Taito vs. Tuuri

Kuvailemallasi tavalla voi päästä jonnekin, mutta ei suurten kirjoittajien joukkoon.

Vastaavasta on monia esimerkkejä vaikkapa tieteen alalta. Tunnen tieteen parista useita ihmisiä, jotka ovat julkaisseet lukumääräisesti paljon. Tämä on onnistunut ahkeroinnilla ja julkaisemalla siellä missä aita on matalin. Yleensä se tarkoittaa ns. huonompia tieteellisiä lehtiä, joita voi verrata vaikkapa omakustanteeseen. Niiden lukijakunta on vähäinen ja lehteen on helpompi päästä, koska niihin myös tarjotaan vähemmän kässäreitä.

Tuollainen henkilö voi saada jotain nimeä tietyissä piireissä ahkerana julkaisijana. Se ei ole aina kuitenkaan positiivista, sillä yleinen ajattelutapa on "mitä enemmän määrällisesti sitä huonompaa laadullisesti". Ns. suuret ja arvostetut nimet julkaisevat paljon vähemmän, mutta sellaisissa lehdissä joita toiset tieteentekijät lukevat, joiden laatu on tunustettu ja joihin viitataan. Niissä julkaiseminen on paljon vaikeampaa ja arvostetumpaa.

Minusta tämä analogia toimii myös muussa kirjallisuudessa. Määrä ei koskaan voi korvata laatua käsikirjoitusten tuottamisessa ja sitä kautta nimen saamisessa. Joskus määrä voi kuitenkin jonkin verran kompensoida laatua. Jos kioskikirjallisuudessa onnistuu pitämään kohtuullisen ja vakaan laadun (ei kuitenkaan tarvitse olla mitään huippulaatua), niin se voi poikia mahdollisuuden julkaista suuri määrä ja siten saavuttaa joissain piireissä nimeä.

analogia toisaalta kirjoitti:

Kuvailemallasi tavalla voi päästä jonnekin, mutta ei suurten kirjoittajien joukkoon.

Vastaavasta on monia esimerkkejä vaikkapa tieteen alalta. Tunnen tieteen parista useita ihmisiä, jotka ovat julkaisseet lukumääräisesti paljon. Tämä on onnistunut ahkeroinnilla ja julkaisemalla siellä missä aita on matalin. Yleensä se tarkoittaa ns. huonompia tieteellisiä lehtiä, joita voi verrata vaikkapa omakustanteeseen. Niiden lukijakunta on vähäinen ja lehteen on helpompi päästä, koska niihin myös tarjotaan vähemmän kässäreitä.

Tuollainen henkilö voi saada jotain nimeä tietyissä piireissä ahkerana julkaisijana. Se ei ole aina kuitenkaan positiivista, sillä yleinen ajattelutapa on "mitä enemmän määrällisesti sitä huonompaa laadullisesti". Ns. suuret ja arvostetut nimet julkaisevat paljon vähemmän, mutta sellaisissa lehdissä joita toiset tieteentekijät lukevat, joiden laatu on tunustettu ja joihin viitataan. Niissä julkaiseminen on paljon vaikeampaa ja arvostetumpaa.

Minusta tämä analogia toimii myös muussa kirjallisuudessa. Määrä ei koskaan voi korvata laatua käsikirjoitusten tuottamisessa ja sitä kautta nimen saamisessa. Joskus määrä voi kuitenkin jonkin verran kompensoida laatua. Jos kioskikirjallisuudessa onnistuu pitämään kohtuullisen ja vakaan laadun (ei kuitenkaan tarvitse olla mitään huippulaatua), niin se voi poikia mahdollisuuden julkaista suuri määrä ja siten saavuttaa joissain piireissä nimeä.

Neljä kirjaa vuodessa on todella paljon, hyvin, hyvin harva pystyy tuollaiseen tahtiin vaikka kirjoittaisi viihdettä, sarjoja ja kirjat olisivat lyhyitä. Nimittäin ihan mitä tahansa roskaa ei voi suoltaa sillä eivät ihmiset mitä tahansa osta. Tason pitäisi olla vähintään siedettävä ja silloin yksi tai kaksi kirjaa vuodessa on realistisempi tavoite. Jenkkilässähän ihan yleisesti viihdekirjailijoita VAADITAAN puskemaan ulos kirja per vuosi, vähintään. Kaksikaan ei ole mitenkään kohtuuton, etenkin jos kyse on kirjasarjasta.

"Jos kioskikirjallisuudessa onnistuu pitämään kohtuullisen ja vakaan laadun (ei kuitenkaan tarvitse olla mitään huippulaatua), niin se voi poikia mahdollisuuden julkaista suuri määrä ja siten saavuttaa joissain piireissä nimeä. "

Nimenomaan. Tällaisia kirjailijoita on, esimerkiksi wanhojen pulp-kirjailijoiden piirissä sekä romanttisen viihteen puolella. Kiivaan julkaisutahdin yksi idea on se, että lukijat tietävät, mitä saavat koska tuntevat kirjailijan - tämä on usein sellaista hömppää ja "lohturuoka kirjallisuutta".

Myös e-kirja puolella olen lukenut miljoonia tienanneista kirjailijoista joilla olennaista on ollut nimenomaan se, että he ovat pistäneet paljon ja usein eri genrejen kirjoja myyntiin.

Uskon, että jos uran aikana kirjoittaisit 160kpl kirjoja niin pystyisit elättämään itsesi ja jopa ehkä vaurastumaan - olettaen, että ne kirjat olisivat vähintään kohtuullisia. "Kohtuullisuus" on tietenkin subjektiivista, mutta olennaista lienee sujuvuus, englanniksi puhutaan "flow:sta", kirjoitustyyli imaisee mukaansa, lukeminen on helppoa, nopeaa, paljon dialogia, ei vaikeita sanoja jne. Juonellisesti perusrakenne on pop, kaavoja pitää käyttää hyväkseen ja usein hömppäkirjallisuudelta halutaankin kaavoja koska se tekee lukemisesta helpompaa ja saa tavallaan jättää aivot narrikkaan. Päähenkilöksi sellainen persoonaton tyyppi johon lukija voi itsensä projektoida ja joku kaunis nainen/komea mies tälle pariksi, pahis, comic relief kaveri jne. Kliseet käyttöön häpeilemättä.

Se on totta, että ei tällä tyylillä yleensä kirjallisuushistoriaan päästä. Toisaalta on kyllä äärimmäisen tuotteiliaita ja arvostettujakin kirjailijoita - usein nämä kirjoittavat yhden tai muutaman mestariteoksen ja sitten paljon vähemmän hyviä teoksia. Periaatteessahan ei tarvitse onnistua kuin kerran, jos haluaa historiaan, sen onnistumisen vaan pitää olla napakymppi.

Toisaalta itse en ole koskaan välittänyt mistään historiankirjoihin pääsemisestä, siinä usien on kyse tuurin lisäksi suhteista, ajan poliittisista ideologioista (eli pitää omata oikeat mielipiteet) jne. Ja monet kirjailijat on kohotettu sinne suurten nimien joukkoon ja seuraava sukupolvi on täysin unohtanut nämä tai jopa pitänyt näitä lahjattomina!