Kiitos Matti Seppä

mattisepalle

Hyvä Matti!

Kirjoitan sinulle nimimerkillä, mutta kun näen sinut kaupungilla tulen juttusille.

Tunnustan, että olen ollut tyhmä. Olen vuosikausia pitänyt sinua hallintoa terrorisoivana idioottina, joka tehtailee ajankulukseen turhia valituksia. Anteeksi Matti, olen ollut väärässä. Pahoittelen asiaa, vaikken ole sinusta mitään pahaa koskaan sanonut.

Viimeiset puoli vuotta ja sinä aikana kaikki reumaan liityvät kohut, johtamiskriisi, Rinnevaaran ja Maaningan törkeät irtisanomiset, Jäppisen touhut sekä alkoholivetoinen tykytoiminta ovat selkeästi osoittaneet, että sinä olet jo vuosia ollut oikeassa. Heinolan hallinto on ammattitaidottomien puoskarien käsissä, ja se suoltaa määrättyjen luottamusmiehien intressejä palvelevia aloitteita valtuuston hyväksyttäväksi. Vastapalveluna johtajan saavat sitten ryypätä kaupungin piikkiin. Pelkään pahoin, että muutama ravintolalasku on vain jäävuoren huippu. Kun moraali lipsuu pienissä asioissa, lipsuu se valittevasti yleensä myös suurissa asioissa.

Kiitos Matti! Jaksathan vielä puolustaa meidän veronmaksajien rahoja. Katsothan, että Hepo-Oja ei pääse hölmöilemään.

Kiitos sinulle ja Pantsarille myös erinomaisesta toiminnasta Upofloorin kiinteistöön liityvistä neuvotteluista. Ahonen olisi halunnut ostaa kiinteistön kaupungille. Onneksi saitte estettyä sen!

Kiitän myös kaikkia muita kaupunginjohtajan erottamista vastustaneita aktivisteja ja valtuutettuja.

Maaningan ja Rinnevaaran kohtelu on ollut törkeää, ja me kaupunkilaiset häpeämme sitä. Emme kaikki, mutta Ahosen ja Hildenin kannattajia en ole viime kuukausina tavannut.

Pistä Matti uusi hallitus ja kaupunginjohtaja koville!

28

2577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • caracara1234

      Samaa mieltä minäkin ,olen kyllä tukenut Matti Sepää aina.

      • Curacura ja cöröcörö

        Juu, jarmo, kyllä me se tiedetään.


    • Uusi Heinola

      Taitaa olla katkeruutta ilmassa. Katkeraa kalkkia, kun oma kanta ei voittanut ja Hildenin syyksi lyödään kaikki. Kokonaisuus on tietysti helpompi käsittää, yhdellä pahalla poliitikolla. Selkeä enemmistö voitti, pulinat pois.

      Nyt rakentamaan uutta Heinolaa. Katkeruudella sitä ei rakenneta.

      • Entinen meno jatkuu

        Ja kukahan sitä "uutta Heinolaa" nyt rakentaa?
        Hepo-ojako Hildenin avustuksella.

        Se hildeniläisten rakentaminen on keskittynyt lähinnä kesäteatteripuuhasteluun tyttärensä ja vävynsä vuoksi: "Tärkeintä on, että kulttuuritoimisto on kesäteatterin lähellä" Hildenin "Heinolan rakentamisessa".

        Valtuusto oli tehokkaasti juntattu, mikä näkyi valtuuston äänestyksessä.
        Heinolan valtuusto äänesti rikoksesta epäiltyjen (500 sivua esitutkinta-aineistoa) neljän viranhaltijan ja yhden luottamushenkilön kokoaman ja julkaiseman tarkoitushakuisen aineiston perusteella kaupunginjohtajalle epälluottamusta.

        Poliisitutkinnan tulokset olisi pitänyt ehdottomasti odottaa - demokratiassa.
        Poliisi ei tutki kaupunginjohtajaa vaan ajojahdin käynnistäneita neljää viranhaltijaa sekä yhtä luottamushenkilöä, joka hyväksyi viranhaltijoiden laittoman käytöksen. Onko se demokratiaa, ettei poliisitutkinnan päätöksiä odotettu. Oliko niin kiire saada Hepo-oja kaupunkia johtamaan?

        Se ei ole demokratiaa, että valhe muunnetaan median avulla totuudeksi. Vääryyden varaan ei voida rakentaa mitään uutta ja rakentavaa. Vääryydet pitää ensin oikaista ja pöytä puhdistaa. Ellei niin tapahdu, niin vääryys voittaa ja hildeniläisten Heinolaa vahingoittavat toimet.


    • tanner tömisee....

      No, taidanpas minäkin nyökkäillä päivät ja hymyillä vienosti, kun kartsalla nähdään. Kiitos minunkin puolestani, liiankin monet asiat ovat nyt vasta loksahtaneet paikoilleen. Laiskasti kun tuli tuota politiikkaa seurattua, tosin inhokit ovat pysyneet vuodesta toiseen, mutta nyt ymmärrän miksi olen niitä karsastanutkin. Kiitos sinnikkyydestäsi, kun olet meille selventänyt näitä faktoja. Ei valitettavasti auttanut tämän enempää Rinnevaaraa, mutta ollaan skarppina nyt Hepo-ojan kanssa. Heti alusta alkaen, kuten olivat Rinnevaarankin kanssa. Kevättä kaikille. Ai niin, Bonden, Turunen, Ulmanen, Rämö ym. Kiitos myös teille kaikille. Ja Viktoria Siekkiselle, joka annoit kasvosi käyttöön kaiken uhallakin, siviilinä poliitikkojen joukossa. Me emme siihen uskaltautuneet. Kiitos.

    • vanhaa edustat sinä

      Katkeraa on kalkki itselläsi, kun komentelet vaikenemaan. Älä hyvä mies lue näitä tekstejä, jos ne käy noin hermoon.... Uusi Heinola on ollut nimenomaan meillä muilla tavoitteena, sinähän meuhkaat sen vanhan ja tunkkaisen perään.

      • Teillä totuus

        Ai jaa, te 230 paikallista nimenkirjoittajaa näyttelette enemmistöä ja absoluuttista totuutta. Kykenette vain muiden haukkumiseen. Ei teistä uuden rakentajiksi ole. Rinnevaaran piti olla muutosjohtaja, mutta hänen kyvyt siihen ei riittänyt. Valitettavasti asia on näin, saappaat liian suuret näin isoon organisaatioon.


      • Meillä totuus
        Teillä totuus kirjoitti:

        Ai jaa, te 230 paikallista nimenkirjoittajaa näyttelette enemmistöä ja absoluuttista totuutta. Kykenette vain muiden haukkumiseen. Ei teistä uuden rakentajiksi ole. Rinnevaaran piti olla muutosjohtaja, mutta hänen kyvyt siihen ei riittänyt. Valitettavasti asia on näin, saappaat liian suuret näin isoon organisaatioon.

        Höpö höpö, "teillä totuus" nimimerkille.

        Rinnevaara, VTM, MBA, HuK, valittiin muutosjohtana Heinolaan. Mutta muutosta vastustivat ne, jotka haluavat, että entinen meno jatkuu ja verorahojen holtiton käyttö. Rikoksesta epäiltyinä ovat muutosjohtajuutta (eli johtamiskulttuurin muutosta) vastustaneet Korttila, Kankaanpää, Hepo-oja, Lepinsalo ja kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Juhani Ahonen (kok), joka antoi muutosta vastustaneiden tehdä tekosiaan.

        Luepa tästä oikean muutosjohtajan Tita Rinnevaaran testitulos, josta näkyy Rinnevaaran vahvuudet, joita muutosjohtajalta tavitaan ja häpeä sitten vähän herjojasi. Tämä Rinnevaaran testiraportti on ollut Ahosen käytössä, vaikka perusteli takinkääntämistään jälleen kerran valehtelullaan.

        Vahvuudet
        "Rinnevaara on päämäärätietoinen, tavoitteellinen ja suunnitelmallinen työntekijä. Hän on toiminnassaan päättäväinen, jämäkkä, varmaotteinen ja uskalias. Hän töskentelee itsenäisesti ja on tarvittaessa hyvinkin oma-aloitteinen. Hän kykenee reagoimaan yllättäviin muutoksiin varmaotteisesti, rauhallisesti ja päättäväisesti. Hän luottaa työssä omaan osaamiseensa ja kokemukseensa, mutta pyrkii myös jatkuvasti oppimaan uutta.

        Kehittämisalueet
        Rinnevaara on toiminnassaan asiakeskeinen, päättäväinen ja ripeäotteinen Hän saattaa toisinaan olla omaehtoinen tai itsepäinen tärkeäksi kokemassaan asiassa.
        Hän kaipaa työssään aidosti haasteellisia tavoiteitta, vastuuta ja mahdollisuuden vaikuttaa asioihin säilyttääkseen innostuneisuutensa ja motivoituneisuutensa.
        Hän vaatii itseltään työssään varsin paljon ja hän saattaa olla myös varsin vaativa työtovereitaan tai esimiestään kohtaan".

        ************

        Rinnevaara on siis muutosjohtaja, jota Heinola tarvitsee. Muutos ei sopinut tulosaluejohtajille, jotka haluavat itse johtaan. Korttilan johtama sote-alue ylitti budjettinsa viime vuonna yli miljoonalla eurolla, muutosta Korttila vastusti ja ryhtyi kiivaasti erottamaan Rinnevaaraa ja on nyt poliisitutkinnassa.

        Myös Hepo-oja ja Kankaanpää eivät halunneet muutosjohtajuutta ja ryhtyivät painostamaan alaisiaan huolenilmaisuadressin allekirjoituksiin ja allekirjoittivat itse samansisältöisen adressin. Päiväkirjaa pidettiin, jotta voitaisiin mustamaalata ja todistaa kaupunginjohtajan yhteistyökyvyttömyys oman yhteistyökyvyttömyyden (poliisin tutkiman) sijaan.

        Me Heinolan asukkaat olemme ottaneet totuudesta selvää, joten meillä on totuus hallussa. Teillä Rinnevaaran erottajat on sen sijaan valhe hallussa, väärin perustein osoitettu epäluottamus ja muutosjohtamisen vastustaminen oman edun vuoksi.


    • Tsiisus!

      Seppäkö se täällä kehuskelee itseään? Narsku mikä narsku.

      • Herjaaja-tsiisus

        Täällä narsku-herjojaan heittelee ehkpä rikoksesta epäilty, tai rikoksesta epäiltyjä puolustava "Tsiisus", joka haluaa henkilöstää poliitikan, koska ei pysty keskustelemaan asiallisesti. Valheen ja vääryyden puolustaminen onkin vaikeaa, joten haukkumaan "narskuiksi" asiallisia keskusteijoita. Häpeä "tsiisus".


    • äidikieli

      Oliko tää nyt Matin vai Jarmon kirjoitus. Vai mite se nyt meni. Sory nää mun kirjotusvirheet. Näistähän tunnistää et Jarmohan tässä taas kirjoittelee.

    • Sairas lomalle mä

      Jos adressi on mittari niin hildeen kumppanit saa2 tuntematonta tukijaa ,Rinnevaara 323 kun viimeksi katsoin niin kyllä se jotain kertoo.

      • jhkjkljöh

        Kaksi kolmestasadasta on alle prosentti. Mitenkäs se menikään se enemmistö-vähemmistöjuttu?


      • Tutkitaanko?
        jhkjkljöh kirjoitti:

        Kaksi kolmestasadasta on alle prosentti. Mitenkäs se menikään se enemmistö-vähemmistöjuttu?

        Ei paljon todella kannattaisi hildenistien vähätellä Rinnevaaran adressin allekirjoittajien määrää. Heidän omassa kannatusadressissaan on todella vain kaksi tuntemattoman allekirjoitusta. Se siitä kannatuksen määrän ylivoimaisuudesta tällä mittarilla. Jos vielä oikein tieteellisesti päästäisiin mittaamaan niin varmasti ero pysyisi samansuuntaisena, tämä tulos antaa siitä selvän viitteen.


      • Adressit.com

        Adressi on vielä auki.


      • Me muistamme
        Adressit.com kirjoitti:

        Adressi on vielä auki.

        Joo, ehkä vielä tulee kolmaskin allekirjoittaja Hildenin adressiin.
        Kysyhän onko jo lapsi-Jäppinen, Hildenin vävy tai PaHe:n sihteeri, Hildenin miniä allekirjoittaneet "Hildenin puolesta" adressin.

        "Tita Rinnevaaran puolesta" adressiin tulee jatkuvasti nimiä lisää.. Hitaat heinolalaiset eivät uskoneet unissaankaan, että hildeniläiset jyräävät valtuuston jäsenet tekemään virheellisen päätöksen kesken koko ajojahden aiheuttaneiden poliisitutkintaa.

        Tulevissa kuntavaaleissa muistamme, ketkä halusivat Hepo-ojasta kaupunginjohtajan Rinnevaaran sijaan. Tiedämme myös, mikä on hildeniläisten tärkein tavoite Heinolassa: "Kulttuuritoimiston pitää sijaita kesäteatterin lähellä".


    • porukan vähennystä

      Teillä totuus, kyllähän täällä on eräillä poliitikoilla niin paksut egot ettei niihin kukaan pysty millään opeilla vaikuttamaan. Ja absoluuttista totuutta et tiedä sinä enkä minä, ja uuttahan täällä yritettiin mutta vanhakantaiset taas voittivat, ei voinut kukaan mitään. Ja organisaatio, sitähän nimenomaan olisi pitänytkin pienentää ja järkiperäistää, mutta vanhakantaiset eivät sitä halunneet, mieluummin paperit ja kantelut ensimmäisestä työpäivästä lukien kiertoon alaisilla. Eihän kukaan pysty päivässä mitään muuttamaan, jos työkaverit istuu tasa....... tai kiipeää torniin . Asiat voi näköjään rakentaa näyttämään ihan miltä vaan.....

      • Ego paloi

        Rämön ego, joka paloi pohjaan.


      • dfgfhgsfs

        Hyvin sanottu, 'porukan vähennystä'.


      • Uudet kehiin!
        dfgfhgsfs kirjoitti:

        Hyvin sanottu, 'porukan vähennystä'.

        Jos kaupunginhallitukseen valitaan Hilden ja Ahonen, kaikki menee taas plörinäksi. Eikö nyt olisi aika antaa ryvettymättömien miesten tai naisten alkaa hoitaa kaupungin asioita ja kysyä neuvoa välillä meiltä kaupunkilaisilta, kuten Kuntalaki määrää. Jos Hildeniä ja Ahosta ei laiteta pois tärkeiltä paikoilta, kaupunki painuu yhä syvemmälle suohon. Minusta Hildenille nyt riittäisi, että hän hoitaa ne penkit niitä tarvitseville. Muuhun häntä ei enää tarvita. Ja Ahonen voisi parantaa muistiaan kotisohvalla istuen ja muistipelejä pelaten.


      • HEINOLA NYT
        Ego paloi kirjoitti:

        Rämön ego, joka paloi pohjaan.

        Rämö sai viime kuntavaaleissa eniten ääniä kaikista valtuutetuista. Nyt yli viiden sadan Rämöä äänestäneen mielipidettä ei kuulla.

        Merkonomi, 70-vuotias Hilden, johtaa kaupunkia kaupunginjohtajaksi valitun ystävänsä Hepo-ojan ja tyttärensä Jäppisen, kulttuuritoimen johtaja, kanssa.

        Hildenin ego ei palanut, kun sitä tukivat tietämättömät valtuutetut, jotka uskoivat rikoksesta epäiltyjen kiusaamis- ynnä muihin epäluotettaviin väitteisiin.


      • Käskystä hyppään
        HEINOLA NYT kirjoitti:

        Rämö sai viime kuntavaaleissa eniten ääniä kaikista valtuutetuista. Nyt yli viiden sadan Rämöä äänestäneen mielipidettä ei kuulla.

        Merkonomi, 70-vuotias Hilden, johtaa kaupunkia kaupunginjohtajaksi valitun ystävänsä Hepo-ojan ja tyttärensä Jäppisen, kulttuuritoimen johtaja, kanssa.

        Hildenin ego ei palanut, kun sitä tukivat tietämättömät valtuutetut, jotka uskoivat rikoksesta epäiltyjen kiusaamis- ynnä muihin epäluotettaviin väitteisiin.

        En usko ollenkaan teidän Hilden höpinöihin. Demareissa Winteri taisi äänestää ryhmäpäätöksessä vastoin omaa kantaa. Muut puolueet ja valtuutetut ovat ihan itse järkeilleet ratkaisun. Sen sijaan te, hyppäisitte vaikka rautatiesillalta alas, jos Rämö tai Rinnevaara sitä pyytäisi. Rinnevaaran kannattajat ovat aika yksipuolista ja sokeaa joukkoa.


    • rivien välistä luen

      seppäkö kehuskelee itsseään? Kyllä näistä teksteistä selvästi näkee muutamien valtuutettujen tyylin. Nimet on selvillä ketkä tänne kirjoittelee, luuletteko että ei tyyli kerro?

      • Pesäpallomaila esiin

        Otahan nimet selville ja kirjoita myös oma nimesi, että tiedämme, oletko epäiltynä rikoksesta kaupunginjohtaja Rinnevaaraa vastaan.

        Pyydähän "melamiestä" ottamaan pesäpallomailansa esiin, jotta heinolalaista, rakentavaa demokratiaa kannattavat ovat tyytyväisiä.


      • ole varma jos syytät

        Kun se noin kiinnostaa, niin otat varmaan ja pyydät virkavaltaa tutkimaan,et seppäkö täällä kirjoittelee.

        "valtuutettujen tyylin", minä en ole valtuutettu, en ennen,en nyt, enkä varmasti koskaan tule.
        Helppottiko ?


    • sohvanössö

      Samat sanat. Ei oo, ei tuu eikä tilata. Meinaan valtuutettua. Vaatii ihan omanlaisensa norsunnahkaisen , isoegoisen ja narsistisen luonteen, sillä riviedustajahan ei Heinolassa oo mitään. Ja valtakin turmelee, niin olen mieluummin kotinössö mutta tuntosarvet päässä...ja kirjoittelen silloin-tällöin....

    • Anonyymi

      Onko kaupungillamme vielä mahdollisuuksia nousta kukoistukseen, päihittää kaikki muut naapurikaupungit ja kunnat vetovoimaisuudessa, jos saamme tähän apuja tältä todelliselta visionääriltä, joka on tehnyt kaikkensa kaupunkikehityksemme eteen?

    • Anonyymi

      Heikkimäki on takuuvarmasti luonnosteltu jo 90-luvulla ja suunnitelman tarkoitus oli nostaa kaupunkimme aivan ykköskahinoihin kehityskaupunkien joukossa! Nokian imussa, jos joku muistaa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2512
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      299
      2117
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      24
      1900
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1625
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1489
    6. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      42
      1453
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1376
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1349
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1315
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1086
    Aihe