Taas loppu Paunusta ruoka. Uskomatonta ettei ongelmaa saada kuntoon. Ei tarvi ihmetellä miks porukka on levotonta!
Paunun koulu
50
2233
Vastaukset
- kouluruoka maksuun
rahaa on kaiken maailman mopoihin ja koppimopedeihin.. Sitten itketään. kun ei kebabbi riittäny..voi voi .Kovaa tulee olemaan tulevien veron maksajien elämä.
- Turhaa pörinää
"Taas loppu Paunusta ruoka."
Tuskin se nyt niin loppui, eittei penskat mitään suuhunsa saaneet. Kun syö kotona reilun annoksen aamupuuroa ja vähän voileipää lisäksi, niin kyllä sitä muutaman tunnin pärjää syömättäkin. Taitaa vaan olla nykyään niin, että kotona jääkaapissa ei ole valon lisäksi muuta kuin vanhempien kaljat.- Izukki
Ei koulusta saa ruoka loppua. Sama juttu jokivarressa. kyllä kouluissa tiedetään aivan varmasti mitkä ruuat ei mene ja mitkä taas loppuu kesken. Kyllä henkilökunnan pitäisi reagoida tarjottavaan määrään ja vaatia silloin enemmän kun tiedetään ruoan kelpaavan ja menevän. Sama juttu toisin päin. On hölmöä tuoda kouluun paljon ylimääräistä ruokaa minkä etukäteen tiedetään olevan vähämenekkistä. Emme mekään kotona tarjoa sellaista ruokaa jonka tiedämme etukäteen menevän biojätteeseen.
- Ei tehdä ongelmaa
Izukki kirjoitti:
Ei koulusta saa ruoka loppua. Sama juttu jokivarressa. kyllä kouluissa tiedetään aivan varmasti mitkä ruuat ei mene ja mitkä taas loppuu kesken. Kyllä henkilökunnan pitäisi reagoida tarjottavaan määrään ja vaatia silloin enemmän kun tiedetään ruoan kelpaavan ja menevän. Sama juttu toisin päin. On hölmöä tuoda kouluun paljon ylimääräistä ruokaa minkä etukäteen tiedetään olevan vähämenekkistä. Emme mekään kotona tarjoa sellaista ruokaa jonka tiedämme etukäteen menevän biojätteeseen.
Tiedossa on, että kun ei keittiöhenkilökunta kerkiä tarkkailla ruuan ottajien käyttäytymistä kuten eneen vanhaan. Niin niinsanotut herkkuruuat mm. lihapullia tai kalapuikkoja ja vastaavaat loppuvat aina kesken kun joillakin on tapana kauhoa niitä lautanen täytee... Niin eihän ole ihme, että ruoka loppuu kesken. Ei muuta kuin vanha hyvä tapa käyttöön ja henkilökunta antaa tällaiset ruuat kuten ennen vanhaan, niin riittää herkkuruuat kaikille.
- Olut ei maistu
Meidän äite juo siideriä
- holisti
Ja meidä äite juo raakaa viinaa.
- ei nirso
holisti kirjoitti:
Ja meidä äite juo raakaa viinaa.
Ja meillä kelpaa kaikki
- Anonyymi
ei nirso kirjoitti:
Ja meillä kelpaa kaikki
Meidän mutsi imppaa🤘
- Kyllä nälkä opettaa
"Kyllä henkilökunnan pitäisi reagoida tarjottavaan määrään ja vaatia silloin enemmän kun tiedetään ruoan kelpaavan ja menevän."
Voi helvettinen näitä nykyajan narisijavanhempia. Minun mielestäni ruokaa pitäisi tuoda kouluun joka päivä tasan sama määrä. Jos ei jokin ruoka mene kaupaksi, niin tarjotaan seuraavana päivänä ja tuodaan uutta ruokaa sen verran vähemmän. Kakaroista kasvatetaan tuommoisia herkkuperseitä, joita pitäisi palvella kuin loistoravintolan asiakkaita.- turhaa ininää
Eikä se levottumuus johdu ruuasta ja harvoin se ruoka loppuu.
- teinin äiti
turhaa ininää kirjoitti:
Eikä se levottumuus johdu ruuasta ja harvoin se ruoka loppuu.
Olet väärässä, Ruoka loppuu usein. Muuallakin kun paunussa. olet tosi pihalla asioista jos et tuota vielä tiedä. tai sitten olet se onnekas ysiläinen joille ruokaa riittää. vuosiahan siitä on puhetta ollut.
samaa mieltä izukin kanssa, ruoka ei saa loppua. se täytyy tasata jos ei riitä. - Izukki
Miksi ruokaa pitäisi tuoda sama määrä, kun tiedetään ettei se kelpaa. Olen jo sen ikäinen ukko ja tiedän, että on tyhmää ja rahan haaskausta tarjota ylettömiä määriä sellaista ruokaa joka menee jätteeksi. En minäkään tee ruokaa kotona josta ei meillä pidetä, miksi tekisin? Sinun ajatuksesi olisi minun mielestä lasten kiusaamista, miksi kiusata ketään. Ei hyvänmakuinen maistuva ruoka tee kenestäkään herkkupersettä. Ne lapset siellä kouluruokalassa ovat sen ruokalan asiakkaita joten kyllä heitä voi kohdella kuten ketä asiakasta tahansa normaalissa työmaaruokalassa kohdellaan. Pahaa ruokaa ei ole olemassakaan, jos minä en siitä pidä voi se olla toisen herkku, mutta silloin kun etukäteen tiedetään, että ruoalla on suuri menekki pitäisi sitä olla tarjolla riittävästi.
- omat eväät
Näin tiukkoina aikoina kouluruoka maksulliseksi.
- Ruoka kunniaan
"Olet väärässä, Ruoka loppuu usein"
Ja toisena päivänä kyyditään roskikseen, jos ei satu olemaan herkkuperseiden mieleen. Niin kauan kuin ruokaa menee vähänkin jätteisiin, määriä ei pidä eikä saa lisätä.- näin on
Ei muuten lopu.!
- Vierailija8
Kyllä paunun koulussa on ruoka loppunut kesken useimmankin kerran.. Mutta ei se levottomuus siitä johdu.. välitunnit ei ole pakollisia ollenkaan, vaan on kaiken näköisiä pelejä, esim. playkka 3:sia mitä saavat pelata. Eiköhän suurin osa nuorista pelaa ihan tarpeeksi kotona. Ja raitis ilma tekee kyllä hyvää koululaisillekkin.. Ja sitten kiusaaminen on ollut tosi älytöntä tuolla koululla. Jatkuvasti on kuullut ihmisiltä kiusaamisten tiimoilta. En yhtään ihmettele ,että Paunun koululla on tosi huono maine.
- Noinkohan vaan
"En yhtään ihmettele ,että Paunun koululla on tosi huono maine. "
Jaa on vai. Ei meillä ole ollut semmoisesta asiasta mitään puhetta. Siitä olen samaa mieltä, että välitunnilla on mentävä ulos. Muuten on taas muutaman vuoden päästä edessä sisäilmaongelmia.- NOINKOHAN VAAN
Anteeksi epätietoisuuteni, mutta miten sisäilmaongelmat kehittyvät TAAS siitä, että välitunnilla ei mennä ulos ? Onko siellä jo ollut sisäilmaongelmia, kun oppilaat ovat olleet välitunteja sisällä ? Kuka on tehnyt kyseisen tutkimuksen ?
- vierailja 8
No ikävä kyllä paunun koulu on ihan yleinen keskusteluaihe ihmisten parissa.. ollut jo jonkun aikaa..
- Noinkohan vaan
Ilmeisesti minä en sitten liiku ihmisten parissa, kun en ole mitään kuullut.
- näin on
Noinkohan vaan kirjoitti:
Ilmeisesti minä en sitten liiku ihmisten parissa, kun en ole mitään kuullut.
En tiedä miksi nuoret ovat niin levottomia. Ysiläisten pitäis olla esimerkkinä muille, mutta ovat kun pahaset kakarat...ja ovat olevinaan niiiin aikuista.
Kielenkäyttö rumaa. Vittua täällä kuulee alvariinsa. - huhhuh!
näin on kirjoitti:
En tiedä miksi nuoret ovat niin levottomia. Ysiläisten pitäis olla esimerkkinä muille, mutta ovat kun pahaset kakarat...ja ovat olevinaan niiiin aikuista.
Kielenkäyttö rumaa. Vittua täällä kuulee alvariinsa.minäpäs satun tietämään, että eräs opettaja haistatti vitut oppilaille. Siinä vasta paunussa kunnon ammattilainen, oikein malli ope.
- Kakarat kuriin
huhhuh! kirjoitti:
minäpäs satun tietämään, että eräs opettaja haistatti vitut oppilaille. Siinä vasta paunussa kunnon ammattilainen, oikein malli ope.
Se oli oikein tehty. Turha niitä avuttomien kasvattajien kullannuppuja on paapoa.
- paunussa
Täällä paunun koulussa olevan nuoren äiti, joka on täysin samoilla linjoilla tuon välitunti-asian kanssa. Ulos vaan, niinkun meidän aikaankin.
Minusta levottomuus osaltaan johtuu juurikin siitä, onhan se nähtävissä pienemmilläkin lapsilla joita työssäni hoidan. Ruoka, uni ja raitis ilma. perus-asioita.
syöminen paunussa on vapaaehtoista, en tajua sitäkään.
Mutta varsinkaan sitä en tajua/hyväksy että ruoka loppuu kesken niiltä, ketkä sen haluisi syödä. (usein ne on seiskoja.) - .....
Ei ole opettajalta asiallista käytöstä oppilaille haistatella mutta toisaalta en ihmettele yhtään,että opelta on pinna palannut. Tulkaas vanhemmat joskus kattoon sitä hulinointia siellä. Reilun vuoden ollu koulu käytössä. Eipä uskois kun paikkoja kattoo..
- Jep jep
Tulinpa pitkästä aikaa lukeen näitä jämsän asioita ja tähän viestiketjuun pakko vastata. Eikö tosiaan nykyään tarvi mennä ulos välitunnilla? No huh huh! Siitä on itellä aikaa 16v kun olin yläasteella. Täytyy sanoa, että onpa menny malliinsa tää touhu. Ei ollu meidän aikaan kouluampujia ja muita nykyajan ongelmia. Johtuu varmasti osakseen tästä saatanan holhousvaltiosta mitään maalaisjärki asioita ei saa enää tehä! Meillä nipa piti vittuilun jos ei sanonu päiviä tunnin alkuun! Nää nykyset pumpulissa kasvatetut kersat saa mopoautot ja muut. Ei muutakun kylille pyöriin ja tekeen tyhmyyksiä.
- ulos ja syömään
Jep jep kirjoitti:
Tulinpa pitkästä aikaa lukeen näitä jämsän asioita ja tähän viestiketjuun pakko vastata. Eikö tosiaan nykyään tarvi mennä ulos välitunnilla? No huh huh! Siitä on itellä aikaa 16v kun olin yläasteella. Täytyy sanoa, että onpa menny malliinsa tää touhu. Ei ollu meidän aikaan kouluampujia ja muita nykyajan ongelmia. Johtuu varmasti osakseen tästä saatanan holhousvaltiosta mitään maalaisjärki asioita ei saa enää tehä! Meillä nipa piti vittuilun jos ei sanonu päiviä tunnin alkuun! Nää nykyset pumpulissa kasvatetut kersat saa mopoautot ja muut. Ei muutakun kylille pyöriin ja tekeen tyhmyyksiä.
Kyllä, Paunussa välitunnit saa lorvia sisällä.
Samaa mieltä kanssasi. (Paitsi että en minä pumpulissa omiani kasvata..) Olet yhtä ymmälläsi tuosta välitunti-asiasta kun minäkin. Seppolan koulussa aikoinaan oli kuri kohdallaan. Sääntöjä oli noudatettava, haluttiin tai ei. Ja kyllä, välitunnille todellakin mentiin palelemaan. Se oli ärsyttävää, mutta niin oikein! Nyt sen tajuaa. (Sama juttu oli syömisen kanssa.)
Nyt omieni kanssa olen huomannut, että kuri on poissa ja kaikki sysätään vanhempien niskaan. koti ja koulu on liikaakin yhteydessä, joka ikisestä asiasta ilmoitetaan kotiin. ennen opet pärjäs ilman vanhempien tukea, ja kotiin ilmoitettiin vasta, kun oli oikeasti jotain huolta.
- pojan äiti
Edellisen kanssa samaa mieltä! Itse olen ihmetellyt Wilman viestejä, siellä lukee kaikkea tosi tärkeää kuten että nuori ollut väsynyt tai kävellyt ulkojalkineilla luokkaan, vessassa käynti kestänyt vartin jne. Ok, mutta mitäpä minä noille asioille täällä kotona voin? Jotenkin vaikuttaa asioilta jotka pitäisi hoitaa siellä koulussa....Itse kun olin peruskoulussa en muista että tällaisista asioista olisi vaivauduttu kotiin kertomaan, silloin tosin oli opettajatkin eri luokkaa.
- Järjestys takaisin
" silloin tosin oli opettajatkin eri luokkaa. "
Silloin opettajilla oli valtaa pitää järjestystä yllä. Nythän se on otettu kokonaan pois. Ihme, että kukaan viitsii nykyaikana edes opiskella opettajaksi ja ryhtyä niin oppilaiden kuin heidän vanhempiensa sylkykupiksi. - joo-o!
muistan kun oma lapsi meni paunuun, ja se wilman pommittaminen alkoi, niin ensin otin hirveästi ressiä merkinnöistä ja viesteistä. sitten kun tajusin että ne oli aina samat tietyt opet jotka niitä sinne laitteli, niin päätin relata.
kotona vaahdottiin kokoajan koulussa tapahtuneista asioista, jotka on välillä todella mitättömiä tosiaan. riitaa tuli koulun ja sen hiton wilman takia, muuten murrosikä ei kotona näkynyt eikä mitään uhmaa tai muuta ollut. tajusin että mehän tapellaan ainoastaan opettajien kantelemista asioista ja muuten pärjätään hyvin. kyliltä, harrastuksista, kavereiden vanhemmilta tai mistään, ei moitteita tullut.
nyt oppilas kasilla, otan wilman tosi kevyesti, ei hermoilla liian pienistä asioista ja ihan kivasti menee.
- näin on
Aika riehumista on välkät koululla kun ei olla ulkona. Koko ajan riehutaan ja ollaan toistensa kimpussa. Pojat varsinkin.
Edellisen kanssa samaa mieltä, kuka haluaa lukea opettajaksi kun seuraa nyky touhua. - ihme koulu
miksei sinne kouluun saada rotia? eihän se mitään kurittamista ole, jos vaaditaan oppilaat ulos, ja syömään. tuskin ne opet niin voimattomia on.
sitten kun oma muksu menee paunuun, aion tarttua asiaan.
ja miksei sinne oteta vartijaa seurailemaan riehumista.- Anonyymi
9 vuotta näistä kulunu, edellee homma samanlaista kun täällä kuvailette 😂😂
- Kalle kekäle
MIksen saa nyt vappupäivänä paunun koulussa ruokaa. Istun täällä pyhien yli jälki-istunnossa.
- ragequit3
hei te nykyajan vanhemmat ajat on muuttunu. enään ei ole samanlaista kun teidän nuoruudessa, mutta en ymmärrä miksette te jo vittu sitä tajua että nykynuoret käyttäytyvät ja tekevät eri asioita mitä te teitte nuoruudessanne... . ps. kyllä se paunun ruoka on useaan otteeseen loppunut.
- ääliönäytolevan
Piti se vittukin sitten sekoittaa tähän asiaan.
- PaununRisuMies6969
Kyllähän siellä loppuu useasti ruoka kesken jos sattuu olemaan hyvää ruokaa
- Anonyymi
Oisko siirryttävä eväs hommiin, saa jokainen tuoda mieleisen määrän ja vaikka joka pvä kepappia.
- Anonyymi
Millä Jämsän koululla ei ole huono maine koska oppilasaines on mitä on ja samaan aikaan opettajat eivät pysy. Vaihtuvuus on tosi suuri, koska kouluilla huono maine.
- Anonyymi
Seppolan koululla pojat ratkaisivat asian tilaamalla pitsataksin ruokatunnilla pihaan! Ne on neuvokkaita nuo keskenkasvuiset.
- Anonyymi
Ei se uskomatonta Paunun koululla ole. Ihan normi meininki että ruoka loppuu.
- Anonyymi
Menkää Valentinoon. Nam.
- Anonyymi
No sinne ei ainakaan. Koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sinne ei ainakaan. Koskaan.
Paras paikka Jämsässä ja vanhin? Käypä ja ota rullakebu Valentinosta. Parempaa ei Suomesta muualta saa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paras paikka Jämsässä ja vanhin? Käypä ja ota rullakebu Valentinosta. Parempaa ei Suomesta muualta saa.
Sitten valitat päänsärkyä ja kun närästää !!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten valitat päänsärkyä ja kun närästää !!
Otahan vertailun vuoksi rullakebab Taksimista. Yllätyt.
Mun tytär hakee sellaisen aina Jämsässä käydessään. On tehnyt niin jo vuosikymmenen.
Sanoo, että Jyväskylästä ei mistään saa yhtä hyvää.
- Anonyymi
Nyt homma äitynyt jo pahoinpitelyksikin. Pahoinpitelijä koulun oppilas
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18171621/pahoinpitely-valkalla-paunun-koulussa - Anonyymi
Pikkukoulut tulee perässä. Katotaas Länkipohjaa ym.
- Anonyymi
Siis pian.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692197
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1012023- 771642
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411470- 781446
- 101357
- 311324
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?521228Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.621180Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?281169