Minulla on ollut ennenkin samaan aikaa kani ja koira, mutta haluan nyt varmistaa, että koska kanit tietyille koirille ovat ns. saaliseläimiä ( meillä oli samaan aikaan suomenajokoira ja kani, koira usein istui häkin edustalla ja tuijotti kania pitkän aikaa. Huvittavan näköistä, kun ei koira siitä mitään kostunut, vahti vain. ) niin erittääkö kanit jotain tuoksua tai muuta sellaista, joka voisi houkutella koiraa käymään kiinni?
Tuolloin ei tosiaan ollut ongelmia, mutta elukat pidettiinkin erillään aina. Nykyään on sekarotuinen uros ja naaras pystykorva, ei metsästykoiria, mutta kuitenkin. Mulla on myös 4 rottaa ja tähän asti tuo uros on ollut vaan mustasukkainen ( tulee aina salamana vahtimaan mitä teen kun meen rottien häkin luo ) ja etäisen utelias ( nuuskii ja katselee ), nartusta en osaa sanoa mitään kun ei se ole meillä vielä.
Eli onko vaaraa, että jos vaikka kani on sylissä niin koira yhtäkkiä kävisi kiinni, vaikkei muuten pienelukoista välittäisi mitenkään? Eli onko kaneissa jotain sellaista, joka voisi saada kiltinkin koiran vaistojensa varassa käymään kiinni?
Kysymys kaninomistajille.
2
197
Vastaukset
- entinen omistaja
meillä oli taannoin tuo yhdistelmä ja beaglehan on jäniskoira.Elivät yhdessä kuin parhaat ystävät..nukkuivat vierekkäin (kani oli meillä aina vapaana)ja silleen. luulen että meillä oli kani se joka pomotti jos sille päälle sattui.
naureskeltiin aina,että kuinka tuo yhdistelmä toimii noin ,mutta epäilen että koska kani oli lemmikkinä sisällä,niin siinä ei ollut sitä riistan hajua,johon koira olisi reagoinut.
tämä nyt oli vain yksi esimerkki.- Sleepyhollow
Beagle nyt kuitenkin on vielä aika pieni koira.. Vaikkakin joo ärhäkkä jos sille päälle sattuu, mutta ei beagle mua niin paljoa huolettaisi kun nuo meidän pikkupedot. Ei ne ole säkäkorkeudeltaan kuin narttu 50cm ja uros vähän reilu 55 cm, mutta niissä on kuitenkin TODELLA vähän sutta, joten sen vuoksi huolin.
Tosiaan rottani ei ole ollut vaarassa, mutta kani on sitten hiukka eri asia. Pelkään et koirilla pääsee vaistot valtaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393