Minulla on noin kk ajan ollut silloin tällöin kutinaa toisessa korvassani. Viime aikoina se on toisinaan ollut jo sietämätöntä, ja tuntuu kuin korva olisi puoliksi lukossakin. Välillä tuntuu kuin korvassa sisällä valuisi jotakin. Hetken verran on välillä tuntunut pientä jomotustakin.
Luin jostain itsehoito-oppaasta että korvaa ei saisi koskaan puhdistaa (vanupuikolla), ja että sinne ei saisi päästää vettä lainkaan. Pöljänä olen nimenomaan huuhdellut kuumalla vedellä korvaa luullen että se sulattaisi mahdollisen vaikkuklimpin pois... Ja tietysti kutinan ollessa helvetillistä rassannut vanupuikolla tuon tuostakin. Se kuitenkin kuulema poistaa luonnollisena suojana olevan vahakerroksen. Kuivasin korvani nyt ohjeiden mukaan hiustenkuivaimella, ja yritän jatkossa pidättäytyä rassaamisesta.
Luulen että korvani on pysynyt kosteana sen vuoksi että olen jo vuosia käyttänyt joka yö korvatulppia ja pari vuotta jopa kuulosuojaimia siinä päällä, koska muuten en saa unta kytätessäni naapuruston ääniä hermostuneena. Nykyisen kuulosuojaimet ovat niin tiiviit, että olen varmaan luonut kasvihuoneen korvaani...
Parantuuko korva itsestään, koska lukemani mukaan hoidotkaan eivät kovin kummoisia ole. En halua syödä antibiottia, koska siitä saan hiivaa; ja joku juuri valitti ettei pirtuhuuhteluista ole hänelle ollut apua. Uskaltaisinko vain odotella että korva paranee itsestään, mikä kuulema on hyvin yleistä, koska sitä ei sentään särjekään???
Korvatulehdus itsestään pois?
Junttanpoo
1
1155
Vastaukset
- Junttanpoo
Eli menin lääkäriin ja sain korvatippoja ja antibiottia korvakäytävän ja välikorvan tulehdukseen. Toivottavasti nyt auttaa sitten kanssa. (Pyysin varalta myös hiivaan auttavan oraalilääkkereseptin.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399