Tietämätön

Miten kun on ollut 3 hkö:n yhtiö jotka kaikki on sisaruksia keskeään ja kaksi heistä on kuollut ja ainoa elossa oleva henkilö jolla ei ole lapsia mutta saattaa olla testamentti. Niin kuka tälläisessä tilanteessa perii yhtiön ja sen omaisuuden.

Onko niin että se menee lakipykälien mukaan. Jolloin jakajia paljon enemmän vai meneekö näin että yhtiön ainoa elossa oleva henkilö ja sitä kautta mahdollinen testamentin saaja.
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Riippuu siitä, kuka yhtiön nyt omistaa. Onko se yksin elossa olevan sisaruksen vai ovatko kuolleiden sisarusten kuolinpesät tai mahdollisten perinnönjakojen jälkeen perilliset yhtiön osakkaita? Elossa oleva sisarus ei tietenkään saa testamentilla määrätä muusta kuin omasta omaisuudestaan.

Äänestä

Yhtiön perii se, joka sen perii. Eipä tuosta nyt tiedä. Kerro aluksi vaikka että kuka sen tällä hetkellä omistaa, sen jälkeen voimme arvuutella elossa olevan henkilön oletetun testamentin vaikutusta, että mille noin 6 miljardista ihmisestä ja useista sadoista miljoonista muista testamentin mahdollisista vastaanottajista se voisi mennä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias20 kirjoitti:

Miten kun on ollut 3 hkö:n yhtiö jotka kaikki on sisaruksia keskeään ja kaksi heistä on kuollut ja ainoa elossa oleva henkilö jolla ei ole lapsia mutta saattaa olla testamentti. Niin kuka tälläisessä tilanteessa perii yhtiön ja sen omaisuuden.

Onko niin että se menee lakipykälien mukaan. Jolloin jakajia paljon enemmän vai meneekö näin että yhtiön ainoa elossa oleva henkilö ja sitä kautta mahdollinen testamentin saaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu