Rehellisyys maan perii eikös?

Tuossa lenkiltä tullessa rupesin miettimään miten moni koira tuntui olevan väärissä käsissä jopa nämä rotukoirat. Varsinkin nuoria koiria tuli paljon vastaan jolla oli ymmärrettävästi paljon energiaa ja intoa vaan omistajat olivat useimmiten osaamattomia tai vähän liikkuvia ihmisiä -> energia purkautui lenkillä rähinällä tai riehumalla. Kyllä se flexi löytyi löysänä edustettuna harmillisesti... Ajattelin itsekseni: voiko tästä enää syyttää vain kasvattajia vai onko ihmiset alkaneet valehtelemaan taidoistaan jotta saisivat tietyn rotuisen koiran eivätkä ota näyttämisen halun vuoksi itselleen sopivaa esim. seurakoiraa tai pientä rotua vaan juuri ison sekä vaativan rodun.

Joiltakin harrastajilta olen kuullut että liioittelua esiintyy pennun ostajissa jonkin verran: kehutaan kisatuloksilla joita ei googlella tai liitosta tms. kuitenkaa löydy, lisäillään kokemusvuosiksi 1-5v. sijaan suoraan 10-30 vuotta jne. Ihmettelen että miksi nähdä kaikki vaiva keksimiseen koska koira kulkee kumminkin arjessa mukana sen 10-20 vuotta iloineen sekä suruineen eikö se olisi fiksumpaa olla rehellinen ja myöntää: en liiku niin paljoa tai pysty tarjoamaan hirveästi aktiviteetteja vaan haluan seuralaisen täten otan seurakoiran ja vice versa liikun paljon sekä haluan harrastaa otan pk-rodun?

Tajusin tuossa että vaikka kasvattaja kuinka (näemmä) kysyisi ja varmistuisi niin ei voi olla silti varma tulevasta kodista koska joku voi keksiä tai liioitella jotta saa ko. rodun itselleen vaikka väkisellä. Surullista tosin :(
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikös se kasvattaja osaa etukäteen googlailla ja etsiä niitä tuloksia ? Eikö niistä tuloksista saa jo jonkun paperinkin, jota voi vaatia näytille ? Eli kasvattajat eivät loppujen lopuksi välitä mihin koirat menevät. Nuorella parikymppisellä ei voi olla edes 10-vuotta kokemusta, todellisesta koiran hoidosta, vanhempien hoitamista kyllä.

Äänestä

Henkkarit pitäisi myös kysyä aina kun tehdään virallista myyntisopimusta . Yllättävän moni valehtelee henkilöllisyytensäkkin . Mutta kun ihmisille tuntuu olevan verinen loukkaus jos niitä kysytään .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohtiva erikoisuus kirjoitti:

Tuossa lenkiltä tullessa rupesin miettimään miten moni koira tuntui olevan väärissä käsissä jopa nämä rotukoirat. Varsinkin nuoria koiria tuli paljon vastaan jolla oli ymmärrettävästi paljon energiaa ja intoa vaan omistajat olivat useimmiten osaamattomia tai vähän liikkuvia ihmisiä -> energia purkautui lenkillä rähinällä tai riehumalla. Kyllä se flexi löytyi löysänä edustettuna harmillisesti... Ajattelin itsekseni: voiko tästä enää syyttää vain kasvattajia vai onko ihmiset alkaneet valehtelemaan taidoistaan jotta saisivat tietyn rotuisen koiran eivätkä ota näyttämisen halun vuoksi itselleen sopivaa esim. seurakoiraa tai pientä rotua vaan juuri ison sekä vaativan rodun.

Joiltakin harrastajilta olen kuullut että liioittelua esiintyy pennun ostajissa jonkin verran: kehutaan kisatuloksilla joita ei googlella tai liitosta tms. kuitenkaa löydy, lisäillään kokemusvuosiksi 1-5v. sijaan suoraan 10-30 vuotta jne. Ihmettelen että miksi nähdä kaikki vaiva keksimiseen koska koira kulkee kumminkin arjessa mukana sen 10-20 vuotta iloineen sekä suruineen eikö se olisi fiksumpaa olla rehellinen ja myöntää: en liiku niin paljoa tai pysty tarjoamaan hirveästi aktiviteetteja vaan haluan seuralaisen täten otan seurakoiran ja vice versa liikun paljon sekä haluan harrastaa otan pk-rodun?

Tajusin tuossa että vaikka kasvattaja kuinka (näemmä) kysyisi ja varmistuisi niin ei voi olla silti varma tulevasta kodista koska joku voi keksiä tai liioitella jotta saa ko. rodun itselleen vaikka väkisellä. Surullista tosin :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu