Kevät iloja

Ihan ilahduttaakseni häntä, joka niin tykkää kun jutut pyörii vain koirissa ja tietää vain yhden pahemman; ne lapsistaan juttelevat, tarina eiliseltä päivältä.

Kevään kunniaksi rassasin polkupyörän ajotrimmiinsä. Kun koirankin kanssa on hyvä syke nyt ollut päällä, ajattelin sen toki oppivan tuosta vain juoksemaan myös pyörän rinnalla, mitäs se opettamista tarvihtisi, kun muutenkin nyt oppi uppoaa kuin sulaan voihin. Kolmivuotias jälkipolvi turvaistuimeen tarakalle ja menoksi...

Noh, pari sataa metriä ja huomasin, että kuolleena syntynyt idea, koira kiihtyy vähän liikaa vauhdista ja alkaa olemaan melko turvatonta tuon lapsenkin kannalta, joten koira irti, kyllähän se siinä rinnalla kuitenkin pysyy, kun tarpeeksi palkkailen koko ajan. Seuraava alamäki, kiihtynyt vauhti ja linnun pyrähdys tien yli ja koira lähti. Ei auttanut käskyttämiset ei rukoilut, vaan sinne häipyi, luvattomille teilleen rauhoitusaikana. Mäen alle pysähdyttiin sitten odottelemaan. Viitisen minuutin huutelun jälkeen lapsi alkoi olemaan jo huolissaan, kysyi "nytkö XX ei enää ole ?" (XX: koiran nimi). Minä siihen, että "joo ei taida olla" . Lapsi oli surullisen näköinen, minä innoissani; kappas ymmärtääpä sen verran. Lapsi mietteliäänä: "Pitää hankkia uusi XX". Minä siihen "joo niin taitaa pitää". Yhtäkkiä lapsen ilme kirkastui: "Eikun hankitaan kaksi... tauko... kissaa". WTF?

Koen itseni epäonnistuneeksi kasvattajana, molempien kohdalla... Koira sentään palasi kun oli juossut riittämiin, lapsi kotiin asti väitti haluavansa mielummin kissoja...
1997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ehkä olisi parempi, kun et hommaisi mitään elättiä

Äänestä
  • Kykyäni elättää mitään en epäile itse pätkääkään...

    Aloituksessa kyseenalaistin kasvatuksen: mitä ihmettä niistä on kasvamassa...

    Äänestä

Heh... No se vaan on kissaihminen. :) Ja mitäs vikaa kissoissa on? Nehän on kivoja eläimiä yhtälailla kuin koiratkin... Kauanko jouduit koiraa odottelemaan takaisin, ja odotitko samassa paikassa, vai osasiko se tulla kotiin asti? Minkä ikäinen se koiranpentusi nyt on?

Äänestä
  • eikö vähän tyhmää lähteä koiraa viemään pyörällä lapsenkanssa jos ei ole kokemusta. ja vielä opettamaton piski irti tieten että on vielä rauhoitusaika. hävitä piski pois ja ajele nautiskellen pyörällä

    Äänestä

  • aatteleppa ite kirjoitti:

    eikö vähän tyhmää lähteä koiraa viemään pyörällä lapsenkanssa jos ei ole kokemusta. ja vielä opettamaton piski irti tieten että on vielä rauhoitusaika. hävitä piski pois ja ajele nautiskellen pyörällä

    Miksi minulle tuolla tavalla vastaat? Enhän minä ole koiraani pyörän vieressä juoksuttanut.

    Äänestä

  • Siihen jäätiin odottelemaan, tuli varmaan kymmenessä minuutissa takaisin, kunhan oli kadottanut jahtaamansa linnun ja juossut varmaan jonkin verran eteenpäin etsien meitä tieltä, tien näkyvyyden päästä näkyi tulevan sitten kun tuli. Tällä on taipumsuta tällaiseen, siksi ei ole juurikaan ollut nyt rauhoitusaikaan irti kun poistumme pihasta, tietää, että jatkan matkaani yleensä eteenpäin ja siksi varmaan käynyt ihan pitkänkin matkan päästä katsomassa missä olemme.

    Pentu se ei nyt enää varsinaisesti ole, viitisentoista kuukautta, nyt muutaman kuukauden voinut juoksuttaa pidempiä matkoja, siksi pyöräilyäkin lähdettiin... Joku vinkkasikin noista koirien pyöräjuoksutus hommeleista, ne on varmaan hyviä vehkeitä, varsinkin turvallisuutta ajatellen. Itse olen vain niin aikaan saamaton, että ei sellaisia tule hommailtua hyvistä ajatuksista huolimatta. Kyllä ne on oppineet ilmankin. Oma tärkein turvallisuus vinkkini pyöräilyyn koiran kanssa on, että hihna on vain kevyesti kiinni tangossa olevassa kädestä, eli irtoaa sujuvasti, jos koira lähteekin erisuuntaan tai pysähtyy haistelemaan. En käsitä miksi koiraa pitäisi totuttaa pyöräilyyn taluttelemalla pyörää? Koira ei kuitenkaan pyörää mitenkään pelkää? Opin kyllä, että rauhallisempi vauhti näemmä pitää pitää, myös alamäissä, jottei pääse kierroksille, koska mikään ei tämän koiran mielestä ole mukavampaa kuin juokseminen.

    Niin, se on vain kissaihminen!!! Tästä on selkeä suunta, tästä se kolme vuotiaana alkaa. Arvaan jo että kouluikäisenä se ilmoittaa joku kaunis päivä, että lemppari aine koulussa on ruotsi, kahdeksantoista täyttäessään pyytää turkista lahjaksi ja parikymppisenä on jo menossa sukupuolen vaihdosleikkaukseen, joista vain viimeisin on minun helppo hyväksyä, mutta muuten elinympäristönsä ei varmasti... Kuka siitä tällaisen on kasvattanut?

    Äänestä

Todella älykäs lapsi sinulla!
Monelle koiranomistajalle sopisi kissa lemmikiksi paremmin. Kissa nyt on muutenkin paljon mukavampi lemmikkinä, koska silloin kun se on virkeä sen touhuja on mukava seurailla.
Kissa on kaunis eläin ja koiraa paljon älykkäämpikin. Kissa ei kärsi, jos se joutuu olemaan 6-8 tuntia yksin, koska yöeläimenä se nukkuu päivät. Ainoa huono puoli on, että yöeläimenä se ei aina anna omistajansa nukkua yöllä. ;)

Äänestä
  • Itse en vain ymmärrä kissan käyttötarkoitusta...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Itse en vain ymmärrä kissan käyttötarkoitusta...

    Se on hyvin samanlainen kuin koiran pääasiallinen käyttötarkoitus - lemmikki.

    Hyviä puolia löytyy lisää siitä, että kissaa ei tarvitse yhtä paljon lenkittää, vaan voit käydä yksin lenkillä pururadalla, jonne koiria EI SAA viedä.

    Kissan ulosteet on helppo lapioida hiekkalaatikosta vessanpönttöön (vrt. erikoinen hankaluus kuljettaa hauska-pussia mukana)

    Kissa ei haise yhtä pahalle kuin koira, vaikka molemmissa on toki ominaishajunsa.

    Kissa vie yleensä vähemmän tilaa, mutta voi olla asunnolle melko tuhoisa. Riippuu siitä kuinka kissa on koulutettu. Tosin koirakin voi saada tuhoa aikaan yksin ollessaan.

    Äänestä

  • Omena vierii puusta kirjoitti:

    Tietääkseni koiran saa viedä pururadoille sulan maan aikana. Tuo on virheellinen käsitys että ei saisi... Talvisin kun pururadoille tehdään yleensä hiihtolatu, niin silloin sinne ei ole asiaa koiran kanssa, eikä muuten ilman koiraakaan jos ei ole sukset jalassa.

    Koirat ei muuten haise yleensä - tuo on virheellinen käsitys. Enempi se kissan hiekkis katkuaa siellä kämpän nurkassa, kuin koira konsanaan. Yleensä kun johonkin menee vieraisille, haistaa heti että "jaa täällä on kissa..." mutta koiraa ei huomaa kun vasta sitten kun sen näkee.

    Ja monenkaan vastuuntuntoisen omistajan mielestä koiran kakkapusseja ei ole yhtään hankala kuljettaa mukana, noukkia kakkaa siihen ja viedä roskiin - ei ainakaan minun. Se on kyllä joissain koiranomistajissa vikana, että jättävät kakat keräämättä, enkä pidä siitä itsekään että sitä sontaa on paikoitellen niin paljon, kun mielestäni ei saisi olla yhtä ainutta... Tai no jos on ihan kauhea ripuli koiralla, niin eihän sitä velliä sieltä maasta saa kaavittua pois millään.

    Ja kissan käyttötarkoitus oli aiemmin pitää huolta maatiloilla ettei jyrsijät lisäänny liiaksi ja tuhoa viljavarastoja. Koirallahan on ollut ja on edelleen monenlaisia käyttötarkoituksia, mutta molempien pääasiallinen käyttötarkoitus on tosiaankin olla ihan vaan lemmikki... En ylipäänsä ymmärrä, miksi jokaisella eläimellä pitäisi olla jokin tarkoitus. Suurimmaksi osaksi nykykoirillekin on keksimällä keksitty tarkoitus - sen kanssa harrastetaan jotain esim. tanssia. Vain harvat ovat työkoiria joita ilman ei pärjää (poliisikoirat, opaskoirat, avustajakoirat jne...). Ei se kuitenkaan tee yhdestäkään eläimestä vähäpätöisempää jos sillä ei ole muuta tarkoitusta kuin ilahduttaa omistajaansa.

    Minusta sekä koirat että kissat on kivoja eläimiä molemmat, ja yleensä oman perheen lemmikit ovat vieläpä ystäviä keskenään. En ymmärrä miksi sitten jotkut ihmiset inhoaa toista lajia, ja kiistelevät siitä kumpi on älykkäämpi tai tarpeellisempi. Molemmilla on älyä ihan riittävästi omiksi tarpeikseen, eikä niitä nyt voi suoraan verrata keskenään, koska ovat sen verran erilaisia eläimiä. Jokainen lemmikki aina hiirestä hevoseen on tarpeellinen omalle omistajalleen, sillä ne tuottavat niin paljon iloa ja hyvää mieltä.

    Niin, mutta mitäpä, sen kansa voi tehdä, kun ei kerran edes lenkkeillä? Kuten sanoit; katsella. Riittääkö eläimen hankkimsien syyksi se, että sitä on kiva katsella? Eikös siihen tarkoitukseen ole vielä hajuttomampiakin elukoita, kuten akvaariokalat, eikä ne tuhoa kämppääkään?

    Itse asun maalla metsän keskellä ja täällä on hyvä pitää koiraa, kun koira tuossa pihassakin pysyy. Kissa täällä taas piäisi pitää vain sisällä, koska petona on hirveä rasite ympäröivälle luonnolle, jos vapaana liikkuisi. Kissaa kun ei saa käsittääkseni pysymään pihassa..? Eikös eläin vähän kärsikin siitä jos koko ajan sisällä? Ja ei minulla ei ole akvaarioitakaan, siitä syystä, että jotenkin kuvittelen eläinten kärsivän vankeudessa elämisestä...

    Äänestä

  • Kissa ja koira kirjoitti:

    Tuo on virheellinen käsitys, että koiran saisi viedä pururadalle sulan maan aikaan. Pururadoilla on kieltomerkit autoille, mopoille ja koirille YMPÄRI VUODEN.

    Kävely on kielletty hiihtoladulla. Monet koiranomistajat tulkitsevat tästä syystä kieltomerkkejä väärin.

    Kysykää kaupunkinne vapaa-aika/liikuntatoimistosta, miten asia on teidän kaupungissanne/kunnassanne, älkääkä luulko mitään.

    ps. kyllä minäkin pidän sekä kissoista, että koirista, mutten aina näiden kahden lajin omistajista.

    Kyllä kissan kanssakin voi lenkkeillä, mutta se on samanlaista seisoskelua kuin nuuskuttelevan koiran kanssa. Ilman muuta on parempi lenkkeillä ilman koiraa tai kissaa.

    Äänestä

  • Omena vierii puusta kirjoitti:

    Tuo on virheellinen käsitys, että koiran saisi viedä pururadalle sulan maan aikaan. Pururadoilla on kieltomerkit autoille, mopoille ja koirille YMPÄRI VUODEN.

    Kävely on kielletty hiihtoladulla. Monet koiranomistajat tulkitsevat tästä syystä kieltomerkkejä väärin.

    Kysykää kaupunkinne vapaa-aika/liikuntatoimistosta, miten asia on teidän kaupungissanne/kunnassanne, älkääkä luulko mitään.

    ps. kyllä minäkin pidän sekä kissoista, että koirista, mutten aina näiden kahden lajin omistajista.

    No ainakin oman kuntani lehdissä on aiheesta kirjoitettu ja kiistelty, ja asiaa on joltain virkailijalta kysytty (en muista titteliä), joka asiasta tietää - ja hän on sanonut, että pururadalle saa viedä koiran kieltokylteistä huolimatta sulan maan aikana. Kylttejä ei vain poisteta kesän ajaksi siksi, että se olisi turhaa työtä. Kielto koskee vain talvea ja latuja.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niin, mutta mitäpä, sen kansa voi tehdä, kun ei kerran edes lenkkeillä? Kuten sanoit; katsella. Riittääkö eläimen hankkimsien syyksi se, että sitä on kiva katsella? Eikös siihen tarkoitukseen ole vielä hajuttomampiakin elukoita, kuten akvaariokalat, eikä ne tuhoa kämppääkään?

    Itse asun maalla metsän keskellä ja täällä on hyvä pitää koiraa, kun koira tuossa pihassakin pysyy. Kissa täällä taas piäisi pitää vain sisällä, koska petona on hirveä rasite ympäröivälle luonnolle, jos vapaana liikkuisi. Kissaa kun ei saa käsittääkseni pysymään pihassa..? Eikös eläin vähän kärsikin siitä jos koko ajan sisällä? Ja ei minulla ei ole akvaarioitakaan, siitä syystä, että jotenkin kuvittelen eläinten kärsivän vankeudessa elämisestä...

    Onhan kissasta seuraa yhtälailla kuin koirasta. Yhtä mukavaa ja rentouttavaa sitä on silittää ja rapsutella kuin koiraakin ja samalla tavalla siihen saa luotua suhteen kuin koiraan. Yhtälailla ne on omanlaisiaan persoonallisuuksia kaikki, kuin koiratkin. Sitäpaitsi - kissoillekin voi opettaa temppuja, jos sen kanssa nyt täytyy "tehdä" jotain, ja onhan se kissan leikittäminenkin tekemistä ja ajankulua sekä kissalle että omistajalle.

    Kissalle voi rakentaa vaikka kunnollisen häkin ulos, jos on oma piha, sen voi opettaa kulkemaan valjaissa ja taluttaa ulkona halutessaan, leikattu kissa ei myöskään lähde niin kauas kotipihasta kuin leikkaamaton... Tosin itse en pitäisi kissaa irtaallaan jo sen omankaan turvallisuuden vuoksi. Eikä se kissa kärsi siitä sisäkissanakaan olosta, jos ei ole koskaan käynyt ulkona.

    Lenkkeilyä varten nyt ei tarvi muuta kuin lenkkarit - jos niitäkään, kengät kuin kengät - eli koira ei ole siinä mielessä välttämätön. Tosin se pakottaa ihmisen ulos ja lenkille säällä kuin säällä - ainakin kaupungissa. Omakotitalossahan sen voi laiskimmillaan päästää pihalle tarpeilleen ja takaisin sisälle, tai laittaa häkkiin tai narun nokkaan ulos.

    Äänestä

  • Kissa ja koira kirjoitti:

    No ainakin oman kuntani lehdissä on aiheesta kirjoitettu ja kiistelty, ja asiaa on joltain virkailijalta kysytty (en muista titteliä), joka asiasta tietää - ja hän on sanonut, että pururadalle saa viedä koiran kieltokylteistä huolimatta sulan maan aikana. Kylttejä ei vain poisteta kesän ajaksi siksi, että se olisi turhaa työtä. Kielto koskee vain talvea ja latuja.

    Itse kysyin oman kaupunkini liikuntatoimesta vastaavalta ja hän sanoi, että koiria ei saa viedä pururadoillemme mihinkään aikaan vuodesta. Jonkinlaista yhteneväistä käytäntöä siis kaivataan.

    Äänestä

  • Kissa ja koira kirjoitti:

    No ainakin oman kuntani lehdissä on aiheesta kirjoitettu ja kiistelty, ja asiaa on joltain virkailijalta kysytty (en muista titteliä), joka asiasta tietää - ja hän on sanonut, että pururadalle saa viedä koiran kieltokylteistä huolimatta sulan maan aikana. Kylttejä ei vain poisteta kesän ajaksi siksi, että se olisi turhaa työtä. Kielto koskee vain talvea ja latuja.

    Kyllä kilvet ovat siellä ihan tarkoituksella ympäri vuoden. Ihmiset vain tekevät omassa päässään tulkintoja, miten itselle parhaiten sopii. Muutenhan sinne olisi laitettu lisäkilpi, että koirakielto ei koske sulan maan aikaa. :)

    Äänestä

  • So so simple kirjoitti:

    Kyllä kilvet ovat siellä ihan tarkoituksella ympäri vuoden. Ihmiset vain tekevät omassa päässään tulkintoja, miten itselle parhaiten sopii. Muutenhan sinne olisi laitettu lisäkilpi, että koirakielto ei koske sulan maan aikaa. :)

    No minun kotikaupungissa on asiasta väännetty vuosien ajan yleisönosastoilla, ja viimein ns. valtalehti teki asiasta jutun, ja siinä kysyttiin kaupungin virkailijalta (jonka titteliä en muista... liekkö ollut sitten joku liikuntatoimen vastaava mikä lie..) ja hän sanoi, että täällä koirat saa viedä pururadoille sulan maan aikana. Vain silloin kun siellä hiihtoladut on, niin sinne ei ole asiaa koiran kanssa, eikä ilman koiraakaan, jos ei ole sukset jalassa.

    Ihan tyhmähän tuo kielto ylipäänsä on, kun otetaan huomioon se, että koiranomistajat on kuitenkin niitä ihmisiä, jotka eniten sitä lenkkeilyäkin harrastavat. Aika harva koiraton viitsii lenkkeillä ainakaan ympäri vuoden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Ihan ilahduttaakseni häntä, joka niin tykkää kun jutut pyörii vain koirissa ja tietää vain yhden pahemman; ne lapsistaan juttelevat, tarina eiliseltä päivältä.

Kevään kunniaksi rassasin polkupyörän ajotrimmiinsä. Kun koirankin kanssa on hyvä syke nyt ollut päällä, ajattelin sen toki oppivan tuosta vain juoksemaan myös pyörän rinnalla, mitäs se opettamista tarvihtisi, kun muutenkin nyt oppi uppoaa kuin sulaan voihin. Kolmivuotias jälkipolvi turvaistuimeen tarakalle ja menoksi...

Noh, pari sataa metriä ja huomasin, että kuolleena syntynyt idea, koira kiihtyy vähän liikaa vauhdista ja alkaa olemaan melko turvatonta tuon lapsenkin kannalta, joten koira irti, kyllähän se siinä rinnalla kuitenkin pysyy, kun tarpeeksi palkkailen koko ajan. Seuraava alamäki, kiihtynyt vauhti ja linnun pyrähdys tien yli ja koira lähti. Ei auttanut käskyttämiset ei rukoilut, vaan sinne häipyi, luvattomille teilleen rauhoitusaikana. Mäen alle pysähdyttiin sitten odottelemaan. Viitisen minuutin huutelun jälkeen lapsi alkoi olemaan jo huolissaan, kysyi "nytkö XX ei enää ole ?" (XX: koiran nimi). Minä siihen, että "joo ei taida olla" . Lapsi oli surullisen näköinen, minä innoissani; kappas ymmärtääpä sen verran. Lapsi mietteliäänä: "Pitää hankkia uusi XX". Minä siihen "joo niin taitaa pitää". Yhtäkkiä lapsen ilme kirkastui: "Eikun hankitaan kaksi... tauko... kissaa". WTF?

Koen itseni epäonnistuneeksi kasvattajana, molempien kohdalla... Koira sentään palasi kun oli juossut riittämiin, lapsi kotiin asti väitti haluavansa mielummin kissoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu