Haettiin eilen sekarotuunen koira (labradorinnoutajaa ja kultaistanoutajaa). On ollut enimmäkseen ulkona ja tehnyt tarpeet aina sinne.
Levittelin sanomalehtiä ja ehdin nostaa sen lehdelle kun alkoi etsiä tarvepaikkaa. Yöllä heräsin siihen kun joi pissaansa meidän sängyn päästä lattialta (MIKSI??). Oli myös pissannut nukkumapaikkaansa ja eteiselle lehdelle sekä tehnyt kakan.
Outoa on se että en ole saanut sitä ulos tekemään tarpeitaan vaikka oon vienyt sen ulos aina heräämisen,syömisen ja leikin jälkeen. Ollaan ulkosalla n. 15-30min ja tullaan sisälle, ja ei mee kauaa kun tekee tarpeet sisälle!! :( Ja oltiin eilen kotona n. puoli yhdeksän illalla ja tähän kelloon asti olen täyttänyt sen vesi kupin jo 5kertaa, juo ihan mahdottomia määriä.
Apua, eilen tuli pentu!
Annasmannas
2
428
Vastaukset 2
- voi voi sentään
Käyttäisin eläinlääkärillä,mittaa juoman määrä,niin voit kertoa sen tarkasti eläinlääkärille.
- babbis
Käytä pentu lääkärissä, melkein kaikkialla kehoitetaan viemään pentu tarkastukseen muutenkin. Yleensä tuntuu luppakorvilta löytyvän heti korvatulehdus myös. Vaikka tuo korvatulehdus ei tuollaisia oireita tee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706