Salanimestä

Ei monikaan tiedä esim. Katja Ketun oikeaa nimeä. Rosa Liksom esiintyi aikanaan ahkerasti julkisuudessa, mutta ei käyttänyt oikeaa nimeään eikä näyttänyt kasvojaan; oli mustat lasit silmillä tai jotain. Entä kuka tietää, miltä näyttää ja miten elää Petri Pykälä? Siis Ilkka Remes?

Ei valitsemallesi linjalle kai ole estettä, voihan salaperäisyys jopa olla osa julkista imagoasi. Kyse lienee siitä, mitä kustantaja tahtoo. Kirjailijan pitäisi kai kuitenkin olla valmis markkinoimaan kirjaansa. Ei kannata noista mietteistä varmaan kustantajalle kässärinlähetysvaiheessa puhua. Mielesi voi muuttuakin siihen mennessä, ja - kuten itsekin vihjasit - julkisuuden hitusenkin saaminen lienee keskivertokirjailijalle konstikkaampaa kuin piilossa pysyminen.

Itse olen lähinnä kirjoitellut juttuja paikallislehteen. Yleensä pakinatyyppisiä, omalla nimelläni. Silloin kun olen kirjoittanut puhtaasti asiallisen kertomuksen jostakin tapahtumasta, olen käyttänyt nimimerkkiä, nimieni etukirjaimia. Tämä sen takia, etteivät lukijat jotka ryntäävät lukemaan tekstiä kun näkevät nimeni (miten niin vaatimaton?) pettyisi, kun se ollutkaan hauska.

Suomessa julkaistaan n 15.000 kirjaa vuodessa - montako kirjailijaa itse tiedät? Käytä vain omaa nimeäsi, sillä katoat sujuvasti suureen joukkoon, eikä kukaan sinua kuitenkaan tuntisi. Samat ystävät ja viholliset sinulla olisi kuin ennenkin.

Jos olet jo valmiiksi julkkis, niin silloin sinulla on mahdollisuus jopa menestyä kirjailijana omalla nimelläsi.

Anonyyminä voit julkaista kirjasi jossain maksuttomassa blogissa keksityllä nimellä. Sellaisiahan internet on pullollaan. Kokemuksia salanimestä ei minulla ole.

Salanimestä voi olla hyötyä etenkin silloin, jos kirjoittaa jostain omakohtaisen oloisesta tai muuten arasta asiasta, koska monet ihmiset eivät vieläkään käsitä, ettei kirjailija juuri koskaan kirjoita itsestään, vaan kertoo vain täysin fiktiivistä tarinaa. Eli jos kirjoittaa esim pedofiliasta, niin aika moni idiootti lukija luulee, että kirjailija itse on pedofiilin uhri tai peräti pedo itse. Kannattaa siis tosiaan harkita, mitä kirjoittaa avoimesti omalla nimellään. Seurauksia ei välttämättä voi ennalta aavistaakaan.

Itse kannatan kyllä salanimellä kirjoittamista, jos haluaa olla edes vähän aikaa varma yksityisyydestään. Ja jos olet uusi kirjailija, on ihan sama, vaikka kirjoittaisit salanimellä, kun ei sinua kuitenkaan juuri kukaan tunne. :)

Esittämiinne pelkoihin liittyen; En usko, että teidän tarvitsee suuremmin tuhlata enää ajatusta niiden konkreettistumisen puolesta. Tarkoitan, että kirjanne tuskin tulee olemaan "menestys", sillä spekuloimalla ajatusta olette tuhonneet mahdollisuuden tuohon horisonttiin jo.

Niin. Onkohan myöhäistä pyytää anteeksi teiltä, sillä minun olisi tullut heti alkuun pahoitella karkeaa kieltäni.

Kirja kirjoitetaan aina itselle, kaikki muu on toissijaista. Ainoastaan itse-epäilyksen kuumeiset hikipisarat suovat oikeuden lunastaa sallimuksen palkinto. Näin sanottuani haluan tehdä selväksi, etten siltikään tahdo lytätä unelmiasi.

Salanimellä julkaiseminen on helppoa toki. Otat yhteyttä vieraan kaupungin kirjapainoon ja kerrot haluavasi painattaa omakustanteen. Tai. Voit myös kertoa olevasi tuottaja eräälle kirjailijan alulle, joka ei tahdo oikean nimensä tulevan kirjan kansiin. Sitten sovitte haluamasi painosmäärän ja maksat yritykselle laskun esim. käteisellä. Jälkimmäisessä tapauksessa voit jo maksaakin laskun internettiä käyttäen, sillä mahdollisen menestyksen myötä yhteydenotot tulevat sinulle kyllä, mutta teidänhän ei tarvitse kertoa totuutta kirjailijasta uteliaalle lehtimiehelle (..sellainenhan on teidän ja tuon 'nyt löytyneen neron' välinen herrasmies sopimus)

Mutta neroksihan häntä ei voisi luonnehtia. Perustan arvioni tapaanne kirjoittaa tuo lyhyt viestinne. kröhöm..anteeksi, jälleen..

Mutta. Jos, tulevaisuudessa, jolloin olette harjoitellut lauserakenteita ja ajatuksen jäsentämistä paperille. Niin. Nyt tihkuvan vereslihanne oikeutuksella voitte pitää itseänne kirjailijana vihdoin.

Toivotan onnea pyrkimyksessänne.

Ansaitut aplodit herralle tahi rouvalle siinä. Poimimasi esimerkit eivät oikeaoppisesti ajatellen itsessään sovellu lauseeksi. Mutta, olitko ehkä hieman hätäinen tekstianalyysissäsi ?

Tottakai kirjoitukseni voi (ja saakin) purkaa osiin; on siellä varmasti virheitä, sillä tunnustan: olenhan amatööri.

Mutta: lause, josta loit itsellesi kommentoinnin aiheen jatkui : " ...olette harjoitellut lauserakenteita ja ajatuksen jäsentämistä paperille." Jos ymmärsit koko lauseen oikein niin ymmärsit mitä sillä tarkoitettiin: ajatuksen jäsentäminen paperille, siten kuin kirjailija sen tahtoo sanoa, vaatii toisinaan äidinkielen "sääntöjen" venyttämistä, ehkä rajojen rikkomista. Tämä' kikkailu' taitaa itseasiassa olla ainakin runoilijoiden arkipäivää.

Hemingway'n tapa ikäänkuin pitkittää hetkeä,
Gertrude Stein'in tapa luoda toistoa ja
Knut Hamsun'in psykologinen silmä
ovat kaikki oivia esimerkkejä uusien "sääntöjen" luojista.

Säännöistä minä en voi sanoa paljon tietäväni, sillä olenhan minä amatööri, joka ei säännöistä paljoa tiedä (vaatimaton Stein'ilainen esimerkki toistosta). En käynyt lukiota loppuun, jossa äidinkieltä olisi oppinut pätevästi harrastamaan (sen sijaan opiskelen nyt ammattikoulussa). Ehkä tästä syystä luen paljon ja yritän omaksua muilta. Silti ajatukset tai tarinat joita itse kirjoitan: niiden tahdon olevan omiani.

Aluksi kirjoittaminen kai on matkimista, kunnes se oma ääni löytyy. Voi myös olla ettei se ääni löydy ikinä. Tämän riskin kanssa kirjailija istuu pöydän ääreen ja tekee sopimuksen, ja hän kirjoittaa, koska muuta vaihtoehtoa ei hänelle ole. Niinpä haaveilen minäkin, ihan samoin kuin viestiketjun aloittaja: että voisin joku päivä kävellä pieni nahkakantinen omakustanne kädessä äitini luo ja antaa sen hänelle. Olkoon hän puolestani, ja tuolloin ainut kaipaamani yleisö.

Taisin aiemmin jo lopettaa tähän seuraavaan lauseeseen, mutta kaipa siihen on ihan ok lopettaa nytkin, pienellä lisäyksellä; toivotan onnea jokaiselle tässä -nimenomaisessa- pyrkimyksessänne.

Suosittelen ettei nimimerkki Siksi siis tuhlaa yhtään enempää aikaansa kirjailijan urasta haaveiluun. Jos ei kykene lukukelpoisen nettiviestin kirjoittamiseen tuskin kykenee lukukelpoisen kirjan kirjoittamiseen.

Agh...oletteko tosiaan tätä mieltä !

Lopetan välittömästi.

Hmm. Sittenhän..sittenhän minun kannattaa luultavasti palauttaa kirjahyllyssä oleva kirjoituspalkinto 2 vuoden takaa. Ja polttaa molemmat julkaistut kirjani, joista ensimmäistä myytiin n. 800 kpl ja toista on nyt myyty reilu tuhat kappaletta. Mitä sanotte, pitäisikö minun palauttaa kustantajalleni niistä saamani rahat myös ?

Voi teitä pilkun......
Netissä ei pienet virheet haittaa keskittykää olennaiseen älkääkä etsikö kirjoitusvirheitä.

Sehän kai on kaikkien unelma, että voisi vaan tehdä taidetta ja kertoa siitä vain omalle kaveriporukalleen ja elellään muuten suurelta maailman huomiolta rauhassa. Se vaan ei toimi enää tänä päivänä, sillä taiteilijoihin liittyy niin paljon ennakkoluuloja ja uteliaisuutta, että itse olen tätä mieltä: ja olenhan taiteen ammattilainen numero 2-10 tässä maailmassa. Että oma nimi täytyy tänä päivänä olla taiteen teossa mukana. Tänä päivänä taiteilijoihin liittyy liikaa mystiikkaa ja paranoidiaa, sillä kuten kaikki tietävät, niin Hollywood ja taide means big moneys.

Osan taiteesta voi tehdä salanimellä eli kuten tänä päivänä sanotaan niin nimimerkillä. Mutta sitten täytyy olla myös omalla nimellä edes pienimuotoista tuotantoa. Muuten saa psykoosin diagnoosin. Psykiatria ei pysty yhdistämään taiteilijaa ja taidetta, eikä usko edes tilisaldoja realiteetteihinsa. Ongelmaksi tämä tulee, jos on mukana työelämässä esim. julkisessa ammatissa kuten maailman julkisimmassa ammatissa eli opettajan ammatissa. Jolloin mielellään tekisi taiteet nimimerkillä ja opettajan työt omalla nimellään. Jos opettaja on taitelija myös omalla nimellään, niin työtä ei pysty tekemään.

Elämä on valintoja täynnä ja tänä päivänä psykiatrian aloitettua julmat teloitukset, niin arkityötä ja taidetta ei pysty enää yhdistämään entiseen tyyliin.

Muakin 'pelottaa' julkisuus. Siihen voi (eli jää) jäädä vielä koukkuunkin.

Toinen juttu on noi kustantajat. Nehän syö kirjailijan. Tee omakustanne ja pane se myyntiin "oikeisiin paikkoihin".

Ja jos matskus on hyvää, kyllä se löydetään..!

Kustantajat suhtautuvat aika nihkeästi salanimellä julkaisuun, koska markkinointiin tarvitaan kirjailijan persoona. Mutta jos kirja on riittävän hyvä ja se halutaan, se varmasti julkaistaan salanimelläkin. Sellaisia kirjoja on äärimmäisen harvassa.

Esikoiskirjailijan markkinointi maksaa kustantajalle paljon enemmän kuin itse kirjan painaminen ja tuottaa lähes aina tappiota.