Teen matkaa luoksesi...
Kädessäni on kimppu tummia orvokkeja..
Huomaan että, en voi välttää kättäni tärisemättä..
Mitä jos, käännät minulle selkäsi...et halua enää tuntea...
Seison pitkään ovesi takana..
ennenkuin painan ovikellon nappia..
On tapauksia elämässä ajatellen...jolloin ei ilmoiteta..
etukäteen tulosta, ei lähdöstä..
Ovikelloa ei ole helppo soittaa...
Siitä on neljännesvuosisata...kun viimeksi
seisoin ovesi takana...silloin askel oli niin kevyt..
hetken päästä...
Avaat..
Ilmeesi on hämmestynyt....kysyvä...Sinäkö?...
- minä. kuulen itseni sanovani ihmeen...hiljaa...ja vakavasti... sain sanotuksi, kuitenkin....
asiaa tännepäin...ajattelin että, poikkeisin...luonasi
katsomaan...miten voit? Kuulin että,...tapasin sattumoisin...
- tule sisään...
Kas, tässä...ojensin sinulle pienen orvokki-kimpun..
Tämä on vasta toinen...sanoin...: Olisit ansainnut
niitä kahdeksan vuoden aikana mitä olimme yhdessä toki enemmän...
Hymähdät...hiljaa. Mitä suotta...
-sinä ojensit ensimmäisen kimpun orvokki-kimpun kun olin tulossa
Etelä-satamaan reissusta Puolasta...olit vastassa, oli kevät..
Taisin rakastua silloin sinuun uudestaan...
-Joo...En vain enää muista. Millä laivalla kuljit..
Sen muistan että, näissä laivoissa..oli ihana reissata
kanssasi suurin osa niistä oli vielä uusia..laivoja.....niissä oli sitä menneen ajan hohtoa ja glamouria...mitä enää ei ole..
Katson sinuun.
Hetkeksi palaamme... tuohon aikaan kumpikin tahollamme......jota ei tulisi enää koskaan samanlaisena takaisin...sitä kevättä..ja tuoksua jota kaipasimme mereltä...Kutsua..matkaan..
Pöydillä oli aina pitkät valkoiset liinat...siis näissä ruokaravintoiloissa...ja saimme usein ikkunapaikan...sanot...
Muistatko sen joulun jonka vietimme satamassa...merellä
oli kova talvimyrsky...ja saimme pöytäpaikan samasta paikasta missä laivan kapteeni seurueineen istui...sanot...ja hetken
näen silmissäsi tutun kirkkaan loisteen...se oli niin hienoa...
Orvokit...
Kerron sinulle kuinka keväisin laitan aina orvokkeita parvekkeelleni, ruusut, orvokit ja neilikat ovat edelleen lempikukkiani...ja orkideat..sain sinulta usein orkideioita..ne olivat ihania......Orvokit
ne kestävät yllättävän hyvin...kylmyyttä...ja tuulta..otettava kuitenkin vielä yöksi sisälle..
Aika. Se kuluu niin nopeasti.
Vilkaisen kelloani...hei, mut nyt minun on..
Minun on nyt mentävä...Kiitos, kahvista.
Ehkä näemme vielä...
Käännyn...lähteäkseni...
Minulla olisi vielä....sinun ei tarvitse jos, et halua..
Mutta, voisitko ajatella...soittavasi minulle, jos...
Lupaat.
Tänään ulko-oven avaaminen. Painaminen...kiinni.
Katson pihallasi vielä ikkunaasi päin...Olet asetettanut orvokit keittiösi kiviselle ikkunalaudalle. Tämä ei saa loppua näin...
En minä ole valmis tähän. Luopumaan sinusta. En nuoruudestani...en muistoistani...Sinä et saa mennä...ja jos, sinun täytyy nyt mennä viimeiselle matkalle yksin ilman minua.......Sinun on päästettävä minut saattamaan sinut...Sinun on luvattava...sinun on...
ja jostain tunnen että, kuumat kyyneleet nousevat väksisin silmiini.... on siis...Kevät...
Vain Hetken tie on kevyt. Astua...
Tsau:Friidu
Kädessäni on kimppu tummia orvokkeja..
Huomaan että, en voi välttää kättäni tärisemättä..
Mitä jos, käännät minulle selkäsi...et halua enää tuntea...
Seison pitkään ovesi takana..
ennenkuin painan ovikellon nappia..
On tapauksia elämässä ajatellen...jolloin ei ilmoiteta..
etukäteen tulosta, ei lähdöstä..
Ovikelloa ei ole helppo soittaa...
Siitä on neljännesvuosisata...kun viimeksi
seisoin ovesi takana...silloin askel oli niin kevyt..
hetken päästä...
Avaat..
Ilmeesi on hämmestynyt....kysyvä...Sinäkö?...
- minä. kuulen itseni sanovani ihmeen...hiljaa...ja vakavasti... sain sanotuksi, kuitenkin....
asiaa tännepäin...ajattelin että, poikkeisin...luonasi
katsomaan...miten voit? Kuulin että,...tapasin sattumoisin...
- tule sisään...
Kas, tässä...ojensin sinulle pienen orvokki-kimpun..
Tämä on vasta toinen...sanoin...: Olisit ansainnut
niitä kahdeksan vuoden aikana mitä olimme yhdessä toki enemmän...
Hymähdät...hiljaa. Mitä suotta...
-sinä ojensit ensimmäisen kimpun orvokki-kimpun kun olin tulossa
Etelä-satamaan reissusta Puolasta...olit vastassa, oli kevät..
Taisin rakastua silloin sinuun uudestaan...
-Joo...En vain enää muista. Millä laivalla kuljit..
Sen muistan että, näissä laivoissa..oli ihana reissata
kanssasi suurin osa niistä oli vielä uusia..laivoja.....niissä oli sitä menneen ajan hohtoa ja glamouria...mitä enää ei ole..
Katson sinuun.
Hetkeksi palaamme... tuohon aikaan kumpikin tahollamme......jota ei tulisi enää koskaan samanlaisena takaisin...sitä kevättä..ja tuoksua jota kaipasimme mereltä...Kutsua..matkaan..
Pöydillä oli aina pitkät valkoiset liinat...siis näissä ruokaravintoiloissa...ja saimme usein ikkunapaikan...sanot...
Muistatko sen joulun jonka vietimme satamassa...merellä
oli kova talvimyrsky...ja saimme pöytäpaikan samasta paikasta missä laivan kapteeni seurueineen istui...sanot...ja hetken
näen silmissäsi tutun kirkkaan loisteen...se oli niin hienoa...
Orvokit...
Kerron sinulle kuinka keväisin laitan aina orvokkeita parvekkeelleni, ruusut, orvokit ja neilikat ovat edelleen lempikukkiani...ja orkideat..sain sinulta usein orkideioita..ne olivat ihania......Orvokit
ne kestävät yllättävän hyvin...kylmyyttä...ja tuulta..otettava kuitenkin vielä yöksi sisälle..
Aika. Se kuluu niin nopeasti.
Vilkaisen kelloani...hei, mut nyt minun on..
Minun on nyt mentävä...Kiitos, kahvista.
Ehkä näemme vielä...
Käännyn...lähteäkseni...
Minulla olisi vielä....sinun ei tarvitse jos, et halua..
Mutta, voisitko ajatella...soittavasi minulle, jos...
Lupaat.
Tänään ulko-oven avaaminen. Painaminen...kiinni.
Katson pihallasi vielä ikkunaasi päin...Olet asetettanut orvokit keittiösi kiviselle ikkunalaudalle. Tämä ei saa loppua näin...
En minä ole valmis tähän. Luopumaan sinusta. En nuoruudestani...en muistoistani...Sinä et saa mennä...ja jos, sinun täytyy nyt mennä viimeiselle matkalle yksin ilman minua.......Sinun on päästettävä minut saattamaan sinut...Sinun on luvattava...sinun on...
ja jostain tunnen että, kuumat kyyneleet nousevat väksisin silmiini.... on siis...Kevät...
Vain Hetken tie on kevyt. Astua...
Tsau:Friidu
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun elämässä ympyrä pikkuhiljaa sulkeutuu. Jää lopulta vain yksi kysymys jäljelle: Laitan tähän nyt valssin joka mielestäni hyvin tässä kauniissa melodiassa myös tämän kysymyksen esittää: http://www.youtube.com/watch?v=5PN3qrLiSw4&nofeather=True
Tsau:Friidu
tämä jotenkin kuvaa kauniisti niitä tunteita joita itse kukin saatamme elämämme varrella sitten vielä kerran kohdata...
Niin.. orvokit ovat kuin tunteet, ihmiset, rakkaus itse.. kestä yllättävän hyvin kylmyyttä ja tuulta.. kunnes pääsee taas lämpöön ja kukkimaan ja kukoistamaan. Ansiokas oli runosi, ja kiittelen myös musiikkilinkistä.. siitä on aikaa kun viimeksi olen Souvareita kuullut.
Kiitos. Tämä runo on kirjoitettu lähinnä tai se syntyi siitä kun kävin tapaamassa 25v jälkeen ensimmäistä avomiestäni jonka kanssa olimme yhdessä 8vuotta, nuoruuteni elin hänen kanssaan pääosin....Sitä kun saa yllättäen aina ikävät uutiset kuulla...ja nekin sitten sattumalta kohdattessa itse niitä nuoruuden ystäviä jotka silloin olivat silloin yhteisiä...Oli vaan mentävä. Hän piti ja pitää orvokeista. Itse sain häneltä orkidean kauniin oksan...Orvokit tosin ovat kyllä niitä kukkia joista itsekin pidän. Minusta ei kummallista ostaa miehelle kukkia myöskään;)) moni mies kun pitää kukista vaikka siitä suomalainen mies harvemmin puhuu...En minäkään souvareita juuri ole kuunnellut tai kuuntele...mutta, laitoin tuon koska, siinä he kauniisti tämän kappaleen laulavat...ja sanat nyt koskettavat..ennen lähtöä..."tanssitaan" vielä...se viimeinen valssi..tavallaan myös. Annetaan toisillemme sitten kaikki anteeksi...se erokin..lopulta. Tähän kun itse jo uskon että, jos joskus olet toista ihmistä rakastanut annat lopulta kaiken myöskin anteeksi...ne möhläyksetkin;)) tai virheet tai miksi niitä sanoisi.... Vasta silloin voit ymmärtää mitä rakkaus ehkä on...lopulta.
Tsau:Friidu
Tuo on sitä kypsyyttä. Elää menneisyyden kanssa, mahdollisine virheineenkin. Ilman katkeruutta tai syyttelyä, itsen tai toisen. Elämässä sattuu virheitä. Virheiden välttely ei ole ratkaisu, vaan se miten niihin pystyy suhtautumaan ja pääsemään yli. Kiitos ajatuksista.
Tähän ikään mennessä....olen yhden oppinut yhden tärkeän elämänläksyn ainakin. Muuttaa et voi toista ihmistä koskaan samanlaiseksi kun olet itse, vaan ainoastaan itsesessäsi olevia virheellisiä asioita voit hieman oppia kokemuksistasi.......antamaan myös oikeasti anteeksi. Kaiken. Kokemasi väärydet myöskin. Jäljelle jää vain sitten se rakkaus...Ajattelen itse näin...Olen ollut varsin onnekas naisena...saanut paljon....rakkautta ja huolenpitoa osakseni....siitä jää vain yksi ajatus jäljelle. Kiitos kun kuljit rinnallani..
Tsau:Friidu
Hieno. Tuttu pieni kipristely tuntuu oikeassa silmäkulmassa, varoittaa kyynelkanavan toiminnasta :))
Tuli hienoinen fiilis jostain Titanicista. Ehkä olittekin syntyneet väärään aikakauteen. Kuuluisitte johonkin 1900 luvun alkuun... jolloin mikään muu ei liittoja erottanut paitsi Jumala :)
;))) tiedä nyt yhdistikö Jumala...tämän ensimmäisen mieheni kanssa meitä yhdisti vahvasti kyllä se että, kuuluimme molemmat samaan vasemmistolaiseen poliittiseen nuorisojärjestöön ja olimme myös ns.ay-aktiiveja....ajattelimme samalla tavoin maailmasta ja meillä oli paljon ennestään yhteisiä ystäviä ja tovereita..ennenkuin aloimme seurustelemaan sekin oli puhdas sattuma..jälkeenpäin uskon tähän että, tiellesi vaan osuu ne ihmiset jotka ovat sinulle tarkoitettu kohdattavaksi... joten kyllä se oli tämä arvomaailma ja sama näkemys joka silloin meidät yhdisti silloin ja joillain tapaa yhdistää vieläkin näiden yhteisten sen aikaisten ystäviemme kautta joita minäkin vielä sattumoisin saataan tavata....sitä vaan saa kuulla..joskus ajattelen että, hyvä kuitenkin niin..olemme hupeneva joukko samankaltaisia ihmisiä jokaisen poislähtö..kun satuttaa..nyt on meidän vuoromme poistua riveistä............tiedä siis tuosta Jumalan suunnitelmista...hän on ehkä halunnut hieman kujeilla kanssani... En koskaan ole tarkoituksella sotkenut mihinkään traamoihin itseäni.....Onneksi ikää alkaa jo olemaan sen verran että, uskon loppu-elämäni vihdoin olevan suht seesteistä....toivon mukaan;))) Ilman sen kummoisia ihmissuhdetraamoja enää...eroja sun muita kohtaamisia.. Joidenkin meidän tie ei vain ole helppo...vaan varsin monimutkainen...ja välillä tuntuu kummallinen?;)) mutta kuitenkin jälkeenpäin ajattelen...nyt vahvasti...elämänmakuinen...joten kadu mitään en...
Tsau:Friidu