Olen ajatellut että Sirius olisi poikavauvalle upea nimi. Mutten uskalla suin päin alkaa päättämään ennenkuin tiedän mitä kaikkea nimi tarkoittaa. Ettei tulisi tulevaisuudessa kiusatuksi.
Mitä kaikkea nimi tarkoittaa
7
1017
Vastaukset
- potterista
Sirius Black
entäs nimi Mirko - 8+9
Siriksi sanottaisiin, sehän on taas tytön nimi. Toiseksi nimeksi sopisi, ei etunimeksi.
- hanikki
Sehän on taivaalla myös jokin tähti tms. Ja kreikaksi tarkoittaa polttavaa. Minustakin toiseksi nimeksi kävisi.
- siinä wikipedian tie
Siriuksen nimi [muokkaa]
Nimi tulee kreikan sanasta σείριος seirios, joka tarkoittaa kuumaa, polttavaa. Sirius tunnetaan myös Ison Koiran tähdistön nimestä johdetulla nimellä Koirantähti ja kansanperinteisellä nimellä Kalevan tähti. Muinaisessa Egyptissä Sirius, joka tunnettiin nimellä Sothis, toimi merkkinä maan maataloudelle elintärkeän Niilin tulvan alkamisesta.[1] ”Kun Sothis heinä-elokuun vaihteessa nähtiin Memfisissä ensi kerran aamutaivaalla (heliakkinen nousu), tiedettiin että Niili alkaisi pian tulvia.” Roomalaisen runoilijan Horatiuksen mukaan metsästäjä Orionin koira oli nimeltään Sirius. Nimitys Koirantähti juontunee tästä.- iida
tulee mieleen heti ainakin joku velho tai planeetta ;) tai joku fantasia hahmo... kaunis nimi lapselle mutta aikuiselle en tiiä?
- 2. nimi?
Jos Sirius toiseksi nimeksi? Otava voisi olla myös hyvä tähtiin liittyvä pojan nimi. Mutta sekin aika erikoinen ekaksi nimeksi. Saska Sirius? Simo Sirius? Severi Eetu Sirius? Santeri Sirius?
- k-aiz-
Meillä pojalla kolmantena nimenä sirius. Sointuu oikein hyvin ensimmäisen ja toisen nimen kanssa ainakin omasta mielestäni :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2442165- 1891644
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461302Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501005- 41816
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25746Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647