Psykologia

Psykologia on kiinnostanut lukiosta lähtien ja olen nyt vakavissani alkanut miettimään mahdollisuutta lähteä opiskelemaan sitä yliopistoon. Olen opiskellut itselleni ihan toisen ammatin, jossa toisaalta kyllä viihdyn, mutta toisaalta se ei tunnu täysin omalta. Harmittaa, että en heti lukion jälkeen yrittänyt hakea lukemaan psykaa, mutta vielä ei ole tietenkään liian myöhäistä.

Helsingin yliopisto on ensisijaisesti se paikka, jonne haluaisin opiskelemaan. Sinne on myös ilmeisesti kaikkein vaikein päästä.

Pääsin ylioppilaaksi 4 vuotta sitten, jolloin olen viimeksi lukenut psykologiaa. Luonnollisesti siis tiedot ovat vähän ruosteessa. Haluaisinkin kuulla vinkkejä, että voisinko alkaa jo nyt jotenkin valmistautumaan ensi vuoden pääsykokeisiin.
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suosittelen käymään joko tilastotieteen ja/tai psykologian perusopinnot (à 25 op) avoimessa yliopistossa, jos sinulle on tulossa "välivuosi". Mikäli suoritat ko. opinnot Helsingin avoimessa, saat ne luettua tutkintoosi, kun pääset sisälle. Näistä opinnoista on myös rutkasti apua pääsykokeissa!

Äänestä
  • Tuo onkin itseasiassa käynyt mielessäni. Käyn kuitenkin kokopäiväisesti töissä tällä hetkellä (arkisin toimistotyöaikaan), joten onkohan avoin yliopisto tähän päälle liian rankkaa? En halua kuitenkaan koko vapaa-aikaani menettää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

Psykologia on kiinnostanut lukiosta lähtien ja olen nyt vakavissani alkanut miettimään mahdollisuutta lähteä opiskelemaan sitä yliopistoon. Olen opiskellut itselleni ihan toisen ammatin, jossa toisaalta kyllä viihdyn, mutta toisaalta se ei tunnu täysin omalta. Harmittaa, että en heti lukion jälkeen yrittänyt hakea lukemaan psykaa, mutta vielä ei ole tietenkään liian myöhäistä.

Helsingin yliopisto on ensisijaisesti se paikka, jonne haluaisin opiskelemaan. Sinne on myös ilmeisesti kaikkein vaikein päästä.

Pääsin ylioppilaaksi 4 vuotta sitten, jolloin olen viimeksi lukenut psykologiaa. Luonnollisesti siis tiedot ovat vähän ruosteessa. Haluaisinkin kuulla vinkkejä, että voisinko alkaa jo nyt jotenkin valmistautumaan ensi vuoden pääsykokeisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu