Naapurin kuusiaidan oksat

buzz_lightbeer

Semmosesta kyselisin, että mikä olisi oikea tapa toimia tässä tilanteessa:
Naapuri soitteli viime lokakuussa ollessamme reissussa, että saavatko siistiä heidän tontin puolella olevasta kuusiaidasta meidän puolen. Lupasivat hoitaa kaikki leikatut oksat pois meidän pihalta.
Tullessamme viikon päästä kotiin, huomasimme, että siinähän nuo oksat ovat meidän pihalla. Nyt lumien sulaessa puoli vuotta myöhemmin oksat ovat edelleen meidän pihalla. Kysäsin ihan asiallisesti naapurilta, että kun oli puhe tuosta aidan siistimisestä, lupasitte hoitaa nuo oksat pois, niin millon olitte tämän ajatelleet hoitaa. Isäntä rupes kiukutteleen mulle saman tien, että pitäskö heidän leikata koko kuusiaita pois, jos se noin haittaa ja kai te nyt voitte pikkasen omaa pihaanne itsekkin rapsutella.
Onko siis niin, että vaikka sopimus oli heidän aloitteensa mukainen, he voivat silti jättää omat oksansa meidän puolelle ja meidän on vain nöyrryttävä ne pihalta pois hoitamaan? Pikkasen tekisi mieli käydä oksat kippaamassa heidän puolelle, heidän tontin puolella kasvavasta heidän aidastahan oksat ovat ja heidän leikkaamia alunperinkin.
Ensi kerralla ei taida leikkauslupaa tulla..

18

1475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8+12

      Ihmiset ovat kummallisia. Karpäsestä tehdään jatkuvasti härkästä.

    • Et sillein

      Näissä naapuri keskustelijoissa on toisinaan mainioita kirjailijaksi opettelijoita.

    • buzz_lightbeer

      Näistähän olikin v***sti apua, kiitostelua!

    • vieras3

      Yleensä raja-aitaa pyritään hoitamaan yhdessä eli sinä siistit sitä omalta puoleltasi ja naapuri omaltaan. Vähän hassua, että naapurisi ylipäätään tarjoutui sen sinun puoleltasi muokkaamaan.

      Kuusiaita on hyvä raja-aita, hoidettuna, sillä se antaa ympärivuotisen näkösuojan ja suo teille oman rauhanne. Sitä pitää joka vuosi, varhain keväällä, leikata ja muotoilla.

      Jos haluat olla fiksu ihminen, niin älä nosta meteliä oksista. Jutustasi ei nimittäin ilmennyt kuinka pitkästä aidasta on kyse, mutta jos selviät parilla jätesäkillä ei kannattaisi olla niin periaatteellinen.

      Jatkossa kannattaa naapurin kanssa sopia, että kun aitaa taas muokataan hoidatte oksat yhdessä pois.

      • buzz_lightbeer

        Minä nyt olen tottunut siihen, että asiat tehdään kuten on sovittu. Yksittäisenä asiana ei ole ehkä iso juttu, mutta jos hiukan aukaisen asian taustoja, niin tässä on kolme naapuria, jotka tekevät omiaan ja yleensä meidän kustannuksella.
        Toinen naapuri kaatoi omalta tontiltaan koivuja polttopuiksi ja siinä lähti pari koivua meidän puoleltakin. Kolmas naapuri hoiti kunnan kanssa asiat niin, että vaikk oli sovittu ja kirjallisesti kaavamuutos yhdessä haettu niin, että lohkottavan kirvesvarsitontin tie tulee rajalle (puolet tiestä meidän puolelta, toinen naapurin puolelta), niin kappas, meidän puolelta lähti koko 4m. Kirvesvarsitontille rakentava naapuri ajeleskeli traktosilla meidän puolelta mustikka- ja vadelmapensaat nurin rakentaessaan omalle tontille, vaikka juuri oli lohkastu se 4m:n tiealue miedän tontista ja etukäteen kävin juttelemassa, että varoa näitä puskia. Eli kyllä tässä alkaa semmonen v*****lun maku ja toisen omaisuuden piittaamattomuudesta olemaan kyse. Kunnan merkkaamat rajapyykitkin vaihtaneet paikkaa, tällä viikolla kunnan virkamiehet tulossa tekemään uuden mittaukset, kun aikasemmat merkit ovat kadonneet.
        Ja nyt sitten tämän kolmannen naapurin kanssa oli homma kuitenkin sovittu heidän omasta alotteestaan niin, että siivoovat oksat pois. Joka kerta kuitenkin homma tuntuu olevan niin, että käännä vain poskesi ja jää odottelemaan seuraavaa kusetusta.
        Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta vaikka kuinka YLEENSÄ tehdään niin ja näin, minun mielestäni myös YLEENSÄ tulisi pyrkiä siihen, että asiat tehdään niinkuin on SOVITTU. Jännä, että jos homman toinen osapuole lähtee sooloilemaan, niin me ollaan tässäkin tapauksessa taas se osapuoli, jonka pitäisi vain niellä ja osata "käyttäyä", ettei vaan naapurille tule paha mieli.. Itelle tulisi mieleenkään lähtiä tekemään jotain tämmöstä naapurin puolelle.

      • Minä kyllä
        buzz_lightbeer kirjoitti:

        siivoaisin oksat pois, jos on eri naapuri kyseessä kuin nuo jotka tallovat teidän pensaita.

      • Anonyymi

        Jutussa kyllä ilmeni, että kyse ei ole raja-aidasta. Raja-aita istutetaan yhteisymmärryksessä rajalle. Jos aita on naapurin puolella, on se naapurin hoidettava aita ja oikeaoppisesti niin, että toista puotakin hoitaessa pysyisivät omalla tontillaan.

    • Hyvä päivä!

      Ja eikö tuo ole ollut kuitenkin aika reilua että naapuri on siistinyt teidänkin puolen aidan. En kyllä nostaisi oksista meteliä ettei tule turhaa porua naapurien kesken noin pienestä asiasta. Sit ois kurjempaa jos rupee oikein vihottelemaan. Sinuna kyllä tässä tapauksessa siivoaisin oksat ja vielä kiittäisin naapuria leikkaamisesta. Pikku juttuja nuo mut psykolookisia sovun kannalta. Isännällä ollut ehkä huono päivä.

      • Rautaa rajalle

        Ei oo todellista... Siivoaist oksat ja vielä kiittäisit naapuria???? Mikäs neuvo tuollainen nyt on? Pilaisit vielä samalla hyvän riidankin.

      • buzz_lightbeer

        Minua ihmetyttää se, että kun asiasta ihan asiallisesti kyselen, naapuri ei ala keskustelemaan siitä ollenkaan, vaan rupeaa samantien kiukutteleen ja vänkään jotain ihan ihme skeidaa ja täällä ollaan sitä mieltä, että minun pitäisi kiinnittää huomiota omiin toimiini, ettei tule turhaa kitkaa. Naapuri ei tunnu tätä ajatusmallia noudattavan ollenkaan. Ja silti minun pitäisi vielä juosta perään kiitellen? En välttämättä tee näin. En pidä miestä oikein minään, joka ei pysty keskustelemaan asioista asiallisesti.

    • Parempi päivä

      No, ei sulla varmaan sit muita vaihtoehtoja ole kun heivaat ne oksat sen puolelle jos se kerta ei juttele asiasta. heivaa ne sillei päivällä että sekin varmaan näkee ja jos tulee iniseen niin sanot suoraan mikä on homman nimi.

    • Lakipetteri
      • buzz_lightbeer

        Kiitoksia tästä, Lakipetteri! :)

    • voi sinua

      Kuusiaita ilmeisesti on hyvin lähellä rajaa jos kerta leikatut oksat tippuvat teidän puolelle vaikka itse aita on naapurin puolella yksin. Minä olisin onnellinen, jos kuusiaita ei vie omalta tontilta tilaa vaan on yksin naapurin puolella ja hienoa, että joku leikkaa sen teidän puolelta, joten kannattaisiko vaihtaa asennetta?

    • Enemmän tekoja

      Olisit käyttänyt sen ajan, mitä olet täällä netissä asiaa puinut, oksien poistamiseen. Homma olisi jo ainakin puoliksi tehty.

    • Oksat pois...

      Hei buzz_lightbeer, kerro miten oksien tai sinun kävi!

    • raha 2

      Tuossa yhden tontin päässä meistä naapuri leikkautti kuusiaidan ammattilaisella joka korjasi myös samalla oksat pois. Rikkaammalla naapurilla joka on siis istuttanut kuusiaidan on oma iso tontti ja vastaavasti hänen naapurinaan on rivariyhtiö jonka parkkipaikalle kulkee tie tämän rikkaan naapurin kuusiaidan vierestä. Rivareille ei liene koko kuusiaidalla väliä mutta tietysit omakoti asukas haluaa peittää näkymät tielle ja parkkipaikalle. Rivarin asukkaat vaihtuvat usein ja eivät kyllä pistäisi tikkua ristiin koko kuusiaidan eteen. Joten tässä tapauksessa omakotitalon asukas maksaa siitä että hoitaa koko aidan kunntoon molemmilta puolilta.

    • Anonyymi

      Ihanaa lukea että kerrankin melkein kaikki kirjoittajat ovat kansani samaa mieltä. On raskasta olla usein enemmistön mielipidrttä vastaan.

      Eli suurin osa kommentoijista ajattelee, että olisi hienoa, jos naapuri laittaa omalle tontille näkö- ja melusuojaa, niin saa ikään kuin ilmaiseksi ja vielä tarjoutunut leikkaamaan.

      Varsinkin ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikana jokainen puu on arvokas.

      Olisi hienoa, jos ihmiset istuttaisivat puita

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe