Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Salilla

Menin tapani mukaan perjantaina töiden jälkeen päästelemään hiukan höyryjä salille. Siinä huhkiessani huomasin erään komean ja hyväkroppaisen miehen katselevan minua. Aluksi hämmennyn, sillä en pidä itseäni erityisen kauniina, vaan lähinnä ylipainoisena tuiki tavallisena suomalaisnaisena ja luulin tekeväni jotakin hassusti tai väärin. Pitäessäni pienen hengästystauon hän tuli kuitenkin luokseni juttelemaan. Hän osoittautui mukavaksi ja rennonoloiseksi seuramieheksi, joka oli Oulusta käymässä Helsingissä ja esittäytyi Juhaksi. Hetken juteltuamme hän pyysi minua kahville treenin jälkeen. Hetken emmittyäni suostuin.

Salin ulkopuolella minua odotti varsinainen namupala. Juhalla oli tyylikkään näköinen hyvin istuva puku ja hän hymyili minulle poikamaisesti. Menimme läheiseen kahvilaan ja Juha osoittautui varsinaiseksi herrasmieheksi, joka huomioi minut ja kuunteli minua tarkkaavaisesti, samalla flirttaillen silmillään. Tunsin kostuvani ja huomasin ajatukseni harhailevan. Hän kertoi kiehtovia tarinoita matkoistaan mitä eksoottisimpiin maailmankolkkiin, mutta en malttanut keskittyä, sillä toivoin vain hänen ottavan minut syleilyynsä ja suutelevan minua kiihkeästi. Juha ilmeisesti huomasi tämän, sillä hän ehdotti, että menisimme illastamaan. Tätä ennen voisimme juoda lasilliset hänen hotellihuoneessaan, hän ehdotti. En enää empinyt, vaan suostuin hymyillen.

Hänen hotellihuoneensa osoittautui loistohotellin romanttiseksi sviitiksi ja tunsin pulssini kiihtyvän. Juha laittoi rauhallista musiikkia soimaan ja tarjosi minulle samppanjaa. Juha katsoi minua kuin kauneinta aarretta ja nautin saamastani huomiosta. Hän otti minut vahvaan syleilyynsä ja suuteli minua kiihkeästi, hyväillen minua samalla hellin mutta miehekkäin ottein. Alavatsaani kipristi ihanasti ja tunsin kiihkon nousevan välillämme. Hänen silmissään loisti kiihkeän himon palo ja tunsin hänen kivikovan kalunsa vatsaani vasten. Tunsin kostuvani yhä vain lisää ja nännini olivat pakahtua himosta. Hän ryhtyi riisumaan minua kiihkeästi ja vaatteeni lensivät mikä mihinkin. Juha suuteli rintojani ja hänen kätensä vaelteli kohti jalkoväliäni pitkin värähtelevän reiteni pintaa. Hänen sormensa harhailivat kohti häpyhuuliani, jotka olivat hieman avoinna ja turvonneet kiimasta. Hän hiveli niiden sisäpintaa nousten ylöspäin kohti häpykielen nupukkaa, painaen sitä varovasti. Värähdin ja ynähdin äänekkäästi, kun hänen sormensa liukui taas alas tunkeutuen pilluuni. Hän nosti minut vahvoilla käsivarsillaan sohvalle makaamaan, jättäen sääreni laidan ulkopuolelle. Vihdoin Juha riisuutui paljastaen pitkän ja raamikkaan kroppansa ja mikä parasta kauniin muotoisen ja kookkaan kalunsa. Hänen ihana kalunsa seisoi ryhdikkäänä yläviistoon ja minun teki mieli ottaa se suuhuni, imeä ja runkata tuota taivaallista ilmestystä. Mutta Juha levitti jalkojani kyykistyen niiden väliin ja painaen päänsä kohti hehkuvaa syliäni. Hänen kielensä hyväili häpyhuulteni pintoja ja antaudun täysin hänen hyväilyilleen, kunnes saan tajunnan räjäyttävän orgasmin. Suutelin häntä kuin kiitokseksi ja annoin käsieni vaeltaa pitkin hänen lihaksikasta selkäänsä.

Sitten se vasta alkoi, elämäni sessio ;-)
45760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lisää!!!

Äänestä

Saanut kuvitelman että oot horo jolla reikä märkä sekä jaat sitä vapaasti kun vaan vähän katsellaan sinne päin

Äänestä

Upeaa tekstiä! Joka naisen unelma! LISÄÄ!!!

Äänestä

Mukava tarina Kevätkukka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kevätkukka kirjoitti:

Menin tapani mukaan perjantaina töiden jälkeen päästelemään hiukan höyryjä salille. Siinä huhkiessani huomasin erään komean ja hyväkroppaisen miehen katselevan minua. Aluksi hämmennyn, sillä en pidä itseäni erityisen kauniina, vaan lähinnä ylipainoisena tuiki tavallisena suomalaisnaisena ja luulin tekeväni jotakin hassusti tai väärin. Pitäessäni pienen hengästystauon hän tuli kuitenkin luokseni juttelemaan. Hän osoittautui mukavaksi ja rennonoloiseksi seuramieheksi, joka oli Oulusta käymässä Helsingissä ja esittäytyi Juhaksi. Hetken juteltuamme hän pyysi minua kahville treenin jälkeen. Hetken emmittyäni suostuin.

Salin ulkopuolella minua odotti varsinainen namupala. Juhalla oli tyylikkään näköinen hyvin istuva puku ja hän hymyili minulle poikamaisesti. Menimme läheiseen kahvilaan ja Juha osoittautui varsinaiseksi herrasmieheksi, joka huomioi minut ja kuunteli minua tarkkaavaisesti, samalla flirttaillen silmillään. Tunsin kostuvani ja huomasin ajatukseni harhailevan. Hän kertoi kiehtovia tarinoita matkoistaan mitä eksoottisimpiin maailmankolkkiin, mutta en malttanut keskittyä, sillä toivoin vain hänen ottavan minut syleilyynsä ja suutelevan minua kiihkeästi. Juha ilmeisesti huomasi tämän, sillä hän ehdotti, että menisimme illastamaan. Tätä ennen voisimme juoda lasilliset hänen hotellihuoneessaan, hän ehdotti. En enää empinyt, vaan suostuin hymyillen.

Hänen hotellihuoneensa osoittautui loistohotellin romanttiseksi sviitiksi ja tunsin pulssini kiihtyvän. Juha laittoi rauhallista musiikkia soimaan ja tarjosi minulle samppanjaa. Juha katsoi minua kuin kauneinta aarretta ja nautin saamastani huomiosta. Hän otti minut vahvaan syleilyynsä ja suuteli minua kiihkeästi, hyväillen minua samalla hellin mutta miehekkäin ottein. Alavatsaani kipristi ihanasti ja tunsin kiihkon nousevan välillämme. Hänen silmissään loisti kiihkeän himon palo ja tunsin hänen kivikovan kalunsa vatsaani vasten. Tunsin kostuvani yhä vain lisää ja nännini olivat pakahtua himosta. Hän ryhtyi riisumaan minua kiihkeästi ja vaatteeni lensivät mikä mihinkin. Juha suuteli rintojani ja hänen kätensä vaelteli kohti jalkoväliäni pitkin värähtelevän reiteni pintaa. Hänen sormensa harhailivat kohti häpyhuuliani, jotka olivat hieman avoinna ja turvonneet kiimasta. Hän hiveli niiden sisäpintaa nousten ylöspäin kohti häpykielen nupukkaa, painaen sitä varovasti. Värähdin ja ynähdin äänekkäästi, kun hänen sormensa liukui taas alas tunkeutuen pilluuni. Hän nosti minut vahvoilla käsivarsillaan sohvalle makaamaan, jättäen sääreni laidan ulkopuolelle. Vihdoin Juha riisuutui paljastaen pitkän ja raamikkaan kroppansa ja mikä parasta kauniin muotoisen ja kookkaan kalunsa. Hänen ihana kalunsa seisoi ryhdikkäänä yläviistoon ja minun teki mieli ottaa se suuhuni, imeä ja runkata tuota taivaallista ilmestystä. Mutta Juha levitti jalkojani kyykistyen niiden väliin ja painaen päänsä kohti hehkuvaa syliäni. Hänen kielensä hyväili häpyhuulteni pintoja ja antaudun täysin hänen hyväilyilleen, kunnes saan tajunnan räjäyttävän orgasmin. Suutelin häntä kuin kiitokseksi ja annoin käsieni vaeltaa pitkin hänen lihaksikasta selkäänsä.

Sitten se vasta alkoi, elämäni sessio ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu