Olen aina inhonnut vauvoja. Eivät ole koskaan herätäneet minussa minkäänlaista äitiysvaistoa. Vauvat huutavat ja paskovat ja valvottavat yöt läpeensä. Lisäksi ovat aikamoisen rumia. Vauvat ovat täysin avuttomia ja tarvitsevat jatkuvasti aikuisen läsnäoloa. Ei paljoa innosta. Silti ihan geenien välitysmielessä oman lapsen haluaisin ja jollain tasolla asia on pakkomielle. Tahtoisin raskaaksi, mutta vauvakuumetta minulla ei silti koskaan ole ollut. Lapset ovat ihan ok, sitten kun ne alkavat tajuta jotain. Ei oikein äidin elämä suoraan sanottuna kiinnostaisi mutta ei kai muukaan auta, jos jälkikasvua mielii. Olen suoraan sanottuna jopa harkinnut, jos saisin jonkun muun hoitamaan lapsen vauvavaiheen yli. Ystäväni luuli sen olevan vitsi. Ei suoraan sanottuna ollut.
En osaa ajatella vauvoista mitään positiivista ja ällöttää, kun ystävät ja tuttavat lässyttävät jatkuvasti pennuistaan ja maailma pyörii vauvojen ympärillä. Sitten toivovat, että kai kohta minäkin saan vauvakuumeen ja rupeamme mieheni kanssa yrittämään vauvaa. Kun sanon, ettei kiinnosta, enkä oikein välitä vauvoista, eivät naisihmiset ota asiaa tosissaan, eivätkä tunnu yhtään ymmärtävän. On tungettu vauvaa syliin ja aina tulee sama laulu: "Kyllä sinäkin vielä haluat vauvan. Katso, eikö se ole ihana?" Tuota, ei ole. Entä jos en halua? Kyllä tuo "biologinen kello" on kilissyt jo vuosia, mutta vähän väärällä tavalla.
Tiedostan kyllä, että olisin harvinaisen paska äiti, kun en välitä vauvoista. Mietin tässä myös sitä, että mitä jos vain lähtisin mahdollisimman nopeasti takaisin töihin ja hankkisin kotihoitajan. Onko moinen järjestely edes nykyaikana mitenkään mahdollinen? Tuskin, vaikuttaa aika epärealistiselta, kun pitää sitä itse päivystää töiden jälkeen. Tulisi tosin ehkä vähemmän traumoja lapselle, jos en itse häntä hoitaisi.
Mietin vain, miten vauvoja inhoavana kestää vauvavaiheen yli, jos joskus lapsia onnistuu saamaan?
En osaa ajatella vauvoista mitään positiivista ja ällöttää, kun ystävät ja tuttavat lässyttävät jatkuvasti pennuistaan ja maailma pyörii vauvojen ympärillä. Sitten toivovat, että kai kohta minäkin saan vauvakuumeen ja rupeamme mieheni kanssa yrittämään vauvaa. Kun sanon, ettei kiinnosta, enkä oikein välitä vauvoista, eivät naisihmiset ota asiaa tosissaan, eivätkä tunnu yhtään ymmärtävän. On tungettu vauvaa syliin ja aina tulee sama laulu: "Kyllä sinäkin vielä haluat vauvan. Katso, eikö se ole ihana?" Tuota, ei ole. Entä jos en halua? Kyllä tuo "biologinen kello" on kilissyt jo vuosia, mutta vähän väärällä tavalla.
Tiedostan kyllä, että olisin harvinaisen paska äiti, kun en välitä vauvoista. Mietin tässä myös sitä, että mitä jos vain lähtisin mahdollisimman nopeasti takaisin töihin ja hankkisin kotihoitajan. Onko moinen järjestely edes nykyaikana mitenkään mahdollinen? Tuskin, vaikuttaa aika epärealistiselta, kun pitää sitä itse päivystää töiden jälkeen. Tulisi tosin ehkä vähemmän traumoja lapselle, jos en itse häntä hoitaisi.
Mietin vain, miten vauvoja inhoavana kestää vauvavaiheen yli, jos joskus lapsia onnistuu saamaan?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Unohda koko juttu... Vauva tarvitsee kasvaakseen oman äidin syliä turvaa ja rakkautta.. Ei susta äidiksi ole jos noin ajattelet että joku toinen hoitaisi lapsesi vauva ajan ohitse ... Huhhuh sanon minä.. Sinuna en menisi aihauttamaan viattomalle lapselle paskaa elämää!!!
Samaa mieltä!! Ei lapsia sulle! Lapsen ensimmäinen vuosi on todella tärkeä, lapsen täytyy saada tuntea vanhempien rakkaus
Vauva-aika on mielestäni tärkein kehitysvaihe jolloin äidin ja lapsen välinen side syntyy vahvimmilleen. Haluaisit siis jättäytyä tästä vaiheesta kokonaan? Haloo! Ei se niin toimi. Onko kiva sitten olla lapsensa kanssa, jolla ei ole mitään mukavaa historiaa äitinsä parissa eikä sidekään äitiin ole kummonen? Sitäkö haluat? Mitä nyt juttuasi lukee niin pliis, älä hanki lapsia!
Mukava historia = hihitellään paskaisten vaippojen vaihdon yhteydessä?
Hengissä tässä on selvitty, vaikka side omaan äitiin ei ole sen kummoisempi. Ja ihan hyvä vain, ettei ole.
Toi kuulostaa niin lapsen touhuilta. Aikuistu ! Ei kukaan voi antaa vauvaansa ensimmäisten vuosien ajaksi toisen hoiviin, se ottaa sen "hoitajan" äidikseen!
Jos et vauvaa halua, kokeile adoption kautta.
Tiedän kyllä, että tällaiset ajatukset ovat harvinaisen epärealistisia, mutta kun mitään suojaviettiä pentua kohtaan ei ole. Adoptio ei myöskään pahemmin kiinnosta, kun lapsi ei ole omaa lihaa ja verta.
Provohan tän on pakko olla, mutta jos ei ole niin unohda. Mieti nyt vähän sitä lasta. olisitko itse halunnut äidin, joka viis veisaa sinusta ja joka kokee sinut ällöttäväksi ja rumaksi?
Oma äitini kokee minut ällöttäväksi ja rumaksi aikuisiälläkin.
Vaikea sitä on omaa kokemustaan muuttaa. Sellainen rääkyvä kakara ei paljoa herätä suojeluvaistoa.
aloittajan tarina tosi ole koska kukaan ei tuollaisilla ajatuksilla lasta lähtisi edes miettimään.Ei kaikkien todellakaan tarvitse lapsia tehdä.
Tässä voimme nähdä oikein oppikirjaesimerkin siitä miten varhainen vääristyneesti muotoutunut kiintymyssuhde vaikuttaa ihmiseen. Aloittaja on kokenut äidiltänsä ällötystä ja halveksuntaa. Nyt hän itse puhuu ja kokee näin epäterveesti. Hän väittää, ettei piittaa väleistä äitiinsä, ("Hengissä tässä on selvitty, vaikka side omaan äitiin ei ole sen kummoisempi. Ja ihan hyvä vain, ettei ole."), mutta kyllähän se katkeruus paistaa. Katkerahan siitä saa ollakin. Jokainen lapsi ansaitsisi olla ainakin vanhempiensa taholta ihana, rakastettu ja hoivattu. Aloittaja, hoida ensin itsesi kuntoon. Aika psykologille jne. Selvittelet omat traumasi. Siten pystyt ehkä joskus olemaan hyvä äiti omalle lapsellesi. Lapsuus ja lapsenmieli jatkuu pitkälle murrosikään. Vauva-aika on raskas tavallaan, taapero ja leikki-ikä on raskas tavallaan, voi mutta murrosikä se vasta raskas usein onkin.
T: Yhden kolmevuotiaan ja kohtuvauvan äiti
Oli provo tai ei, niin silti ajattelin vastata.
Suosittelisin, että aloittaja kääntyisi ammattiauttajan pariin ennen kuin alkaa lapsesta "haaveilemaan". Oma äiti suhde tuntuu olevan niin retuperällä, että kannattaisi ne solmut avata ensimmäisenä. Tämän jälkeen voisi ammattiauttajan kanssa yhdessä pohtia tätä vauva asiaa.
Jos tuntemukset ovat noin negatiivisia, niin ei kannata edes yrittää lapsen tekoa. Jotkut eivät välttämättä pidä yleisesti lapsista, mutta omia rakastavat kovasti.
Kuule vauva-aika on paljon muutakin kun paskavaippojen vaihtamista, jessus sentään. Kannattais muuttaa ensinnäkin sitä omaa asennettaan kun alkaa edes harkitsemaan lapsen saantia. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, mene psykologin juttusille äiti suhteesi takia. Ei näyttäisi olevan terveellä pohjalla sekään.
Mulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta enkä ole ollut järin kiinnostunut vauvoista tai lapsista. Mutta tosiaan jossain vaiheessa alkoi tuntua miehen kanssa siltä, että oma perhe olisi kiva. Enkä missään vaiheessa edes epäillyt, ettenkö rakastaisi omaa lastani.
Meillä on nyt 4kk ikäinen tyttö. Ja täytyy sanoa että kyllä se luonto tekee tehtävänsä ja niin se oma vauva on vaan maailman ihanin ja ihmeellisin asia tässä maailmassa vaikka muiden vauvat eivät edelleenkään hirveästi kiinnosta. Ehkä ne ensimmäiset 2-3kk tuntui siltä, että vauva ei oikein "tajua mistään mitään", mutta nyt seurustelee jo tosi kovasti, itkee todella vähän, oppii joka päivä uutta ja tulee koko ajan vaan enemmän "ihmismäiseksi". Ja koko tämä aika on mennyt todella nopeasti. Meinaa jo iskeä haikeus että näinkö nopeasti tämä kasvaakin...
Mutta erikoista kyllä, että olet jo etukäteen varma siitä, että inhoaisit omaa lastasi. Minkä ikäinen lapsi on sitten sellainen, jonka kanssa mielestäsi olisi kiva viettää aikaa ja jota olisi kiva kasvattaa? Eli missä iässä vauvat muuttuvat sellaisiksi lapsiksi, joita sinäkin siedät?
Jotenkin surullista leimata jokin tietty ikäryhmä kokonaan ällöttäväksi, oli se sitten vauvat tai lapset tai vanhukset tai mikä vaan. Vauvat ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia, kaikki ihmiset ovat erilaisia. Osa vauvoista on herttaisia ja osa vaativampia. Osa lapsista on tottelevaisia ja osa kauheita riiviöitä. Osa aikuisistakin on täys munapäitä! Mutta miksi pitää etukäteen päättä että suorastaan inhoaa kaikkia vauvoja? Ja etenkin sitä omaansa, jota ei ole vielä edes olemassa. Erikoista. Ja ennen kaikkea surullista.
No en menisi heti lynkkaamaan ap kirjoitusta,sillä mietin vähän samoja asioita kun minä joskus ennen lasta.
Oma jälikasvu kiinnosti,mutta lapset eivät kiinnostaneet tuon vertaa. Muiden vauvat/lapset ällöttivät ja tuntuivat kamalilta "mukuloilta". Mietin monesti että ällöttävää,miten joku voi tuohon ryhtyä? Ja vauva...mitä ihanaa siinä on ja ihmeellistä? Kamalan ruma ja pyöreä.
No,nämä olivat juuri tuollaisen parikymppisen ajatuksia. kUn mietti pitäisikö vielä lisääntyä vai ei ollenkaan vai myöhemmin. Ja pitääkö ollenkaan kun ei vauvat/lapset kiinnosta TIPPAAKAAN.
Summarum...tulin raskaaksi yli kolmikymppisenä. Elämää jo koettuna ja nähtynä hieman. Viisauttaa (ehkä) hieman enemmän päässä ja päätin pitää lapseni.
Ja kas... kun sain lapseni syliini ekaa kertaa synnytyksessä,kyyneleet vaan valuivat,enkä voinut käsittää että maailmassa voi olla jotain niin kaunista. Ja jotain niin ihanaa.
Vauva-aika oli ihanaa,taapero ikä oli ihanaa,leikki-ikä oli ihanaa.... kaikki oli ihanaa lapsen kanssa! Hän on ihanin ja kaunein lapsi maailmassa (itselleni siis).
Älä hankkiudu vielä raskaaksi,kun selvästikään aika ei ole kypsä. Odota ja viisastu. Elä itsellesi vielä. Lapsen aika on sitten joskus kun olet valmis ottamaan sen vastaan.
Ja usko pois... oma lapsi on vaan niin eriasia kuin muiden lapset.
Tulipa vaan mieleen, että jos tälläinen vauvojen vihaaja saa jonkun koliikkivauvan niin kauankohan on koko vauva edes elossa??
Sieltä kun voi tulla maailman helpoin tai vaikein vauva..Sitä ei ikinä tiedä.
Toisaalta ymmärrän sinua..Niin hassulta kuin se kuulostaakin. Vauvat ovat 24 h työtä ja tuskaa, mutta toisin kuin sinä minä myös nautin siitä, sekä pidän kaikista vauvoista omani lisäksi.
En ole mikään softis joka toitottaa joka paikkaan rakkauttaan mieheen ja vauvaan, vaan oon pikemminkin ollut aina semmoinen kova muija joka haistattelee kaikille :D Noh, kummasti vaan eilen kun vauvani kääntyi ensimmäisen kerran mahalta selälleen, olin sitä kaikille toitottamassa :D En olisi kyllä itsestäni uskonut..Että kyllä se vauva muuttaa naista, tavalla tai toisella. Ja vaikken sitä joka puolelle kailota ja lisää joka minuutti kuvia facebookkiin, niin rakastan koko sydämestäni tuota pikku huutosuolta :D
Vauvat ovat niin viattomia eikä yksikään vauva ole "feikki" eli siis kukaan vauva ei esitä mitään vaan on 100% sellainen kuin oikeasti on. Miten semmoisia ihanuuksia voi inhota ja pitää ällöttävinä? Toki VAUVAN KAKKA on ällöttävää, muttei missään nimessä itse VAUVA.
Älä hanki lapsia, ainakaan vielä, kun et selvästikään ole vielä kypsä! :)
No jaa, itse voin jokseenkin samaistua aloittajaan (provo tai ei). Minäkään en juurikaan välitä muiden lapsista, eivätkä korvan juureen karjuvat vauvat herätä minussa mitään hoivaamistarvetta, lähinnä ärsytystä. Veikkaan, että itsellänikin tämä johtuu äidistäni, joka pienenä jakoi minulle sitä vitsaa, huutoa ja luunappeja ja muiden lapsille sitten hellyyttä. Välit eivät ole hyvät vielä edes näin aikuisiälläkään. Silti pientä vauvakuumetta pukkaa, oma lapsi on aina oma lapsi, jonka kasvua ja kehitystä seuraisi ihan mielellään. Ja toivottavasti pystyisin tekemään kaiken eri tavalla kuin oma äitini.