaat.
Hei @original-mikko,
Kiitos aktiivisuudestasi. Laitoin sinulle viestiä, jossa kyselimme lisää tarkennuksia tilanteesta. Jos joku muu on törmännyt samaan tilanteeseen, pyydämme teitä ottamaan yhteyttä ylläpitoon palautelomakkeella: http://www.suomi24.fi/palaute/lomake. Mitä tarkemmin pystytte kuvailemaan tilanteen, sen parempi.
Terveisin,
Elina
Suomi24
Hei,
Kiitos @orginal-mikko n aktiivisuuden, löysimme ongelman nopeasti ja se on nyt hoidossa.
Terveisin,
Elina
Suomi24
Omituinen juttu tuo juicyru.com, mulla mennyt jo kaksi kertaa sinne itestään ilman painamatta mitään nappia.
Roskasivusto mutta aivan vaaraton. Ei tarvitse välittää mitään.
http://aijaa.com/mAzpiW