onko mitään konstia kuivata männystä sahaamani kiekko ( D= 60 cm, s = 5 cm) ettei se halkeile ?
- otanko kuoren pois
- keskusta halkeilee ensin joten pitäisikö siihen päälle laittaa joku laudanptkä, ettei se kuivu liian nopeasti ?
mäntykiekon kuivaus, halkeilu
2
6462
Vastaukset
- Kantopuu
Jos haluat tehdä puusta kiekkoja, jotka eivät halkea, tee ne sahaamalla kantopuusta. En tarkoita, että sahaat sen kannon päästä,vaan sivusta, siitä kohtaa, jossa puu on puoliksi juurta ja puoliksi runkoa.
Olen tehnyt kannoista lautoja, jotka ovat n, 60 kertaa 60 cm ja höylännyt niitä alle 15 milliä paksuiksi, eikä niihin ole tullut halkeamia. Ei se tosin kaikissa tapauksissa jää ilman halkeamaa. Minun kokemukset kylläkin ovat lähes kaikki kuusesta, mutta uskoisin samaan tulokseen päästävän myös männyn kohdalla
Leveitä lautoja saa rinteessä kasvaneen kannon kupeesta, sahaamalla moottorisahalla kahdelta puolen eli toista sahausta vastaan, jolloin tavallinen laipan pituinen leikko tulee kaksinkertaiseksi eli enimmillään n. 64 cm pitkäksi leikoksi.
Jos ohuita levyjä tekee, kannattaa aihiot tehdä ensin vaikkapa 10 cm paksuisiksi pelkoiksi ja antaa ensin kunnolla kuivua, ennen kuin siivuttaa ne ohuiksi. Myös kantopuusta sahatut laudat käyristyvät kuivuessaan.
Kantopuusta työstetty lauta on, kuten edellä mainitsin, lähes halkeamatonta, visaista, loimukuvioista ja oksatonta. - vatisulle
Puu halkeaa, koska se kuivuu liian nopeasti ja/tai eri vauhtia eri osista. Sahaa se kiekko, jätä kuori päälle, sivele kumpikin sahauspinta EriKeeperillä. Liima muodostaa kalvon, joka estää liian nopean kuivumisen. Kuivaa kiekko ulkoliiterissä valolta ja sateelta suojassa ensimmäiset puoli vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2343483- 623082
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I652663Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk342547Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve832120Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851909Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191885Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401842Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.931711Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691063