Olen täysi-ikäinen, yliopisto-opinnot aloittanut poika. Viimeisen vuoden aikana olen aloittanut yksin elämisen omassa kämpässäni, ilman vanhempien kovaa (mutta reilua) kurinpitoa ja kahden vuoden seurustelukumppanin petettyä ja jätettyä myös sinkkuelämän vieton. Olen pyrkinyt tekemään juuri niitä asioita, mistä pidän, sekä tähdännyt niihin asioihin, joita unelmoin. Olen kuitenkin epäonnistunut kaikessa. Ja mitä enemmän katson taakseni, huomaan epäonnistuneeni myös kaikessa entisessä.
Olin aina hyvä oppilas. Peruskoulu suoriutui reippaasti yli yhdeksän keskiarvolla ja paikka Suomen Top10 lukiosta oli varma (jeejee). Lukiossa menestyin kohtalaisesti, mutta toisen vuoden lopulla masennuin parin ihmisen tehdessä elämästäni periaatteessa helvettiä ja ala-aste tuttuni kuollessa päihdeongelmien keskellä. Lukiosta kuitenkin selvittiin, kuten myös intistä, jossa palvelin vuoden, saadessani kunniaviran ja kiitokset menestyksekkäästä palvelusta. Tuolloin kuitenkin seurustelin, hyvin, hyvin myrskyisässä suhteessa, joten intti oli lähinnä rasite.. Tein työni kuitenkin aina niin hyvin kuin pystyin.
Muuttaessani nykyiseen kaupunkiini, erosin suhteesta ja samalla paljastui vuoden pituinen valhesarja.. Minkäs teet, siitäkin on jo tätä kirjoittaessa melkein vuosi. Halusin vain sulkea hänet elämästäni, joten tuhosin kaikki yhteydet häneen.
Olen pohjimmiltani mukava kaveri, "nice guy" kuten netissä sanotaan, mutta en sellainen, joka odottaisi palvelusta omasta olemassa olostaan. Olen ystävällinen ja teen paljon asioita muiden hyväksi. En halua olla kenellekään taakaksi, mielummin olen ystävällinen kaikille.
Pystyn pyytämään naisia treffeille ja useat ovat myös myöntyneet pyyntöön. Mitään en suurempaa ei kuitenkaan koskaan tapahdu. Kahden vuoden suhteenikin johtui lähinnä hyvästä ajoituksesta; tytön silloisesta erosta ja huonoista isäsuhteista.
Pidän itseäni huonona ihmisenä. Olen ruma, ylipainoinen, epäviehättävä. Tulen toimeen kenen tahansa kanssa, osallistun rientoihin ja yritän ottaa rennosti. Minulla on kaveripiiriä, mutta tuntuu, etten kuulu niihin. Illanvietot ovat kivoja ja hauskoja, mutta jossain vaiheessa iltaa tajuan, ettei minun pitäisi olla siellä. Muut kertovat omista asioistaan; suhteistaan, ihastuksistaan, epäonnistumisistaan ja onnenpotkuistaan luontevasti, minulla ei ole mitään. Vain yksi suhde, joka sekin oli lähinnä illuusiota.
En kuulu tähän maailmaan. Opiskeluni menevät täysin seinille, en saa töitä eikä minulla ole rahaa. En onnistu missään, mitä yritän, eikä mikään enää tuota minulle suurta intohimoa pyrkiä sitä kohti. Olen ihastunut useasti, mutta nyt en pysty edes ajattelemaan sellaisia, alkamatta miettiä omaa riittämättömyyttäni.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En jaksa enää.
Olin aina hyvä oppilas. Peruskoulu suoriutui reippaasti yli yhdeksän keskiarvolla ja paikka Suomen Top10 lukiosta oli varma (jeejee). Lukiossa menestyin kohtalaisesti, mutta toisen vuoden lopulla masennuin parin ihmisen tehdessä elämästäni periaatteessa helvettiä ja ala-aste tuttuni kuollessa päihdeongelmien keskellä. Lukiosta kuitenkin selvittiin, kuten myös intistä, jossa palvelin vuoden, saadessani kunniaviran ja kiitokset menestyksekkäästä palvelusta. Tuolloin kuitenkin seurustelin, hyvin, hyvin myrskyisässä suhteessa, joten intti oli lähinnä rasite.. Tein työni kuitenkin aina niin hyvin kuin pystyin.
Muuttaessani nykyiseen kaupunkiini, erosin suhteesta ja samalla paljastui vuoden pituinen valhesarja.. Minkäs teet, siitäkin on jo tätä kirjoittaessa melkein vuosi. Halusin vain sulkea hänet elämästäni, joten tuhosin kaikki yhteydet häneen.
Olen pohjimmiltani mukava kaveri, "nice guy" kuten netissä sanotaan, mutta en sellainen, joka odottaisi palvelusta omasta olemassa olostaan. Olen ystävällinen ja teen paljon asioita muiden hyväksi. En halua olla kenellekään taakaksi, mielummin olen ystävällinen kaikille.
Pystyn pyytämään naisia treffeille ja useat ovat myös myöntyneet pyyntöön. Mitään en suurempaa ei kuitenkaan koskaan tapahdu. Kahden vuoden suhteenikin johtui lähinnä hyvästä ajoituksesta; tytön silloisesta erosta ja huonoista isäsuhteista.
Pidän itseäni huonona ihmisenä. Olen ruma, ylipainoinen, epäviehättävä. Tulen toimeen kenen tahansa kanssa, osallistun rientoihin ja yritän ottaa rennosti. Minulla on kaveripiiriä, mutta tuntuu, etten kuulu niihin. Illanvietot ovat kivoja ja hauskoja, mutta jossain vaiheessa iltaa tajuan, ettei minun pitäisi olla siellä. Muut kertovat omista asioistaan; suhteistaan, ihastuksistaan, epäonnistumisistaan ja onnenpotkuistaan luontevasti, minulla ei ole mitään. Vain yksi suhde, joka sekin oli lähinnä illuusiota.
En kuulu tähän maailmaan. Opiskeluni menevät täysin seinille, en saa töitä eikä minulla ole rahaa. En onnistu missään, mitä yritän, eikä mikään enää tuota minulle suurta intohimoa pyrkiä sitä kohti. Olen ihastunut useasti, mutta nyt en pysty edes ajattelemaan sellaisia, alkamatta miettiä omaa riittämättömyyttäni.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En jaksa enää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikutat jostain syystä fiksulle ja toisiaan mukavalle kaverille. Jos yritystä on ja saat tyttöjä suostumaan kanssasi treffeille, miksi luulet että mitään vakavampaa ei synny? Tuskin se ainakaan siitä johtuu, että pitäisivät sinua epäviehettävänä, kun ovat jo kanssasi treffeille asti suostuneet. Sitäpaitsi sinusta saa jotenkin sympaattisen kuvan.
Etkö voisi saada töitä esim. siivojana tai jostain pikaruokapaikasta? Sellaisiinhan käsittääkseni otetaan paljon opiskelijoita.
Mikä saa sut tuntemaan ettet kuulu porukkaan? Sekö ettei sulla ole ihmeempää kerrottavaa elämästäsi? Entä luuletko että voisit löytää esim. samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä tai ns. samalla aaltopituudella olevia, joiden kanssa voisit jutella luontevast? Jos alottaisit jonkun harrastuksen? Siis jonkun halvan, jos saat aikaa riittämään. Voisit sitäkin kautta ehkä tutustua uusiin ihmisiin, mikä voisi olla sulle hyvä, jos olet saanut voittopuoleisesti negatiivisia kokemuksia ihmissuhteistasi lähivuosina.
Ajattelet itsestäsi turhan negatiivisesti. Et ole voinut epäonnistua "kaikessa", ja kuten itse sanoit, olet saanut erinomaisia arvosanoja koulussa ja kiitosta intissä, lisäksi sanoit että tulet toimeen kaikkien kanssa, mitä en epäile. Itsetuntoasi pitäisi saada jotenkin kohotettua.
Tsemppiä.
Ensinnäkin, kiitos sanoistasi. Treffit on yleensä mennyt ja jäänyt yhteen, jonka jälkeen yhteydenpito on vähentynyt ja lopulta loppunut kokonaan. Mulla on ollut kivaa, kai heilläkin on ollut kivaa, mutta tuntuu että moni on suostunut pyyntöön vain siksi, etteivät he osaa sanoa ei. Harvemmin sain keneltäkään suoraan "ei", vaan lähinnä, "pitää miettiä" tai "kuulostaa ihan kivalta, katotaan myöhemmin".
Onhan sitä haettu vaikka mistä, mutta toistaiseksi tuloksetta.. Toivottavasti jossain vaiheessa tärppäisi..
Mikä saa sut tuntemaan ettet kuulu porukkaan? Sekö ettei sulla ole ihmeempää kerrottavaa elämästäsi? Entä luuletko että voisit löytää esim. samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä tai ns. samalla aaltopituudella olevia, joiden kanssa voisit jutella luontevast? Jos alottaisit jonkun harrastuksen? Siis jonkun halvan, jos saat aikaa riittämään. Voisit sitäkin kautta ehkä tutustua uusiin ihmisiin, mikä voisi olla sulle hyvä, jos olet saanut voittopuoleisesti negatiivisia kokemuksia ihmissuhteistasi lähivuosina.
Ei niinkään juttujen vähyys, vaan se ettei mun elämässä oikeasti ole mitään. Tuntuu myös siltä, että en kuulu ulkonäöltäni noihin porukkoihin. Muille löytyy seuraa melkein mistä tahansa; vaikka aloitettaisiin kuinka tiiviinä porukkana illanvietto kaupungilla, jossain vaiheessa kaikilla on seuraa tai ovat lyöttäytyneet johonkin toiseen porukkaan, johon minulla ei ole asiaa. Urheillessa tai koti-illanvietoissa harvemmin koen moista, mutta joskus niissäkin tulee se hetki, jolloin istun yksin ja "tajuan" etten kuulu siihen tilaan..
Harrastuksia mulla on kyllä muutama ja niiden aloittaminen uudessa kaupungissa toi kasan uusia tuttavia ja jopa pari uutta ystävää, mutta lähes poikkeuksetta asiat kääntyvät jo aikaisemmin sanomallani tavalla; etten oikeasti kuulukkaan niihin porukoihin. Muutama harrastus ja sitä kautta ryhmä ovatkin jo jääneet mulla tosi taka-alalle...
Käydessäni erään porukan kanssa pelailemassa kolmesti viikossa periaattessa puoli vuotta putkeen, kiinnostukseni käydä siellä loppui kokonaan ja lopetin käymisen kahdeksi viikoksi.. Ensimmäisen viikon jälkeen yksi ryhmästä laittoi huolestuneen tekstiviestin, kun minua ei ollut näkynyt. Selitin hänelle, etten tunne oloani kovin hyväksi, ja hän tarjosi tukeaan, mutta en tiedä mitä sanoa..
Hyvin mahdollista.. Entisellä koulumenestyksellä ei ole enää mitään väliä, töitä ei kuitenkaan saa.. Nykyiset opiskelut menevät ihan reisille ja se saa aikaisemmat suoritukset tuntumaan turhilta. Ehkä niitä pitäisi osata arvostaa, mutta en jotenkin pysty.
Niin varmasti pitäisi.. En vain tiedä miten. Viimeisen vuoden aikana olen rikkonut useita entisiä rajoja ja kokenut uutta; tehnyt tekemättömiä asioita. Mikään ei vain tunnu omalta, tuntuu ettei minulla ole tehtävää tai paikkaa..
Kiitos vastauksesta, arvostan jo sitä todella paljon, että joku haluaa tarttua ongelmiini edes netin välityksellä.
Jooh, ei luonnistu toi kirjoittaminen tai sivuston käyttäminen näin 5:30 ja valvotun yön jälkeen... Tarkoitus oli vastata toiselle opiskelijalle ja tuonne jäi yksi kappale, vastatessani hänen tekstiinsä. Unenpuutteen piikkiin
Tämä on varmaan viimeinen kirjoitukseni tänne.. En ole varma vielä, mutta tuntuu siltä, että tämä oli tässä.
Vietin vappua opiskelijaporukkani kanssa. Ihan mukavaahan se oli, muutama satunnainen tuttava pisti rähinäksi ja yksi musta silmäkin taisi löytyä illan myötä tuon takia. Ei mitään ihmeellistä siis.
Yritin kaikkeni olla mukana muiden juhlimisessa. Kaikkeni. Mutta kuten jo aikaisemmin sanoin, se tuntui juuri siltä: yritin olla mukana _muiden juhliessa_. En pysty rentoutumaan. En pysty olemaan ajattelematta omaa riittämättömyyttäni maailmaan. En pysty olemaan ajattelematta omaa turhuuttani, sitä ettei minun lähdölläni ole mitään merkitystä muille. Kyllä moni varmaankin välittäisi, mutta ensin sitä ei huomaa ja lopulta siitä pääsisi yli.
En vain jaksa enää olla olemassa. Itken oloani, yritän peittää sitä muiden ollessa ympärillä, mutta lopulta se pakottaa itsensä ulos ja on pakko purkautua.
En vain jaksa katsoa kun muut löytävät seuraa tai jos ovat ensin seurassani, etsivät muuta seuraa loppujen lopuksi. Olen epäkiinnostava, epäviehättävä ihminen, jonka poismenolla ei ole väliä..
en jaksa enää.. yritän nukkua yön yli ja katsoa mitä tulee, mutta en tiedä miksi tuntisin oloni paremmaksi aamulla.
Mun mielestä sää tarvisit lomaa. Jonnekkin renotutumaa. Ei sitä aina tarvi juhlia ja olla kaikis illanvietois mukana. Lähe vaikka viikoks tai viikonlopuks kalaa tai mökkeilee ku on kesäki kerta tulos. Lomaa kaikesta stressistä. Tekis varmasti hyvää sulle.
Kaikille on varmasti paikka jossaki täsä maailmas, sen löytämine voi vaan viedä aikaa, joskus kauemminkin.
Ja onhan sitä vähä matalamman tason opiskelupaikkojakin, jos ei yliopisto-opiskelu maita. Ei sitä kaikkien tartte olla maistereita tai prohvessoreita eikä" ees" kandeja.
Ikinä ei kannata luovuttaa ja tehä jotai mitä saattaa katua ja joka voi aiheuttaa paljo tuskaa läheisille, joita sullaki varmasti on. Kyl susta välitetää. Pitää vaa ihtekki ajatella nii.
Tsemppiä !
Anteeksi että kesti vastata, toivottavasti käyt vielä edes lukemassa, vaikka en varmaan osaakkaan nyt sanoa mitään mieltä ylentävää.
Mulla on ollut aika samalaisia tuntemuksia ulkopuolisuudesta. Luulen että maisemanvaihto vois olla sulle hyvä. Ehkä pääsisit jossain muualla paremmin kuvioihin sisään, niin että myös tuntisit kuuluvasi porukkaan. Luulen myös että se että ajattelet olevasi ulkopuolinen, vaikuttaa siihen että ajaudut ulkopuoliseksi. Ihmiset ja niiden tilanteet on toki yksilöllisiä, mutta puhun omasta kokemuksesta nyt.
Ja luuletko että voisi olla apua, jos mensit vaikka juttelemaan jollekkin psykologille? Kaikille siitä ei ole mitään apua, mutta joidenkin mieltä se ilmeisesti keventää. Voisit ehkä myös saada sitä kautta jonkinlaista apua (jos uskot että mistään sellaisesta voisi olla hyötyä. Vahvasti vaikuttaa että olet vähän pahemminkin masentunut. Tuosta neurokemiallisesta häiriötilasta eroonpääsemiseen saattaisi myös auttaa lääkkeet (jotka eivät tietenkään yksistään poista ongelmaa), joten siksikin voisi olla hyvä, että hakisit jotain ammattiapua. Kaikkia eivät tosin osaa auttaa psykiatrit, tai psykologit, vaan ongelma on "ratkaistava" itse. Mutta tuotakin mahdollisuutta kannattaisi miettiä.
Ja tuosta poismenosta.. Voit aivan hyvin päästä eroon tuosta jatkuvasta alakulostasi, joten älä hyvä ihminen heitä elämääsi hukkaan, vaikka nyt ei mene hyvin.
Ulkoisen viehättävyyden suhteen on paljon tehtävissä. Voit aina panostaa pukeutumiseesi ja treenata itsesi hyvään kuntoon. Kasvonpiirteet on ainoa merkittävämpi asia, johon et voi luonnollisin keinoin ulonäössäsi vaikuttaa. Ja ihmisen täytyy kyllä olla susiruma, ettei sitä sen takia huolittaisi, ja joku huolii siltikin. Mukava, itsevarma, hyvä kroppainen, hyvin pukeutuva mies, löytää varmasti naisista seuraa. Ja noihin kaikkiin sun on itsesi mahdollista vaikuttaa.
Minusta muuten tuntuu että tunnet olevasi ulkopuolesempi, kuin muiden mielestä oletkaan. Väität ettei poismenollasi olisi väliä, mutta kerrot kumminkin että harrastuskaverisi kyseli huolestuneena perääsi. Lisäksi painotat että susta tuntuu että olet ulkopuolinen, vaikka tulet kaikkien kanssa toimeen.
Terve ihminen muuten pääsee kenen tahansa läheisen ihmiset kuolemasta yli jossain vaiheessa, joten kyllä kuolemastasi varmaan ylipäästäisiin, mutta niin tapahtuu kaikkien muidenkin kohdalla.
Ja turhiahan me olemme kaikki, kun "objektiivisesti" ajatellaan. Muutomien alkuaineiden muodostamia, ohelmointinsa mukaan toimivia rakenteita, jotka tekevät tietoisuudessaan (joka sekin on vain erilaisten fysikaalisen ja kemiallisten reaktioiden sivutuote) itse itsestään tärkeitä.
Anteeksi filosofinen jaaritteluni, mutta en voinut vastustaa kiusausta kirjoittaa jotain tuollaista. Kun maailmaa ajattelee muustakin kuin ihmisen näkökulmasta, on helpompi nähdä itsensä realistisesti ja sitä kautta tuntea itsensä ihmisenäkin kelvoksi yksilöksi.
Ja jos yhtään lohduttaa, niin mä en usko että olet niin epämääräisellä tapaa huono, kuin minä itse itseäsi pidät. Vaikutat musta jo näiden nettikirjotustesi perusteella miellyttävälle ihmiselle, en edes osaa sanoa miksi, mutta niin vaan on.
Vähän sekava teksi ja varmaan on kirjotusvirheitäkin melkoisesti, mutta ainakin sain kirjoitetuksi.
kirjotustesi perusteella sä vaikutat hyvältä ja mukavalta ihmiseltä, sellaselta, että suhun ois kiva tutustua:) mäkin tunnen itteni tosi useesti ulkopuoliseksi ja etten kuuluisi joukkoon, mutta mä oon aika sinut sen asian kanssa. Nykyään. Mutta virheet oli tehtävä että musta tuli se, joka mä nykyään olen. Ja mä oon tyytyväinen siihen, ja mä tahtoisin sunkin olevan tyytyväinen ittees. Mä oon varma että sä olet hyvä ihminen. Ja tärkeä. Jokaisella on jotain minkä vuoksi elää, ja jokainen on jollekulle jotain minkä vuoksi elää.