Olen 37 vuotias nainen ja en ole milloinkaan tuntenut tarvetta lasten tekemiseen. Nuorena parikymppisenä ajattelin, että teen lapsi vanhempana. Uskoin, että se tunne tulee ja oikea aika tulee sitten myöhemmin. Nyt olen tän ikäinen ja sitä ei ole vieläkään tullut.
Olen ollut nykyisen mieheni kanssa vajaa 6 vuotta. Miehelläni on kaksi lasta, toinen jo aikuinen. Kun alettiin seurustelemaan, niin oli itsestäänselvää, että teemme yhteisen lapsen, jos se meille suodaan. Vuodet ovat tässä kuluneet ja asia ei ole tullut sen valmiimmaksi. Uusperhekuviossa on ollut omat haasteensa ja vauvakuumetta ei ole tullut. Olen miettinyt, että jos olosuhteet olisivat olleet toiset, niin olisiko halu tehdä lapsi herännyt. Myös miehen innostus on hiipunut vuosien varrella lasten tekemiseen. Mieheni on kokenut omat lapsensa tosi työläinä tapauksina. Mieheni on kyllä aika tehokkaasti aivopessyt minut lapsen tekoa vastaan kertomalla kaikenlaisia negatiivisia asioita mitkä liittyvät lapsiin.
Pidän vapaudesta ja riippumattomuudesta. Tykkään mennä ja tehdä omia asioita. Hetkittäin on joskus tullut kaipuu lapseen, mutta se on mennyt hyvin nopeasti ohi. Olen nyt kuitenkin sen ikäinen, että asia hiukan mietityttää... koska alkaa olla viimeiset vuodet käsillä ja eihän se nytkään enää ole edes varmaa saisinko lapsen.
Kysyisinkin nyt teiltä lapsettomat naiset, että oletteko katuneet sitä, että ette tehneet lasta? Minusta on toisaalta aika järjen vastaista yrittää tehdä lasta, jos ei ole sydämestä asti lähtevää halua saada lasta. Toisaalta mistä minä voin tietää, että kuinka upea ja ainutlaatuinen asia oma lapsi on.. entäpä jos sen vain tajuaa vasta kun sen lapsen itselleen saa.
Toisessa vaakakupissa on oma aika ja vapaus. Entäpä jos tulee haastava lapsi, niin miten sitä jaksaa? Yksi kaverini kaveri teki lapsen 40 vuotiaana ja katui sitä.. sanoi, että "Helvetti olisi saanut jäädä tekemättä". Sitten on taas 40 vee naisia, jotka ovat onnensa kukkuloilla, kun saavat viime hetkellä sen tenavan.
Olen ollut nykyisen mieheni kanssa vajaa 6 vuotta. Miehelläni on kaksi lasta, toinen jo aikuinen. Kun alettiin seurustelemaan, niin oli itsestäänselvää, että teemme yhteisen lapsen, jos se meille suodaan. Vuodet ovat tässä kuluneet ja asia ei ole tullut sen valmiimmaksi. Uusperhekuviossa on ollut omat haasteensa ja vauvakuumetta ei ole tullut. Olen miettinyt, että jos olosuhteet olisivat olleet toiset, niin olisiko halu tehdä lapsi herännyt. Myös miehen innostus on hiipunut vuosien varrella lasten tekemiseen. Mieheni on kokenut omat lapsensa tosi työläinä tapauksina. Mieheni on kyllä aika tehokkaasti aivopessyt minut lapsen tekoa vastaan kertomalla kaikenlaisia negatiivisia asioita mitkä liittyvät lapsiin.
Pidän vapaudesta ja riippumattomuudesta. Tykkään mennä ja tehdä omia asioita. Hetkittäin on joskus tullut kaipuu lapseen, mutta se on mennyt hyvin nopeasti ohi. Olen nyt kuitenkin sen ikäinen, että asia hiukan mietityttää... koska alkaa olla viimeiset vuodet käsillä ja eihän se nytkään enää ole edes varmaa saisinko lapsen.
Kysyisinkin nyt teiltä lapsettomat naiset, että oletteko katuneet sitä, että ette tehneet lasta? Minusta on toisaalta aika järjen vastaista yrittää tehdä lasta, jos ei ole sydämestä asti lähtevää halua saada lasta. Toisaalta mistä minä voin tietää, että kuinka upea ja ainutlaatuinen asia oma lapsi on.. entäpä jos sen vain tajuaa vasta kun sen lapsen itselleen saa.
Toisessa vaakakupissa on oma aika ja vapaus. Entäpä jos tulee haastava lapsi, niin miten sitä jaksaa? Yksi kaverini kaveri teki lapsen 40 vuotiaana ja katui sitä.. sanoi, että "Helvetti olisi saanut jäädä tekemättä". Sitten on taas 40 vee naisia, jotka ovat onnensa kukkuloilla, kun saavat viime hetkellä sen tenavan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.