Te joita kiusataan

Ei sitä juuri voikkaan tajuta, ellei ole kokenut. Okei, tuota itsemurhahommaa en kyllä minäkään ymmärrä, mutta voin veikata, että se on ahdistusta. Kiusaaminen minussa on saanut aikaan itsetunnon heikkenemistä, tyytymättömyyttä itseeni ja masennusta, mutta ei mitään itsetuhoista. Ne joilla sitä on veikaan, että heillä ne samat tunteet syystä tai toisesta ilmenevät vielä voimakkaampina.

Miltä se tuntuu?
Noh, ärsyttävyys päällimmäisenä; eikö tuokin (nuokin) voisi edes vittu kerran pitää paskasta päätään kiinni...
Itseensä tyytymättömyys/epävarmuus; No mikä helvetti mussa nyt sitte on vikana?? Millanen mun sitte pitäs olla, että saisin olla rauhassa??
Masennus; jee vittu taas kivasti kouluun, samat vanhat kusipäät siellä venaavat muna huurussa että pääsisivät huutelemaan... Jaksaako sinne ny edes mennä...

Mitä ajattelete?:
Mikä mussa ny sit on vikana? Millä perusteella ja miks helvetissä noi koko ajan tekee tätä? Eikö ne saatana osaa ajatella järjen kanssa? Pitäsivät turpansa kiinni! Voi paska, taas se alkaa...

Miten otat tolleen noin vaa ittees niskasta kiinni ja luo uusi elämä? Millä ilveellä se noin tosta noin vaan onnistuu, esim. kesken peruskoulun?
Kokeiltu on, luovuin monesta mulle tärkeestä asiasta, koska mua kiusattiin niistä. Mutta sitte ne vaa repi uusia aiheita. Eli ei tulosta.

Kuten todettu, et sä voikkaan sitä noinvain "tajuta", jos et itte sitä koe, mitä ei tietenkään kenellekkään toivoisi.

Eihän se mukavaa ole ja se tapa miten minua kiusataan on syrjimistä, kukaan ei puhu, katotaan halveksuttavasti ja tavaroita heitetään päälleni. En tee itsemurhaa koska he ihmiset ( koko luokka ) ovat pieni asia elämässäni, muttei se silti ole mukavaa ja vietänhän minä heidän kanssa 6H/Vrk

ooon samaa mieltä:: no miten ??
kanssa

Ihminen on laumaeläin. Kun lauma osoittaa ihmiselle että häntä ei haluta laumaan, ihminen joutuu kriisitilaan.

Käytännössä joku peruskoulukin on niin pieni osa elämää että kyllä sen kärvistelee läpi vaikka tikun nokassa. Mutta ihminen, etenkin lapsi ei voi ymmärtää tätä tunteen tasolla. Tunne sanoo että talvi on tulossa ja ilman laumaa lähtee henki joka tapauksessa. Siitä seuraa kaiketi noita itsemurha-ajatuksiakin sitten.

Olin itse kiusattu lapsi ala-asteella. Tuntui todella pahalta. Kiusaajat olivat niin selvästi tyhmempiä etten koskaan alkanut uskoa sitä mitä minusta sanottiin: miten hädin tuskin hengittävä urpo voisi tietää minusta mitään?

Ylimielisyyteni osin aiheutti tuota kiusaamista, mutta ylimielisyys myös auttoi selviämään.

Uuden elämän voi aloittaa vaihtamalla sosiaalisia ympyröitä, esimerkiksi eri yläasteelle kuin ala-asteen kiusaajat, tai eri kouluun. Ongelma on se että pitää ymmärtää myös oma osuus kiusaamiskuviossa.

Minä menin eri yläasteelle kuin ala-asteen luokkani, mutta huomasin että sama meno alkoi taas vaikka ihmiset olivat kaikki vaihtuneet. Paitsi minä. Onnekseni koulussa oli ylipäätään kovin löyhä ryhmähenki: ei ollut tiukkoja sosiaalisia kuvioita, joten ei ollut aina samaa kohteluakaan. Nämä asiat olivat minun kontrollini ulkopuolella.

Ihminen on siitä kummallinen että vaikka tietäisikin missä on vika ja mitä pitäisi tehdä toisin, ei siihen välttämättä kykene. Tieto pitää sisäistää niin että toiminta tulee tunteen tasolla, selkärangasta suoraan. Se on mahdollista mutta paljon monimutkaisempaa kuin "niskasta kiinni ottaminen".

Voin kertoa miltä tuntuu olla kiusattu.

~Miltä se tuntuu?

-Se tuntuu niin kurjalta, kamalalta, ilkeältä ja surulliselta samaan aikaan. Näihin tunteisiin heitetään vielä vähän sekaan vihaa kiusaajiaan kohtaan, niin soppa on valmis. Se aiheuttaa myös pelkoa ja epävarmuutta.

~Mitä ajattelemme?

-Ajattelemme, että kukaan ei rakasta meitä (vaikkei olisi niin). Toivomme sitä, että kiusaaminen joku päivä loppuu ja saamme rohkeutemme, itsetuntomme ja positiivisen asenteemme takaisin. Toivomme pelastusta. Toivomme, joka helkutin päivä sitä, että kiusaajamme on tullut kipeäksi, tai on nyt muutenkin pois koulusta! TOIVOMME, ETTÄ SAAMME OLLA "VAPAITA"! Toivomme oikeasti sitä, että meitä ei väheksytä, halveksita, haukuta, hakata, joka helkutin päivä. Toivomme hyväksyntää sellaisina, kuin olemme.

~Miksi ette ota itseänne vain niskasta kiinni ja aloita uutta elämää?

-Luokka on kahle. Siitä et pääse eroon. Sinulla on myös rooli. Rooli, jota sinun pitää seurata tai saat vastata seurauksista. Rooli on annettu/pakotettu sinulle ja sitä ei pysty muokkaamaan, vaikka kuinka haluaisit! Kannat roolia niin kauan, kuin koulupäiväsi kestävät. Oma roolini on "Hevoshullu, joka rakastaa matikkaa yli kaiken ja vihaa muita ihmisiä ja käyttäytyy väkivaltaisesti. Mutta silti häneen voi luottaa, joten kaikki vaan avautumaan hänelle", aika helkutin raskas rooli eikö vain? Ja tuota sinun pitäisi kestää joka helvetin päivä!? Ihminen heikkenee. Koulukiusaus jättää pitkät arvet. Henkinen väkivalta jättää paljon syvemmät arvet, ja ne eivät parane koskaan.

Miksi?

Miksi minä? Siksi, että olen erilainen. Olen suorasanainen, harrastan ratsastusta, ja olen henkisesti vanhempi kuin muut 12 vuotiaat. Niin on sanonut moni aikuinen, ja psycologi (en tiedä miten tuo sana kirjoitetaan). Ja olen herkkä. Olen kokenut vimeisen 4 vuoden aikana 14 läheisteni kuolemaa, pari näistä on eläimiä, mutta eläimetkin ovat erittäin rakkaita. Oli kyseessä hevonen, koira tai hamsteri.
Kotona on ollut perheväkivaltaa. Henkisesti olen aivan lopussa.
Sen takia yritän kestää, edes koulussa. Pitää olla vahva, mutta jokainen on vain ihminen. En ole kone, niin kuin moni nähtävästi luulee. Enkä myöskään ole vahva, niin kuin moni luulee. Ja arvatkaa, mikä ärsyttää? Kun he luulevat, että he tuntevat meidät ja he "tietävät" sen, mitä päässämme liikkuu.
Anteeksi sekava sepustus. Yritin parhaani ;)
Minulle voi lähettää myös sähköpostissa asiaa, jos joku haluaa jutella. Kerron sen sitten myöhemmin

Mika-niminen tarkkailuluokan oppilas rupesi lyömään minua nyrkillä mahaan ensimmäisellä luokalla peruskoulussa. Muistan kivun tuntuneen niin kovalta, että taivuin kaksinkerroin kippuraan lyöntien jälkeen. Se tuntui siltä kuin umpisuoli olisi puhjennut.

Ajatuksissa oli tietenkin valtava pelko, kun Mika tuli luokseni. Silloin tiesin, etten pääsisi tilanteesta ulos muuten kuin itkien Mikan lyönnin jälkeen.

Ulkopuolinen maailma ikään kuin häipyi pois ympäriltäni ja olin umpikujassa kaksin kiusaajan kanssa. Olisin pulassa, todella suuressa pulassa... Kukaan ei tulisi auttamaan.

Lopulta pelontunteeni saavutti jonkinlaisen taitekohdan, jolloin muutuinkin rohkeammaksi. Muistan talvisen tapahtuman koulun välitunnilta.

Mika oli tarttunut minua kiinni takaapäin vyötärön ympäriltä ja rupesi ilmeisesti riepottelemaan minua. Minä sain kopattua käteeni lunta maasta ja työnsin sitä hänen kasvoilleen. Eli annoin Mikalle ”lumipesua!”

Muistan tarkalleen, mitä silloin ajattelin: ”Voin tehdä näin. Lyö se kumminkin.” Muistan kuinka Mika taivutti päätään taaksepäin lumen valuessa hänen kasvoiltaan.

En tuntenut vihaa Mikaa kohtaan. Olin ymmälläni, en tiennyt, miksi olin joutunut hänen silmätikukseen.

Olen miettinyt, yrittikö Mika opettaa minulle jotain, mitä minä en kuitenkaan oppinut ja hän rankaisi siitä minua lyönneillään?

Arvostiko Mika sittenkin minua omalla tavallaan? Miten hän muuten olisi suonut minulle niin paljon huomiota? Minähän en itse hakeutunut hänen seuraansa, vaan pyrin karttelemaan kaikin keinoin.

Mua ei kiusata tällä hetkellä oikeen mitenkään. Se loppu tos puoli vuotta sitten se kiusaaminen. Se oli sellasta henkistä. Ahdistelua ja haukkumista. Sain sen ihan omin voimin loppumaan. En vaan osottanu minkäänlaista kiinnostusta niihin kiusaajiin, annoin vaan mennä enkä tehny asialle mitää. En vaa välittäny, en ees vilkassu. Sitten ne lopetti, ku huomas ettei mua oikeesti vois vähempää kiinnostaa ja ettei tos mitää järkee. Nykyään ne ei ees välitä musta. Onneksi.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Toi kiusaaminenhan on oikeesti aika vakava asia. Jos se pidemmän päälle jatkuu, niin kiusattu voi päätyä jopa itsemurhaan, koska ei kestä enää elämäänsä. Ja kiusatussa ei ole mitään vikaa, vaan kiusaajassa. Kiusaajalla on sillon henkisiä ongelmia.

älä luota keneenkään, älä usko ketään, ole valmis torjumaan iskut, löynnit ja potkut.
sanoja ei joko kuulla tai ei kuunnella kun joku huutaa kiruksia, haukkuja, ja uhkauksia. ei anneta koskea, ei tulla lähelle ilman seurauksia.
sanoilla ei ole merkitystä vain se on tärkeää kun joku kiusaa henkisesti. kiusattu ei saisi tuntea sitä kieltä mitä kiusaajat puhuvat vaikka kyseinen kieli olisi oma äidinkieli. löyntejä ei saisi tuntea. ei tietää mitä kipu on. ei saisi huutaa kivusta.

ja sinä kehtaat sanoa vielä näin:

"Miltä se tuntuu? Mitä ajattelette? Ja te jotka harkitsette itsemurhaa, miksette vain ota itteenne niskasta kiinni ja luo aivan uutta elämää ? En vaan tajuu."

kaikki mitä kijoitin olen kokenut, muistan jokaisen lyönnin, jokaisen potkun, jokaisen herjan, jokaisen kiusaaajani naurun sillä hekellä kun he kiusasivat minua, muistan jokaisen ilmeen, jokaisen kivun kun lyönti osuu.
ja sitten sinä tulet tänne että "pitää ottaa itteään niskasta kiinni ja luoda uusielämä."
kiitä onneasi että et ole ollut kiusattu.
minua kiusattiin 12 vuotta.
"miksette vain ota itteenne niskasta kiinni ja luo aivan uutta elämää ? En vaan tajuu." hyvä ettet tajuu. Et kestäisi sitä kaikkea kerralla et kestäisi sitä kaikkea kymmenessä vuodessakaan. yksikään "normaali" ihminen ei kestäisi onneksi kiusaajani eivät tietänneet että valehtelin heille jokaisen itseäni koskevan asian.
olin ilmeisesti heille todella uskottava koska ainoa asia mistä minua ei koskaan kiusatu oli valehtelu.
sanotaanko että ihmisen ovat toisilleen julmia. ihmiset ovat ovelia, mutta toisaalta he ovat myös hyvin tyhmiä. lapset varsinkin ovat toisillen hyvin julmia. jos olette koskaan seuranneet kahden vauvan toimintaa toisiaan kohtaan niin olette varmaan huomaneet miten ne käyttäytyy toisiaan kohtaan toinen pyrkii aina saamaan kaiken. kiusaaminen alkaa tosiasiassa jo silloin.
se jatkuu aina kuolemaan saakka. siksi myös kiusatut päätyvät itsemurhaa miettimään. kiusatulla on kaksi "vaitoehtoa" joko kovettaa ulkohuorensa sekä henkiseltä että fyysiseltä kiusaamiselta ja antaa vain olla. tai kuula ja tuntea kaikki kiusaaminen joka tapauksessa väitän että jokainen kiusattu on ainakin kerran elämässään "leikitellyt" ajatuksella kuolemasta. ainakin kerran ajatellut "jos minä kuolisin kaiiki olisi paremmin."
en väitä ettenkö olisi tehnyt sitä ajatellut kuolemaa.
itse asisa teen niin harvase päivä. joka kerta kun muistan kaiken tapatuneen.
joten älä kysy: (Miltä se tuntuu? Mitä ajattelette?) sillä väitän että jos kuuntelisit kaikki koulukiusatun kertomat asiat ja eläisit ne mielessäsi uudelleen, niin tekisit itsemurhan sitä seuraavan viikon sisällä.
se kaikki mitä koko suomi24: n nuoret ja kiusaaminen osiossa on on vasta jäävuoren huippu.
kiusatut tietävät kyllä suurin pirtein mistä ole kijoittanut