Vieläkö lama jatkuuSuomessa pitkäänkin, milloin talous elpyy?
Kuka näkee yhteiskunn. talousasioita
3
54
Vastaukset
Hei
lama tuntuu pahalta, muttei ole vielä läheskään niin paha, kuin monessa muussa maassa!
pieni korruptio on jo levittynyt suomeenkin. ajoista en osaa puhua, mutta näen että suomessa leikataan sosiaaliavustuksia rankemmin tulevassa. nuorisoa työnnetään eteenpäin, mikä sinänsä ei ole ollenkaan huono asia. kokoomus on puolue, jonka jäsenet käyvät ahkerasti äänestämässä. jokaisella on oma äänensä päästä kuuluville, joten kansa itse päättää missä mennään.
en ole ollenkaan poliittinen ihminen. näen niin, että muutoksia tulee kovasti.
milloin talous elpyy? eu:n todelliseen toimintaan, eli miksi se on rakennettu, menee vielä parikymmentä vuotta. talous elpyy yksityisyrittäjien sektorilla kaikkein nopeitten. kuka uskaltaa yrittää, se saa. tullimääräykset ovat helpottuneet roimasti, eurooppalainen kauppa on vakaata.
pienet yritykset voivat kaikkein parhaiten, heistä se voima ja yritteliäisyys lähtee.
käsityö ja käden taito on nykyään kysyttyä maailmalla.
laman aiheuttajana näen suureksi osaksi aisalla istujat, nuoret terveet ihmiset.
suomessa on paljon tietoa ja taitoa, mitä voisi enemmän kehittää ja myydä. mutta suomalainen on vaatimaton, puuttuu kansainvälinen markkinointi.
mitä näyttää cnn? kuinka myydään suomea helsingin lentokentällä?
firmat tulevat takaisin kiinasta, toki eurooppalainen työ on kalliimpaa. mutta on laatukin parempaa, samalla voi säästää rahtikustannuksissa.
t. Keskiyö- Kysytään uudelleen
Mitä suuria muutoksia on tulossa? Saadaanko nuoret oikeasti töihin? Onnistuuko nuorisotakuu - taitaa takkuilla... Lisääntyykö maahanmuutto? Säilyykö Suomessa yhteiskuntarauha?
Hei
suomeen rakennetaan moottoritie etelästä pohjoiseen, se työllistää kaikkia sektoreita. nuoret saadaan töihin vaikka väkisin, sillä sosiaalitukia leikataan tulevassa niin rajusti, että heidän on pakko tehdä työtä (ei ollenkaan huono ajatus!)
maahanmuutto ei tule koskaan lisääntymään suomessa siinä määrin, mitä se muualla euroopassa on. syynä siihen on lähinnä kova talvi, mikä on suomalaisille tavallaan onnenpotku. suurin osa maailman väestöä ei kestä kylmää ja pimeää.
yhteiskuntarauha on jo nyt suomessa rajojen sisällä, suomessa ei ole mellakoita eikä suuria sellaisia ole tulollakaan.
kun tukia leikataan, vähenee myös ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä suomessa. ymmärretään vihdoinkin, että omien nuorten opiskelu ja riman alentaminen on järkevää.
suomi on erilainen valtio, sitä ei voi verrata muuhun eurooppaan!
myöhemmin tulee suuri kansainvaellus, jolloin eteläiset kansat rynnistävät kohti pohjoista, puhdasta luontoa. nimenomaan etelästä pohjoiseen!
silloinkin suomi on erikoisessa asemassa, sillä siellä ei pärjää pelkällä opitulla tiedolla tai kaupankäynnillä. suomalainen mentaliteetti on syvää ja harkitsevaa, se ei puhu, vaan se tekee.
näin minulle on sanottu, uskon itse siihen.
t. Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407861Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.303087Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3632088Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841704Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1461519Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211281- 1001219
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371132- 151108
Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191076