Syyttömät poliisin salaisissa rekistereissä

Tunnetuksi tulleessa poliisin epäiltyjen rekisterissä on tuhansien, arviolta jopa kymmenentuhannen ihmisen henkilötietoja, kertoo illan 45 minuuttia -ohjelma.

Keskusrikospoliisin ylläpitämään epäiltyjen rekisteriin on syötetty tietoja 1990-luvun lopulta saakka. Rekisteriä valvoo poliisihallitus.

45 minuuttia -ohjelman eri lähteistä saamien tietojen mukaan rekisterissä on myös suuri määrä nuhteettomien suomalaisten nimiä, joita on hatarin, arveluttavin tai kokonaan virheellisin perustein liitetty rikoksesta epäiltyyn henkilöön tai rikolliseen toimintaan. Lisäksi rekisteriin on liitetty hatarin perustein suuria yrityksiä.

Lain mukaan epäiltyjen rekisteriin kirjaamiseen täytyy liittyä rikosepäily tai rikostutkinta. Peruste kirjaamiselle on myös silloin, kun epäillään vakavaan rikokseen myötävaikuttamista.

Ohjelman tietojen mukaan ihmisiä on päätynyt poliisin epäiltyjen rekisteriin muun muassa sillä perustella, että he ovat julkisesti näyttäytyneet rikoksesta epäillyn seurassa.

– Se on se kauhuskenaario, mikä tässä kaiken aikaa pyörii mielessä.

Virheellisellä rekisterimerkinnällä tuhoisat seuraukset!!!

poliisin käytännön työssä toimivaltasäännökset eivät ole kaikille kristallin kirkkaita.

– Lait ovat kirjoitettu selkeästi, mutta jalkauttaminen käytännön työhön on haaste, Aarnio sanoo. (Eli POLIISI EI NOUDATA LAKIA VAAN TOMII LAITTOMASTI!!!)

Tietosuojavaltuutetun mukaan voimassa olevan lainsäädännön mukaan tällaisille merkinnöille ei ole laillisia perusteita.

Merkinnällä voi olla vaikutuksia ihmisen elämään

– Me tiedetään tänä päivänä, että ihmisen pitäisi brändätä itsensä ja huolehtia omasta maineestaan. Jos virheellinen tieto siitä, että henkilö on poliisin epäiltyjen järjestelmässä vuotaa, niin jokainen voi ymmärtää, että sillä on tuhoisat seuraukset, Aarnio sanoo.

Eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan rekisterin laajentamista koskeva lakimuutos, niin sanottu havaintotietojärjestelmä.

Se laajentaisi poliisin oikeuksia entisestään ja mahdollistaisi keneen tahansa liittyvien pelkkien havaintojen kirjaamisen järjestelmään!!!!!!!!!

Suomen POLIISIVALTIO saa entistäkin karmaisempia muotoja.

Miksi tämä täysi mielivalta sallitaan?
45155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

jaa..

Äänestä

No ei kai se mitään auta, jos ja kun siellä on täysin tavallisten ihmisten nimiä ja tietoja, joilla ei ole mitään tekemistä minkään rikosten kanssa.

Mitä enemmän sillä on täysin epäolennaista ja jopa väärää tietoa, niin sitä enemmän ne olennaiset ja tärkeät asiat hukkuvat sinne ja jäävät huomiotta.

Keskittyisivät olennaiseen.

Ainakun poliisi haluaa lisätä valtuuksiaan (ja valtaansa) ne väittää että ne käyttää sitä valtaansa vain "tosi rikollisiin" eli esim. suuren luokan huumerikollisiin, mutta todellisuudessa niitä käytetään ihan kaikkiin, oli sitten kyse pikkulapsen lataamasta yhdestä biisistä tai muusta täysin vähäpäöisestä jutusta.

Pahinta on että usein kysessä saattaa olla pelkästään kiusanteko. Joku kostonhimoinen on esittänyt perättömiä väitteitä muista, vain siksi että haluaa aiheuttaa näille mahdollisimman paljon hankaluutta ja haittaa, eikä kukaan koskaan tarkista että onko kyseessä oikeasti joku rikollinen vai VÄITTÄÄKÖ vain joku jostain joitain täysin valheellista ja väärää tietoa vain kiusatakseen.

Tälläinen systeemi mahdollistaa tuhoamaan syyttömien elämät keksityillä ja tekaistuilla valheilla!

http://www.youtube.com/watch?v=nkOwHNTKKEk

Äänestä

Kuka voi päätyä epäiltyjen rekisteriin?

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen pitää poliisin epäiltyjen rekisteriä ongelmallisena.

Oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Aarne Kinnunen osallistuu keskusteluun puhelimitse.

http://areena.yle.fi/radio/1895898

Äänestä
  • Hyvin harva ihminen selviää koko elämästään niin, ettei ole jossakin poliisin pitämässä rekisterissä. Ajat vaikka kerran ylinopeutta, mistä sinua sakotetaan, niin tapaus näkyy ns. historiatietona arkistorekisterissä 50 vuotta.
    Kun epäiltyjen rekisteriä ei saa käyttää oikeastaan mihinkään, niin vain idioottia kiusaa, että hän luulee nimensä siellä olevan. Jos ihminen ei ole idiootti, niin mitä väliä.

    Äänestä

  • 6+7000 kirjoitti:

    Hyvin harva ihminen selviää koko elämästään niin, ettei ole jossakin poliisin pitämässä rekisterissä. Ajat vaikka kerran ylinopeutta, mistä sinua sakotetaan, niin tapaus näkyy ns. historiatietona arkistorekisterissä 50 vuotta.
    Kun epäiltyjen rekisteriä ei saa käyttää oikeastaan mihinkään, niin vain idioottia kiusaa, että hän luulee nimensä siellä olevan. Jos ihminen ei ole idiootti, niin mitä väliä.

    Väität siis että toi rikosoikeuden professori on idiootti?

    Poliisin salaisiin rekistereihin joutumisesta on monenlaista haittaa.

    Se voi estää opiskelu tai työpaikan saannin.

    Poliisi alkaa vainota rekisteriin joutunutta, kun rekisteriin joutunut ajaa nimissään olevalla autolla, niin joka kerta kun hän tulee poliisia vastaan, poliisi pysäyttää, tarkastaa jokaisen autossa olijan paperit ja koittaa keksiä jonkun laillisen syyn pysäyttämiseen mistä voisi antaa sakot.

    Rekisterissä olevan kotiin tehdään epäsäännöllisin väliajoin (laittomia) kotietsintöjä, jossa käydään vaan huvikseen katsomassa mitä sieltä löytyy.

    Rekisteriin joutunut ei voi koskaan enää elää normaalisti, vaan hänen perusturvallisuuden tunteensa on lopuksi elämää tuhoutunut.

    Pahinta on että tälläisen poliisiterrorin kohteeksi voi joutua kuka tahansa ilman omaa syytään. Rekisteriin joutumiseksi ei itse tarvitse olla syyllistynyt mihinkään, riittää että joku väittää sinun tehneen jotain rikollista.

    Äänestä

"On syytä epäillä" Ja yx kax: yksityisyyttäsi ei enää ole.
Se on "Sesam aukene" ja poliisi voi kuunnella "rikoksista epäiltyjen" henkilöiden asuntoa. puhelinta jne.

Epäiltyjen rekisterin käyttöoikeudet on pitkälle toisella tuhannella poliisilla, tullimiehellä ym. virkamiehillä.

Kansalaisella ei ole suoraa tarkastusoikeutta järjestelmään.
Eipä tietenkään. Poliisivaltio.

Poliisi pitää myös salassa, kuinka monta epäiltyä rekisterissä on.
Tietenkin.

Eduskunta hyväksyi jo ajat sitten pakkokeinolain muutoksen, joka antaa poliisille oikeuden salakuunnella rikoksesta epäillyn asuntoa siis KOTIA siis sitä mitä KODISSA TAPAHTUU.

Eli joku kasvoton poliisi vakoilee ja kuuntelee tai jopa KATSELEE kun aviopari rakastelee keskenään!!! Rakastelunne talletetaan ikuisiksi ajoiksi poliisien rekistereihin. KUINKA SAIRASTA JA PERVOA?!!

Samoin poliisi voi salakuunnella mitä hyvänsä asuntoa, jossa epäilty todennäköisesti oleskelee!!!!

Eli poliisi saa samalla lailliset oikeudet salakunnella KAIKKIEN SUKULAISTEN ja KAVEREIDENKIN KOTEJA ja sitä kuinka he rakastelevat puolisoidensa kanssa!!!!!!

Kuinkahan monen miljoonan suomalaisen rakastelut ja riidat on tälläkin hetkellä poliisin arkistoissa?

Kuika montaa poliisi tälläkin hetkellä silmät kiiluen kyttää, että mitä tämä kotonaan tekee? Katsooko pornoa ja runkkailee?

Äänestä
  • ****Eduskunta hyväksyi jo ajat sitten pakkokeinolain muutoksen, joka antaa poliisille oikeuden salakuunnella rikoksesta epäillyn asuntoa siis KOTIA siis sitä mitä KODISSA TAPAHTUU.****

    Melkoisen suuri osa rikoksista tapahtuu jonkun kotona, jonkun kodissa. Olisi aikamoista typeryyttä, jos rikollisille annettaisiin koskemattomuusuoja silloin, kun he ovat jonkun kotona.
    Koskemattomuutta nauttivat Suomessa vain presidentti ja ulkovaltojen diplomaatit.
    Pitäisikö luetteloon lisätä rikolliset, silloin kun he ovat kotonaan, tai jonkn muun kotona.

    Äänestä

  • 8+6 kirjoitti:

    ****Eduskunta hyväksyi jo ajat sitten pakkokeinolain muutoksen, joka antaa poliisille oikeuden salakuunnella rikoksesta epäillyn asuntoa siis KOTIA siis sitä mitä KODISSA TAPAHTUU.****

    Sinusta on siis ihan OIKEIN että joku tyyppi VAKOILEE sinua 24/7 KOTONASIKIN?

    Ei riitä että joka kadunkulmassa on valvontakamerat vaan MYÖS KOTONA?

    Entä kun poliisi vakoilee exänsä ja tämän uuden puolison sänkyhommia
    ja käyttää saatuja vakoilu tietoja omaksi hyödykseen?

    Se, joka luopuu vapaudestaan saadakseen turvallisuutta,
    ei tule saamaan vapautta eikä turvallisuutta!

    Äänestä

  • 8+6 kirjoitti:

    ****Eduskunta hyväksyi jo ajat sitten pakkokeinolain muutoksen, joka antaa poliisille oikeuden salakuunnella rikoksesta epäillyn asuntoa siis KOTIA siis sitä mitä KODISSA TAPAHTUU.****

    Melkoisen suuri osa rikoksista tapahtuu jonkun kotona, jonkun kodissa. Olisi aikamoista typeryyttä, jos rikollisille annettaisiin koskemattomuusuoja silloin, kun he ovat jonkun kotona.
    Koskemattomuutta nauttivat Suomessa vain presidentti ja ulkovaltojen diplomaatit.
    Pitäisikö luetteloon lisätä rikolliset, silloin kun he ovat kotonaan, tai jonkn muun kotona.

    Erään suuren kaupungin poliisin huumeyksikön päällikön lapsen kummisetää epäiltiin huumerikollisuudesta, niin luuletko että tämä poliisipäällikkö antoi asentaa omaan kotiinsa poliisin vakoilukamerat, vaikka se sen erittäin hyvä perheystävä vierailikin poliisipäällikön kotona jatkuvasti?

    Tuskin, mutta muiden kotiin polisit kyllä ovat valmiita suorittamaan etävalvontaa vain siksi että saattaa olla että joku rikollinen joskus voi tulla käymään?

    Miten sinä voit mitekään turvata oman kotisi, koska mistä voit tietää onko joku lapsesi kaveri vaikka epäiltynä jostain rikollisesta hommasta?

    Tietämättäsi siis sinunkin kotiasi voidaan tälläkin hetkellä etävalvoa poliisin toimesta.

    Ensivuoden alusta poliisi saa täydet oikeudet jopa hakkeroitua kotikoneillesi ja ladata kaikki tiedostosi poliisin palvelimille jonne ne säilötään ikuisiksi ajoiksi.

    Äänestä

Poliisin todennäköisyysvaatimuksetkin alentuivat, kun aiemmin pidätettävää, vangitsemisen kohteeksi joutuvaa tai matkustuskieltoon määrättävää piti epäillä todennäköisin syin rikoksesta, nyt riittää määritelmä "on syytä epäillä".

Syytä epäillä -kynnys on matalin rikosprosessin tuntemista toimenpidekynnyksistä.

Eli tämä kynnys täyttyy aina.

Mikä tietysti tarkoittaa sitä että poliisi voi aina, niin halutessaan pidättää, vangita tai tehdä kotietsinnän kohteen kotiin tai autoon, vain sillä perusteella että keksii jonkun epäilyn omasta päästään.

Äänestä
  • Metsään meni, vangitsemisoikeus vietiin poliisilta n. 30 vuotta sitten. Poliisin oikeuksien laajentaminen ei tavallista ihmistä haittaa, vain rikollisia.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Metsään meni, vangitsemisoikeus vietiin poliisilta n. 30 vuotta sitten. Poliisin oikeuksien laajentaminen ei tavallista ihmistä haittaa, vain rikollisia.

    Käräjäoikeus on poliisin kumileimasin, eli jos poliisi esittää jotain vangittavaksi, niin KäO sen vangitsee.

    Ai vain rikollisia? Niin joo poliisin mielestähän kaikki ovat rikollisia, kyllä jokainen johonkin on voinut syyllistyä. Poliisin hampaisinhan voi joutua jo siitä että poliisi vain epäilee jonkun voineen syyllistyä johonkin. Mitään todellisia todisteita ei epäilyn tueksi tarvita.

    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kyselystä käy ilmi että yli kaksi kolmasosaa kertoi ladanneensa tiedostoja luvattomasti netistä vuoden aikana.

    Siis lähes jokainen yli 15-vuotias rikosoikeudellisessa vastuussa oleva on rikollinen, jos niin halutaan tulkita.

    Kun poliisi on valmis tekemään kotietsinnän yhden ainoan ladatun mp3 musiikkikappaleen takia, niin kyllä useimpia vanhempia huolettaa ihan syystäkin se että koska poliisit tekevät kotietsinnän heidänkin kotiinsa.

    MIstäs vanhemmat voivat tietää mitä kaikkea teinit ovat heidän kotikonellaan lataillee?

    Äänestä

Miten poliisin salaiselle listalle päätyy?

Listalle voi päätyä teosta josta rangaistuksena on vain rikesakko!

Eli lähes kaikki suomalaiset voisivat olla rekisterissä, jos poliisi niin haluaisi.

Kauheinta on ettei kyse ole edes niistä jotka ovat jo syyllistyneet rikokseen ja jääneet siis jostain kiinni, vaan se että listalle voi joutua vaikkei edes ole saanut niitä sakkoja, vaan poliisi VAIN EPÄILEE jonkun SAATTAVAN syyllistyä joskus rikokseen josta saa rikesakon.

Oikeusministeriön neuvotteleva virkamieskin pelkää että jos ja kun niitä poliisin salaisissa (tai julkisissa) rekistereissä olevia tietoja käytetään väärin, on suuri riski joutua leimatuksi, vaikkei olisikaan tehnyt mitään rikosta, varsinkaan kun ei tiedetä mitä tietoja poliisi sinne kirjaa.

Oikeusministeriön virkamies oli kuullut huhuja että ihan pienistäkin jutuista salaisiin rekistereihin joutuisi.

Tutkijoille tuli täytenä yllätyksenä että tälläisiä salaisia rekistereitä ylipäätään vieläkin on olemassa ja käytössä, nimittäin tutkijat jotka ovat pyytäneet käyttöoikeutta tähän salaiseen rekisteriin, jotta voivat tehdä tutkimustyötään, olivat saaneet poliisilta tiedon ettei se onnistu koska lista olitiin muka tuolloin jo lopettamassa. Polisii valehteli, koska ei listaa mitään olla lopetettu vaan päinvastoin se on tulossa koko Suomen kaikkien poliisien käytettäväksi?

Poliisi ei itsekään osaa sanoa miksi tälläistä rekisteriä ylipäätään ylläpitää ja mihin ne niitä tietoja käyttää.

Kyseisiä tietoja EI saisi käyttää mm. turvallisuusselvityksiin, ei ainakaan virallisesti, mutta todennäköisesti niitä kuitenkin käytetään epävirallisesti.

Asiantuntijoitakin huolestuttaa se että poliisi venyttää lakia, voidakseen lisätä haluamiaan henkilöitä salaisiin rekistereihin, vaikkei mitään perusteita siihen olisikaan.

Kun poliisin salaisissa rekistereissä on kymmeniä tuhansia suomalaisia, niin miten poliisi voi muka tietää ovatko ne merkinnät asiallisia vai eivät?

Poliisi lupasi että salaisten rekisterien valvonta tulee helpottumaan, mutta jos poliisi itse valvoo itseään, onko se riittävää valvontaa?

Äänestä

Tietosuojavaltuutetulle on tullut kymmeniä tarkistuspyyntöjä, jossa ihmiset haluavat tietää, onko heidän nimensä poliisin epäiltyjen rekisterissä.

Vaikkei itse saakkaan tietoja, niin tietosuojavaltuutetulla on oikeus tarkastaa tietosi, mutta ongelmana on että saatko tietää onko tietojasi siellä vai ei?

Äänestä
  • Etenkin rikolliset kyselevät ahkerasti Aarniolta yrittäen saada tietää, mitä tietoa poliisilla on. Pitäisikö Aarnion sitten soittaa takaisin tarkastuksen jälkeeen: hei täällä Aarnio, kyllä siellä sinusta oli paljonkin tietoa.
    Sen jälkeen alkaisikin todisteitten hävittäminen ja todistajien uhkaileminen, sekä isommissa jutuissa todistajien likvidoiminen.

    Äänestä

  • Tarkistus tapahtuu kirjallista pyyntöä vastaan. Kyselyjä saapuu vuosittain alle kaksikymmentä.

    Valtuutettu tarkistaa tietojen lainmukaisuuden, mutta hänellä ei ole oikeutta paljastaa niiden sisältöä kysyjälle, eikä edes sitä, onko koko rekisteriä olemassakaan!!!!

    Toisin sanoin: rekisteri voi sisältää lähes mitä vain, kunnes tietosuojavaltuutettu kehottaa siivoamaan sen.

    Mistä muuten se tietosuojavaltuutettu tietää että onko ne tiedot lainmukaisia mitä sinusta on talletettu vai eivätkö ne ole?

    Jos sinne on kirjoitettu "tyyppi on nähty huumerikollisten seurassa", niin miten muka tietosuojavaltuutettu voisi todeta että "ei se niin menny tämä on väärä merkintä totuus oli että .."

    Joku kertoo että "en saanut pankkilainaa enkä työpaikkaa, johon minulla oli pätevyys; tiedot tarkistettiin poliisilta. Ilmeisesti löytyi merkintä, että olen hengaillut rikollispomon kanssa. Todellisuudessa kyse oli naapurissani asuneesta prätkäjengin johtajasta, jota jututin pihalla aina silloin tällöin, edes kylässä en käynyt. "

    Ikävää ettei naapureitaan voi valita...

    Äänestä

Poliisi itse kertoo että salaiseen rekisteriin kirjataan ne joiden epäillään syyllistyvän rikoseen josta voidaan tuomita vankeutta eli suurin osa rikoksista, koska lähes kaikesta on mahdollista saada 6 kk ehdollista vankeutta.

"On syytä epäillä syylistyvän rikoseen josta saattaa seurata vankeutta".. riittää perusteeksi kirjata joku rekisteriin.

Tämä herättääkin kysymyksen että kuinka perusteelisen harkinnan jälkeen joku epäiltyjen rekisteriin merkitään? Ja jos sinne joutuu, niin miten sieltä pääsee pois?

Saatujen tietojen mukaan siellä on suuri määrä täysin nuhteettomia suomalaisia, jotka on liitetty sinne hatarin, arveluttavin tai kokonaan virheellisin perustein liitetty rikolliseen henkilöön tai rikolliseen toimintaan.

Pelkästään se että on nähty jonkun rikoksesta epäillyn kanssa, aiheuttaa sen että itsekin joutuu rekisteriin.

"Kirjaus on tehty ilman laillista perustetta. Poliisi pahoittelee".

"Nolottaa kaikkien poliisien puolesta".

Äänestä

Pahinta kaikessa on se että vielä viime kuussa nämä syyttömät eivät edes tienneet että heidän elämänsä oli tuhottu. Elivät vaan ihan normaalisti. Sitten tuli tämä median paljatus ja naps! elämä oli ohi. On se niin väärin.

Äänestä
  • Miten niin ei ole tienneet?

    Onhan ne voinu ihmetellä miksei ne päässy opiskeleen
    tai miksei ne saanu jotain työpaikkaa tai miks poliisi pysäyttää niiten auton?

    Miks niitten kännykkä vinkuu ja katkoo puheluita, ym.

    Ne vaan ei oo ennen tienny syytä miks..

    Äänestä

  • Selitys löytyi kirjoitti:

    Miten niin ei ole tienneet?

    Onhan ne voinu ihmetellä miksei ne päässy opiskeleen
    tai miksei ne saanu jotain työpaikkaa tai miks poliisi pysäyttää niiten auton?

    Miks niitten kännykkä vinkuu ja katkoo puheluita, ym.

    Ne vaan ei oo ennen tienny syytä miks..

    No juuri siten ne eivät tienneet kuten kerroitkin. Ovat vaan kummastelleet. Nyt ne tietävät että heidän elämänsä on tuhottu. Viime kuussa eivät ressukat tienneet.

    Äänestä

Leikitäämpä että minun, aivan tavallisen duunarin nimi on tuolla mustalla listalla. Mitä haittaa siitä minulle on? Tuskin mitään sillä sehän on vain epäiltyjen lista. Sen perusteella ei mitään voida evätä. Esim. turvallisuusselvityksessä tulee esille vain tuomiot, ei sinne mitään juoruja laiteta.

Äänestä
  • Mistäs sää tiedät mitä sinne laitetaan kun edes muut viranomaiset kuin kyseiset poliisit, eivät tiedä mitä sinne kirjataan ja millä perusteilla?

    Eikö sinulle ole haittaa jos et saa työpaikkaa siksi että sinut on kirjattu epäiltyjen rekisteriin ilman mitään laillisia perusteita?

    Eikö myöskään haittaa ettet pääse, työsikannalta välttämättömään lisäkoulutukseen vain siksi että poliisi perusteettomasti on kirjannut sinut rekistereihinsä?

    Eikö sinua haittaa että ainakun ajelet jossain ja poliisi näkee sinut, ne pysäyttävät sinut, tarkistavat kaikkien autossa olevien henkkarit ja suorittavat autoosi kotietsinnän. Hetken päästä kukaan ei enää halua ajella tai muutenkaan olla kanssasi, koska joutuu itsekin poliisin hampaisiin.

    Entä kun poliisit tekevät jopa kotiisi varmuuden vuoksi kotietsintöjä, vain siksi että käyvät katsomassa olisiko se joku rikollinen juuri sinun kodissasi sillä hetkellä?

    Kun joku tekee sinua kohtaan rikoksen ja soitat siitä poliisille, niin poliisi ei tule auttamaan sinua: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11406096

    Tai kun sinut ryöstetään ja hakataan ja menet tekemään rikosilmoituksen, niin poliiseja ei kiinnosta etsiä ryöstäjääsi ja pahoinpitelijääsi koska poliisin mielestä sehän oli sinulle ihan oikein kun olet niiden rekistereissä rikollinen.

    On lukuisia syitä miksi se todellakin haittaa että joutuu syyttömänä epäiltyjen rekisteriin ja poliisi alkaa vainoamaan sinua, etkä saa poliiseilta apua!!!!

    Äänestä

  • Lainsuojattomat kirjoitti:

    Mistäs sää tiedät mitä sinne laitetaan kun edes muut viranomaiset kuin kyseiset poliisit, eivät tiedä mitä sinne kirjataan ja millä perusteilla?

    Eikö sinulle ole haittaa jos et saa työpaikkaa siksi että sinut on kirjattu epäiltyjen rekisteriin ilman mitään laillisia perusteita?

    Eikö myöskään haittaa ettet pääse, työsikannalta välttämättömään lisäkoulutukseen vain siksi että poliisi perusteettomasti on kirjannut sinut rekistereihinsä?

    Eikö sinua haittaa että ainakun ajelet jossain ja poliisi näkee sinut, ne pysäyttävät sinut, tarkistavat kaikkien autossa olevien henkkarit ja suorittavat autoosi kotietsinnän. Hetken päästä kukaan ei enää halua ajella tai muutenkaan olla kanssasi, koska joutuu itsekin poliisin hampaisiin.

    Entä kun poliisit tekevät jopa kotiisi varmuuden vuoksi kotietsintöjä, vain siksi että käyvät katsomassa olisiko se joku rikollinen juuri sinun kodissasi sillä hetkellä?

    Kun joku tekee sinua kohtaan rikoksen ja soitat siitä poliisille, niin poliisi ei tule auttamaan sinua: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11406096

    Tai kun sinut ryöstetään ja hakataan ja menet tekemään rikosilmoituksen, niin poliiseja ei kiinnosta etsiä ryöstäjääsi ja pahoinpitelijääsi koska poliisin mielestä sehän oli sinulle ihan oikein kun olet niiden rekistereissä rikollinen.

    On lukuisia syitä miksi se todellakin haittaa että joutuu syyttömänä epäiltyjen rekisteriin ja poliisi alkaa vainoamaan sinua, etkä saa poliiseilta apua!!!!

    "edes muut viranomaiset kuin kyseiset poliisit, eivät tiedä mitä sinne kirjataan ja millä perusteilla?"

    "Eikö sinulle ole haittaa jos et saa työpaikkaa siksi että sinut on kirjattu epäiltyjen rekisteriin ilman mitään laillisia perusteita?"

    Mitenkäs sen työpaikan saanti estyisi kun muut kuin kyseiset poliisit eivät tiedä mitä sinne kirjataan?

    "ainakun ajelet jossain ja poliisi näkee sinut, ne pysäyttävät sinut, tarkistavat kaikkien autossa olevien henkkarit ja suorittavat autoosi kotietsinnän."

    Aina vaan ne kyseiset poliisit pysäyttävät sinut (muut poliisithan eivät tiedä mitä sinne kirjataan)? On siinä niillä kyseisillä poliiseilla hommaa.

    "Entä kun poliisit tekevät jopa kotiisi varmuuden vuoksi kotietsintöjä"

    Ja ne samat merkinnän tehneet poliisit tekevät vielä kotiisi kotietsintöjäkin (muut poliisithan eivät tiedä mitä sinne kirjataan)? On siinä niillä kyseisillä poliiseilla hommaa.

    "Tai kun sinut ryöstetään ja hakataan ja menet tekemään rikosilmoituksen, niin poliiseja ei kiinnosta etsiä ryöstäjääsi ja pahoinpitelijääsi koska poliisin mielestä sehän oli sinulle ihan oikein kun olet niiden rekistereissä rikollinen."

    Ja vielä ne nimenomaiset samat poliisit ovat juuri silloin päivystämässäkin . Miten ne ehtiikin?

    Kyllä kyseisillä polliiseilla on kovasti kiireitä ;)

    Äänestä

  • Kiirettä pitää :) kirjoitti:

    Ei millään pahalla mutta oletko niin naivi ja lapsellinen että kuvittelet etteivät poliisit muka JUORUILE?

    Mites median toimittajat kuulivat noista jutuista jos vain "kyseiset" poliisit muka olisivat ainoat jotka tietävät merkinnöistä?

    Tottakai ne virallisesti väittää ettei ne tiedä mitään, koska se olisi laitonta tietää, mutta kahvipöytä keskusteluissa ne kertoo kaikista kaikenlaisia juoruja.

    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194796895121/artikkeli/poliisien epaillaan urkkineen auerin ja kaikkosen tietoja.html

    Äänestä

  • Urkkija pollarit kirjoitti:

    "Ei millään pahalla mutta oletko niin naivi ja lapsellinen että kuvittelet etteivät poliisit muka JUORUILE?"

    Väität siis nimimerkin Lainsuojattomat kirjoittaneen puppua kirjoittaessaan "kun edes muut viranomaiset kuin kyseiset poliisit, eivät tiedä mitä sinne kirjataan ja millä perusteilla"? Jos muut poliisit tietävät (mistä tahansa syystä) niin sitten he tietävät.

    Voit kyllä olla oikeassakin ;)

    Äänestä

  • Kiirettä pitää ;) kirjoitti:

    Niin siis virallisesti epäiltyjen rekisteriin on valtakunnallisesti pääsy vain esim. rikostutkijoilla, joita on Suomessakin tuhansia ja he näkevät omin silmin mitä sinne on kustakin henkilöstä tai yrityksestä kirjoitettu.

    Mutta tietysti rekisterissä olevista ihmisistä juoruillaan kahvipöydässä tai sängyssä muillekin, mm. toisille poliiseille, toimittajille, puolisoille, kavereille ym.

    Eli nämäkin ihmiset saavat kyllä tietää että joku on rekisterissä, mutteivät ne vältttämättä näe pilkun tarkkaan mitä kaikkea siellä on.

    Jos nyt ihmettelet sitä miksi tavispassipoliisit tai liikennepoliisit vainovat epäiltyjen rekisterissä olevia vaikkeivat ne varsinaisesti näe keitä siellä on, niin se johtuu puhtaasti siitä että tietyt rikostutkijat, jotka siis pääsevät rekisteriin, käskevät tavispoliiseja vainoamaan haluamiaan rekisterissä olevia henkilöitä.

    Eli käsky käy ylempää ja tavispoliisi tietysti tottelee sokeana, eikä välttämättä edes itse tiedä miksi hänen täytyy vainota jotakuta.

    Äänestä

  • Käsky käy ylempää kirjoitti:

    Väität siis nimimerkin Lainsuojattomat kirjoittaneen puppua kirjoittaessaan "kun edes muut viranomaiset kuin kyseiset poliisit, eivät tiedä mitä sinne kirjataan ja millä perusteilla". Jos muut poliisit tietävät (mistä tahansa syystä) niin sitten he tietävät.

    Varmaankin olet oikeassa ;)

    Äänestä

Epäiltyjen tietojärjestelmä sisältää tietoja henkilöistä, joiden epäillään syyllistyneen tai SAATTAVAN syyllistyä rikokseen.

Epäiltyjen tietojärjestelmä on poliisin valtakunnalliseen käyttöön tarkoitettu henkilörekisteri, joka sisältää poliisilaissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi hankittuja rikostiedustelu-, tarkkailu- ja havaintotietoja.

Henkilöstä tallennetaan rikostutkimus- tai rikostiedustelutiedot sekä henkilötiedot.

Järjestelmää saavat käyttää vain rikostutkijat. (eli aikas helvetin moni poliisi!)

Tämä on se tietojärjestelmä josta tiedot eivät poistu koskaan, jos sinne on kerran joutunut, vaikkakin väärin perustein. (Paitsi Putinin tiedot)

""Epäiltyjen" tietokanta on joka tapauksessa äärimmäisen arveluttava. Eikös tämä ole juurikin se tietokanta, johon voidaan lisätä tiedot, mikäli henkilön epäillään liittyvän millään tavalla tutkittuihin juttuihin? Eli vaikkapa kulkenut sopivasti huumausainerikoksista epäillyn asunnon ohi, pitänyt yhteyttä rikoksista epäillyn kanssa jne. Käytännön esimerkkinä: opiskelukaveri X käyttää huumeita. Teet tämän kanssa pakollisen harjoitustyön ja pidät säännöllisesti yhteyttä puhelimitse. Nimi joutunee listalle. Haet jokusen vuoden päästä aselupia..."

Äänestä
  • Kukaan ei kuitenkaan ole kertonut mitä konkreettista haittaa tavalliselle duunarille on siitä että hänet on väärin perustein listalle laitettu? Se nyt vaan on niin ettei siitä ole mitään haittaa. Sitäpaitsi Suomessa poliisilla on ihan oikeita rikollisia jahdattavana, ei heillä ole aikaa eikä haluja vainota jotain tavista. Vainoharhaista porukkaa, taitavat olla jonkin sortin kriminaaleja kun noin poliisi pelkäävät.

    Äänestä

Poliisi saa asentaa kotitietokoneeseesi ja älykännykkääsi vakoiluohjelmia laillisesti 1.1.2014 alkaen!

Troijalaisen avulla poliisi voi seurata epäillyn tietokoneen käyttöä ja viestien lähettämistä paremmin kuin nykyisin.

Tietoturvayhtiö F-Securen Mikko Hyppönen luonnehtii tilannetta skitsofreeniseksi.

Tietoturvayhtiö F-Secure ei aio ryhtyä kehittämään vakoiluohjelmia yhdessä viranomaisten kanssa.

Olemme tehneet eri maiden viranomaisten kanssa paljon yhteistyötä verkkorikollisten paljastamiseksi. Yhtäkkiä viranomaiset ovat itse kehittämässä ja käyttämässä haittaohjelmia, Hyppönen ihmettelee.

Tietoturvayhtiöiden tehtävänä on pysäyttää haittaohjelmat riippumatta siitä, ovatko ne lähtöisin venäläisiltä rikollisilta vai poliisilta.

Syyttömäksi osoittautuvan ihmisen tietokoneen käytön seuraaminen on "kovempi yksityisyydenloukkaus kuin puhelinkuuntelu"!

Äänestä
  • Siinähän asentavat vakoiluohjelman tietokoneelleni, voivat kuunnella puheluitani ja lukea sähköpostiani. Kun tätä ovat muutaman kuukauden tehneet huomaavat ettei minulla ole mitään tekemistä minkäänlaisen rikollisuuden kanssa. Ei syyttömän tarvitse mitään pelätä. Miksi sinä olet niin hysteerinen, ei taida olla puhtaat jauhot pussissa?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Siinähän asentavat vakoiluohjelman tietokoneelleni, voivat kuunnella puheluitani ja lukea sähköpostiani. Kun tätä ovat muutaman kuukauden tehneet huomaavat ettei minulla ole mitään tekemistä minkäänlaisen rikollisuuden kanssa. Ei syyttömän tarvitse mitään pelätä. Miksi sinä olet niin hysteerinen, ei taida olla puhtaat jauhot pussissa?

    Kunhan vähän aikaa olet palstalla, niin opit hänet tuntemaan ja tiedät, mistä kenkä puristaa.

    Äänestä

  • 10+10 kirjoitti:

    Kunhan vähän aikaa olet palstalla, niin opit hänet tuntemaan ja tiedät, mistä kenkä puristaa.

    Tuo tarkoittaa selkosuomella että jäisi kiinni lapsipornosta.

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Siinähän asentavat vakoiluohjelman tietokoneelleni, voivat kuunnella puheluitani ja lukea sähköpostiani. Kun tätä ovat muutaman kuukauden tehneet huomaavat ettei minulla ole mitään tekemistä minkäänlaisen rikollisuuden kanssa. Ei syyttömän tarvitse mitään pelätä. Miksi sinä olet niin hysteerinen, ei taida olla puhtaat jauhot pussissa?

    Joo kaikkihan jotka vaativat polisia noudattamaan perustuslain takaamia kansalaisten oikeuksia, ovat tietty rikollisia? Kuten oikeusasiamiehetkin?

    Tää on tätä poliisin logiikkaa...

    Perustuslaillisilla oikeuksilla on korkea asema suomalaisessa oikeuskulttuurissa.
    Tai ainakin pitäisi olla.

    Sinun mielestäsi varmaan joku joka pitää verhot kiinni on myös rikolinen? Jollei ole mitään salattavaa, miksei muka pitäisi verhojaan kokoajan auki jotta kaikki halukkaat vovat koska tahansa tulla tarkastamaan mitä kotonasi puuhailet?

    Äänestä

  • Poliisin logiikkaa kirjoitti:

    Se nyt vaan on niin että vaikka poliisi kuuntelisi puheluita niin jos on syytön niin ei mitään hätää. Sellainen jolla on jotain salattavaa on hysteerinen. Kukaan ei ole edelleenkään kertonut mitä haittaa "mustalle listalle" joutumisesta on viattomalle?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Se nyt vaan on niin että vaikka poliisi kuuntelisi puheluita niin jos on syytön niin ei mitään hätää. Sellainen jolla on jotain salattavaa on hysteerinen. Kukaan ei ole edelleenkään kertonut mitä haittaa "mustalle listalle" joutumisesta on viattomalle?

    Vaikkei sua haittais että naapurissa asuva pollari kuuntelee 24/7 mitä sää sun vaimos kanssa sängyssä hommailet ja juoruilee niitä sitten koko kylälle, niin useimpia muita se kyllä haittaa.

    Äänestä

Sisäministeri Päivi Räsänen on saanut poliisihallitukselta selvityksen epäiltyjen tietojärjestelmän käytöstä ja valvonnasta.

Poliisihallitus on toimittanut sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.) tulokset epäiltyjen tietojärjestelmän käytöstä ja valvonnasta tehdystä selvityksestä.

Selvityksessä on kuusi eri kehitystoimenpidettä ja ne käynnistetään Poliisihallituksen mukaan ensitilassa.

Yksi toimenpide on se, että epäiltyjen tietojärjestelmässä olevat tiedot tarkastetaan kaikissa poliisiyksiköissä erillisen suunnitelman mukaisesti. Myös tietojärjestelmän käyttäjien tiedot tarkastetaan jokaisessa poliisiyksikössä.

Poliisihallitus käynnistää välittömästi epäiltyjen tietojärjestelmän kehittämiseen tähtäävät toimenpiteet.

- Epäiltyjen tietojärjestelmä on erittäin tärkeä työväline poliisille.
Kansalaisten luottamus poliisin rekistereihin pitää palauttaa pikaisesti, painottaa sisäministeri Päivi Räsänen (kd).

Äänestä

"Suomen hallitukset ovat salanneet suomalaisilta Euroopan Unionin poliisin Europolin saaneen oikeuden salakuunnella Suomessa puhelimia ja seurata salaa myös muita tietoliikenneyhteyksiä kuten fakseja ja sähköposteja.

Suomen edustajat hyväksyivät aiesopimuksen perustuslain vastaisesta EU:n salakuunteluoikeudesta maassamme jo tammikuussa 1995. Asia julkistettiin vasta 1996 pikkupräntillä EU:n virallisessa lehdessä mutta ei Suomen mediassa ennen kuin tv3:n 45 minuuttia mainitsi asian lokakuussa 1997 esitetyssä jaksossa.

EU:ssa omien kansalaisten salakuuntelu hyväksyttiin kirjallisella menettelyllä asiasta lainkaan keskustelematta taikka kansalaisia tiedottamatta.

EU:lle salakuunteluoikeuden Suomessa antava sopimus oli esillä eduskunnan suuressa valiokunnassa 17.11 1995. Pöytäkirja kokouksesta on laadittu niin, ettei siitä ilmene että kysymys oli salakuuntelusopimuksesta; tämä käy ilmi ainoastaan pöytäkirjan liitteesta A§7

Yhteisessä julistuksessa EU-maat hyväksyvät televiestien kuuntelun välineenä "kansallisen turvaamisen suojaamiseksi". Sitä, mitä tarkoitetaan kansallisen turvallisuuden suojaamisella, ei määritellä.

Aiesopimus edellyttää että kaikkia puheluita pitää pystyä kuuntelemaan: teleoperaattorien on annettava viranomaisten käyttöön liittymät, joilla kuunneltavat viestit voidaan siirtää salakuuntelijoille. Kuunneltava kohde ei saa huomata että häntä kuunnellaan.

Näin siis 1990-luvulla. Nyt elämme 2010-lukua

Europol sai juuri entistä laajemmat valtuudet.

Säätely ja valvonta eivät lisää kansalaisen turvallisuutta ollenkaan samassa mittakaavassa kuin ne kaventavat kansalaisoikeuksia sisäisen turvallisuuden nimeen.

Valmisteilla on laaja uusi laki joka pakottaisi internet-palvelujen tarjoajat seuraamaan ja varastoimaan asiakkaidensa tiedot: nimen, osoitteen, puhelinnumeron, luottokorttien numerot, pankkitilien numerot sekä väliaikaiset IP-osoitteet.

Euroopan Unioni lisää valmiuksiaan "sisäisen turvallisuuden varmistamiseksi" vähän joka sektorilla.

Kumma juttu, se ei saa oloani turvalliseksi. Päinvastoin."

Tunnetteko te olonne turvalliseksi?

Se joka on valmis luopumaan yksityisyydestään/vapaudestaan suojelun/turvallisuuden toivossa, ei ansaitse eikä tule saamaan kumpaakaan!

Äänestä
  • Mistähän se internet-palveluiden tarjoaja saa ne luottokorttien ja pankkitilien numerot? Tai puhelinnumeron?

    Äänestä

  • Numeroita? kirjoitti:

    Mistähän se internet-palveluiden tarjoaja saa ne luottokorttien ja pankkitilien numerot? Tai puhelinnumeron?

    Ai mitenkö se saa sun kännynumeron? Oiskohan siten että sä käytä sun älykännykässäs nettiä? FB:tä, pankkisoftaa, ym. Sähän annat ihan vapaaehtoisesti kaikki tietos niille.

    Oletko koskaan katsonut mitä oikeuksia kyseisillä ohjelmilla on?

    - oikeus käyttää kännykkäsi data- ja puheliittymää (eli siis soitella puheluita tai
    lähettää tietämättäsi dataliikennettä pitkin tietoja).
    - oikeus käyttää kännyn kameraa ja mikrofonia (eli koska vaan salakuunnella)
    - oikeus estää näppäinlukitus (eli vaikka luulet että kännysi ei ole päällä sillä voi kuunnella ja kuvata sinua)
    jne..

    Äänestä

  • Älykännykät vakoilee kirjoitti:

    "Oiskohan siten että sä käytä sun älykännykässäs nettiä?"

    Entäs jos ei käytä kännyä netissä?

    Entä jos käyttää puhelinta netissä, miten tietokoneeni nettiyhteyden tarjoaja saa puhelinnumeroni?

    Mistähän se internet-palveluiden tarjoaja saa ne luottokorttien ja pankkitilien numerot?

    Miten sä muka käytät puhelinta netissä ilman että sulla on palveluntarjoajaa joka pystyy tallentaan kännykkänumerosi ja tiedot siitä mitä hakuja teet ja millä sivuilla käyt ja mitä sinne kirjoitat?

    Eihän kukaan väittäny että sulla saa olla vaan yks palveluntarjoaja joka kerää ne tiedot, niitähän voi olla erikseen tietokoneelle ja älykännykälle. Kyllä se poliisi ne saa kerättyä vaikka ne tietosi olisivatkin hajallaan eri palveluissa.

    MIten sä ne laskus maksat jollet käytä nettiä? Meinaat maksaa 7 e/lasku maksamalla ne pankissa? Eikä sekään auta koska se pankki antaa ne tietosi poliisille, pyydettäessä.

    Et voi mitenkään välttää tietojesi leviämistä ja paljastumista ja yhdistämistä

    Äänestä

Riikka S. sanoo: "Vaikka ei ole mitään salattavaa, en silti halua tirkistelijöitä tontilleni -varsinkaan jos he pitävät minua mahdollisena terroristina koska en aina ole samaa mieltä virallisen totuuden kanssa."

Tomm J. on sitä mieltä että "kyse ei ole vain periaatteesta, vaan todellisesta uhasta! Nyt ehkä luotamme poliittiseen järjestelmäämme ja niin hyvään esivaltaan, mutta hetkessä aika voi olla toinen. Muutama, nyt jo ovella kolkuttava talouskriisi lisää tai vähän levottomuutta ja aseellista innostusta siellä sun täällä, niin voi olla että valtakunnan vihollisia ryhtyy esivallan toimesta löytymään turhankin kanssa. Koska sortajat ja despootit pitävät tapanansa toimia lakien mukaan, on tärkeätä että lait eivät ole heille jo valmiiksi sorvattuja työkaluja, joiden käytöstä ei enää puutu kuin paha tahto ja vallanhalu."

Kalle K. muistaa että "Ensinnäkin valta korruptoi aina, ja historia osoittaa että valtaa väärinkäytetään aina. Henkilökohtaisten asioiden tunteminen mahdollistaa rikoksia, kiristystä ja kiusaamista. Mitä enemmän valtaa ja välineitä koneistolla on, yhdessä sen korruptoivan vaikutuksen kanssa, sitä kamalammaksi tilanne muuttuu. Tästä päästään suoraan sellaisten sivistysvaltioiden kuten DDR ja Neuvostoliitto pariin."

Muistakaa että "kaikki laillistetut pakkokeinot on jo laittomasti käytössä testattuja ennen lailliseksi tulemistaan!!!"

Suomenkin poliisi nyt jo hakkeroituu kansalaisten koneille, mutta vasta ensivuoden alusta se saa tehdä sen laillisesti!

Äänestä

Vesa N tajusi että olemme "menossa kohti totalitarismia? Orwell (1984) oli vain hieman liian optimistinen kontrolliyhteiskunnan aikataulusta.

Ehkä meidän tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntamme erottaa "demokraattisesta" Pojois-Koreasta vain se, että ihmiset täällä on aivopesty niin hyvin, että he oikeasti luulevat kontrollin kasvattavan yksilön turvaa ja oikeuksia. Todellisuudessahan se on juuri päinvastoin eli isoveliyhteiskunta lisää eliitin kykyä kontrolloida kansalaisia ja vähentää heidän oikeuksiaan. Koskahan meitä aletaan siruttamaan sillä verukkuulla että se helpottaa meidän jokapäiväisten asioiden hoitamista?"

autoihin älykortti ja gps-paikannin, bussilipuksi älykortti, pankkikortti, luottokortti, bonuskortti, terveystiedot sisältävä siru...

Anu L. tietää että "Oletus on, että toisinajattelijoita myös kuunnellaan."

Riikka S listaa valvonta hankkeita:

- Licence Plate Reader (LPR) kamerat. Ei niin pientä matkaa että ei tulisi rekisterikilpi tallennetuksi tietokantaan. "Virallinen" perustelu tietääkseni katsastamattomien autojen valvonta.

- tuleva GPS "ruuhkamaksu" systeemi - todellista vakoilua ja vielä itse maksat siitä. GPS laitteeseen on hyvin helppo ujuttaa paljon erilaisia sensoreita joiden tieto taas voidaan lähettää eteenpäin.

-GSM paikannuksen käyttömahdollisuus. Käytetäänkö sitä jo liikkeiden tarkkailuun?

-Etäluettavat sähkömittarit. Pystytään tosiasiassa seuraamaan paljon muutakin kuin sähkönkulutusta...

-Tulossa etäluettavat (Pankki) sirukortit. RFID sirua pystytään lukemaan paljon kauempaa kuin on annettu ymmärtää eli mahdollistaa GSM paikannus tyylisen systeemin (vaikka et käyttäisi korttia!). Ja kaikillahan on aina pankkikortti mukana varsinkin kun käteisen rahan käyttö halutaan lopettaa

Eräs pankki ilmoitti juuri, että pankkikortit uusitaan puolivuotta etuajassa, koska niihin on lisätty etäluettava NFC-ominaisuus. OP-Visa Debit -korteissa on ollut payWave-ominaisuus lokakuun alusta 2012. Myyjät väittävät, että NFC-kortteja pitää säilyttää metallisessa lompakossa, jota radiosignaali ei läpäise?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Elämä tuhotaan kirjoitti:

Tunnetuksi tulleessa poliisin epäiltyjen rekisterissä on tuhansien, arviolta jopa kymmenentuhannen ihmisen henkilötietoja, kertoo illan 45 minuuttia -ohjelma.

Keskusrikospoliisin ylläpitämään epäiltyjen rekisteriin on syötetty tietoja 1990-luvun lopulta saakka. Rekisteriä valvoo poliisihallitus.

45 minuuttia -ohjelman eri lähteistä saamien tietojen mukaan rekisterissä on myös suuri määrä nuhteettomien suomalaisten nimiä, joita on hatarin, arveluttavin tai kokonaan virheellisin perustein liitetty rikoksesta epäiltyyn henkilöön tai rikolliseen toimintaan. Lisäksi rekisteriin on liitetty hatarin perustein suuria yrityksiä.

Lain mukaan epäiltyjen rekisteriin kirjaamiseen täytyy liittyä rikosepäily tai rikostutkinta. Peruste kirjaamiselle on myös silloin, kun epäillään vakavaan rikokseen myötävaikuttamista.

Ohjelman tietojen mukaan ihmisiä on päätynyt poliisin epäiltyjen rekisteriin muun muassa sillä perustella, että he ovat julkisesti näyttäytyneet rikoksesta epäillyn seurassa.

– Se on se kauhuskenaario, mikä tässä kaiken aikaa pyörii mielessä.

Virheellisellä rekisterimerkinnällä tuhoisat seuraukset!!!

poliisin käytännön työssä toimivaltasäännökset eivät ole kaikille kristallin kirkkaita.

– Lait ovat kirjoitettu selkeästi, mutta jalkauttaminen käytännön työhön on haaste, Aarnio sanoo. (Eli POLIISI EI NOUDATA LAKIA VAAN TOMII LAITTOMASTI!!!)

Tietosuojavaltuutetun mukaan voimassa olevan lainsäädännön mukaan tällaisille merkinnöille ei ole laillisia perusteita.

Merkinnällä voi olla vaikutuksia ihmisen elämään

– Me tiedetään tänä päivänä, että ihmisen pitäisi brändätä itsensä ja huolehtia omasta maineestaan. Jos virheellinen tieto siitä, että henkilö on poliisin epäiltyjen järjestelmässä vuotaa, niin jokainen voi ymmärtää, että sillä on tuhoisat seuraukset, Aarnio sanoo.

Eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan rekisterin laajentamista koskeva lakimuutos, niin sanottu havaintotietojärjestelmä.

Se laajentaisi poliisin oikeuksia entisestään ja mahdollistaisi keneen tahansa liittyvien pelkkien havaintojen kirjaamisen järjestelmään!!!!!!!!!

Suomen POLIISIVALTIO saa entistäkin karmaisempia muotoja.

Miksi tämä täysi mielivalta sallitaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu