Kummitteleva palapeli

Kaikki alkoi viime jouluna kun poika sai Pukilta lahjaksi tuollaisen 600
osaa käsittävän, 7-vuotiaille tarkoitetun palapelin.
Poika oli sitä muutaman päivän kokoillut, ja saanut siitä ehkä puolet jo valmiiksikin.
Sitten tapahtui kummia.
Eräänä aamuna palapeli ei ollutkaan osittain koottuna tavanomaisella paikallaan lastenhuoneen lattialla, vaan osat olivat yöllä kenenkään huomaamatta levinneet kaikkialle ympäri huoneistoa.
Niitä löytyi jääkaapista, pakastimesta, mikroaaltouunista, WC-pöntöstä,
keittiön hellan uunista, vaimon ja minun varpaitteni välistä (aamulla herätessämme) , parvekkeen lintulaudalta, suljetusta kahvipurkista keittiön kaapissa, eteismaton alta, pianon koskettimien välistä,
kellarin suljetuista hillopurkaista jne.
Yksikään elävä henkilö ei mitenkään tätä levittelyä olisi yhdessä
yössä pystynyt suorittamaan, joten korkeammat voimat ovat asialla olleet.
Onko kenellekään muulle vastaavankaltaista sattunut ?
14527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuota samaa tapahtuu meillä jatkuvasti, kaikki lasten tavarat ja etenkin lelut muuttavat paikkaansa koko ajan. Juuri kun olet saanut kerättyä lasten tavarat paikoilleen laatikoihin ja komeroihin, käännät selkäsi ja tavarat ovat hujan hajan asuntoa, noin kolmessa sekunnissa.

Muuten tämä ei haittaa, mutta aika jonka ennen käytin lelujen, vaatteiden ja muiden lasten tavaroiden keräämiseen päivän mittaan ympäri huushollia, oli liikaa. Onneksi oivalsin että yksi suurikokoinen säilytysarkku sekä lumikola ja -lapio ovat mitä parhaimmat ajansäästäjät taistelussa tavaroiden mystistä hajasiirtymistä vastaan.

Kunnollinen iso lukko säilytysarkun kannessa pitää tavarat aisoissa kohtuu hyvin, niin kauan kunnes lapset löytävät avaimen.

Äänestä
  • Meillä lelukummittelu lakkasi heti, kun lapset aikuistuivat. Tosin 15-v tytön meikkivalineet löytyvät milloin mistäkin. En käsitä, kuinka voi vessan peilin edessä olla ripsiväriä ja huulipuna on lentänyt takin taskusta lattialle.
    Otamme piakkoin yhteyttä selvänäkijään, jotta selviää, kuinka meikkivälineet vaihtavat paikkaa.

    Äänestä

  • Varmaan hyvä keino tuo arkkuun sulkeminen, mutta edes se tuskin olisi
    tuossa palapelitapauksessa auttanut. Unohdin nimittäin avauksessa
    mainita , että kaikkein kummallisinta oli se, että kymmenkunta palaa
    leijaili aamulla keittiön katon rajassa (n, 2.5 m:n korkeudessa).
    Liikeradat olivat mutkittelevia ja nopeus välillä suuri, etenkin silloin, kun niitä alkuviikkoina yritettiin ottaa kiinni. Haavejakin käytettiin, mutta
    aina ne väistivät kiinniottoyritykset.
    Siellä ne ovat nyt leijailleet nelisen kuukautta . Olemme niihin tottuneet
    ja annamme niiden olla rauhassa kun niistä ei mitään häiriötäkään ole.
    Vaimo ehdotti, että kutsuttaisiin James Randi paikalle ja lunastettaisiin
    se "kummituspalkinto". Taloudellinen tilanteemme on vakaa, joten luovuimme aikeesta. Tietenkin olisimme voineet lahjoittaa
    palkintosumman hyväntekeväisyyteen, mutta tapauksen julkitulo
    oluisi vienyt kotirauhan kenties moneksi vuodeksi, ehkäpä pakottanut muuttamaan toiselle paikkakunnalle, kenties vieraaseen maahankin.
    Tätä emme tosiaan halua !
    Lopuksi toivotan hauskaa Vappua kaikille lukijoille !

    Äänestä

Siunatkaa kotinne ja komentakaa henget valoon .Isä meidän rukous ääneen ja käsky siirtyä pois kodistanne.

Äänestä

Tutkimus on osoittanut, että poltergeist-ilmiöt saavat usein energiaa nuorista henkilöistä.
Ei siis ihme, että lelutkin saavat joskus kovaakin kyytiä.

Äänestä
  • Mikäs ilmiö se on kun aikuisten lelut saavat kovaa kyytiä?

    Äänestä

  • Mitesä tämä kirjoitti:

    Mikäs ilmiö se on kun aikuisten lelut saavat kovaa kyytiä?

    No se oin sitä formulaa

    Äänestä

  • Mikko Kengäntekijä kirjoitti:

    No se oin sitä formulaa

    Mikko, nyt nukkumaan sieltä!

    Äänestä

  • Äippändeera kirjoitti:

    Mikko, nyt nukkumaan sieltä!

    Äläs nyt Mikkoa moiti, ne formulathan ovat aikuisten setien ja tätien
    turhanaikaisia ja kalliita leluja.

    Äänestä

"Yksikään elävä henkilö ei mitenkään tätä levittelyä olisi yhdessä
yössä pystynyt suorittamaan"

Miksei? Tuohon pystyy kuka hyvänsä, kun on yö aikaa.

Äänestä
  • Ei pysty!
    Kellarin hillopurkkien kansia olin itse tiivistämässä syyskuussa
    kiertämällä teippiä niiden kansien ympärille, teippejä ei mitenkään olisi voinut
    repiä auki ja korvata uudemmilla. Lasipintaan jäi teipin liima- aineesta
    kuivuneet jäljet, jotka täysin sopivat irroitetun teipin sisäpintaan.
    Noiden lasin pintaan jääneiden liimajälkien poistamiseen olisi tarvittu kiehuvaa vettä ja juuriharjaa !
    Ja näitä purkkeja oli toistakymmentä!
    Vain jollakin dematerialisoitumisprosessilla palat oliva purkkien sisälle siirtyneet !
    Sitäpaitsi kellarikomeron avain ei ole lasten ulottuvissa eikä meillä vanhemmilla ole taipumusta unissakävelyyn tai muuhun unessa tapahtuvaan toimintaan.

    Äänestä

  • huolestunut isä kirjoitti:

    Ei pysty!

    Sanotaanko vaikka näin, että kuva tai ei tapahtunut.

    Äänestä

Oisit nyt edes keksinyt uskottavamman tarinan...

Äänestä
  • Minäkin vähän epäilen tarinaa, tuo mopokummittelu on uskottavampi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huolestunut isä kirjoitti:

Kaikki alkoi viime jouluna kun poika sai Pukilta lahjaksi tuollaisen 600
osaa käsittävän, 7-vuotiaille tarkoitetun palapelin.
Poika oli sitä muutaman päivän kokoillut, ja saanut siitä ehkä puolet jo valmiiksikin.
Sitten tapahtui kummia.
Eräänä aamuna palapeli ei ollutkaan osittain koottuna tavanomaisella paikallaan lastenhuoneen lattialla, vaan osat olivat yöllä kenenkään huomaamatta levinneet kaikkialle ympäri huoneistoa.
Niitä löytyi jääkaapista, pakastimesta, mikroaaltouunista, WC-pöntöstä,
keittiön hellan uunista, vaimon ja minun varpaitteni välistä (aamulla herätessämme) , parvekkeen lintulaudalta, suljetusta kahvipurkista keittiön kaapissa, eteismaton alta, pianon koskettimien välistä,
kellarin suljetuista hillopurkaista jne.
Yksikään elävä henkilö ei mitenkään tätä levittelyä olisi yhdessä
yössä pystynyt suorittamaan, joten korkeammat voimat ovat asialla olleet.
Onko kenellekään muulle vastaavankaltaista sattunut ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu