Kysyisin, millaisia aikuisia nykylapsista kasvaa, kun käytöstavat on hepreaa ja minkäänlainen auttaminen ja kotityöt ei kiinnosta, saati sitten joku muu kodin ulkopuolinen työ, vaikka isovanhempien auttaminen.
Aikuisten pitää olla esimerkkinä. Osaatteko olla? Kuinka on omat käytöstavat ja kasvatatteko yleensä lapsianne vai onko vapaa "kasvatus" vallalla?
Se kun tahtoo olla niin, että siperia opettaa sitten rankemmalla tavalla.
Opettakaa hyviä tapoja ja ahkeruutta!
januski-k
2
184
Vastaukset
- 12+2
Kaikki pennut tuntuu nykyään olevan täysiä idiootteja. Vittuun koko vapaa kasvatus. Sillä tavalla tehdään vain kusipäitä mutta se kusipäisyys onneksi kostautuu myöhemmin.
- Ohhoh!!
Olet hyvä esimerkki siitä, mistä ne lapset sen ikävän puhekielen oppivat. Kun aikuisetkin ovat asenteeltaan kuin teinit ja uhoavat kuin uhmaikäiset, ei ihme, että lapset ja nuoret ovat ihmeissään; heidän pitäisi osata käytöstavat, joita vanhemmat yirittävät opettaa mutta muualla ne kumotaan, aikuisten toimesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1232644- 2302080
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1851857- 501767
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1391487Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva211485Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä581356- 1221158
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo291952Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65835