Miltä salaojan kansi näyttää? Rivari on rakennettu vuonna 1987. Voivatko salaojan kannet löytyä maan alta, eli onko ne mahdollisesti kaivettava esiin puhdistusta varten?
Salaojakaivot
Liisa Ihmemaassa
7709
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
50 cm halkaisijaltaan olevia betonikansia ovat, ja usein maan peittämiä. Enpä tiedä, kannattako niitä kaivella. Itse en ainakaan niin ole tehnyt, koska sadevesiviemäröinti toimii, ja sokkelin lähellä ei kosteusongelmia ole näkynyt.
Paikastahan tuo paljon rippuu. Taloni on kuivalla paikalla.
Paljon pitää salaojiin törkyä joutua, jotta noita kaivoja joutuisi puhdistelemaan. Toimenpidepuolella on lähinnä uusien salaojien veto, jos ongelmia on.
Kiitos Joku vaan! Meidän tontilla pari sellaista ainakin näkyy olevan, onneksi!
luultavasti ihailet likakaivonkansia siellä ;)
Salaojakaivojen kannet ei saisi olla piilossa, mutta kyllä niitä 80-luvulla vielä jemmailtiin ihan maanpinnan tasoon tai vähän allekin, joten päällä voi tosiaan olla jokunen sentti multaa & nurmikkoa.
Ne kannet voivat myös olla 30 cm kokoluokkaa, etenkin jos taskastusputket ovat muovia.
Ja kyllä niitä salaojia olisi hyvä kurkkia välillä. Siis jo ennen kuin on talossa kosteusvaurio, mistä tiedetään, että salaojitus ei toimi. Nyt on hyvä aika, kun niissä putkissa pitäisi virrata vetta jos on virratakseen.
80-luvulla noita on vielä tehty taipuisasta peltosalaojaputkesta täytötkin ovat olleet mitä ovat, joten on ihan mahdollista, että putket on moskaa täynnä tai lytyssä. Salajien kuvauskaan ei välttämättä ole huono idea ... ainakin tietäisi, että onko ne jo uusimista vailla (mikä on siis varsin todennäköistä em. syistä) vai ei.
Miksi ne peltosalaojaputket olisi lytyssä? Salaojat menee talon anturan vieressä...mitään painavaa niitten päällä ei mene. Pellolla taas ajelee jokunen traktori....
:DDD
Eihän teillä välttämättä edes ole salaojia.