Tahtoisin vain lihottaa

Feederi

Lienen mieleltäni outo. Nautin siitä kun näen ihmisen lihovan. Itse olen timmi ja urheilullinen, enkä siedä liikakiloja itselläni, mutta muiden vartalossa lihavuus on minusta kutkuttavaa ja puoleensavetävää. Nuorempana ihailin kämppäkaverini lihomista ja pidin huolen, että tällä oli aina herkkuja saatavilla. Tällä hetkellä lihotan miestäni. Mies ei taida itse ymmärtää pakkomiellettäni, mutta raasu kyllä syö mukisematta kaiken mitä tuon hänen eteensä. Entisten vatsalihasten tilalle on jo hyvän aikaa sitten paisunut korkea pyöreä maha. Solakka vartalo on vaihtunut kömpelöön ja pehmeään ruhoon, ja aion pitää huolen, että kultani turpoaa entisestään. Mies pulskistuu, mutta korvaan sen oluella ja seksillä. Niistähän miehet pitävät.

Nauttiiko kukaan muu täällä lihottamisesta?

100

12302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkklkklk

      itse kans pidän lihomisesta

      • Olen aina nauttinut pyöreistä pehmeistä masuista naisilla, mielestäni ne ovat ihania. En kuitenkaan tiennyt että haluaisin pyöreän ison mahan itselleni.

        Aikaisemmin minulla oli litteä vatsa ja olin normaalipainoinen. Kaikki kuitenkin muuttui kun jäin kävellessä auton alle. Sääreni ja nilkkani murtuivat. Nilkka sääri leikattiin mutta en saanut varata jalalla kahteen kuukautee ja kävelin kepeillä. Tuona aikana huomasin että aloin syömään herkkuja koko ajan enemmän ja kahden kuukauden päästä minulla oli pieni pehmeä maha. Huomasin että aloin leikkimään mahalla, hyväilemään mahaa entistä enemmän. Mahan syöminen täyteen alkoi tuntua hyvältä, kiihottavalta ja eroottiselta.

        Päätin kasvattaa itselleni pyöreä pehmeän mahan. Olen tahallisesti lihottanut itseni normaalipainosta > ylipainoon. Mahani on pyöreä kumpu, joka on alkanut roikkumaan hieman minulle on myös kasvanut mies tissit.

        Jätin liikunnan vähemmälle, aloin syömään herkkuja todella paljon. Syön viikossa paljon suklaata, kakkuja pikkuleipiä ja pullaa. Olen laiskistunut ja minusta on tullut huonokuntoinen sohvaperuna. Vuoden aikana painoa on tullut lisää 18kg. Olen mielestäni saanut paljon aikaan yksin, mutta lihottajan avulla olisin paljon pulleammassa kunnossa.

        Olen tällä hetkellä sinkku, unelmani olisi löytää nainen joka pitäisi ylipainoisista miehistä ja pyöreästä mahasta. Vielä ihanampaa olisi jos nainen auttaisi minua lihoamaan ja kasvattamaan mahaani isommaksi. Mikäli minun lihottaminen tapahtuisi salaa niin se olisi vieläkin parempi.

        Todellakin nautin lihomisesta ja itseni lihottamisesta, on ihana nähdä kuinka maha paisuu isommaksi, pehmeäksi ja kuinka vaatteet jäävät pieneksi.

        Olisi kiva kirjoitella kanssasi feederi että miten olet saanut miehesi lihoamaan, jos haluat kirjoitella niin sähköpostiosoitteeni on crisium(ät)suomi24.fi

        Sähköpostiin saa kirjoitella myös kaikki lihottamisesta ja lihomisesta kiinnostuneet.


      • Anonyymi
        Crisium kirjoitti:

        Olen aina nauttinut pyöreistä pehmeistä masuista naisilla, mielestäni ne ovat ihania. En kuitenkaan tiennyt että haluaisin pyöreän ison mahan itselleni.

        Aikaisemmin minulla oli litteä vatsa ja olin normaalipainoinen. Kaikki kuitenkin muuttui kun jäin kävellessä auton alle. Sääreni ja nilkkani murtuivat. Nilkka sääri leikattiin mutta en saanut varata jalalla kahteen kuukautee ja kävelin kepeillä. Tuona aikana huomasin että aloin syömään herkkuja koko ajan enemmän ja kahden kuukauden päästä minulla oli pieni pehmeä maha. Huomasin että aloin leikkimään mahalla, hyväilemään mahaa entistä enemmän. Mahan syöminen täyteen alkoi tuntua hyvältä, kiihottavalta ja eroottiselta.

        Päätin kasvattaa itselleni pyöreä pehmeän mahan. Olen tahallisesti lihottanut itseni normaalipainosta > ylipainoon. Mahani on pyöreä kumpu, joka on alkanut roikkumaan hieman minulle on myös kasvanut mies tissit.

        Jätin liikunnan vähemmälle, aloin syömään herkkuja todella paljon. Syön viikossa paljon suklaata, kakkuja pikkuleipiä ja pullaa. Olen laiskistunut ja minusta on tullut huonokuntoinen sohvaperuna. Vuoden aikana painoa on tullut lisää 18kg. Olen mielestäni saanut paljon aikaan yksin, mutta lihottajan avulla olisin paljon pulleammassa kunnossa.

        Olen tällä hetkellä sinkku, unelmani olisi löytää nainen joka pitäisi ylipainoisista miehistä ja pyöreästä mahasta. Vielä ihanampaa olisi jos nainen auttaisi minua lihoamaan ja kasvattamaan mahaani isommaksi. Mikäli minun lihottaminen tapahtuisi salaa niin se olisi vieläkin parempi.

        Todellakin nautin lihomisesta ja itseni lihottamisesta, on ihana nähdä kuinka maha paisuu isommaksi, pehmeäksi ja kuinka vaatteet jäävät pieneksi.

        Olisi kiva kirjoitella kanssasi feederi että miten olet saanut miehesi lihoamaan, jos haluat kirjoitella niin sähköpostiosoitteeni on crisium(ät)suomi24.fi

        Sähköpostiin saa kirjoitella myös kaikki lihottamisesta ja lihomisesta kiinnostuneet.

        Sairaita ihmisiä ja sairaita ajatuksia. Ällöttää kun telkusta tulee noita sairaanlihavia ihmisä jotka poraa surkeuttaa kun jaksa pytylle eikä pesulle mennä itse ja jonkun täytyy pestä
        ja vaipattaa ja sit ei enää henki kulje. Kuka jaksa hoitaa tommosia ja kalliiksi tulee yhteiskunnalle ylensyöneet paskamahat. varmasti haiseekin kun sikalassa. Sitäkin mietin mistä riittää raha näiden ruoka määrien ostamiseen.


    • Mies 20v

      Pidän kyllä kovasti lihottamisesta ja lihoaminenkin voisi olla ok jos lihoisin. Ehkä tarvisin jonkun lihottajan.

      • sinkkunainen

        Moi. miten suhun sais yhteyden? Oisin kiinnostunut sun kanssa jutusta mistä kirjotit.


      • Mies 20v
        sinkkunainen kirjoitti:

        Moi. miten suhun sais yhteyden? Oisin kiinnostunut sun kanssa jutusta mistä kirjotit.

        Anna yhteystietos niin voidaan jutella tarkemmin.


      • Poika 18v
        sinkkunainen kirjoitti:

        Moi. miten suhun sais yhteyden? Oisin kiinnostunut sun kanssa jutusta mistä kirjotit.

        Moi pitäisin kanssa lihottamisesta ja lihoamisesta. :) sinkkunainen.


    • Voi että kun joskus löytäisinkin tällaisen tyttöystävän jostain. Tekisin kaikkeni että siitä suhteesta tulisi kaikin puolin muhkea ja mehevä. :D Sun kaltaisia rontteja tarvitaan maailmaan enemmän!

      Jos joskus kyllästyt mieheesi ja kaipaat uutta kohdetta, niin ota yhteyttä. ;)

    • omnomnom

      Miehes on onnenpekka. Kuin olisi taivaassa. ;)

    • ymmällään

      saaks muute kysyä et mikä siinä toisen lihomisessa tarkalleen viehättää? miksi se on muka niin hienoa kun pari paisuu ihan mössöksi ja muuttuu laiskaksi ja saamattomaksi? miten semmosesta voi kukaan iloita?

      • Niille jotka miettii tän homman moraalisuutta, niin tässä on aika hyvä artikkeli koskien feedismiä. Se, että joku altistuu ruokittavaksi ja lihotettavaksi, ei välttämättä tarkoita että henkilö alistuisi ja häntä manipuloitaisiin. Päinvastoin, tällainen toiminta voi auttaa ihmisiä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja eheyttää henkisesti.

        http://m.xojane.com/sex/weird-controversial-sexual-fetish-known-as-feedism


    • Minusta tuo Feedertouhu on perverssiä, se on sairasta leikkimistä kumppanin terveydellä ja partneri, joka on siinä mukana lienee vähän syyntakeettomassa tilassa.

    • Edelleen hakusassa naispuoleinen lihottaja, joka nauttisi siitä kun miehen maha kasvaa, levenee ja paino nousee.

      • Anonyymi

        Mä olisin sellanen❤️Rakastan nähdä kun joku paisuu ja olisi itsekkin kiva lihottaa😍mikäli vielä tätä etsit niin kiinnostunut olisin😌


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olisin sellanen❤️Rakastan nähdä kun joku paisuu ja olisi itsekkin kiva lihottaa😍mikäli vielä tätä etsit niin kiinnostunut olisin😌

        Täällä on myös muita, jotka haluaa täyttää mahaa ja tulla kauttaaltaan pehmeämmiksi.

        Musikkia korville, kun huonekalut rutisee alla. Lisää vaan ruokahaluani...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on myös muita, jotka haluaa täyttää mahaa ja tulla kauttaaltaan pehmeämmiksi.

        Musikkia korville, kun huonekalut rutisee alla. Lisää vaan ruokahaluani...

        Uu ootko tyttö vai poika? Vois lihottaa yhdessä❤️Vinkkejä suht halpaan lihottamiseen koska mulla ei aina oo rahaa ostaa herkkuja mut meen pian mun mummolle ja saan siltä aina rahaa nii voin ostaa hirveesti mättöö


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mä olisin sellanen❤️Rakastan nähdä kun joku paisuu ja olisi itsekkin kiva lihottaa😍mikäli vielä tätä etsit niin kiinnostunut olisin😌

        Olen 39-vuotias sinkkumies .Sähköpostia voipi laitella jos kiinnostaa. crisium_(ät)outlook.com


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uu ootko tyttö vai poika? Vois lihottaa yhdessä❤️Vinkkejä suht halpaan lihottamiseen koska mulla ei aina oo rahaa ostaa herkkuja mut meen pian mun mummolle ja saan siltä aina rahaa nii voin ostaa hirveesti mättöö

        Ruoka-apu. Ravintoloilta jää käyttämätöntä ruokaa ja suurkeittiöiltä. Niitä voisi kysyä. Uskottavampaa olisi, kun joku muu hakisi eväät, etteivät nää mihin ne päätyy.

        Ruoka ei tarvitse olla herkkuja. Makuja saa yhdistelemällä eri ruokia keskenään. Lisäksi voi juoda jotain kaloripitoista nestettä tai kiisseliä mikä venyttää mahaa.
        Voin sanoa, että on aika miellyttävää hölskytellä vellovaa mahaa kun sisällä loiskuu. Ääni ja visuaalisuus yhdistyy kun työntää kämmenellä mahan liikkeelle.

        Parasta olisi jos saisit ennen mummolassa käyntiä kunnolla täytettä mahaan ja sitten lisää hänen luonaan. Silloin on pientä toivoa että mummo ymmärtää mistä todella nautit ja saat mielihyvää. Jatkossa tarjoilu voi olla runsaampaa hänen luonaan kun hän tietää varautua etukäteen ja mahdollisuudet saada rahaa toteutukseen paranee. Tietysti vain silloin kun mummosi ymmärtää mitä haluat ja hän haluaa tukea sinua.

        Vielä kun liikkuu mahdollisimman vähän, niin hankitut saavutukset eivät häviä niin helposti. Eri asia sitten jos haluat kerryttää painoa tai kokoa johonkin erityisesti.

        Itselläni niitä ovat reidet ja takapuoli sekä mahan alaosa. Käytän vyötä että saisin erottuvamman kaksiosaisen leveän mahan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mä olisin sellanen❤️Rakastan nähdä kun joku paisuu ja olisi itsekkin kiva lihottaa😍mikäli vielä tätä etsit niin kiinnostunut olisin😌

        Laita tosiaan sähköpostia jos olet kiinnostunut. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia lihottamisesta, lihomisesta ja miten tämä onnistuisi kaikista parhaiten / tehokkaimmin. Vinkkejä otetaan myös vastaan tietenkin.


    • ei helvetti

      Mitä vittua mä just luin?!

    • Tavoite100

      Rakastan lihomista!<3 tällä hetkellä mitat 155cn pitkä 76,4kg painava ja vyötärö on 117cm olen nainen ja tavoitteena on 100kg!:)

      • Olisi ihana auttaa sinua pääsemään tuonne 100kg tavoitteeseen :)


      • Jönssester

        130-kiloisena voisin näyttää mielelläni mallia siitä, miten kasvaa. :D


      • Paljonko on tullut kiloja siitä kun aloitit? :)


      • johanneslihava

        moi.sama lihomisvaihe minullakin menossa.etsin aiheesta kiinnostunutta naista,joka olisi kiinnostunutkannustamaan,vaihtamaan ajatuksia.


    • haluanlihoa

      Lihottaisiko kukaan minua?
      Olen 15v. tyttö,painan 72 kiloa,Olisi kivaa jos joku tyttö/nainen lihottaisi/ haluaisi lihottaa niin että sitoisi käteni ja juottaisi jotain itse tekemää lihottavaa juomaa joka päivä,sen jälkeen kun olisi juottanut sen minulle niin alkaisi puristelemaan joka paikasta että onko läskiä tullut lisää ja sitten mitta- nauhalla mittailisi ja merkkailisi johonkin ja punnitsisi että olenko lihonut.
      Se olisi kivaa:)

      • Tuon toteutus olisi kyllä parasta!!


      • lihaköntti

        Minä voin lihottaa


    • yummyyummy

      Yritän sinnikkäästi lihottaa poikaystävääni. :) suoraan sanoen rakastaisin nähdä hänen lihovan :S pehmeys ja pyöreät muodot ja iso vatsa ovat kiihottavia. Olen pitänyt itseäni outona asian takia hyvin pitkään...
      En tietenkään haluaisi vaarantaa poikaystäväni terveyttä tai mitään, en haluaisi hänen lihovan niin paljon kuin jotkut feederit haluavat... Se on sairasta :/
      Seksi tuntuu aivan mahtavalta kun on jotain mistä ottaa kiinni :S ehkä voisin itsekin vähän pehmentyä tuon nautinnon eteen. Poikaystäväni on sanonut että pitäisi siitä. :S<3

    • Ei se lihominen automaattisesti tarkoita 50kg. Lihoa vois myös vähän. Tuollainen 10kg lisää painoa antaa jo pehmeyttä keholle, varsinkin naisella. Painon määrä kannattaa suhteuttaa kehon rakenteeseen ja pituuteen.

    • En_halua_muuttua

      Hieman pyöreät on minun mielestä kans hyvännäköisiä..siis jotku. En pidä laihoja tai treenattuja miellyttävinä ollenkaan. Toki vain mun mielipide. :) Olen ollut melkein aina laiha, nyt muutama kilo lisää tullut ja en voisi olla tyytyväisempi!!

    • Taigina

      Minäkin nautin, kun näen jonkun lihovan. Varsinkin pyöreä iso vatsa on niin seksikäs. Hrrrrr, nam.

      • Mä olen ehdottomasti myös feeder, mutta myös FFA. Tykkään tosi tosi isoista miehistä eli SSBHM ja ei haittaa vaikka painoa tulisi entisestään lisää.


      • Kyselijä_
        ffa kirjoitti:

        Mä olen ehdottomasti myös feeder, mutta myös FFA. Tykkään tosi tosi isoista miehistä eli SSBHM ja ei haittaa vaikka painoa tulisi entisestään lisää.

        Haluaisitko keskustalla lisää?:) ffa


    • Olisi ihana löytää nainen joka tykkää kun mies on lihava, nauttii siitä kun mies lihoo ja miehen maha kasvaa isommaksi.

      Mikäli nainen vielä kannustaisi miestä syömään enemmän koko ajan ja jopa syöttäisi miestä niin tämä olisi todella ihanaa.

      Olen aina halunnut löytää lihottaja naisen joka auttaisi minua pulskistumaan todella isoksi. Nautin siitä kun paino nousee, maha kasvaa ja minun miestissini turpoavat.

      Vielä kiihottavampaa olisi jos lihottaminen tapahtuisi salaa ja pikkuhiljaa aluksi. Nainen vaihtaisi vaatteeni isompiin kokoihin salassa, ruoka annosten koko kasvaisi pikkuhiljaa isommaksi ja kehottaisi minua olemaan laiska.

      Mikäli nainen vielä seuraisi lihomista puntarin, mittanauhan ja valokuvien avulla tämä olisi myös todella mahtavaa. Merkitsisi ylös lihomisen taulukkoon.

    • Läskimaha

      Mä olen nainen joka tykkää kun mies lihoo ja olen itsekkin läski.

      • Kuulostaa todella ihanalta :) Tykkään itse pyöreistä, pulleista ja muhkuista naisista ja minua ei haittaisi vaikka nainen lihoo samalla kuin minä.


      • B0ssl1f3

        Löytyykö sulta maha ja/tai selkämakkaroita?


      • Läskimaha
        Crisium kirjoitti:

        Kuulostaa todella ihanalta :) Tykkään itse pyöreistä, pulleista ja muhkuista naisista ja minua ei haittaisi vaikka nainen lihoo samalla kuin minä.

        Oih olisi tosi ihanaa jutella sun kanssa jossain.


      • Kyselijä_

        Haluaisitko jutella lisää läskimaha?:)


      • Läskimaha kirjoitti:

        Oih olisi tosi ihanaa jutella sun kanssa jossain.

        Voit laittaa sähköpostia minulle, sama kuin tuo käyttäjätunnus.


      • Crisium kirjoitti:

        Voit laittaa sähköpostia minulle, sama kuin tuo käyttäjätunnus.

        suomi24 siis


      • Läskipoika
        Läskimaha kirjoitti:

        Oih olisi tosi ihanaa jutella sun kanssa jossain.

        Voitasko läskimaha jutella itsellä onjo pieni pömppö mutta haluaisin ison


      • Joku1010

        Läskipoika onko mitään missä voitais jutella


    • Minusta on ihananaa nähdä miehellä mahaa, tykkään myös nähdä kun joku lihoo. Minulla on vahva mahafetissi ja itsellänikin on massua ja kokoa.

      • Kuulostaa kivalta kun tykkäät että miehellä saa olla masua :) Itse haluaisin kasvattaa oman masuni todella isoksi. Mielestäni mikään ei ole niin seksikästä kuin naisen iso pyöreä, pehmeä masu ja olisi ihana hyväillä sitä.


      • Läskipoika

        mahamisu voitasko jutella onko snäp ig tai jotai


      • Läskipoika kirjoitti:

        mahamisu voitasko jutella onko snäp ig tai jotai

        Laita sähköpostia, mahamisu(at)suomi24.fi


      • Anonyymi

        Sairaita ihmisiä ja sairaita ajatuksia. Ällöttää kun amerikasta tulee noita sairaanlihavia ihmisä jotka poraa surkeuttaa kun jaksa pytylle eikä pesulle mennä itse ja jonkun täytyy pestä
        ja vaipattaa ja sit ei enää henki kulje. Kuka jaksa hoitaa tommosia ja kalliiksi tulee yhteiskunnalle ylensyöneet paskamahat


      • Anonyymi
        Mahamisu kirjoitti:

        Laita sähköpostia, mahamisu(at)suomi24.fi

        Ei toimi :/


    • gfbv

      Haluat sitoa miehesi itseesi. Olet tavallaan vähän sadisti ? Haluat lihottaa hänet, että hän pysyy luonasi, ei kelpaisi kellekään muulle ? Samoin haluat muitten lihovan, että tuntisit itsesi "paremmaksi", viehättävämmäksi ?
      Kuinka pieni itsetuntosi oikein on ?

    • Olisi ihana löytää pyöreä, pullea nainen joka nauttii siitä kun miehen masu pyöristyy, paino nousee ja vaatteet jäävät pieneksi. Kiinnostuneet voi laittaa sähköpostia. crisium (ät)suomi24.fi

    • dfgedrg

      Haluaisin löytää itselleni lihottajan/ Haluaisin lihottaa :)
      Masua on jo jonkun verran mutta pitäis saada lisää. Olen siis 20v mies.
      Naiset ottakaa yhteyttä jos kiinnostaa. Kik jani1521

    • Erosuros

      Inhoat siis seksuallisuutta ja vältät sitä lihavassa seurassa. Libido on myös perinnöllistä, fyysinen vammaisuus verenkierrossa on useimmiten alku seksuallisuuden katoamiseen.

    • MATOLUKIJASILMÄT

      Kai tuo on ok, ellet sitte ilkeyttäsi nauti siitä, jos ihminen lihoaa/ihmiset lihoaa.
      Se on vähä eri asia sitten, muuten ok asia.

    • PLUTOLUKIJA

      Tää o mielipideasia.

    • Feabie on BBW/BHM/FA ja Feedee/Feeder juttuihin keskittynyt sosiaalinen media. Ihan kivasti suomalaisia mukana, mutta enemmänkin sais olla.

      Mukavaa, että on paikka, jossa ei arvostelluksi mielihaluistaan.

    • Pipipäät

      Mikä vittu teit vaivaa oon skidi pullee painan 64kg ja teen duunii sen etee ET SAAN SEN POIS luojan kiitos mun elämäs ei oo noin sairaita ihmisiä toivon et täst tulee laitonta ja jokanen teijän kumppani joka ei tiedä tästä saa tietää ja erootte. Ihmiset hankkikaa apua

      • säoot

        vitun idiootti sä se pipipää täs oot ja opettele kirjottaa!


      • Hanki_aivot_tyhmä_lapsi

        Jos oot propaganda pakotteiden uhri ja uskot et anoreksia on terveellistä ni mikäs siinä. Ei kaikki diggaa siitä. Jos et ite diggaa ni se on sun juttus. Ja kai nyt haluut tehä jotain koska sua varmaan kiusataan koulussa sen takia. Se on eri asia et todistatko niille vai itelles jotain? Jos oisin ite lihava ja joku vittuilis siitä, ni en hengais senkaa kauaa. Vaan hankkisin parempii kavereita. Ja oon ite ihan terve. Oon käyny terveys asemalla ja mitää vikaa ei oo päässä. Jotkuu tykkää luurangoist kellä ei oo mitää muotoja, ja jotkuu tykkää kurveista. Mitä vittuu se ees minkää skidin mäkkäripersettä kutittaa??? En usko et ees tajuut noist asioist mitää vielä. Sit ku oot vanhempi ja rupeet tajuamaa seksualisuudesta jotain ni sit voit tulla huutelee sun autisti paskaas. Sä voit sun painolle tehdä mitä haluat. Mut tollaselle ahdasmieliselle ja puhtaalle tyhmyydelle / idiotismille et voi mitää. Vituttais muakii :) Mut hanki nyt eka sitä ällii päähäs ja alota sit se vitun urheileminen. Ja aivojen kehityksen kannalta kannattaa rupee syömää kalaa. Tai napsimaa omega 3 rasvahappo kapseleita. Ja mee äitilles pillittää jos ahistaa. Moro.


      • Kyllä_
        säoot kirjoitti:

        vitun idiootti sä se pipipää täs oot ja opettele kirjottaa!

        Tää


    • KoitaPärjäilläElämässäsi

      Heh, heh ! Olet palkkasi saanut. Nautin ja nauran.

    • Herkkusuu93

      Voi kun itselleni löytyisi tuollainen nainen. Olisi ihanaa tuntea vaatteiden kiristyvän ja mahan paisuvan päivä päivältä. No jospa joskus tää 24v punkero löytäisi oman ruokkijan...

    • anni_the_fatbooster

      Kaikkein nopeiten saa puolison lihavaksi kun juottaa ruokaöljyä ja paistinrasvat ratin avulla suoraan ruokatorveen. Näin olen lihottanut useamman miehen.

    • AntakaaKostoJumalalle

      Nyt sen huomaa jo ihan selvästi hänen takamuksesta. On tosiaan turvonnut niinkuin pullataikina viimeisten 5 kk aikana. Mutta odotas kun katsotaan tilannetta kesän jälkeen. Joutuu varmasti vaihtamaan pillifarkut verkkarihousuihin. Puhun siis eräästä laiskasta naisesta, jonka intohimo on lihottaa toisia. Minun kohdalla hän ei ole onnistunut. Ei ole yhtään kiloa tullut lisää.

      ” Hän kaivoi kuopan, ja kovensi sen. Itse hän kaatui tekemäänsä kuoppaan.” ” Se , joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän itse siihen lankeaa. ” ” Joka toisen päälle kiveä vierittää. sen päälle se takaisin kierähtää.”

    • Olen 37 - vuotias hieman pyöreä mies ja suurin fantasiani olisi että nainen lihottaisi minut todella lihavaksi niin että mahani olisi iso ja minulle kasvaisi lihavuudesta johtuvat tissit.

      Olisi ihana että nainen syöttäisi minua, tai aina kun olisin syönyt mahan täyteen niin nainen palkitsisi minut seksillä.

      Kiva olisi myös mikäli nainen seuraisi painoni nousua, laittaisi minut puntarille, mittaisi mahan kokoa mittanauhalla ja kommentoisi miten hyvin olen lihonut.

      Tälläinen olisi todella ihanaa. Valitettavasti en ole sellaista naista tavannut joka tykkäisi lihavasta miehestä tai miehen lihottamisesta,

      • Moi! Super hektinen ja kiireinen talvi takana. Laitoin sinulle Crisium sähköpostin, mutta tuli ilmoitus ettei osoitetta enää ole. Miten saan sinuun yhteyden?


      • muusssi kirjoitti:

        Moi! Super hektinen ja kiireinen talvi takana. Laitoin sinulle Crisium sähköpostin, mutta tuli ilmoitus ettei osoitetta enää ole. Miten saan sinuun yhteyden?

        Hei, Valitettavasti suomi24 sähköpostini ei enää toimi.

        Sähköpostia voi laittaa Suomi24.fi:

        käyttäjä[email protected]


    • Sama kuin käyttänimeni täällä _(ät)outlook piste com

    • Olisi kiva jatkaa kirjoittelua kanssasi Muusssi. Sähköpostini on tämä sama käyttäjätunnus_(ät)outlook(piste)com

    • Anonyymi

      TLC hyvä kanava siellä lihavat on oli mies muutama päivä sitten ohjelmassa painoa oli 381kg ikä noin 40vuotta että kyllä saatte vielä rauhassa lihoa 200kg sinne 381kg.160kg on laihaläski. muuta 381kg taitaa olla jo oikeasti ylilihava. älkää huoletuko jos painatte 140kg laittakaa 250kg parenmaksi.

    • Olisi kyllä ihana mikäli masu paisuisi todella isoksi ja löllöksi :)

      • Anonyymi

        Itselläni kanssa haaveena paisua mahdollisimman isoksi. Jopa liikuntakyvyttömäksi. Olen 25v mies, lihottanut nyt 4v, lähtöpaino oli hieman alta 70kg, ja nyt 120kg.


    • Anonyymi

      Itsellä on mahaa jo jonkin verran. Haluaisin lihoa paljon isommaksi. Jos joku haluaa jutella niin tässä kik: jani1521

    • Tätä keskustelulankaa lukiessa tulee aina hyvä mieli. Huomaa etten ole yksin harrastukseni kanssa (:

      • Anonyymi

        N/M?


      • Anonyymi kirjoitti:

        N/M?

        Olen /M


    • Anonyymi

      helvetin läskit, olette ällöttäviä, haisevia ja törkeän epäsiistejä, Kuinka voitte ihanoida saaraalloisen lihavuutta , Odotatteko että yhteiskunta hoitaa teitä kun itse pysty huolehtimaan itsestänne tehän olette yhteiskunnan vaivoina ja elätettävinä kun ette pääse sängystä ylös edes vessan ja pesulle

      • Anonyymi

        Mene tikku ihannoimaan Anoreksiaa!


    • Anonyymi

      Oma äitini on feederi ja isä hänen mielipuolisten halujensa uhri. Olen ollut etuoikeutettu seuraamaan muistini kehittymisestä lähtien tätä teidän ihannoimaa tapahtumaa, jossa manipuloivien valheiden ja agressiivisen uhittelun avulla tehdään komeasta, kiltistä ja periksiantavaisesta miehestä hengenvaarallisen lihava vasten omaa tahtoa.

      Itse isäni asemassa olisin ainakin toivonut tunnistavan aikaisin mistä tässä tapahtumassa on kyse. Rakkaus voi koitua näemmä hengenvaaraksi, mutta ajatus; ''kunhan teen vaimoni onnelliseksi niin olen tehnyt tarpeeksi'' ei mielestäni vain ole. Unohtui vain miten tällaisessa ympäristössä kasvava lapsi voikaan tästä ristiriitaisesta ja väkivaltaisesta parisuhteesta oppia. Perheessä isällä on mielestäni vastuu toimia vahvana roolimallina pojalleen, mutta periksiantavaisuudesta voi vain oppia niin vähän.

      Vanhempani eivät ole enää nuoria, joten kummankin terveydelliset puutteet ovat alkaneet korostua. Koska isäni vatsa ei vain fyysiesti voi kasvaa enempää, on äitini turhautunut/masentunut ja epäilen, että hän on alkanut satuttamaan itseään. Puolestaan isäni paikat eivät enää kestä häntä, joten pelkään että hänestä tulee liikuntakyvytön hyvin pian.

      Haluaisin, että jos joskus saan lapsia niin heillä olisi toisetkin isovanhemmat, mutta tilanne näyttää heikolle. Eikä pelkästään vanhempieni vuoksi, vaan myös siksi, että olen pelokas sitoutumaan tai luottamaan kehenkään tämän tragedian myötä. Olen toisin sanoen traumatisoitunut vanhempieni myrkyllisestä suhteesta.

      Miten tämä rakkaustarina voisi päättyä onnellisesti? Vierestä katsottuna he käyvät keskenään kilpaa siitä kumpi kuolee ensin ennenaikaisesti. Voittaako masennus sydäninfarkti, vai ehtisikö tämän tuskallisen kivuliaan rakkauden vielä pelastamaan enkeli?

      Toivottavasti te feederit saitte mielihyvää minun kurjuuteni vuodatuksesta!

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen tarina. Olen taipuvainen uskomaan että on muitakin vastaavia tapauksia. Sisaria, äitejä, puolisoita, tätejä tai anoppeja. Ei ehkä lainkaan sukulaisia jotka huomaamattaankin tekevät vastaavaa. Mukaan lukien tapaukset joissa toinen syö tai hänelle hankitaan epäterveellistä ruokaa toisen pidättyessä siitä.

        Oletko pohtinut että provosoiko jomman kumman käytöstä joku erityinen piirre ja millaisia ne asiat ovat?


    • Anonyymi

      Tän on pakko olla vitsi………. Sairasta.

    • Anonyymi

      Minäkin rakastan lihomista. Se on ihanaa! itsellä jo aika pehmeä ja pyöreä maha!
      olen lihottanut itseäni jo neljä vuotta. Syön päivässä 6000 kaloria olen 160 pitkä ja painoa 120g. Ihanaa olla lihava. Nautin myös siitä että muut lihovat

      • Anonyymi

        Ikäsi?


      • Anonyymi

        Mikä sai sut aloittamaan? Mullakin isp, pyöreä ja pehmeä maha kasvamassa muun ohessa.


    • Anonyymi

      Nauttii kovasti. Joudun vaan syömään salaa enemmän kuin mitä muuten saan.

      • Anonyymi

        Kuulostaa ikävältä tuo että salaa joutuu syömään. Kyllä jokaisella pitäisi olla vapaus syödä ja lihoa jos niin itse haluaa!


    • Anonyymi

      vitun hullu

      • Anonyymi

        Aika tylyä tekstiä.


    • Olen onnistunut kasvattamaan masua isommaksi itse mutta uskoihin että mikäli minulla olisi syöttäjä, lihottaja niin paisuisin & pulskistuisin isommaksi nopeammin.

      Unelmana olisi löytää lihottaja nainen, joka nauttisi siitä kun painoa tulee lisää ja miehen masu & keho paisuu isommaksi.

      Tällä hetkellä masu on pyöreä, en pysty vetämään masua sisään ja en näe varpaita kun masu on tiellä.

      Miestissit ovat pienet pehmeät kummut tällä hetkellä.

      Haaveena olisi iso, pyöreä pehmeä hyllyvä masu joka alkaisi roikkumaan painon takia.

      Myös isot miestissit, jotka johtuvat pulleudesta olisivat ihanat, hyllyisivät liikkuessa ja erottuisivat paidan alta.

      Mikäli kiinnostaisi kirjoitella lihavuudesta niin sähköpostia voipi laittaa: crisium_(ät)outlook.com

      • Anonyymi

        Auttaisiko päähän keskittynyt lääkäri sinua?


      • Anonyymi

        Lihottaminen ja lihominen sekä isot mahat kiinnostaa. Tuo että vatsa on niin iso ettei pysty vetämään sisään, tai että ei pysty näkemään varpaitaan on todella kiihottavaa. Miestissit on kyllä lievä turn off.

        n20


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lihottaminen ja lihominen sekä isot mahat kiinnostaa. Tuo että vatsa on niin iso ettei pysty vetämään sisään, tai että ei pysty näkemään varpaitaan on todella kiihottavaa. Miestissit on kyllä lievä turn off.

        n20

        Kiitos kivasta kommentista, piristi päivää todella paljon ja on mukava nähdä että on olemassa naisia jotka tykkäävät kun mies on pullea :)

        Valitettavasti miehillä myös miestissit turpoavat kun painoa tulee lisää, tämä tietenkin vaihtelee todella paljon yksilöstä johtuen ja kuinka isoksi kasvavat.


      • Anonyymi
        crisium kirjoitti:

        Kiitos kivasta kommentista, piristi päivää todella paljon ja on mukava nähdä että on olemassa naisia jotka tykkäävät kun mies on pullea :)

        Valitettavasti miehillä myös miestissit turpoavat kun painoa tulee lisää, tämä tietenkin vaihtelee todella paljon yksilöstä johtuen ja kuinka isoksi kasvavat.

        En ole ainoa. Ehdottomasti on olemassa myös muitakin naisia joilla on samanlaisia mieltymyksiä kuin minulla!

        Sekin on totta että miestissit ovat ikään kuin pakollinen paha...


      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole ainoa. Ehdottomasti on olemassa myös muitakin naisia joilla on samanlaisia mieltymyksiä kuin minulla!

        Sekin on totta että miestissit ovat ikään kuin pakollinen paha...

        Erittäin kiva tietää että on olemassa muitakin naisia, jotka nauttivat kun mies on pullea tai pulskistuu entisestään ja masu paisuu isommaksi :)

        Olisi ihana löytää tuollainen nainen tyttöystäväksi.

        Itse huomasin että viimeisen 10kg lihomisen jälkeen miestissit alkoivat turvota ja tällä hetkellä ovat pienet pyöreät kummut. Kun lihon lisää niin miestissit kyllä kasvavat isommaksi.

        Auttaisikohan noihin miestisseihin rintalihasliikkeiden teko? Ainoa vaihtoehto tosin saattaisi olla joko laihduttaminen, jolloin maha kutistuu tai sitten rasvaimu kyseiseltä alueelta.


    • Anonyymi

      Olisi kiva jos löytyisi nainen joka haluaisi lihottaa minua ja itseään samalla mies 64 kg
      jyväskylästä

    • Anonyymi

      ahneuskuoliaaksipelastukaa tällä mantrarukouksella selvisin neljästä 60km: n lenkistä irti ja tilalle tuli neljänkilometrin lenkithokkuspokkuspiliokkus abradakabra=jeesus

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe