Kerskailenpa tässä saavutuksillani. Selvisin aiheuttamistani miljoonakorvauksista ja mahdollisesta ehdottomasta tuomiosta huikean hyvän asianajajan avulla, jonka valtio kustansi vähävaraisuuteni vuoksi minulle kokonaan. Hankkiuduin mielisairaalaan ja sain diagnoosin jonka oli mahdollista parantua melko lyhyessä aikaa. Olin sairaalassa vuoden ja pääsin pois jonka jälkeen minulta edelleen alettiin periä noita maksuja. Toimitin paperit asianajajan välityksellä kaupungille joka halusi sovitella niin, että maksan 2000 euroa. Tuonhan pystyin hoitamaan sairaalassa valtion minulle maksaman sairauspäivärahan avulla ja ylikin jäi reippaasti. Mitään oikeudenkäyntiä ei koskaan tullut. Haha, olen niin iloinen vieläkin tästä menestyksestäni... Tietysti aina olisi ollut parempi, jos valtio olisi joutunut maksamaan minulle suurempia korvauksia sairastumisestani mutta näin on elettävä.
Hahaha
3465234
057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.