Kun lapsi otetaan mukaan aikuisten riitoihin

Haluaisin herättää keskustelua otsikon aiheesta.

Monesti vanhemmat, joilla lapset ovat "mukana" aikuisten välisessä riitelyssä, puolustelevat asiaa sillä, että täytyyhän lasten nähdä, millaista arki on, siihen kuuluu riitely ja sovinto yms.

Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka haluaisi hoitaa aikuisten riidan aiheet lasten näkymättömissä ja kuulumattomissa.

Nyt päästään siihen, että kun meillä kotona mies (lasten isä) aloittaa vaikkapa minulle huutamisen lasten kuullen, pyydän, että hoidetaan asia myöhemmin. Mies ei asiaa hyväksy, vaan jatkaa. Tässä tilanteessa lapset lähtevät huutoon mukaan, eli meitä on silloin "kolme vastaan yksi", tilanteessa jossa itse olen täysin puolustuskyvytön. Jos pyydän mieheltä, että puhutaan myöhemmin, se ei käy, ja lisää vettä myllyyn hän lyö sillä, että hän sanoo "Kuuntele nyt, lapsetkin ovat sitä mieltä!" - ja nämä siis voivat olla aiheita, joissa lapsilla ei ole osaa eikä arpaa. Minä en koskaan ole itse noissa tilanteissa pyytänyt lapsia vaikenemaan, vaan olen aina itse hiljaa ja kuuntelen haukkuryöppyä.

Tilanteen purkaminen jälkikäteen on mahdotonta, koska mies on sitä mieltä, että MINÄ myrkytän ilmapiiriä haluamalla riidellä lasten kuullen. Siis minä?!? Ja että annan väärää esimerkkiä lapsille. Vaikka riitatilanteissa olisin itse aivan hiljaa. Mies ei myöskään koskaan pyydä lasten kuullen minulta anteeksi, vaikka joskus pyytää anteeksi, olen pyytänyt, että tekisi sen lasten nähden, siihen hän ei "alennu".

Muuttuuko tilanne pahemmaksi vuosien myötä? Mies ei varmaan itse huomaa toiminnassaan mitään kummallista, onhan hänellä aina oma taustaorkesteri joka on samaa mieltä kaikessa.
6181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Te erootte vielä, ei tuosta tuu mitään...

Äänestä

Kerrankin mies, jolle oma lapsi on tärkeempi ja jota suojellaan, eikä mennä uusion pillin ja vaatimusten mukaan! Juuri noin isä toimii, joka rakastaa omaa lasta. Mutta katkerille naisillehan se ei mene jakeluun... vaan isän rakkaus omaan lapseen on heistä sairasta ja omituista. Häpeisit.

Äänestä
  • Viddu miten urpo täytyy ihmisen olla että kirjoittaa tälläistä paskaaaaaaaaaaa

    Äänestä

  • fgjhkvjb,k., kirjoitti:

    Viddu miten urpo täytyy ihmisen olla että kirjoittaa tälläistä paskaaaaaaaaaaa

    Se ihminen on palstahäirikkö lissu.

    Äänestä

Juuri noin toimii pöhkö mies, ja ihan idiootin tavoin kommentoi taas edellinen pahan ilmanlintu.

Mutta asiaan: Oikeasti kuulostaa aika pahalta vallantahdolta ja valtataistelulta nyt miehesi puolelta. Olen itse miettinyt vähän samaa, sillä erotuksella että meillä ei pahemmin riidellä johtuen ehkä siitäkin että olemme vielä aika tuore pari.

Kasvoin itse perheessä, jossa 70-lukulaisesti äiti ja isä riitelivät ihan lasten kuullen. Sopivat myös ja kyllä minulla on näin jälkikäteen ajatellen vanhempieni parisuhteesta suht. rakastava kuva. Nyt olemme miehen kanssa yhdessä jo etukäteen sopineet että emme riitele hänen lastensa kuullen ja että kasvatusasioissa jne. olemme samalla puolella. Mikä on tietty hyvä, varsinkin jälkimmäinen, joskin minä en pysty olemaan niin ankara kuin mieheni on.

Mietin kuitenkin saako lapsi tästä seesteisyydestäkin jotenkin väärän kuvan, ts. ei opi riitelemään rakentavasti. Ihan täysin ristiriidattomiin suhteisiin (en mihinkään ihmissuhteisiin) nimittäin usko.

Riitely on varmaan aika paljon tempperamenttikysymyskin. Minä päästän mielelläni höyryt nopeasti ja kerralla, ja unohdan sitten myös kun riita on sovittu. Tunnen ahdistusta ihmisistä, jotka kaivavat vanhoja, eivätkä osaa unohtaa jo sovittuja riitoja.

Mutta kaikkien sääntöjen mukaan hyvä parisuhde on se perusta uusperheessäkin ja siihen ei pitäisi antaa lasten liikoja puuttua. Jos et saa miestäsi tajuamaan tätä, pyydä häntä perheterapiaan.

Äänestä

Miksi alennut moiseen?
Miksi sinua haukutaan ?
Anna ukolle kenkää, tapelkoon yksin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitipuoli yksin kirjoitti:

Haluaisin herättää keskustelua otsikon aiheesta.

Monesti vanhemmat, joilla lapset ovat "mukana" aikuisten välisessä riitelyssä, puolustelevat asiaa sillä, että täytyyhän lasten nähdä, millaista arki on, siihen kuuluu riitely ja sovinto yms.

Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka haluaisi hoitaa aikuisten riidan aiheet lasten näkymättömissä ja kuulumattomissa.

Nyt päästään siihen, että kun meillä kotona mies (lasten isä) aloittaa vaikkapa minulle huutamisen lasten kuullen, pyydän, että hoidetaan asia myöhemmin. Mies ei asiaa hyväksy, vaan jatkaa. Tässä tilanteessa lapset lähtevät huutoon mukaan, eli meitä on silloin "kolme vastaan yksi", tilanteessa jossa itse olen täysin puolustuskyvytön. Jos pyydän mieheltä, että puhutaan myöhemmin, se ei käy, ja lisää vettä myllyyn hän lyö sillä, että hän sanoo "Kuuntele nyt, lapsetkin ovat sitä mieltä!" - ja nämä siis voivat olla aiheita, joissa lapsilla ei ole osaa eikä arpaa. Minä en koskaan ole itse noissa tilanteissa pyytänyt lapsia vaikenemaan, vaan olen aina itse hiljaa ja kuuntelen haukkuryöppyä.

Tilanteen purkaminen jälkikäteen on mahdotonta, koska mies on sitä mieltä, että MINÄ myrkytän ilmapiiriä haluamalla riidellä lasten kuullen. Siis minä?!? Ja että annan väärää esimerkkiä lapsille. Vaikka riitatilanteissa olisin itse aivan hiljaa. Mies ei myöskään koskaan pyydä lasten kuullen minulta anteeksi, vaikka joskus pyytää anteeksi, olen pyytänyt, että tekisi sen lasten nähden, siihen hän ei "alennu".

Muuttuuko tilanne pahemmaksi vuosien myötä? Mies ei varmaan itse huomaa toiminnassaan mitään kummallista, onhan hänellä aina oma taustaorkesteri joka on samaa mieltä kaikessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu