Hei!
Ostin pari viikkoa sitten silmälasit suomalaisesta optikkoliikkeestä, ja olenkin käyttänyt niitä maanantaista lähtien yhtäjaksoisesti. Miinusta löytyy reilusti (-7,25 ja -7), hajataittoakin jonkin verran. Olen nyt kuitenkin huomannut, että näen välillä näillä uusilla laseilla täysin samalla lailla kuin edellisissä (-0,25 heikommat edelliset siis, ja näihin uusiin on lisätty hajataittoa reilusti enemmän). Kirjaa tms. pikkuprinttiä luettaessa silmät "väsyy" ja kirjaimet sumenevat silloin tällöin. Kauas katsoessa olen myös huomannut, että linssien tarkin kohta on linssin keskellä eli jos katson yläviistoon tai jonnekin muualle kuin kohtisuoraan, näöntarkkuus kärsii. Kasvoja on hieman vaikea hahmottaa, ei näy niin tarkkana kuin olisi tarpeen jo esim. 5-10 metrin etäisyydellä.
Onko tässä kyse mistä? Optikolla mitattiin näkö laseja hankittaessa, oli niiden linsseillä ihan ok, vaikkei haukan näköä niillä saavuttanutkaan. Kannattaako käydä liikkeessä kyselemässä? Löytyy "tyytyväisyystakuu" mikä lie joten oletan, että jonkinlainen korjaus/uusintatarkastus on mahdollista?
Kiitos etukäteen vastauksista.
Uusilla silmälaseilla ei näe kunnolla
57
18590
Vastaukset
- Et sillein
No tuo - 0,25 on niin pieni ero ettei sitä vältämättä huomaa.
Mene käymään liikkeessä, josta ostit lasit. Yleensä on kahden kk:n takuu. Itselleni oli valittu linssit virheellisesti määritellyn kehyskorkeuden mukaisesti eivätkä lasit sopineet, vaikka asentoja muuteltiin lähes parin kk:n ajan. Optikko totesi virhelinssin. Tilalle on nyt tulossa uudet, toivottavasti jo hyvät.
- näkimet
Itsellä on aina kun uusin lasit jonkinlainen sisäänajo ennen kuin tottuu. Varsinkin kun jouduin ottamaan monitehot tottuminen kesti kuukauden.
Silmähän mukautuu, mutta itse en tahdo mukautua .)
Toivottavasti saat homman hanskaan.
Kuitenkin laseihin tottuu nopeammin kuin muihin apuvälineisiin, esim. tekarit ottaa huisin pitkän ajan. - timango
Jos ostit rillisi halpatarjouksesta, linssit on prässättyjä, ei hiottuja. Samaa laatua tiimarin kahden euron lukulasien kanssa.
Taisit säästää ja käydä Specsaversilla;)
Telkussa haastateltiin linssifirman johtajaa (siis Suomessa) joka kertoi et ns. halpalinssit on täysin roskaa.
Mulla on kahdet Specsaversiltä ostetut lasit, pinnoite lähtee pois ja tarkkuus on tosi huono. Ikivanhat Instrun rillit pesee nämä mennen tullen vaikka ovat paljon heikommat ja naarmuiset. Joku 3 kuukauden takuu on olemassa, sain nenätyynyn irrottua uudet pokat ilmaiseksi.. Tosin vanhoille huonoille linsseille. Kerran vielä repäisen ja käyn tilaamassa kunnolliset hiotut linssit.- aa65
Ei halpis linssit aina roskaa ole.
Itse olen kokenut moniteholinssien käyttäjä ja käytössäni on mm uusinta uutta tekniikka edustavat ns yksilölliset moniteholinssit kaikilla mahd pinnotteilla. Kävin sitten muutama kk sitten tilaamassa Nisseniltä halvimmat mahd monitehot ihan vain mielenkiinnosta, taisivat maksaa kehyksineen 75€, varalaseiksi ajattelin. Kehysvalikoima, josta halvimmalla sai ei ollut kovin laaja, mutta sopivat löysin.
Yllätyksekseni lasit ovat ihan hyvät ja miellyttävät käyttää. Pintojen kestävyydestä en voi sanoa mitään, sillä halvimmat linssithän ovat pinnattomia. Kehyksen laadunkin näkee sitten vasta ajan kanssa. Ja ei, en ole töissä Nissenillä vaan kilpailevassa yksityisessä optikkoliikkeessä. - instrun uhri
Itselläni on juuri Instrusta ostetut lasit, ja pää tulee kipeeksi niiden kanssa.
Tilasin netistä lasit, eikä mitään ongelmaa, vaikka maksoivat 1/10 siitä mitä instrun laseista jouduin maksamaan. Jo toista vuotta käytän niitä ongelmitta. Ajattelin tilata samasta paikasta lasit jatkossakin. instrun uhri kirjoitti:
Itselläni on juuri Instrusta ostetut lasit, ja pää tulee kipeeksi niiden kanssa.
Tilasin netistä lasit, eikä mitään ongelmaa, vaikka maksoivat 1/10 siitä mitä instrun laseista jouduin maksamaan. Jo toista vuotta käytän niitä ongelmitta. Ajattelin tilata samasta paikasta lasit jatkossakin.Hei,
Minulla on uusien lasien hankkiminen juuri nyt ajankohtaista. Voisin harkita netistä tilaamista. Kerrotko mitä nettiosoitetta (-osoitteita) voisit suositella?- AlfMelmac
Kumma kyllä en sitten saanut Specsaversilta maanantai kappaleita. Linssit ovat aivan OK ja hinta kilpailijoihin verrattuna hyvä . I am Lucky One, jippii.
- Gulliver2
tolliver kirjoitti:
Hei,
Minulla on uusien lasien hankkiminen juuri nyt ajankohtaista. Voisin harkita netistä tilaamista. Kerrotko mitä nettiosoitetta (-osoitteita) voisit suositella?Tuolta olen tilannut jo vuosia voin suositella. http://www.silmalasikauppa.fi/
- rillipäää
Itse olen ostanut viimeiset 3 laseistani specsaversilta eikä mitään moitittavaan. Asiakkaana aion pysyä jatkossakin, ei tee mieli tuhlata puolta enemmän rahojaan instrumentariumiin tms. jossa on kyllä kehysvalikoimakin niin leveää ettei meikäläisen naamaan sovi.
Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, voi tuo silmien väsyminen johtua iän tuomasta haitasta, mikä ilmenee varsinkin vahvoilla voimakkuuksilla. Kannattaa kääntyä liikkeen puoleen. - harmittaa
ostin lasit specsaversilta 2pv sitten, ja en näe kauas kun sain kaksiteho lasit, olen pärjänyt tiimarilaseilla, nähnyt kauaskin ja kuin lukea, silmäni ei näe kauas kuin sumeeta , voinko lähteä autorattiin jos ei näe uusilla optikon laseilla, maksoin melkein 500£
- Anonyymi
harmittaa kirjoitti:
ostin lasit specsaversilta 2pv sitten, ja en näe kauas kun sain kaksiteho lasit, olen pärjänyt tiimarilaseilla, nähnyt kauaskin ja kuin lukea, silmäni ei näe kauas kuin sumeeta , voinko lähteä autorattiin jos ei näe uusilla optikon laseilla, maksoin melkein 500£
Samoja kokemuksia
Todella harmittaa ja heti alussa kävin optikolla kertomassa mutta ei ollut enää
vaihto mahdollinen
Ovat niin sanotut himmetävät lasit valon mukaan Auringon paisteessa sokaistun lähes täysin Kirkkaat vanhat lasit muutamien vuosien vanhemmat paremmat.
Autolla ajaessa ei voi käyttää ja yleensä liikenteessä vaaralliset.
- JRnen
Sen siittä saa, kun nuin huononäkönen käy silmälasilääkärillä. Käypä oikeella silmälääkärillä ensin! Voi löytyä jopa syy huonoon näköön. En tarkoita peiliin katsomista. Siellä ei ole kuin tuijottava ja ilwehtiwä apina. :-D
Niinpä kamppailin vuosia näköongelmien kanssa ja huonommat lasit siinä ketjussa oli Mehiläisen Sellon silmälääkärin määräämät
Kun tilanne meni kokoajan huonompaan suuntaa eikä lasella saanut niihin mrekittävää parannusta,oli halpaketjujen laseja ja myös kalliita
Surkeimmat oli Itiksen silmäaseman lasit joiden määrityksen teki Virolainen silmälääkäri joka kiersi Hesan optikko liikkeitä
lasen määritys oli yli 1 yksikön lian vahva
Lopulta kokenut optikko totesi että pitää olla kaihi
kamppailun panostuksen jälkeen pääsin leikkaukseen missä ongelma lopulta korjautui
Optikoiden moraali on aika kyseen alainen samoin osalla silmälääkäreitä
määrätään vain uusia laseja eikä perehdytä mistä ongelma aiheutuu että niillä ei saada toivottua korjausta aikaan- JRnen
ramiro kirjoitti:
Niinpä kamppailin vuosia näköongelmien kanssa ja huonommat lasit siinä ketjussa oli Mehiläisen Sellon silmälääkärin määräämät
Kun tilanne meni kokoajan huonompaan suuntaa eikä lasella saanut niihin mrekittävää parannusta,oli halpaketjujen laseja ja myös kalliita
Surkeimmat oli Itiksen silmäaseman lasit joiden määrityksen teki Virolainen silmälääkäri joka kiersi Hesan optikko liikkeitä
lasen määritys oli yli 1 yksikön lian vahva
Lopulta kokenut optikko totesi että pitää olla kaihi
kamppailun panostuksen jälkeen pääsin leikkaukseen missä ongelma lopulta korjautui
Optikoiden moraali on aika kyseen alainen samoin osalla silmälääkäreitä
määrätään vain uusia laseja eikä perehdytä mistä ongelma aiheutuu että niillä ei saada toivottua korjausta aikaanNäin on. Itte kärsin keratokonuksesta. Ei ole kovin montaa konstia korjata. On hajataittoo, on "halo"-ilmiötä, etä-kauko-lähi-likinäköä. JA kaikki muuttuu koko ajan. Opstikko laittaa heti oikeelle silmälääkärille, kun/jos laseja meinaa vaihtaan joutua. Vuosittain. Eivät tee "näönkorjausleikkauksiakaan". ("Lastiikakidurkit" korkeintaan korjaa (ulko)näköä. :-D ) Olis tietysti sarveiskalvon kovetushoitoja ja -vaihtojmahdollisuutta, mutta suo siellä. vetelä täällä. Epäonnistumisprosentti on fifti-sixti. Ajetaan sit puolivaloilla! -sanoi mummu kun silmä puhkes.
- rillipää64
Voi hyvää päivää taas näitä valopäiden älykkäitä vastauksia. Kyllä kai jokainen menisi silmälääkäriin jos siihen olisi mahdollisuus mutta kun tosiasia nyt vaan täällä ihanassa hyvinvointivaltiossamme on, että KAIKILLA EI OLE SIIHEN VARAA. Jos käteen jää kuukaudessa rahaa 519,36€ niin siitä ei makseta silmälääkärille satasta tai vielä enemmän, ei totta tosiaan. Ja turha sanoa, että mene sossuun kun ei auta jos ei kysymyksessä ole sairauden hoito, jota taas näöntarkastus ym silmälaseihin liittyvät asiat eivät ole. Tämän asian tiedän koska itse näistä päätöksiä teen. Itselläni on aivan samoin kuin ketjun aloittajalla, noin huono näkö, ja syynä ei ole mitään muuta kuin se, että NÄKÖ ON HUONO. Aina kun EI VAAN OLE MITÄÄN MUITA SYITÄ. Hoh hoijaa, yllätys, yllätys. Itse en luota optikkojen ammattitaitoon, valitettavasti, ja siis nimenomaan näöntarkastajina, senjälkeen kun olen saanut pariinkin kertaan väärin määritellyt lasit itselleni.
- Kauko Katse
JRnen kirjoitti:
Näin on. Itte kärsin keratokonuksesta. Ei ole kovin montaa konstia korjata. On hajataittoo, on "halo"-ilmiötä, etä-kauko-lähi-likinäköä. JA kaikki muuttuu koko ajan. Opstikko laittaa heti oikeelle silmälääkärille, kun/jos laseja meinaa vaihtaan joutua. Vuosittain. Eivät tee "näönkorjausleikkauksiakaan". ("Lastiikakidurkit" korkeintaan korjaa (ulko)näköä. :-D ) Olis tietysti sarveiskalvon kovetushoitoja ja -vaihtojmahdollisuutta, mutta suo siellä. vetelä täällä. Epäonnistumisprosentti on fifti-sixti. Ajetaan sit puolivaloilla! -sanoi mummu kun silmä puhkes.
N iin siemet kuin maaperä sanoi Kaaleppi kun mummoon törmäsi.
JRnen kirjoitti:
Näin on. Itte kärsin keratokonuksesta. Ei ole kovin montaa konstia korjata. On hajataittoo, on "halo"-ilmiötä, etä-kauko-lähi-likinäköä. JA kaikki muuttuu koko ajan. Opstikko laittaa heti oikeelle silmälääkärille, kun/jos laseja meinaa vaihtaan joutua. Vuosittain. Eivät tee "näönkorjausleikkauksiakaan". ("Lastiikakidurkit" korkeintaan korjaa (ulko)näköä. :-D ) Olis tietysti sarveiskalvon kovetushoitoja ja -vaihtojmahdollisuutta, mutta suo siellä. vetelä täällä. Epäonnistumisprosentti on fifti-sixti. Ajetaan sit puolivaloilla! -sanoi mummu kun silmä puhkes.
Onko sinulle tullut millaisia ongelmia keratokonuksesta vuosien aikana? Tai siis onko sekä jotenkin pahentunut?
- Lasisi ovat
huonosti hiottu. Näkökenttä on suppea. Varsinkin moniteholaseissa näkökenttä voi olla suppea. Moniteholaseilla myös silmäni väsyvät helpommin kuin yksitehoissa. Hajataitto myös vaikuttaa näköä huonontavasti ja väsyttää silmiä.
Itselläni piti ohentaa nissenillä aurinkolasejani, mutta paksuus jäi ohentamattomien tasolle. Riippuu paljon minkälaisia hiojia käytetään. Minulle oli viimeiset ostetut ohennetut lasit nisseniltä, maksoin tyhjästä.Specsaversin laseille onnistui ohennus paljon paremmin.- aa65
Näkökentän suppeus moniteholinsseissä ei ole kiinni hionnasta vaan linssityypistä , joka valitaan. Moniteholinssejä on valmistettu kymmeniä vuosia ja markkinoilla on tällä hetkellä hyvinkin vanhalla tekniikalla ja rakenteella valmistettuja linssejä ja niissä kirkaana näkyvän alueen leveys voi olla hyvinkin kapea (tosin päätä kääntämällä kirkastuu). Näitä saa tietenkin halvalla. Mitä uudempaa teknologiaa linssi edustaa sen leveämmiksi näköalueet muuttuvat, kuitenkin kaikissa moniteholinsseissä on aina ns reunavääristymiä. LInssitekniikan edistyneisyys korreloi aina hinnan kanssa.
Linssien "ohentamisesta": Ei ole olemassa peruslinssiä, jota sitten ohennellaan kerran tai kaksi (niinkuin jotkut firmat asian ilmaisevat) vaan linssin ohuus riippuu valittavan linssimateriaalin taitekertoimesta. Mitä suurempi taitekerroin matskulla on, sen ohuempi linssistä tulee. Lisäksi reunapaksuuteen vaikuttaa valittavan kehyksen koko; mitä leveämpi poka sitä paksumpi reuna.
- Huonot nettikehykset
Ostin netistä silmälasit. Olin tyytyväinen linsseihin, mutta kehysten saaminen sopiviksi onkin jo vaikeampaa. Aisojen taivuttelu ei onnistu, sillä aina vaan painaa. Uudet aisanpäät, eli sen muoviosan, olen joutunut uusimaan moneen kertaan, kun ne joko katkeavat tai murtuvat tai eivät ole sopivat. Lisäksi nenätyynyt vaihdoin optikolla silikonisiin eivät tule siis halvaksi nämä netistä ostetut. Lisäksi nettifirmassa (F...c) ei ole optikoita asiakaspalvelussa, siellä ollaan tietämättömiä esimerkiksi siitä, mitä tarkoittaa aisanpää. lisäksi he ehdottivat, että voisin piirtää kuvan aisasta, uinka se tulisi taivutella. Ammattitaitoinen optikkohan tietää, että joktaiset silmälasit ovat yksilöt eikä asiakas edes itse tiedä, mihin suuntaan laseja tulisi taivutella. Alennusta ei anneettu, vaikka hintaa tuli ainakin 45 euroa lisää.
- Jörglar
Tarkoitatko aisoilla sankoja?
- 7+1
Halvalla saa pilattua näkönsä. Kannattaisi maksaa enemmän ettei näkö kokonaan mene.
- lasipää
Ei ole kalliitkaan lasit sen parempia, on samaa ongelmaa
Vanhat ammattitaitoiset hiojat ovat jääneet eläkkeele, eikä uusilla ole tarpeeksi ammattitaitoa hiomisessa ja sen takia on ongelmia - linssilasit
Ei Muuta kuin lasit vaihtoon , jokin niissä ei nyt täsmää.
Itsellä oli sama juttu jokunen vuosi sitten , kun oikein silmälääkäri määräsi linssit , mutta olikin jättänyt jostain syystä taittokorjauksen pois.
Optikko sitten totesikin , kun menin valittamaan , ettei näillä laseilla näe kunnolla, entisiin verrattuna,että et sinä näillä linsseillä voi kyllä kunnolla nähdäkkään.
Eikä nuo ekat ollut edes mistään halpaliikkeestä, lasit/ linssit (n.800€ monitehot titaanikehyksillä . - kotihiiri2
Itsellä sama homma kuukausi sitten. Sain uudet lasit, myös miinusta ja hajataittoa. Kun sitten kotona niitä rupesin käyttämään, en nähnyt toisella linssillä kuin suttua ja alkoi huimaamaan. Menin seuraavana päivänä heti kyselemään mikä on vialla, optikko oli eri henkilö ja hän ei löytänyt mitään vikaa. Halusin kuitenkin perua kaupan ja se onnistui pienen kuluttajansuojakeskustelun jälkeen. Rahat tulivat tililleni jo seuraavana päivänä. Tulin siihen tulokseen, ettei tarjousten perässä kannate juosta, kun tällä kertaa vaihdoin liikettä. Palaan siis entiseen hyväksi havaittuun. Kuluttajallahan on oikeus periä kauppa 7 vuorokauden kuluessa, jos ei ole tyytyväinen ostokseensa. Eikun menet vaan perumaan kaupan!
- ..............
Nissenillä on ainakin tyytyväisyystakuu eli lasit saa vaihtaa uusiin jos ne ei ole hyvät.
- hmm.
Specsaversillä ei osata tarkastaa näköä. Kävin siellä näöntarkastuksessa mutta koska en luottanut tulokseen niin menin Instruun. Saivat siellä aivan eri tuloksen.
- Yllättynyt?
Joo minä vertailin näöntarkastusta 3 eri firman silmälääkäri ja kappas kummaa kaikki olivat erilaisia tuloksia.Siis hei haloo ketä uskon?Toivo uusista laseista hakusessa.Yleensä olen luottanut silmälääkäriin, mut miksi kaikki tulokset erilaisia?Kukahan viisas kertoisi.
- lyyli1
Tarkistuta kuivasilmäisyys. Se on aika monella kuvaamiesi kaltaisten oireiden syy. Lisäksi nyt keväällä on katupölyä ja muuta likaa ilmassa enemmän. Ainakin omat herkät silmäni reagoivat. Itsehoitoa ja omaa diagnoosia voit koeilla sillä, että ostat apteekista kuiville silmille ksotustustippoja ja käytät niitä pari viikkoa säännöllisesti useamman kerran päivässä.
Jos ei ole apua, mene silmälääkärille eikä optikolle. Silmissäsi voi olla jotain muutakin sairautta, jota ei lasit korjaa. - näkee
Hankin kahdet erilaiset lasit Näkömestarilta.
Luvattiin puolen vuoden tyytyväisyystakuu.
Ja piti paikkansa. Jonkin ajan kuluttua tuntui että toiset lasit eivät olleet hyvät ja valitin. Sain veloituksetta uudet lasit ja nyt olen tyytyväinen.
Ei muuta kuin menet hakemaan uudet, toimivat tilalle. - silmät menee heitä l
kyllä laseissa on vika.itse olen ostanut muutamat lasit.niistä kahdet on sellaisia joilla ei tee mitään,vaikka pitäisi olla sopivat minulle.silmät väsyy ja sumenee samanlaiset oireet kuin kirjoittajalla.heitä lasit mäkeen ja hanki uudet.
Aika vähän taustatietoa annat asiassa, esimerkiksi mikä on ikäsi. Jos lasit ovat tehokkaammat niin ne luonnollisesti sopivat huonommin lukemiseen kuin vanhat. Jos lukee paljon, kannattaa hankkia ihan sitä varten omat lasit, jotka ovat n. diopteria heikommat.
Ainakin Instrussa on tyytyväisyystakuu. Minulla otettiin koko homma uudestaan näöntarkastuksesta alkaen. Oli jostain syystä ottanut sylinterikorjaukset vanhoista laseista (todennäköisyys, että värin mitattu olisi juuri osunut vanhoihin lukuihin on mitätön)- nimimerekki
Optikolla on ohentamattomat linssit kokeiltavana. Otitko kerran tai useammin ohennetut? Itse sain kerran käsittämättömän surkeat linssit.
- nininn
Itselläni tuli nykyisiä laseja ostaessani väärät voimakkuudet. Sain veloituksetta uudet linssit.
- Eläkeläinen
Ostin kaksiteholasit Specsaversista . Sain kahdet lasit puolet halvemmalla kuin Instrusta.Olen ollut erittäin tyytyväinen laseihin ja saamaani palveluun.
- Oyutta
Tuliko niihin heijastumisen esto? Jos ei, niin kuvailemaasi näköoiretta voi ilmetä esimerkiksi loisteputkivalaistuksessa...
Onko jossain oleskelutilassasi sisäilmaongelmia? Tuollaista näköoiretta voi ilmetä, koska otsontelossa jatkuvaa pientä tulehdusta ja se vaikuttaa myös näköönkin, koska ovat naapureita... Sisäilmaoireilu ei välttämättä ilmene millään muulla tavalla kuin näinä näköoireina (ei siis edes niinä otsaontelotuntemuksina!), joten tämä oire voi olla hankalasti sisäilmaongelmiin yhdistettävissä...:(
:( Mahdollisuuksia on valitettavasti monia. Toki myös lasit voi olla vialliset :( - Minä vain
Mene optiikon luo ja vaadi uudet lasit..Sitä se tyytyväisyys takuu tarkoittaa!
Jotain on kyllä nyt hionn assa tapahtunut.. Itse olen myös vasta vaihtanut uudet lasit,koska en ollut tyytyväinen hiontaa.. Sain uudet ilman mitään hankaluuksia..
Käy seuraavan kerran Specsaverilla..Palvelu pelaa aina :))- Optisus
Joo tyytyväisyystakuu pitäisi olla!Minulle kyllä kävi toisin.Ostin(700e lasit)Optisus liikkeestä.Lasit ei vaan toimineet ,palasin liikkeeseen ja ne vaihdettiin toisiin paljon halvempiin,mutta liike ei palauttanut erotusta väitti,että heillekin tuli kustannuksia.Otin kuluttajaasiamieheen yhteyttä ja hän vain totesi, ettei voi mitään jos liike ei palauta välirahaa.Käski ottaa yhteyttä asianajajaan.
- elliivo
Optisus kirjoitti:
Joo tyytyväisyystakuu pitäisi olla!Minulle kyllä kävi toisin.Ostin(700e lasit)Optisus liikkeestä.Lasit ei vaan toimineet ,palasin liikkeeseen ja ne vaihdettiin toisiin paljon halvempiin,mutta liike ei palauttanut erotusta väitti,että heillekin tuli kustannuksia.Otin kuluttajaasiamieheen yhteyttä ja hän vain totesi, ettei voi mitään jos liike ei palauta välirahaa.Käski ottaa yhteyttä asianajajaan.
Vastaava tapaus meillä Nisseniltä pojan laseihin muutama vuosi sitten.
Optikko suositteli kalleinta linssivaihtoehtoa. Otin sen koska halusin parasta lapselleni. Ne vain eivät yksinkertaisesti olleet hyvät. Näkökenttä väreili ja pojalle tuli päänsärkyä vaikka kuinka yritti totuttaa silmiä niihin. Lopulta linssit jouduttiin vaihtamaan kun optikon mielestä siihen kalleimpaan linssiin ei saanutkaan pojan silmien vaatimia ominaisuuksia, siis vain tavallinen likinäkö ja hajataitto.
Linssit vaihdettiin halvempaan malliin eikä välirahaa hyvitetty. Hävisin tässä kaupassa satasen.
- Ffffff-AP-tässä
Heippa. Kävin tosiaan liikkeessä näöntarkastuksessa, joka oli pidempi kuin edellinen - taisivat mitata hajataittoa hieman tarkemmin. Päädyttiin siihen tulokseen, että lisätään -0.25 vahvuutta ja otetaan hieman hajataittoa pois, josko se olisi ratkaisu pulmaan. Vanhat lasini olen hankkinut samaisesta liikkeestä ja niissä ei ole ollut moitittavaa. Eroa tulevissa laseissa vanhoihini on -0.50 molemmissa linsseissä sekä hieman hajataittoa on lisätty. Odotellaan tässä seuraavat kaksi viikkoa ja päivitellään tilannetta tarpeen mukaan. Kiitos neuvoista ja mukavaa kevättä.
- huijaus..
Yritin antaa takasin, kuten mainos lupaa. Ei ottanut.
Vie lasit takaisin sinne, mistä ostitkin. Itse sain uudet lasit samaan hintaan, kun oli lähinäköalue hiottu liian alas ja liian kapeana kaistana. Uudet lasit tulivat viikossa.
- peter8
Minä kävin tarkistuttamassa llasieni linssejä kolme kertaa saman liikeketjun optikoilla. Kolmannella kerralla optikko myönsi, että toinen linsseistä oli väärin hiottu. Eilen sain korjatut lasit ja nyt näen kunnolla. Ole sitkeä. Käy tarvittessa naapuri fiorman optikolla ota mukaan lasi respti.
- Tosatuf
Reklamoi, valita, reklamoi.... muuten saat aina tyytyä pas..aan.
Palauta ne ja hanki uudet.
- Virheitä tulee
Linssien hionnassa tulleet virheet voivat jäädä huomaamatta tai tunnustamatta.
Muussa liikkeessä vasta paljastui hiontavirhe.
Päänsärkyalttiina käytän kaksitehoja.
Monitehoja käytän vain hyvinä päivinä.
Kaksitehot sain Eestistä edullisesti. - Irene-Irmeli
Tilasin Instrusta 1½ vuotta kahdet yksitehoiset silmälasit (paras mahdollinen linssi ja kaikki pinnoitteet), toiset sai siis tässä tarjouksessa "ilmaiseksi". No, alle vuoden aikana toiset ovat olleet yhteensä 2 kk pajalla (linssi ei pysy pokassa kiinni). Sen jälkeen olin jo sitä mieltä, että jos laitetaan uudet tai perutaan kauppa. Sain valita uudet tilalle. Ns. kakkoskehykset ovat linsseineen niin oudot, että päänsärky tulee hetkessä, lisäksi etäisyydet heittävät julmasti. Pelkästään kävely tuottaa ongelmaa, sillä en näe oikeaa etäisyyttä maahan. Kun otin asian puheeksi, niin sanottiin johtuvan erilaisesta pokasta toiset paksut ja toiset ns. hengettömät. En jaksa niistä enää valittaa kun ne ekatkin olivat siis susiostos! Olivat viimeiset rillit kyllä tästä firmasta. Mitä hyvitystä sain 2 kk odottelusta kun rillit olivat siellä pajalla ? Sellaisen pienen puhdistus- ja korjaussetin.
- liki näkevä
Olen myös voimakkaasti likinäköinen, kuten aloittaja. Kokemusta rilleistä siis on, kun käytän niitä lähes yötä päivää. (Todellakin, myös yöllä vessareissulla yms.) Sen olen huomannut, että uusiin rilleihin menee joku aika totutellessa, vaikka ol.isi ihan samatkin vahvuudet kuin entisissä. Uudet lasit asettuvat eri tavalla nenälle, etäisyys silmästä linssiin on erilainen ja samon kulma, jossa silmä silssin läpi katselee. Siksi huomiota kannattaa kiinnittää jo kehyksiä valitessa siihen, millaiset lasit tuntuvat olevan nenällä. itselläni korvat sijaitsevat alhaalla silmiin nähden, ja kaikki kehysmallit eivät käy minulle ollenkaan, ne eivät joko pysy päässä kunnolla (johtuen myös voimakkaista, ohennettuinakin painavista linsseistä) tai sangat suuntautuvat aivan kuin alaviistoon korvia kohti, jolloin linssit eivät sijoitu silmän eteen sellaisessa kulmassa kuin pitäisi. Jos kehyksiä nostaa hieman irti korvan takaa, huomaa, että silloin aisat olisivat sellaisessa asennossa kuin pitäisi.
Lisäksi likinäköisillä on usein piilokarsastusta, tämä ilmenee esim. kun silmät väsyvät pitkään lukiessa, tulee vaikeuksia tarkentaa näköä kunnolla tai kaksoiskuvia. Likinäköisyys korostuu myös hämärässä, jolloin esim. autolla ajoon tarvittaisiin voimaklkaammat lasit kuin muutoin. tähän oli joku tieteellinenkin selitys valon aallonpituuksista tms., mutten muista sitä nyt tarkasti.
Itse olen tilannut useat lasit netistä, aivan onnistuneesti. Halpislasit eivät tunnu olevan samaa laatua kuin optikolta hankitut, mutta kun hinta on vain noin 100 euroa, niin raskin hankkia vaikka parit lasit vuodessa, eivätkä ne silti tule niin kalliiksi, kuin lasiliikkeiden rillit, jotka minulle maksaisivat ehkä 500 euroa. Netistä laseja saa ainakin Favopticilta, Silmälasikaupasta ja Lenswayltä. Ennen lasien ostoa tarvitaan tietysti silmälasiresepti joko optikolta tai silmälääkäriltä. Vastuullinen optikko kyllä kertoo, jos hänen mielestään olisi aihetta käydä silmälääkärissä. esim. voimakkaasti likinäköisten toivotaan käyvän tarkistuttamassa silmänsä lääkärillä muutaman vuoden välein. Pelkän näön osaa kyllä optikkokin määrittää.
Itse olen kerran saanut virheelliset silmälasit, lääkärin resepti oli oikein, mutta silmälasiliikkeessä oli tilattu vääränlaiset linssit. onneksi ne olivat niin selkeästi vääränlaiset, että tajusin asian itsekin, ja lasiliikkeessä pystyttiin nopeasti varmistamaan, että minulla on todella vääränlaiset lasit. Eli virheitäkin voi tapahtua!
Sinänsä tuo puolen diopterin ero entisiin ei juuri tunnu, eikä sitä huomaa kuin ehkä siinä, että ääritilanteessa silmäsi eivät väsy niin pian. - huononnäköinen
minulle kävi samoin :/ ja minulla on vielä ikänäkö lasit eli alareunassa lukuosa..yläreunassa olevalla normi osalla en näe ihmisten kasvoja ,mainoksia ym.kun vasta aivan kohdalla:( liikkeessä josta lasit ostin on ns.3kk tyytyväisyystakuu ja aionkin käydä vähän juttelemassa asiasta..minulla on myös homattavasti miinuksia ja hajataittoa ...onko se niin ,että kun se optikko kyselee että näetkö vielä noita pienempiäkin ja sitten yritän siinä sanoa jotai ja arvailla ja jos osuu oikeeseen laitetaan sen mukaan linssit :(
- 1stMacFinn
No, minä olen ostanut laseja halvalla, favoptic.fi:stä. Yhdet olen joutunut vaihtamaan, kun tuli väärät vahvuudet. Mutta viidet hyvät tähän mennessä.
Resepti optikolta tai silmälääkäriltä ja tilaus favopticille sovituslaseista ja kun sopivat kehykset löytyy, tilaus sisään.
Jos lasit eivät ole hyvät, palautat ja se on siinä.
Suosittelen. - Nyt näkee
Itselläni joskus viitisen vuotta sitten oli ongelmia uusien lasien kanssa. Sama laadukas optikkoliike, jota olin koko ikäni käyttänyt. Linssit uusittiin takuuna kahdesti, ja lopulta en käyttänyt niitäkään. Myös pokat olivat itselleni sopimattomat, raskaat ja valuvat.
Kävin silmälääkärillä, ja tilasin saaduilla vahvuuksilla suomalaisesta nettisilmälasikaupasta linssit kahtiin vanhoihin sankoihini. Laadukkaat olivat. Näköni oli muuten määritelty jostain syystä aina yläkanttiin, ei alakanttiin. Tein silloin tarkkaa työtä, ja silmälääkärini mukaan silmissäni oli "jännitettä". Silmänpaineetkin olivat optikolla mitaten korkeat, mutta silmälääkäri sai normaaliarvot.
Olen tilannut kaikkein halvimpia nettilaseja "sekundatarkoituksiin" sekä aurinkolaseiksi, ja ovat olleet siinä ihan kelvolliset. Reuna-alueiden näkö vääristyy, mutta keskialueella näkee hyvin.
Suosittelen käymään oikealla silmälääkärillä. - No tuota joo...
Sulla on varmaan tämä:
http://yle.fi/uutiset/valelikinako_on_ahkeran_opiskelijan_vaiva/6498338
Sama kuin minullakin oletettavasti, luet hyvin paljon. Lähelle katsoessa silmät tekevät työtä ja tarkentavat. Kun katsoo paljon lähelle, tarkennus jää ikäänkuin päälle.
Sitten menee optikolle ja ottaa lasit, niin tulee liian voimakkaat.
Tämä vain minun spekulaatiota, täysin amatööri olen itsekkin.
Mutta kuitekin, itse en ainakaan enää vaihda pätkän vertaa vahvempia laseja sanoi optkko mitä tahansa, koska tiedän oman näköni. Näen hyvin nykyisillä vahvuuksilla, ja näen normaalisti silloin kun katson kauan aikaa kauas.
Miksi ihmsilelle pitää tyrkyttää vahvemmat lasit jos päivittäisessä elämässä ei näkemisestä ongelmaa tule?
Jotkut suosittelee, että niillä joilla on taipumusta tähän, pitäis olla plus lasit lukemista varten, tai meillä joilla näkö on jo treenattu liian lähelle katsomiseen, vähän vähemmän voimakkaammat mitä kauas katsomiseen. - Samoyed2
Kuten kaikki kommentoijat ovat sanoneet: marssi sinne optikollesi ja keskustele tilanteesta!
Minulla on myös tuo yli -7 menevä korjaus, hieman hajataittoa sekä plussakorjausta lukunäköä varten, eli siis monimutkaiset moniteholinssit. Ikää on yli 50 v. , laseja olen käyttänyt 10-vuotiaasta asti. Nykyisin olen myös 2-tyypin diabeteksen sairastaja - sehän on myös uhka näkökyvylle. Lisäksi viime syksynä näkökenttä vasemmassa silmässä yhtäkkiä "ameboitui" - eli siellä on lasiaiskalvon irtouma.
Olen käyttänyt vuosia ja käytän edelleen yksityistä Järvenpääläistä optikkoliikettä, ja saan heidän kauttaan "käsinhiotut" hoya-linssit.
Olin jo muutamat erittäin hyvät lasit heiltä hankkinut,kun nämä uudet ei millään sopineet silmiini. Tiedän kokemuksesta kyllä, että uudet moniteholinssit vaatii aina totuttelua, mutta nyt ei onnistunut.
Linssit oli ihan oikein hiottu ja ns. Ohutta linssiä. Mitään virhettä ei ollut. Mutta sain korvauksetta uudet ja tilaamaani linssilaatua paremmat linssit. Hintaero oli n. 350 euroa linssi, eli 700 euroa.
Pointti: vaikka mitään virhettä ei ollut, jokin niissä sangat/linssit -yhdistelmässä ei vaan sopinut mulle. Luotto-optikko hoiti asian oikein.
Optikkoni ei ole koskaan suostunut tekemään mulle silmälaseja, ellen ole tarkistuttanut näköäni silmälääkärillä riittävin väliajoin. Jos viimesestä lääkäritarkistuksesta on liikaa aikaa, sinne vaan, linssejä ei ilman sitä tule. Samoin patistus ns. näkökenttätutkimukseen ja silmänpohjakuvaukseen. Se on minun mielestäni vastuullisuutta.
Muutamia vinkkejä siihen, miten voit saada silmälääkäritutkimuksen ilman, että joudut itse maksamaan kaikki kustannukset:
- jos olet diabeetikko, ko. Tutkimukset kuuluvat ainakin osittain ennaltaehkäisevään hoitoon ja sinun pitää päästä niihin kunnan terveydenhoidon kautta. Kysy kotikuntasi terveyskeskuksesta!
- jos olet töissä, käänny työterveyshoidon puoleen. Jos teet paljon päätetyötä, työnantajasi voi olla velvollinen korvaamaan sulle ns. Päätelasit
-onko sulla muita oireita, kuten esim. Pisteitä, "ameboja" näkökentässä? Kuten itse mainitsit, tuo kohdistuskyvyn muutos voi olla oire lasiaiskalvon irtoamisesta. Näin ainakin mullekin kävi, just kun yritän kohdistaa katseeni, niin sitten se samenee. Ei mitään hälyyttävää, mutta vaatii ehdottomasti silmälääkärillä käynnin. Mene Työterveyshoitoon vaikkapa työterveydenhoitajan/ työterveyslääkärin kautta,voi antaa lähetteen. Saatat saada maksuttomana. - sepe20
Mitä pitäis tehdä kun moniteholasit valahtaa nenälle jatkuvasti,ei varmaan ole hyväksi katsoa yli rillien,silikoni tyynyt vaihdettiin optikolla ,mut ei juurikaan auttanut.
- sepe20
Mitä pitäis tehdä kun moniteholasit valahtaa nenälle jatkuvasti,ei varmaan ole hyväksi katsoa yli rillien,silikoni tyynyt vaihdettiin optikolla ,mut ei juurikaan auttanut.
- Anonyymi
Me käytiin kans tossa just hetki sit hakemassa mun uudet lasit en tosiaan laseista mitää ymmärrä mutta huonontunut oli vasemmasta silmästä joku nolla seiten viis oikee oli pysyny samana mutta kun siellä liikkessä kattelin ympärilleni niin tuntui kun mikää ei olisi laseissa muuttunut nää on nyt mun kolmannet lasit mut tälläst ei oo aikasempien lasin kanssa ollu?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758