PINTAJÄNNITYSTÄ

PINTAJÄNNITYSTÄ

Myöhäpilvien
taivaalliset lähettiläät
pesaisevat ylitöinään
päiväkiireisten pölläyttämän katusaasteen
makuuhuoneemme peltisiltä ikkunalaudoilta,

tiplahtelevat yötä vasten
herättelemään tämän tästä
talviunillaan painuneita perennaistutuksia.

Pääsiäisnarsissien ruukkumukulat
värjöttelevät vielä vieri vieressä
seinäkukkasina kohmeisella mullalla,

penkin reunalla
valoisan valppaina nököttäneet
ujot krookukset siristävät suppuun
siniset silmäteränsä,
hipaisevat lehdillään toisiaan.

Katuvalojen varret nytkähtävät huojahtamaan
tuulen puuskahdellessa
niiden latvalasien ohitse
puhaltaakseen oranssinpunaiseksi aamunkoiksi
matkustajasatamaa vaanivan pimeyden,

ehtiäkseen ajoissa
rantaloiskeen yllä toisilleen kirkuvien,
yhteistä yötämme
loitsuavien lokkien siipien alle -

ja me kaksi vihdoin sisällä lämpimässä,
suolaa pisaroiden, rakkaudesta vaiti,
perillä toisissamme.
8224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämä on rakkausruno, jonka jaksoin lukea ajatuksella loppuun asti. Ei ollut liian "imelä", niinkuin monet rakkausrunot valitettavasti tuppaavat olemaan.

Kuvailevia, runollisia ilmauksia monessa kohtaa pitkin runoa.

Loppu on mielestäni paras:

"ja me kaksi vihdoin sisällä lämpimässä,
suolaa pisaroiden, rakkaudesta vaiti,
perillä toisissamme. "

Äänestä
  • Siinäpä se.

    Hyvinvointivaltio Suomessakaan kaikki eivät voi rakastaa toisiaan sisällä lämpimässä. Kevätsade, joka juottaa kasvuun jonkun toisen ruusupenkin, saa aikaan jollekin toiselle keuhkokuumeen.

    Kaltaiseni harrastajakirjoittaja voi yrittää ottaa kantaa siihen tai tähän kykyjensä mukaan, mutta kovin paljoon vaikuttamiseen ne eivät ole näyttäneet yleensä riittäneen.

    Voin myös yhä yrittää uskoa hartaasti, että kaikista huono-osaisimmillekin on yhä rakkautta ainakin kevätilmassa tässä kovenevien arvojen yhteiskunnassa, jonka ilmapiiri on jo pitkään ja yhtä voimistuvissa määrin muistuttanut pelottavalla tapaa kolmekymmenluvun ilmapiiriä.

    Lukaisin tässä taannoin S24:n runopuolelta lauseen, joka jäi mieleeni hyvin kuvaavana esimerkkinä esimerkiksi siitä, miten vaikeaa monesta ihmisestä on sietää erilaisuutta.

    Kyse lienee ollut sille sivulle sillä kertaa näytöksenomaiseksi järjestetystä tapahtumasta tietynlaista kirjoittamistyyliä vastaan. Tarkoittamassani lauseessa ilmaistiin jotakuinkin niin, että oman arvonsa tuntevat ihmiset eivät enää voisi kirjoittaa ko. sivulle, koska runoja oli kirjoitettu tiettyyn karskiksi (?) koettuun tyyliin ja kaiken kukkuraksi jonkun mielestä liian runsain mitoin ammennettuna. Palstakähmintää?

    Mikä tekee tekstistä vahvan rakkausrunon, jonka joku jaksaisi lukea ajatuksella loppuun asti? Ja jopa rakkausrunon, jossa ei ole ainuttakaan rakkaus- tai rakastaa-sanaa?

    Ei kai sentään niin, että pakertaa juuri rakkausrunopalstalle pitkähkön stoorin, kuten esim. Sananmukaisesti ottamisesta -kertomus?
    Jotakuta sellainen voi huvittaa, joku toinen säkeentyy ja saattaa taas kokea jonkun kirjoitusrintamalla sangen vaatimattomiin tuloksiin tosiasiassa yltäneen pyrkyrin yrittävän hänen palstallaan astua varpailleen. Tai kokea, että joutuisi liian kanssa yrittämään viihtymistä itselleen niinkin huonossa seurassa. Hus sika metsään!:)

    Kevät tuli,
    lumi suli,
    rantaan taas muutti
    puli ja puli.

    Onhan heillä vielä ainakin lämpimän kesän yli toivoa, koska häikäistymisen pelosta silmensä suojaksi hankittujen aurinkolasien läpi heitä katsoessani voin yrittää yhä uskoa, että heillä on sentään jäljellä muutamaan muovipussiin mahtuvan omaisuutensa lisäksi keskinäinen rakkautensa?

    Syvä toisistaan välittäminen paistaa kauas, kun he tuossa silmieni edessä ahavoitunein huulin, saman pölyisen vällyn alla, kädet toistensa hartioilla, väsähtäneinä, mutta aavistus pilkkeestä silmäkulmissaan suutelevat, hymähtävät hellästi toisilleen?

    Äänestä

Hienoa...upeaa kerrontaa. Pidin paljon minäkin. Kiitos, tästä että, laitoit tänne...upea kohta josta erityisesti pidin: Katuvalojen varret...jne...

Kiitos. Kaunis.

(tämän jälkeen en itse tänne rakkausrunojani laita;)) Tämä oli niin hyvä...tai kynnys kyllä kohoaa...

Tsau:Friidu

Äänestä
  • Noh, noh! Kukas tänne sitten enää mitään kirjoittaisi, etenkään Tsau:Friiduna kirjoitetun erikoiseen tyyliin?

    Olen lukenut jokaisen ko. nimimerkilläkin kirjoitetun tekstin Rakkausrunot-sivulla käydessäni, sillä oppia ikä kaikki.:)

    Hiltusen kauppaan nähden
    suorakulmassa oli
    hirsinen varasto- ja tallirakennus.

    Sen toiseen päähän,
    syystä tai toisesta oli rakennettu
    korkeiden portaiden päähän
    pikkuruinen huone,
    jossa aina mustiin
    pukeutunut mummoni oli asunut
    jo kaksikymmentä vuotta.

    Synnyin sitten minäkin.
    Yritin pitää lihan luiden ympärillä,
    venyä pituuttakin
    sodanjälkeisessä Suomessa.

    Muistan, miten korkea kynnys oli
    muutaman vuoden ikäiselle
    könytä mummon hämärään huoneeseen,
    jonka peräseinällä, aivan katon rajassa
    oli asunnon ainoa, kapea poikki-ikkuna.

    Mummon pöydällä,
    hapsureunaisen valkoisen liinan päällä
    raksutti kuparinen herätyskello
    tasaisesti vuodet toisiksi.

    Ajan saatossa kynnys madaltui.
    Kun olin jo toisella kymmenellä
    oli jo siirrytty niinkin paljon
    autokantaan, että tallia ei enää tarvittu,
    eikä paljon sitäkään omintakeista
    lyhyttavarakauppaa.

    Hevosella kölkyttelivät enää kylän katuja
    paremmissa piireissä yleisesti halveksitut,
    vielä ihmisen hajusta kertoneiden
    ulkohuussien aluksia tyhjentävä paskakuski
    ja hautausmaan aidan vierusmökissä
    asusteleva romaniperhe.

    Mummoni lienee katsellut
    ja katselee yhä
    maallisen asuntonsa
    ja oman sukupolvensa
    purkutöitä pilven reunalta,

    ja siinä harjun juurella
    aina jonkun mielestä turhan usein.

    (Joskus muuten suoraan ruudulle kirjoittamansa ns. julkisaattaminen käy sangen työlääksi, vaikka kirjoittaminen ei leipätyötä olisikaan.;D Mutta siitäkin löytyy positiivinen puolensa. Ehtii muokkailla vielä hetken suoraan ruudulle alunperin kirjoittamaansa enemmän mieleiseensä muotoon. Ja toivoa, että jotakuta puolueetonta lukijaa onnistuisi tavalla tai toisella koskettamaan teksteillään. ;D)

    Äänestä

  • That´s it kirjoitti:

    Noh, noh! Kukas tänne sitten enää mitään kirjoittaisi, etenkään Tsau:Friiduna kirjoitetun erikoiseen tyyliin?

    Olen lukenut jokaisen ko. nimimerkilläkin kirjoitetun tekstin Rakkausrunot-sivulla käydessäni, sillä oppia ikä kaikki.:)

    Hiltusen kauppaan nähden
    suorakulmassa oli
    hirsinen varasto- ja tallirakennus.

    Sen toiseen päähän,
    syystä tai toisesta oli rakennettu
    korkeiden portaiden päähän
    pikkuruinen huone,
    jossa aina mustiin
    pukeutunut mummoni oli asunut
    jo kaksikymmentä vuotta.

    Synnyin sitten minäkin.
    Yritin pitää lihan luiden ympärillä,
    venyä pituuttakin
    sodanjälkeisessä Suomessa.

    Muistan, miten korkea kynnys oli
    muutaman vuoden ikäiselle
    könytä mummon hämärään huoneeseen,
    jonka peräseinällä, aivan katon rajassa
    oli asunnon ainoa, kapea poikki-ikkuna.

    Mummon pöydällä,
    hapsureunaisen valkoisen liinan päällä
    raksutti kuparinen herätyskello
    tasaisesti vuodet toisiksi.

    Ajan saatossa kynnys madaltui.
    Kun olin jo toisella kymmenellä
    oli jo siirrytty niinkin paljon
    autokantaan, että tallia ei enää tarvittu,
    eikä paljon sitäkään omintakeista
    lyhyttavarakauppaa.

    Hevosella kölkyttelivät enää kylän katuja
    paremmissa piireissä yleisesti halveksitut,
    vielä ihmisen hajusta kertoneiden
    ulkohuussien aluksia tyhjentävä paskakuski
    ja hautausmaan aidan vierusmökissä
    asusteleva romaniperhe.

    Mummoni lienee katsellut
    ja katselee yhä
    maallisen asuntonsa
    ja oman sukupolvensa
    purkutöitä pilven reunalta,

    ja siinä harjun juurella
    aina jonkun mielestä turhan usein.

    (Joskus muuten suoraan ruudulle kirjoittamansa ns. julkisaattaminen käy sangen työlääksi, vaikka kirjoittaminen ei leipätyötä olisikaan.;D Mutta siitäkin löytyy positiivinen puolensa. Ehtii muokkailla vielä hetken suoraan ruudulle alunperin kirjoittamaansa enemmän mieleiseensä muotoon. Ja toivoa, että jotakuta puolueetonta lukijaa onnistuisi tavalla tai toisella koskettamaan teksteillään. ;D)

    Ja ehtii näköjään sohlata tehdessään tekstiinsä muutoksia, jotka onnistuvat kääntämään lauseiden sisällön ja jopa tarinansa mummon huvittavankin toiseksi kuin alunperin on tarkoittanut. : "oman sukupolvensa elämäntyön purkutöitä" ja "siinä harjun juurella aina jonkun mielestä sataa turhan usein".

    (Tosin ihmettelin joskus, miten paljon tietyn kansanosan mummot Hota-pulveria, jotka lastenlapsillaan apteekeista itselleen juoksuttivat, koukuksi väänteiden selkiensä ja vänkyröiksi taipuneiden sorminiveliensä kipuihin oikein tarvitsivat ennen kuin pääsivät pilven reunalle asti ja miten paljon kipua ja kärsimystä ennen sitäkin joutuivat kestämään.)

    Siis:

    Mummoni lienee katsellut
    ja katsellee yhä
    maallisen asuntonsa
    ja oman sukupolvensa
    elämäntyön purkutöitä
    pilven reunalta,

    ja siinä harjun juurella
    aina jonkun mielestä
    sataa turhan usein.

    Äänestä

  • That´s it kirjoitti:

    Ja ehtii näköjään sohlata tehdessään tekstiinsä muutoksia, jotka onnistuvat kääntämään lauseiden sisällön ja jopa tarinansa mummon huvittavankin toiseksi kuin alunperin on tarkoittanut. : "oman sukupolvensa elämäntyön purkutöitä" ja "siinä harjun juurella aina jonkun mielestä sataa turhan usein".

    (Tosin ihmettelin joskus, miten paljon tietyn kansanosan mummot Hota-pulveria, jotka lastenlapsillaan apteekeista itselleen juoksuttivat, koukuksi väänteiden selkiensä ja vänkyröiksi taipuneiden sorminiveliensä kipuihin oikein tarvitsivat ennen kuin pääsivät pilven reunalle asti ja miten paljon kipua ja kärsimystä ennen sitäkin joutuivat kestämään.)

    Siis:

    Mummoni lienee katsellut
    ja katsellee yhä
    maallisen asuntonsa
    ja oman sukupolvensa
    elämäntyön purkutöitä
    pilven reunalta,

    ja siinä harjun juurella
    aina jonkun mielestä
    sataa turhan usein.

    PS. tämä käynee esimerkkinä tekstin vesittämisestä.

    Tarinan mummon en ole siis totisesti totisesti nähnyt kummittelevan harjun juurella. Olisi ehkä joitakin nykyajan ilmiöitä vasten ollut tosin hyväkin nähdä köpöttelemässä levottomana, huolesta suunniltaan, pikkuinen piipunnysä kapeiden huuliensa välissä kiihkeästi tupruten.

    Äänestä

raikas, intiimi ja lämmin.. ihana :)

Äänestä
  • Niin, voimakkaan pintajännitteen omaavat pisarat taitavat olla se paras, raikkain ja pehmein ilmanpuhdistaja, laskeutuvatpa ne taivaalta, pusertuvatpa ne kehon ihon läpi tai kyynelkanavista. Ehkä jopa tehokkaampia kuin kovuudestaan ja hinnoistaan tunnetut naisen parhaiksi ystäviksi mainitut timantit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


That´s it kirjoitti:

PINTAJÄNNITYSTÄ

Myöhäpilvien
taivaalliset lähettiläät
pesaisevat ylitöinään
päiväkiireisten pölläyttämän katusaasteen
makuuhuoneemme peltisiltä ikkunalaudoilta,

tiplahtelevat yötä vasten
herättelemään tämän tästä
talviunillaan painuneita perennaistutuksia.

Pääsiäisnarsissien ruukkumukulat
värjöttelevät vielä vieri vieressä
seinäkukkasina kohmeisella mullalla,

penkin reunalla
valoisan valppaina nököttäneet
ujot krookukset siristävät suppuun
siniset silmäteränsä,
hipaisevat lehdillään toisiaan.

Katuvalojen varret nytkähtävät huojahtamaan
tuulen puuskahdellessa
niiden latvalasien ohitse
puhaltaakseen oranssinpunaiseksi aamunkoiksi
matkustajasatamaa vaanivan pimeyden,

ehtiäkseen ajoissa
rantaloiskeen yllä toisilleen kirkuvien,
yhteistä yötämme
loitsuavien lokkien siipien alle -

ja me kaksi vihdoin sisällä lämpimässä,
suolaa pisaroiden, rakkaudesta vaiti,
perillä toisissamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu